w211 220cdi -06 turbon säätö/vikatila

Kaikki Mersujen tekniikkaan liittyvä keskustelu.

Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 74
Liittynyt: Su 26.02.2017 16:26
ViestiLähetetty: Pe 14.09.2018 15:03
Tein pienen turboremontin, eli vaihdoin uuden keskiosan. Tuossa uudessa oli tuo vnt-siipien säätövipu hieman eri pidempi, kuin vanhassa ja muutenkin vähän eri kohdassa ja ehkäpä vipusuhdekin saattaa heittää alkuperäiseen verrattuna. Tuon liikeradan säätelin niin, että sähköservo pystyy liikkumaan ääriasentojen välillä, ettei servo pääse vetämään "väkisin" kummassakaan suunnassa. Tuo liikerata on aika tarkalla, eli kiinni-asennossa on välystä ehkä 0.5 - 1mm ja aukiasennossa välystä ei jää juurikaan yhtään. Nyt auto menee satunnaisesti vikatilaan(ei vikavaloa) ja alhaisesta ahtopaineesta tulee herja. Tuollaiset koodit: 2359-000 (p0299). Vikatila ilmenee enimmäkseen vain aamulla kylmänä ensimmäisen 1-2 kilometrin aikana.
Lastutettu auto kyseessä ja ahtopaine pitäisi olla maksimissaan 1.8 bar (ahdin 270cdi:stä) mutta ahto ei nouse kovassakaan vedossa yli 1.55 barin.
Kuinka kiinni nuo siivet käytännössä kuuluu tyhjäkäynnillä olla? Onkohan nyt jo liian kiinni siivet vai kuitenkin liikaa auki, että pitäisi vielä tankoa lyhentää vähän? pidentää ei voi yhtään, koska servo painaisi jo väkisin päin rajoitintappia
Viimeksi muokannut mikkis211 päivämäärä Ti 18.09.2018 13:41, muokattu yhteensä 1 kerran


Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 74
Liittynyt: Su 26.02.2017 16:26
ViestiLähetetty: Pe 14.09.2018 19:02
Tämmöiset arvot sain talteen...
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.

Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 74
Liittynyt: Su 26.02.2017 16:26
ViestiLähetetty: Su 16.09.2018 11:48
Jaahas, tuli otettua ahdin jälleen pöydälle ja vertasin vielä noita siipien ääriasentoja uudella ja vanhalla keskiosalla. muutama tunti ihmettelyä ja tarkkaa mittaamista ja huomasin, että uudella keskiöllä siivet ovat aavistuksen enemmän raollaan, kun siivet ovat kiinniasennossa. eli se keskiössä oleva pysäytintappi eli se pieni putkisokka pysäytti siivikon liikkeen vähän liian aikaisin. hioin sen siiven käyttövivun reunasta, johon pysäytintappi vastaa, n.0.3mm pois ja se riitti saamaan nuo siivet täsmälleen yhtä kiinni, kuin vanhassa. nyt siihen käyttövipuun tuli 2-3mm lisää liikkumavaraa. voipi olla, että joutuu tuota servon liikettä joku ohjelmoimaan pidemmäksi, koska tuo vipu on tosiaan muutaman millin pidempi, kuin alkuperäinen. Ajattelin vielä väkertää säädettävän tangon että voisi hienosäätää siitä tarvittaessa. Nyt varmaan joku turbotietäjä repii jo hiuksia päästään, kun lukee tällaisten tee se itse-miesten virityksistä, mutta kun luonne on sellainen, että kaikki pitää yrittää tehdä itse
Mutta katsotaan nyt, mitä tästäkin loppujen lopuksi tulee

Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 74
Liittynyt: Su 26.02.2017 16:26
ViestiLähetetty: Ma 17.09.2018 08:23
Olisikohan tämä aihe pitänyt laittaa turbo-osastolle :oops: ...onnistuuko siirto jotenkin

Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 74
Liittynyt: Su 26.02.2017 16:26
ViestiLähetetty: Ma 17.09.2018 10:56
no, vaikka aihe ei selvästikään ole suurta mielenkiintoa herättänyt, jatkan silti ongelman pureskelua itsekseni.

Rakentelin tuon säädettävän tangon m6 kierretangosta ja alkuun kokeilin säätää yhden kierroksen lyhemmäksi, kuin aikaisempi pituus, kun nyt kerran tuota säätövaraa sain lisää tuon pienen muokkausoperaation ansioista. (Ennen säätöä ahtopaine laahasi koko ajan keskimäärin n.0.3bar pyyntiä alempana, ja oli ehkä vähän tahmea alakierroksilta lähtiessä ja mietti kaasua painettaessa selvästi, ennen kuin heräsi kunnolla).

Nyt tuon säädön jälkeen alhaalta vastaa kaasuun selvästi jouheammin ja tuntuu että vääntöä on paremmin. Ehkä kuitenkin isommassa nopeudessa puutuu aavistuksen enemmän kuin ennen, mutta ei mitenkään häiritsevän paljoa.

Ahtopaine seuraa nyt pienillä nopeuksilla aika hyvin pyyntiä, mutta pikatienopeuksissa tahtookin sitten mennä ajoittain yli pyynnin (0.3-0.4, jopa 0.5barin verran liikaa). Mahtaako nyt auttaa enää jos säätäisi vaikkapa 1/2 kierrosta takaisinpäin vai onko tämä nyt seurausta siitä, että servon liike jää hieman liian lyhyeksi, eli siivet eivät aukea riittävän auki.
Mutta ainakaan vielä en mitään vikatilaa saanut aikaiseksi, mutta eiköhän se vikatilakin tule tässä seuraavan parin viikon aikana, jos on tullakseen. Nyt vain epäilen, että seuraava vikatila on todennäköisemmin liian korkeasta ahtopaineesta eikä enää niinkään matalasta.
Avatar
Mersumies
Mersumies
Viestit: 731
Liittynyt: La 28.08.2010 12:53
Paikkakunta: Oulu
ViestiLähetetty: Ma 17.09.2018 11:24
Mistä hommasit vermeet tuon säätötangon tekoon? Pitäisi itsellänikin säätää kun vaihdoin 270 ahtimen ja jäi liian pitkäksi, ylhäältä vetää erinomaisesti mutta alavääntö hukassa. Pelaa kyllä muuten ja pelannut jo pari vuotta, alaväännön puute vain häiritsee
203.207 (c 200 cdi -04)

Ex. Muutama lankku ja tenava

www.mbosa.fi

Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 74
Liittynyt: Su 26.02.2017 16:26
ViestiLähetetty: Ma 17.09.2018 11:49
Voi jostain saada valmiita osiakin, mutta itsekään en löytänyt, niin jouti vähän enemmän rakentelemaan.... tuohon tarvikkeet löytyivät motonetista, eli sieltä ostin kierretankoa ja jatkomutterin. Lisäksi omista nurkista löysin lattarautaa (5mm ja 4mm paksua), josta tein nuo "silmät". tuo toisen pään silmän materiaali pitää olla 3.5 mm, mutta ohensin sen tuosta 4mm latasta. Niihin porasin 7.5mm reijät (terä myös motonetista) ja rälläkkällä ja mirkelillä muotoilin ne suurinpiirtein oikean malliseksi (no, ei tuo mikään kaunis ole) ja ahtimen päähän hitsasin tuon jatkomutterin ja servon päähän suoraan "silmän" juureen. ja tietty lukitusmutteri vielä tuohon tankoon. Huono puoli tietysti on, että minimi säätö, jonka tuolla pystyy tekemään, on puoli kierrosta, ei siis sen tarkempaan hienosäätöön pysty(liekö edes tarpeen)
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.

Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 74
Liittynyt: Su 26.02.2017 16:26
ViestiLähetetty: Ma 17.09.2018 11:52
Ja onhan se selvästi raskastekoisempi, kun alkuperäinen tanko, mutta toivottavasti liiallisesta massasta ei ole haittaa, ettei esim rasita turhaan servoa ja miten esim tärinä vaikuttaa ajan saatossa...

Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 74
Liittynyt: Su 26.02.2017 16:26
ViestiLähetetty: Ti 18.09.2018 13:30
No hyvin tosiaan toimi, kunnes tuli taas aamu ja jälleen kylmänä ensimmäisten muutaman sadan metrin matkalla vikatilaan.
Edelleenkin herjaa liian alhaista ahtopainetta. Mistäköhän se sitten johtuu, että lämpimänä ei saa vikatilaa päälle millään, mutta aamulla töihin lähtiessä se vikatila sieltä alkaa paukkumaan.

Pitisikö sitten koittaa taas kierroksen verran säätää tankoa lyhemmäksi?

Hassua, kun tuo vikatila tulee kuitenkin vain satunnaisesti, niin luulisi näin maallikkona, että tuo kerran tehty tangon lyhennys olisi vaikuttanut, mutta ei. Osaisiko joku, enemmän turbojen kanssa touhunnut sanoa, että kuinka paljon ne siivet suurinpiirtein ovat raollaan "kiinni"-asennossa? Nyt tuon pienen muokkausoperaation jälkeen olisi vielä jonkun verran säätövaroja kiinnipäin säätää, ennenkuin tulee stoppari vastaan. Ja kuten aiemmin mainitsin, tuo rajoitintappi pysäyttää nyt siivet täsmälleen samaan paikkaan, kuin vanhan keskiön kanssa, eli säätövara pitäisi riittää tuossa kiinni-asennossa ainakin...

Tietty voi olla vika jossain muuallakin, mutta en usko siihen, koska vika tuli turboremontin jälkeen. Ja tuo uusi keskiö on kyllä muuten täysin identtinen vanhan kanssa, lukuunottamatta sitä muutaman millin pidempää vipua. imu ja pakosiipi ainakin on täysin samanlaiset.

Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 74
Liittynyt: Su 26.02.2017 16:26
ViestiLähetetty: Ti 18.09.2018 14:23
Seuraavaksi menen ostamaan ahtopainemittarin, josko saisi sen avulla jotain ideaa, miten nuo paineet käyttäytyvät. Sain vasta tietää, että noissa kaikissa vikakoodilukijoissa ei näy yli 1.55 paineet. Eipä tullut tuokaan mieleen itselle, kun ihmettelin, miksi paine nousee niin tarkasti juuri tuohon lukemaan, eikä karvaakaan yli. Vielä tässäkin iässä oppii uusia asioita :shock:
Avatar
Turbospesialisti
Turbospesialisti
Viestit: 1527
Liittynyt: Ma 27.10.2003 18:10
Paikkakunta: Itä-Suomi
ViestiLähetetty: Ke 19.09.2018 06:35
Servon matoruuvi kulunut!
TURBO INTERCOOLER DIESEL POWER

Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 22
Liittynyt: Pe 14.09.2018 19:20
ViestiLähetetty: Ke 19.09.2018 08:19
Jos vipusuhde on pielessä niin mikä estää muuttamasta vipusuhdetta samaksi kuin alkuperäinen, otat siitä orkkis keskiöstä vivun siihen uuteen.
Pörrällä hitsi auki ja vivun vaihto uuteen.
Ei tarvitsisi arpoa että toimiko vai ei.

Toinen vaihtoehto on säätimen ohjauskarttojen muokkaaminen nykyiselle vipusuhteelle sopivaksi.
Muuten jossain ajotilanteessa tulee väkisinkin häiriö kun pyynti ei tule vastaamaan annettua johtuen juuri siipien väärästä asennosta kun vipusuhde ei mahdollista oikeaa asentoa.

18mm R antaa liikematkaa neljänneskierrokselle n.28,3mm ja siihen kun lisäät tuon vain pari milliä on R 20mm ja liikematka kasvaa n.3.1mm mikä on n.31.4mm neljänneskierroksella. Eli sen 10% liikematkan muutos noin karkeasti mikä on vnt säädössä kokolailla paljon.

Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 74
Liittynyt: Su 26.02.2017 16:26
ViestiLähetetty: Ke 19.09.2018 13:32
[quote="MJPfin"]"Jos vipusuhde on pielessä niin mikä estää muuttamasta vipusuhdetta samaksi kuin alkuperäinen, otat siitä orkkis keskiöstä vivun siihen uuteen."

Tuota mietin, kyllä, mutta en sitten ollut varma, että millaista materiaalia tuo vipu on, eli onnistuuko hitsaus ihan normaalisti migillä? samoin mietin, että jos olisi vain vipua lyhentänyt, mutta tosiaan tuo materiaali arvelutti...en ole turbojen kanssa kovin paljoa ennen pelannut
Viimeksi muokannut mikkis211 päivämäärä Ke 19.09.2018 15:11, muokattu yhteensä 1 kerran

Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 74
Liittynyt: Su 26.02.2017 16:26
ViestiLähetetty: Ke 19.09.2018 13:40
Mikko K kirjoitti:Servon matoruuvi kulunut!


Voihan tuokin olla mahdollista, mutta kun kuitenkin ennen tuota keskiönvaihtoa ei ahtopaineen kanssa ollut ongelmia, niin epäilen kyllä tuota siipien väärää asentoa/vivun liikerataa

Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 74
Liittynyt: Su 26.02.2017 16:26
ViestiLähetetty: Ke 19.09.2018 15:10
"Toinen vaihtoehto on säätimen ohjauskarttojen muokkaaminen nykyiselle vipusuhteelle sopivaksi. "


Jotain tuon suuntaista siihen tässä lähiaikoina kokeillaan, termeistä en tiedä, mutta ohjelmoimalla kuitenkin, eli sama heppu, joka on tuohon autooni tehnyt tuon nykyisen tehokkaamman ohjelman, on luvannut tulla sitä vilkaisemaan. Ja ainakin tuohon ohjelmaan olen ollut todella tyytyväinen, eli uskon vahvasti, että siitä hyvä vielä saadaan

Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 22
Liittynyt: Pe 14.09.2018 19:20
ViestiLähetetty: Ke 19.09.2018 17:43
Hitsaamalla se alkuperäinenkin on kasattu, viet sen jollekkin toverille millä on tig käytössä ja kuka osaa sitä käyttää niin homma kyllä hoituu.

Sulla uupuu nyt sen 10% liikkeestä et aika paljon saa karttaa muuttaa, mut sehän on vaan n75 seuraamista ja pyyntö vs toteutunut ja logien tekemistä jokusen kertaa ajoa että saa kaikki ajo tilanteet katottua.
Nimim. Joskus vastaavassa tilanteessa ollut hybridi ahtimen kanssa.

Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 74
Liittynyt: Su 26.02.2017 16:26
ViestiLähetetty: To 20.09.2018 14:48
Tunnen kyllä yhden hitsarin, jolla olisi tig itsellään, kun itsellä tosiaan vain mig ja sillä ilmeisesti sitten ei pysty tuota ainetta hitsaamaan?

Mutta jospa tuo ohjelmasta saadaan korjattua, niin ei tarvitsisi enää ahdinta ottaa irti (vaikkei se iso homma ole, kun muutaman kerran jo sen irrottanut). Ja jos tuo uusi keskiö tulee reviteltyä joskus hajalle, niin nyt tietää hankkia samanlaisen tilalle, niin sittenhän seuraavalla kerralla ei tarvitse mitään suurempia säätöjä tehdä, kun laittaa vain samaan asentoon kaikki, kuin ennenkin. Tietty jos koko turbon vaihtaa säätimineen, niin sittenhän ilmeisesti taas joutuu näpläämään ohjelmaa?

Muokkasitko itse mekaanisesti tuota vipua, vai hoiditko homman pelkästään ohjelmasta?

Ja saadaanko sieltä ohjelmasta siis itse tuota servon liikerataa muokattua, esim. liike ääriasentojen välillä pidemmäksi, niinkuin tässä minun tapauksessa ilmeisesti olisi tarpeen vai muutetaanko niitä karttoja vain nykyisen liikeradan puitteissa?

Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 22
Liittynyt: Pe 14.09.2018 19:20
ViestiLähetetty: To 20.09.2018 15:30
Kyllä se lopulta asettui ohjelmaa sorkkimalla, meinasi vain usko loppua välillä, alhaalta kun sai hyväksi niin ylhäällä tuli liikaa ahtoja, mutta vain tietyllä ajotavalla.
Nyt jos tekisin uusiksi vaihtaisin vivun.
Toisaalta siinä oppi aika paljon ahtimen käyttäytymisestä.

En ole mersun ohjelmaa niin paljoa tutkinut että voisin sanoa voiko liike pituutta muuttaa enempää kuin kartan pulssisuhde antaa myötä, tuikku varmaan osaa sanoa asiaan enemmän.
Itse kun on tullut enimmäkseen noita vaginalaisia ja voorteja roplattua.
Eka mersu vasta itellä.

Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 74
Liittynyt: Su 26.02.2017 16:26
ViestiLähetetty: To 20.09.2018 16:27
Ok, jos aika antaa myöden, niin pitää varmaan tuota vipua yrittää vaihtaa, tai sitten voisi niinkin koittaa, että nappaisi vivusta palan välistä ja hitsaisi takaisin, eli lyhentäisi vain sitä. tai sitten vastaavasti pidentää servon päässä olevaa vipua, niin saa väiltyssuhteen noinkin alkuperäiseksi. voisi olla helpompi ehkä hitsata suoraan tuota vipua, mutta katsotaan nyt, miten tämä tästä etenee

Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 74
Liittynyt: Su 26.02.2017 16:26
ViestiLähetetty: Pe 21.09.2018 20:27
No niin, päätin sitten lyhentää tuota vipua. Tähän päädyin, koska tosiaan materiaalista ei ole varmuutta, että mitä on ja miten kuuluu hitsata, niin ajattelin että jos sen sisäpuolisen pienen vivun olisi hitsannut, niin olisiko se heikentynyt hitsauksen vierestä, kun aika heiveröinen on kuitenkin sekä kuinka herkästi olisi alkanut kulumaan, kun karkaisu olisi hävinnyt...tuohon ulkopuoliseen "linkkuun" ei kovin suuria voimia kohdistu, joten siksi päädyin nyt siihen.

Nyt tuo vipu pitäisi olla tarkalleen yhtä pitkä, kuin vanha. Nyt kun kunnolla mittasin, niin noissa oli pituuseroa 4mm!!!! eli olisiko mahtanut jo tulla hankalaksi edes ohjelmasta muokata.

Paikalleen en vielä takaisin ahdinta laittanut, eli koeajoa pitää vielä odottaa.

Pitäisi se öljyn paluupuolen tiiviste hankkia uusi, kun vähän vuotaa. Mistäs porukka on noita tiivisteitä löytänyt? ja tietty kun saisi mahdollisimman nopsasti sellaisen, että pääsisi taas testaamaan, että kuinka pian sen nyt saa vikatilaan :lol: . tietty voisi laittaa paikoilleen, mutta on hankalassa paikassa, enkä ole varma, saako tiivisteen vaihdettua niin, että turbo on paikallaan...
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
Viimeksi muokannut mikkis211 päivämäärä Pe 21.09.2018 21:21, muokattu yhteensä 1 kerran

Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 74
Liittynyt: Su 26.02.2017 16:26
ViestiLähetetty: Pe 21.09.2018 20:52
MJPfin kirjoitti:Kyllä se lopulta asettui ohjelmaa sorkkimalla, meinasi vain usko loppua välillä, alhaalta kun sai hyväksi niin ylhäällä tuli liikaa ahtoja, mutta vain tietyllä ajotavalla.
Nyt jos tekisin uusiksi vaihtaisin vivun.
Toisaalta siinä oppi aika paljon ahtimen käyttäytymisestä.

En ole mersun ohjelmaa niin paljoa tutkinut että voisin sanoa voiko liike pituutta muuttaa enempää kuin kartan pulssisuhde antaa myötä, tuikku varmaan osaa sanoa asiaan enemmän.
Itse kun on tullut enimmäkseen noita vaginalaisia ja voorteja roplattua.
Eka mersu vasta itellä.



Jotenkin noin tuo omanikin varmaan meni, että alhaalla ahtoi hyvin, mutta siivet jäivät varmaan liian kiinni sitten, kun ohjelma pyysi niitä auki. Mahtaisiko siitäkin tuo olla pääteltävissä, että tuossa 1-2 viikon aikana kertyi nokea runsaasti ahtimen pakopuolelle. Olisiko tuo johtunut siitä, kun esim. 100 vauhdissa tasakaasulla ahdot olivat 0.5bar ja ehkä ylikin, eli varmaan siivet siinä vauhdissa olisi pitänyt aueta enemmän?? ja sitten ei pääse pakokaasut ja sitä kautta myös imupuoli kunnolla virtaamaan ja siksi nokeentui. Korjatkaa jos olen väärässä. eli moottori ei saanut silloin ilmaa. Hei, nyt alan pääsemään jyvälle tästä turboilusta....EHKÄ :?

Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 22
Liittynyt: Pe 14.09.2018 19:20
ViestiLähetetty: La 22.09.2018 00:09
Kyllähän se aina on opettavaista kun joutuu pohtimaan että miksi.
Ihan hyvä ratkaisu lyhentää vipua ulkopuolelta, itse laitoin orkkiksen ja tigillä takas nippuun kun sellainen sattuu nurkista löytymään.
Siivet liian kiinni ja toimii hyvin pakokaasujarruna, pakopaineet ainakin riittävät takaisin kierrätykselle.
Jostain varaosa putkasta itse noi paluuputken tiivisteet otin, en vaan muista että mistä. Luulisi löytyvän tarvikkeena kun menee varaosa tiskiltä kyselemään.

Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 74
Liittynyt: Su 26.02.2017 16:26
ViestiLähetetty: La 22.09.2018 07:00
MJPfin kirjoitti:
Siivet liian kiinni ja toimii hyvin pakokaasujarruna, pakopaineet ainakin riittävät takaisin kierrätykselle.



No juu, vaikka kierrätys on pois pelistä, samoin kuin dpf, eli kaikki turhat jutut :) Jos nyt ei vielä toimi kunnolla, niin loput korjataan ohjelmasta.
Kiitoksia kaikista vinkeistä :thumbup:

Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 22
Liittynyt: Pe 14.09.2018 19:20
ViestiLähetetty: La 22.09.2018 07:13
Niin vähän veikkasinkin että turhat on koodattu pois. Kasasitko ahtimen halpis keskiöllä vai orkkiksella?
Mä oon muutaman kasannut meletin keskiöllä ja hyvin on toiminut.
Edellinen oli muuten sama kun auton orkkis mut se vipu oli erilainen. Tapin sai vaihtaa.

Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 74
Liittynyt: Su 26.02.2017 16:26
ViestiLähetetty: La 22.09.2018 08:15
Mahtaako garrettiin edes saada alkuperäistä, paitsi tietysti jos on jostain käytetystä....juu, melett oli tuokin, minkä laitoin. Olen yhteen toisen merkkiseen autoon myös vaihtanut tuon meletin, mutta se oli täysin yhteensopiva, joten siinä ei tarvittu tuota vipujumppaa

Paluu Tekniikka

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot], Google Adsense [Bot], Käyttö auto, Risto113, tnj ja 14 vierailijaa







AUTOIHINvaraOSAT.fi

kl-varaosat.fi

mbosa.fi

https://Www.AutoDoc.fi

www.merteil.fi