W201 piristelyä *ahdettu*

Mersujen (ja vain Mersujen tai suoraan niihin liittyvät) korjaustarinat, -ohjeet ja muut vastaavat projektikertomukset.
Vastaa Viestiin
tokal
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 33
Liittynyt: Su 09.03.2014 21:45

W201 piristelyä *ahdettu*

Viesti Kirjoittaja tokal »

Moron.

Aattelin pienen projektikertomuksen tässä rykästä, kun ei ihan tällä toteutuksella tullut foorumilta 190 bongattua. Auto on 1983 190, alunperin 2.0, 2000 luvulla muutettu 2.3 moottorille. Veikkaan että tässä rytäkässä auto on myös saanut seurakseen Cosworthin muovit.

Pikkasen taustaa. Mb aika uusi tuttavuus, ko auto ensimmäinen minulle. Auto päätyi mulle alunperin jäärata-auton virkaa toimittamaan. Se oli seissyt työmaan pihassa n 4kk, taka-akseli pohjasta irti revenneenä. Ja olipa siinä kaikkea pientä muutakin, mutta ehjä tekniikka. Tarjosin piruuttani autosta yhden perus domppapullon verran rahaa, ja parin viikon kulutua raapastiin autosta paperit.

Eihän siinä, taka-akseli lattialle ja ihmettelemään. Kelkan revenneen kiinnikkeen sain aikasta hyvin korjattua, samalla pohjaan meni yksi pieni paikka. Vasen etutukivarsi oli myös vääntynyt, onneksi löysin poistotuotteena ihka uuden tukivarren edukkaasti. Tässävaiheessa oma käyttis hajosi, ja tuumin, että äkkiäkös tämän leimakuntoon laittaa. Valot läpi, pohja oli ok, jarrut ok, alustassa ei väljää. Leima paperiin ja auto tienpäälle.

Sitten tapahtu jotain kummia, en tiedä mikä naksahti, mutta jotenkin tykästyin tähän yksilöön. Auton teknisiä tietoja selailleessa huomasin ilokseni 2.3 koneen puristusten olevan luokka 9.0. Siitä se ajatus sitten lähti...

Aiemmin tullut puljattua jonkunverra noiden Saabbien kanssa, ja yksi sellainen tallista pölykasan alta vielä löytyy. Käyttiksen virkaa toimitti Audin s4. Joten hitusen noiden ahdettujen tötteröiden kanssa ollut tekemisissä, niin eihän sitä mersuakaan voinut vapariksi jättää...

Ainakin näin alkuun mennään melko budjetilla, katsellaan mitä nurkista löytyy, ja viskellään pellinalle. Auto on ke-jetillä, niin alkuun on tarkoitus muuttaa ruiskutus toimimaan Saabin k-jetillä, turbomallin sellaisella. Siihen menee vaihtoon määränjakaja ja ohjauspainesäädin, ne nurkasta löytyikin.

Sytytyspuolelle tarkoitus modata turbosaabin jakajasta käypänen, vielä toteuttamatta tämä. Samalla laitan saabin sytytyksen muut hilppeet.

Turboksi aluksi meinasin Saabista ylimääräiseksi jäänyttä mitsua. Välijäähdytin tulee mallia Kiina 460x300x80. Mittailin että mahtuisi mukavasti jäähdyttäjän eteen, ja lähdötkin tässä coolerissa suoraan taakseppäin. Siinäpä ehkä oleellisemmat ajatukset tekniikan puolelta.

Tänään tuli laiteltua autoon 124 etu ja takavakaaja, olikos nuo nyt sitten 27mm ja taakse 16 mm. Himpun leviä tuo takavakaaja, mutta mahtui kuitenkin.

Kuva

Kuva

Kuva

Eteen uudet 284 levyt+palat, loput hilppeet 124:sta. Samalla uusin jarruletkut. Taakse meni uusiksi putket ja letkut. Taakse laitan vielä uudet jarrupalat, nyt vaan loppu aika ja mielenkiinto tälleppäivälle.

Kuva

Pari fotoa autosta, paskanen kun mikä...

Kuva

Kuva

Kuva

Vähän jokapaikka repsottaa, ja repsikan etulokari puuttu autosta kun ostin, mukaan kuitenkin tuli uusi loksu. Cossun kaaripala on tallessa, helmamuovia en löytänyt muuta kuin paikallisen marmoritiskin myyjältä, saapunee ensiviikolla.

Uusi laturi tuli myös vaihdettua kun vanha alkoi hiipumaan.

Kesävanteiksi aluksi tulee Zinikin Ikedat,18" 215/35 kumeilla, kun tallinnurkasta ylimääräisenä löyty. Ei ehkä parahimmat tähän vehkeeseen, mutta alla pyörii ja renkaissa on pintaa...

Tästä jatketaan etiäppäin aina kun palikkaa tuloo, tai homma muuten etenee...
Viimeksi muokannut tokal, To 16.04.2015 20:25. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-83 190E 2.3
94zip
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 193
Liittynyt: To 07.02.2013 17:31
Paikkakunta: Porvoo

Re: W201 piristelyä

Viesti Kirjoittaja 94zip »

Asiallisen olonen kampe. Tuo pakoputken pää vähän pistää silmään. :eh:
300D -91
250D - 92
190E 1.8 - 91
tokal
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 33
Liittynyt: Su 09.03.2014 21:45

Re: W201 piristelyä

Viesti Kirjoittaja tokal »

Tattista. Juu joku mökäpönttö siinä on pakoputken jatkona. Kahtella mitä siihen keksii. Tuli samalla kun ton helmapalan tilasin niin otettua tuo puuttuva tunkin kolon peitelevy tuohon kuskin helmaan. Ompahan sitten kokonainen tuo sarja. Vähän kärsiny tuo takapuskuri kyllä on, mutta koetan kunnostella, lienee muovihitsaus onnistunee noihin samalla lailla kun puskureihin yleensä.
-83 190E 2.3
94zip
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 193
Liittynyt: To 07.02.2013 17:31
Paikkakunta: Porvoo

Re: W201 piristelyä

Viesti Kirjoittaja 94zip »

Ainakin tavallista ykkös sarjan puskinta onnistuin kolvilla suht hyvällä menestyksellä sulattelemaan. :idea:
300D -91
250D - 92
190E 1.8 - 91
tokal
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 33
Liittynyt: Su 09.03.2014 21:45

Re: W201 piristelyä

Viesti Kirjoittaja tokal »

Joo. Tulipa nyt nikkaroita tuo virranjakaja. Tässä olikin vielä kivikautinen sytkä, niin modaus olikin helppo. Jakaja käteen, alipainekello irti. Saabin kello tilalle. Ja kas, nyt pelaa myöhästys ahdoille.

Kuva

Liikkuvuus oli ihan samaa luokkaa kuin saabinkin jakajassa, joten olettaisin että pelaa ihan ok ainakin tuonne reiluun kiloon. Sellasilla paineilla saabilla ajellut eikä ole nakutellut.

Tosin mersuun en tuskin ihan niin paljoa painetta lykkää, kun ei ole oikein tietoa minkään osien kestävydestä, alakerta, loota perä yms.

Autohan on 4-lovisella lootalla, ja ihan vakio perällä ilman lukkoa yms.

Ensiviikolla jos saisin pakosarjan niin pääsisi niputtelemaan ruiskua yms.
-83 190E 2.3
tokal
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 33
Liittynyt: Su 09.03.2014 21:45

Re: W201 piristelyä

Viesti Kirjoittaja tokal »

Marmoritiskiltä hain paketin. Kalliita muovinpalasia...

Kuva

Samalla kun maalaan nuo palaset niin täytyy maalailla pikkasen autoakin. Harkinnassa olisi myös värin muutto metalliväriksi, punaisessa sävyssä kyllä pysytään. Autossa kun pitäisi maalata oikea takanurkka, molemmat etulokarit, osa cossun paloista hivenen maalivikasia, niin ei tuosta enään kovin pitkä matka olisi koko auton maalaamiseen... Noh saa nähdä
-83 190E 2.3
Avatar
Mighty190
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 364
Liittynyt: Pe 17.01.2014 23:52
Paikkakunta: Pori

Re: W201 piristelyä

Viesti Kirjoittaja Mighty190 »

Paljonko köyhdyit muovipalasista? :D
Daily driver: Projekti, koska luotettavat autot ovat tylsiä Luotettava, eli tylsä CLK 270
Entiset: W124 260E, W201 2.0, W201 2.0, S202 220 CDI

Projektina W201 2.8 24V MS2 V3.0
tokal
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 33
Liittynyt: Su 09.03.2014 21:45

Re: W201 piristelyä

Viesti Kirjoittaja tokal »

Aika liki tasan 300€. Lie projektin kalliimpia hankintoja... Ainakin nykyisellä suunnitelmalla ;)

On miul tossa pahvilaatikossa yksi Saabin turbon moottorinohjaus, jos ei tuo k-jet tahdo toimia, mutta yritän kuitenkin ensin k-jetillä. En ole vamra käykö toi suutinkisko suoraan, mut mikäli oikein muistan, tomant käytti 9-5 kiskoa, sellanenkin tarvittaessa löytyy.

Kuva

Tuossa ois toi hyrrä, pitää nyt vielä miettiä menenkö tolla, vai laitanko jotain vähän isompaa kuitenkin. Toki tuollakin varmasti sen saa irti mitä haetaan. Miettinyt vaan meneekö jo tukkoiseksi tuolla korkeilla kierroksilla. Kokeilemallahan se selviää. T3 laipalla kuitenkin pakosarja tulee, niin vaihtoehtoja ainakin löytyy.

Kuva
-83 190E 2.3
tokal
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 33
Liittynyt: Su 09.03.2014 21:45

Re: W201 piristelyä

Viesti Kirjoittaja tokal »

Tuli viskattua nuo kesäpalluraiset alle. Nojoo.... Pyöreät ja sillee.

Keulaa pitäisi saada vielä hivenen alaspäin, takapäätä kun ei kehtaa käydä nostamaan...

Kuva

Ensiviikolla ois sitten pesun ja killotuksen aika. Sitten mietitään tuota maalaushommaa tarkemmin, kun näkee mitä tuosta nykyisestä maalipinnasta saa irti.

Pakosarjan teko siirtynyt kun laippoja ei ole vielä kuulunut...
-83 190E 2.3
Avatar
mage_90
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1123
Liittynyt: La 15.08.2009 21:54
Paikkakunta: savonranta/ylämylly

Re: W201 piristelyä

Viesti Kirjoittaja mage_90 »

täältä olisi löytynyt käytetty ehjä cossun tuo pala aika paljon halvemmalla :D
124 w210 ja w202 purku osaa useampi kymmenen autoa purussa.

w124 300td helmi
w210 200cdi
s210 om606
tokal
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 33
Liittynyt: Su 09.03.2014 21:45

Re: W201 piristelyä

Viesti Kirjoittaja tokal »

Nojuu. Pihistetään jostain muusta.

Tänään tuli ensikertaa vähän reilummin huuhdottua autoa. Samalla kokeilin kiillotella, mutta on kyllä paikkapaikoin niin onnettomassa kunnossa tuo maali. Siinä ja tässä paikkaillaanko vai raavitaanko kokonaan uusi väri.

Pakosarjan laipat pärähti myös tänään. Josko viikoloppuna saisi väkerrettyä sarjan.

Turbon öljy/vesipuoli vielä toteuttamatta. Lohkoon lie uskaltaa tehdä reiän paluulle (jostain lueskelinkin tuota kohtaa), tulo napataan öp-anturilta, niinkuin moni muukin tehnyt. Vesikierto pitää vielä suunnitella mistä ottaa yms.

Alustasarjan myös tilailin tänään. Saa nähdä koska tulee.

Pari fotoa, huono kuvanlaatu, pahoittelut siitä.

Kuva

Kuva
-83 190E 2.3
tokal
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 33
Liittynyt: Su 09.03.2014 21:45

Re: W201 piristelyä

Viesti Kirjoittaja tokal »

Noniin. Tavaraa tässä odottelen saapuvaksi, pakosarjaa vielä alettu vääntämään, odotellaan, että suurinpiirtein kaikki osat on kasassa.

Cooleria ei omasta takaa löytynyt, niin tällainen tupsahti paketissa.

Kuva

Ei se lie ainakaan liian pieni oo. Mittailin, että pitäisi tuonne jäähdyttäjän eteen melko hyvin sopia. Saa sitten nähdä, pitääkö jäähdyttäjää päivittää paremmaksi, aika näyttää. On tuossa ainakin ihan hyvin tilaa jos vaihtaa sähköflektiin.

Parin viikon sisään toivottavasti aika liki kaikki osat kasassa.

Toisen takasatulan tilasin myös uuden, vanha tahtoo jumitella, poistotuotteena sopivasti kun löytyi.
-83 190E 2.3
tokal
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 33
Liittynyt: Su 09.03.2014 21:45

Re: W201 piristelyä

Viesti Kirjoittaja tokal »

Tuossa kun tota autoa kiillotelin, tuli huomattua, että se on massaväri. Se helpottaisi hitosti tuota maalipinnan korjailua, mutta ajatuksissa pyörii silti tuo pikku ehostus maalipinnalle. Sama punainen pohja jäisi, päälle hento kultainen helmiäinen. Kokemuksesta tiedän, että ihan kivannäköinen tulee. Mutta miten lie sopisi tähän, Ajatuksia?

Saappi tuli vedettyä aikoinaan tollasella värillä, käyttäen ronskisti helmiäistä. Pohja on hyvin kirkas punainen, tumma vois toimia jopa kivemmin

Kuva

Helmiäistä jai senverran yli, että piti aikanaan testata mopottimeenkin. Pari kolme vuotta oli helmiäismassa ollu purkissa, mutta hyvin toimi..

Kuva
-83 190E 2.3
tokal
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 33
Liittynyt: Su 09.03.2014 21:45

Re: W201 piristelyä

Viesti Kirjoittaja tokal »

Tuli soviteltua tota cooleria. Vähän on tiukkaa, mutta kyllä se sinne uppoaa, pientä muokkausta...

Kuva

Viikonloppuna jos koemaalais pikku palan tolla värillä mitä suunnittelin..
-83 190E 2.3
tokal
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 33
Liittynyt: Su 09.03.2014 21:45

Re: W201 piristelyä

Viesti Kirjoittaja tokal »

Tuli sitten sählättyä ja tiputetua keittiötä tusatessa levy varpaille. Jäi koemaalaukset tekemäti, ja tänään tuli tuo ta-technixin alustasarjakin, toivottavasti pääsiäisen aikana pääsis asentamaan. Jos vaan tossu myötämielinen...
-83 190E 2.3
tokal
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 33
Liittynyt: Su 09.03.2014 21:45

Re: W201 piristelyä

Viesti Kirjoittaja tokal »

Noniin. Alusta on nyt viskattu alle, ja loputkin jarrupäivityksistä tehty. Enään oikeastaan puuttuu öljynpaluunippelit, jahka ne tulee, nin pitänee ottaa urakkaviikonloppu tuon tekniikan suhteen.

Parit huonot fotot

Kuva

Uusi palojen asennussarja on tuollakin paikallaan, vaikka kuvassa vielä vanhat tapit.

Kuva

Ajokorkeus melko ok, paikallaan molemmissa päissä matalimmat jousen yläpään kumit. Joskin 18" tää tahtoo tosi korkeeksi jäädä... Laittelen fotoa kunhan saan pestyä taas auton.

Pitänee testata yksiä 17" vanteita, miltä näyttää, puoli-ilmaiseksi kun sais (maalaamaan joutuu).
-83 190E 2.3
tokal
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 33
Liittynyt: Su 09.03.2014 21:45

Re: W201 piristelyä

Viesti Kirjoittaja tokal »

Tulipa kokeiltua tuota väriä nyt. Kyllähän siitä väkisinkin "erottuva" tulee...

Kuva

Kuva

Kuva

Simmottii...
-83 190E 2.3
tokal
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 33
Liittynyt: Su 09.03.2014 21:45

Re: W201 piristelyä

Viesti Kirjoittaja tokal »

Noniin. Viimeajat menny ajellessa, mutta nyt tuli purettua autosta ylimääräiset, että pääsee lauantaina vetämään uutta pintaa autoon... Himpun tiukka aikataulu, mutta eiköhän se tästä..
-83 190E 2.3
tokal
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 33
Liittynyt: Su 09.03.2014 21:45

Re: W201 piristelyä

Viesti Kirjoittaja tokal »

Melkein meinannu tämä auto unohtua, mutta nyt on auto kuitenkin maalattu.

Helmasarja on vielä kiinnittämättä, ja takapuskurin alaosa viellä vailla väriä. Tämä pitäisi korjaantua tällä viikolla.
Aikaa on taas mennyt jo niin paljon, että kokoan auton nyt nippuun, ja katsastan. Sitten aletaan tuota ahtamista suunnittelemaan pikkuhiljaa.

Tuli sopivasti vastaan vähä autoon paremmin sopivat vanteet, niin korjasin talteen.

RH ZW1 8,5 ja 9x17". Jos toi takavanne jää liian kapeaksi, pitänee tilata 10" levittävät lipit. Tosin tarkoitus on asentaa taakse camperin säätötangot, niin uskoisin, että kun pyörä on kohtuu suorassa, niin vanne tulee kaarelle ihan ok.

Kuva
-83 190E 2.3
tokal
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 33
Liittynyt: Su 09.03.2014 21:45

Re: W201 piristelyä

Viesti Kirjoittaja tokal »

Siinäpä talvipyörillä, harmillisen likanen.

Kuva

Jahka saan noin RH:t alle niin pitää pestä ja puunata ja ehkä takapäätä nostaa pikkasen. Sitten uutta kuvaa.
-83 190E 2.3
tokal
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 33
Liittynyt: Su 09.03.2014 21:45

Re: W201 piristelyä

Viesti Kirjoittaja tokal »

Noniin, pääsin projektin tärkeimpään vaiheeseen....

Kuva

Huomenna jatketaan
-83 190E 2.3
tokal
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 33
Liittynyt: Su 09.03.2014 21:45

Re: W201 piristelyä

Viesti Kirjoittaja tokal »

Noniin. Härveli olis nyt ahdettu. Kytkin ei kestä ottaa nyt kun 0.3 bar ahtoa, pitää ehtiä jotain pitävämpää.

Jahka aikaa ja intoa riittää, niin pitää ahtoputket hioa ja vähän kiillottaa. Kaunishan tuo konehuone ei oo, mutta toimii.

Vähän specsiä mitä sille nyt tuli tehtyä.

-Alustana TA-tech 2.5 cossuun TYV-hyväksytty iskari/jousisetti.
-Etujarrut+kilkeet sekä takajarrut+kilkkeet vastaa 2.3 cossua, muistaakseni 2.5 myös samat.
-Etuvakaaja 27mm, takavakaaja 16mm.
-Moottori 2.3 8-venttiilinen
-Iso keulacooleri
-peltisarja
-Mitsun ahdin (kotoisin alunperin Saabista)
-3" putkisto perän kohdalle, siitä loppuun 2,5"
-Polttoainesyöttö vielä orggis, tosin vaihdettu turbosaabin ohjauspainesäädin, jossa rikastus ahdoilla. Turbosaabin määränjakaja odottaa, jahka saa nikkaroitua paikalleen.
-Sytytys hoidetaan orggis jakajalla, johon vaihdettu turbosaabin alipaine/painekello, toimii ahdoilla.

Kopassa oli mulle tullessa Kiinni Cossun helmasatsi, pieneksi piristyksesksi alla RH ZW1 vanteet edessä 8,5", takana 9". Toimii....
Vähän ajokorkeuta pitäisi vielä säätää..

Kuva
-83 190E 2.3
Kuisma_
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 484
Liittynyt: Ti 21.06.2011 01:52
Paikkakunta: Joensuu

Re: W201 piristelyä *ahdettu*

Viesti Kirjoittaja Kuisma_ »

Kylläpä vanteet muutti autoa parempaan suuntaan. Kyllä se cossun korisarja vaan miellyttää silmää :)
W201 250D
W202 250D
Avatar
tomant
Mersumies
Mersumies
Viestit: 3932
Liittynyt: Ti 06.06.2006 00:50
Viesti:

Re: W201 piristelyä

Viesti Kirjoittaja tomant »

tokal kirjoitti:...Vähän specsiä mitä sille nyt tuli tehtyä.

-Alustana TA-tech 2.5 cossuun TYV-hyväksytty iskari/jousisetti.
-Etujarrut+kilkeet sekä takajarrut+kilkkeet vastaa 2.3 cossua, muistaakseni 2.5 myös samat.
-Etuvakaaja 27mm, takavakaaja 16mm.
-Moottori 2.3 8-venttiilinen
-Iso keulacooleri
-peltisarja
-Mitsun ahdin (kotoisin alunperin Saabista)
-3" putkisto perän kohdalle, siitä loppuun 2,5"
-Polttoainesyöttö vielä orggis, tosin vaihdettu turbosaabin ohjauspainesäädin, jossa rikastus ahdoilla. Turbosaabin määränjakaja odottaa, jahka saa nikkaroitua paikalleen.
-Sytytys hoidetaan orggis jakajalla, johon vaihdettu turbosaabin alipaine/painekello, toimii ahdoilla...
Fiksusti tehty ahtamisprojekti! Muistatko ahtimen tyyppiä, onko TD04HL-15T tai sen tapainen? Onko sinulla kuvaajaa tai taulukkoarvoja miten tuon turbosaabin jakajakellon sytytysennakko muuttuu ahtopaineen myötä?

tomant
Kiihdytin 190E 201.024 Kuva1,951 - 13,077 / 171,51
Käyttöautot C180 203.035, C230 T 202.083 ja 309D 602.417, edellinen C200 202.020
tokal
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 33
Liittynyt: Su 09.03.2014 21:45

Re: W201 piristelyä *ahdettu*

Viesti Kirjoittaja tokal »

Tattista.

Tarkemmin en osaa sanoa sytytysennakosta, mutta noin 5 astetta se taitaa maksimissaan myöhästää, ja noin 0,7 barin ahdoille alunperin tehty.
Ahtimena on tällähetkellä mitsun te05-12b.

Nyt kun tässä muutaman päivän varovaisesti kytkintä ajatellen kurveillut, niin kyllä hyvin huomaa jo noilla 0.3 ahdoilla, että vääntöä tyrkyttää kovasti lisää keskialueelle. Noilla ahdoilla kun kierrokset malttaa päästellä sinne 4000, niin sitten pitää kyllä. Ihan selkeä ero on kiihtyvyydessä, ja etenkin ajettavuudessa, ei tarvi hirveemmin kaasutella niin jo jaksa mennä.

Viikonloppuna otetaan loota irti ja ihmetellään millaista kytkintä sinne saisi.
-83 190E 2.3
tokal
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 33
Liittynyt: Su 09.03.2014 21:45

Re: W201 piristelyä *ahdettu*

Viesti Kirjoittaja tokal »

Niin ne vaan vuodet vierii...

Nyt tämä on kuitenkin muutoskatsastettu. 132kw, ic 480x300x80 ja 0.45 bar.

Mitähän mallia trafi pitää mallisarjan tehokkaimpana tässä w201 kopassa?
-83 190E 2.3
Eetyzk
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 381
Liittynyt: Ti 15.04.2008 16:16

Viesti Kirjoittaja Eetyzk »

-
Viimeksi muokannut Eetyzk, Ti 21.02.2017 23:33. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Avatar
tomant
Mersumies
Mersumies
Viestit: 3932
Liittynyt: Ti 06.06.2006 00:50
Viesti:

Re: W201 piristelyä *ahdettu*

Viesti Kirjoittaja tomant »

tokal kirjoitti:...Mitähän mallia trafi pitää mallisarjan tehokkaimpana tässä w201 kopassa?
Minä käytin vertailumallina 190E 2,5-16 -mallia, jossa tehoa 150 kW / 204 hv. Tähän saa teoriassa 20% lisäyksellä 180 kW / 244 hv.

tomant
Kiihdytin 190E 201.024 Kuva1,951 - 13,077 / 171,51
Käyttöautot C180 203.035, C230 T 202.083 ja 309D 602.417, edellinen C200 202.020
tokal
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 33
Liittynyt: Su 09.03.2014 21:45

Re: W201 piristelyä *ahdettu*

Viesti Kirjoittaja tokal »

Ok, hyvä tietää.

230hp siitä tolla vakio k-jetillä saatiin aiemmin pihalle, siihen levis kytkin, enemmänkin saabin jakajahässäkällä saisi, ja paremmalla kytkimellä toki. Tossa olikin loota vanhalla harvalla kytkinakselilla, enkä tähänhätään keksinyt muuta ratkaisua niin viskasin uuden vakion, ja penkiteltiin 2.3 16V mukaan noi tehot (kytkinkin vielä piti noilla tehoilla).

Noh, onpahan sitten reserviä tulevaisuudessa jos tekee muutoskia, ei ihan olla kipurajoilla kilowattien suhteen vielä.

Megaa tai jotain muutahan toi huutais, suutinkisko ois jo valmiina. Nyt vaan menny takas opintojen pariin, niin tiedä vaikka koittais myydä pois...Ei oikein aika ja rahat riitä...
-83 190E 2.3
Vastaa Viestiin