
Ekan lootan tein 320cdi:n laatikosta (722.626) joka oli tuon w123 om606 käyttiksen perässä vuoden ajan (n. 20tkm) ja nykyään lauri a:lla s124:ssa. Kyseiseen lootaan tuli muistaakseni yksi lisälevy per pakka sekä tietysti kaikki tiivisteet, tunnistinlevy, kyb venttiili sekä molemmat vapaakytkimet. Turbiini oli om606 perästä ja kävi jn-tradingillä huollossa ja samalla lisättiin turbiinilukkoon yksi lisälevy myös (vakiona 2 kitkaa). Muutama kuva kyseisestä toosasta, ensin palasiksi:

Kasaan päin



Äskön sain valmiiksi kaverille menevän 270cdi (722.640) kotoisin olevan laatikon, sinnekin samat perus huolto-osat kuin ekaankin, tähän tuli 1-2levyä enemmän kuin tässä isommassa 722.626 on vakiona.


Ja tänään aloin tekemään taas itselleni käyttikseen uutta laatikkoa, aihiona taas tuo 320cdi:n toosa. Loota kuulemma vaihto kovaa, muuten toimi hienosti. Pieni epäilys heräsi sen paikkansa pitävyydestä kun kuoren ja öljypohjan avasin




Tarkempi tutkimus osoitti että kaksi pakkaa oli luistanut (B2 sekä K3) ja sulaneet aika huolellisesti. Ainakin K3 männän o-rengas oli palasina, liekö siitä aiheutunut ainakin K3 luistaminen.




Tähän laatikkoon tulee 2-3levyä enemmän kuin vakiona, tästä näkee hyvin vakiomäärät ja kynällä kirjoitetut tulevia

Kolmesta laatikosta on jo tullut mukavasti välilevyjä varastoon (tosin paksuja ei kauheasti tarvitse)

Jatketaan höpinöintiä kun saan asiaa eteenpäin, seuraavaksi osia tilaukseen niin pääsee toteamaan mittauksien paikkansa pitävyyden
