TSD-Crew: Tallissa tapahtuu

Mersujen (ja vain Mersujen tai suoraan niihin liittyvät) korjaustarinat, -ohjeet ja muut vastaavat projektikertomukset.
mamu
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 354
Liittynyt: La 31.07.2010 14:33

TSD-Crew: Tallissa tapahtuu

Viesti Kirjoittaja mamu »

Iltaa!

Päätimme tehdä tämän projektitopikin, jossa kerrotaan TSD-porukan projekteista ja harrasteista.

TSD-Crew on Lahden seudulla vaikuttava kolmen dieselin käryyn mieltyneen kaveruksen porukka, jossa päätoimisena harrasteena on ST-mersut.
Mersuilua on ollut monessa määrin vuodesta 2008 alkaen. Ensin käyttömersuiltiin kukin tavoillaan, sitten käyttömersuilu alkoi muuttua myös harrastemersuiluksi. Nyt harrastelu on muuttunut jo manian/pakkomielteen tasolle, mutta onpahan se "oma juttu" alkanut löytymään. Eniten tontilta löytyy W201 ja W124 -korisia tuotoksia, joita löytyykin ihan komiaksi riviksi asti! Lukumääräisesti osia ja autoja alkaa olemaan enemmän, kuin ehtisi harrastamaan!

Kesäisin pyritään aktiivisesti kiertämään eri autotapahtumia, aika Drifting -painotteisesti. Kesällä myös mersujen "keräily" pihoista ja puiden alta on aktiivisempaa, tämäkin hoidetaan omalla merkkiuskollisella rahtikalustolla. Syksyn saapuessa piiloudutaan talliin luomaan kaikenlaista... Noo, ainakin tylsyyttä poistavaa aktiviteettia. :mrgreen:

Ajatuksena tällä tarinoinnilla on tuoda Päijät-Hämäläinen mersuvirittely SoMen ja internetin kautta muiden lähialueen kanssaharrastajien tietoisuuteen. Virittelyn ja rakentelun ohessa tulee myös ostettua ja myytyä niin osia, kuin autojakin.

Tässä topikissa on siis kolme kirjoittelijaa vuorollaan, wese500, ST250 ja mamu.

Tässä muutama kuva verstaalta/TSD-ryhmästä:

Kuva
Kuva
Kuva
190D 2.5 -89
C230K -97
mamu
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 354
Liittynyt: La 31.07.2010 14:33

Re: TSD-Crew: Tallissa tapahtuu

Viesti Kirjoittaja mamu »

Heti perään tarinaa omasta autosta. Ostin kyseisen -89 190Deen elokuussa -13. Auto on Itävallan malli ja 2005 tuotettu tänne Suomeen.

Kuva

Ajeltiin, huollettiin ja välillä myös vähän ärsyynnyttiin.

Kuva

Kesällä -14 oli aika poistaa kukkasia auton alta ja vähän päältäkin. Samalla päivitettiin alusta vastaamaan 2.5-16v mallia.

Kuva

Alkaa hahmottumaan, alla 16x8 Kanaldeckelit.

Kuva

Loppuvuodesta -14 alkoi tehottomuus kiusata mieltä oikein todenteolla, joten lääkkeeksi haettiin nelivenahattuinen värinätön vitonen ja autokin tuli purettua taas ihan atomeiksi.

Kuva

Samalla kun motti oli pukissa niin tulipa sekin purettua. Kokee täydellisen kunnostuksen, niin saa omistajakin sitten mielenrauhan. :mrgreen:
Tällä hetkellä melkein kaikki perusosat hankittu ja koneistukset tehty. Kampiakseli lähtee huomenissa r-koneistukseen.

Päivitellään, jahka hommat etenee. Tässä vielä pari kuvasaastetta:

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
190D 2.5 -89
C230K -97
wese500
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 95
Liittynyt: Su 17.06.2012 20:53
Paikkakunta: Lahti

Re: TSD-Crew: Tallissa tapahtuu

Viesti Kirjoittaja wese500 »

Moro vaan kanssaharrastajat! Tässä esittäytyy jäsen P, yksi kolmesta TSD aktiivijäsenestä, MB:llä vuodesta 2008 ->...ja loppua ei näy :D

Lyhyt esittely tämän hetken omasta kalustosta. Aika huonosti tulee omia autoja näköjään kuvailtua kun en parempia otoksia löytänyt, päivitellään kun tarinaa tulee.

Kuva
Käyttis 190D 2,5 Turbo 1991, tehtaan turbolla varustama, itse manuaaliksi muutettu ja muutenkin omaan käyttöön sopivaksi laiteltu luottopeli..tästä ei luovuta :D eipä ole kummonen kuva autosta mutta kuvaa parhaiten auton luontoa, se on kovassa käytössä ja joka päivä!

Kuva
Kesäauto 500 SEC 1984, original Suomiauto ja sen kyllä huomaa..meinaan varuste listasta. Tämä seisoo suurimman osan ajasta tallissa, aika kevyellä ajolla mitä nyt sen 1000 kilometriä per kesä ulkoiluttanut.

Kuva
Toinen harraste 300D Turbo 1992, tämäkin tehtaan turbolla varustama, tämä makaa tallissa levällään, kirjoitan tuonempana stooria tämän auton vaiheista ja lisään kuvia, ajossa kesä 2015. Tosiaan tämä on mun ST projekti. Yksi kehno kuva autosta...tässäkin taas kovassa käytössä :D

Kuva
Viimeisenä muttei vähäisimpänä työkalu 814 1985, tiimin käyttöön valjastettu tavarankuljetin.
190E 2,6 -89
190D 2.5 Turbo -91
300D Turbo -92
SK 1824 4X4 -96
Avatar
Timo L.
Moderator Admin
Moderator Admin
Viestit: 14013
Liittynyt: Ti 11.03.2003 19:16
Paikkakunta: Savonlinna

Re: TSD-Crew: Tallissa tapahtuu

Viesti Kirjoittaja Timo L. »

Hyvälle vaikuttaa! :thumbup:
Näissä merkeissä
----
2008 R 320 CDI L 4Matic
1994 E 300 Turbodiesel T 4Matic
1990 300 CE
1990 260 E 4Matic
1983 300 TD Turbodiesel
1982 W123 siena rot punaisia verhoilun osia myytävänä
www.classicdata.fi
kuokka12
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 86
Liittynyt: Ma 19.12.2011 22:31

Re: TSD-Crew: Tallissa tapahtuu

Viesti Kirjoittaja kuokka12 »

Ai että, itte olen just miettiny että tollanen "työkalu 814 1985" olis tosi bueno. C-kortti kun löytyy. Jos olis vielä koukku-vaihtolavalla niin 5/5 suhteessa omiin ideointeihini.
On vaan sen verran iso työkalu, ettei herätä ihastusta kaikissa meidän talouden yksilöissä :D Nimim. paritalo ja kaks autoo.
Avatar
aniemiko
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 216
Liittynyt: Pe 28.01.2011 01:30
Paikkakunta: Pornainen

Re: TSD-Crew: Tallissa tapahtuu

Viesti Kirjoittaja aniemiko »

Kappas. Tutun näkösiä kamppeita. Hyvältä näyttää harrastelu. Iso peukalo sinne. :thumbup:
C124 24v DT
C124 ?
C123 230
S210 24v
mamu
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 354
Liittynyt: La 31.07.2010 14:33

Re: TSD-Crew: Tallissa tapahtuu

Viesti Kirjoittaja mamu »

Tuo muutamassa kuvassa esiintyvä W201 oli vähillä kilsoilla kolaroitu 2.5D manuaali, joka sai TSD:n tallissa vielä uuden mahdollisuuden. Siitä pieni ja paskasti tehty video.

https://www.youtube.com/watch?v=J8BgCJOJVds" onclick="window.open(this.href);return false;
190D 2.5 -89
C230K -97
ST250
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 20
Liittynyt: Su 24.08.2014 11:37

Re: TSD-Crew: Tallissa tapahtuu

Viesti Kirjoittaja ST250 »

Päivää kaikki vetomestarit ! Nyt on aika jäsen K:n esittäytymisen , eli TSD:n kolmas jäsen . Innostus tähtikaartiin lähti siitä kun nämä tallin kaksi muuta herrasmiestä totesi yksi kaunis päivä, että "kokeile ostaa mersu" . Noh siitä se ajatus sitten lähti...

Pari kuvaa systeemeistä...


Eli tässä OM602 tbo moottori proggis , koneen historiasta hiukan --> Ostin moottorin pari vuotta sitten kiinnileikanneena ihan vaan halpuutensa vuoksi nurkkiin lojumaan. Piti tehdä vain pikakunnostus vakiopumpulla ja matalilla tehoilla.... JA KÄSISTÄ LÄHTI !!

Rakensimme työkalun millä saatiin sylinteriputket vedettyä ulos lohkosta, jonka jälkeen tilasin saksasta korjausputket ,hakkasin paikoilleen ja koneistukseen ja avot lohko oli ok .

Kuva

Samalla tuli uusittua jakopään osat myös.

Kuva

Alakerta kävi tasapainotuksessa r-koneistuksessa , ei ollut kampikepissäkään mitään suurempia heittoja, dampperia jonku verran porasivatten. Kiertokanget on cdi moottorista, näistä kokemuksia kiitos jos joku sattuu omaamaan ?

Kuva


Nyt rupeaa jo moottori pääpiirteittäin hahmottumaan.

Kuva


Polttoaineen säännöstelystä huolehtii mikäpä muukaan kuin mynädiesel 8mm ;)

Kuva



No siinäpä se , myöhemmin paljastuu lisää...



Sitten TSD-tiimin uusinta kalusto hankintaa

Kuva

Kuva

Kuva


Siinäpä semmoinen peli ettei mikään tai kukaan ole vielä meikäläiselle antanut yhtä hurjia kyytejä :D
2.65 perävälitys ja yli 400hv:n teholukema takaa riittävän suuren huippunopeuden ;)

Tarkoitus ennen kesää vielä hiuka laittaa tonttiin sitä , pari mittaria kytkeä hyttiin , konehuone siistiä ettei näyttäisi niin köpistykseltä , tehdä perusteellinen moottoripuolen huolto ( No ei nyt ihan konepokaa :D ) pumpun ajotus tarkastaa, suuttimet tarkastaa, puristuspaineet mitata jne. :) Sittenhän se olisi valmis kesän karkeloihin !

Päivittelemme sitä mukaan kun hommat etenee ! Kiitos kaikille jotka vaivautui lukemaan !

Over and out !
Avatar
aniemiko
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 216
Liittynyt: Pe 28.01.2011 01:30
Paikkakunta: Pornainen

Re: TSD-Crew: Tallissa tapahtuu

Viesti Kirjoittaja aniemiko »

Cdin veivin heikkous on tuo pultti. kestänee kierroksia jonnekin 5500rpm nurkille. siitä ylöspäin en itse ainakaan uskalla kierrättää..

Hyvää duunia poijat!
C124 24v DT
C124 ?
C123 230
S210 24v
wese500
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 95
Liittynyt: Su 17.06.2012 20:53
Paikkakunta: Lahti

Re: TSD-Crew: Tallissa tapahtuu

Viesti Kirjoittaja wese500 »

kuokka12 kirjoitti:Ai että, itte olen just miettiny että tollanen "työkalu 814 1985" olis tosi bueno. C-kortti kun löytyy. Jos olis vielä koukku-vaihtolavalla niin 5/5 suhteessa omiin ideointeihini.
On vaan sen verran iso työkalu, ettei herätä ihastusta kaikissa meidän talouden yksilöissä :D Nimim. paritalo ja kaks autoo.
Elähän mittää pitäähän joka miehellä oma kuormuri olla :D
Joo kyllähän tuollanen vaihtolava vaan olis kova juttu mutta menee tällä 8,6 tonnin alustalla etuakselipaino nyt jo ihan maksimissaan kun on tuo nosturi, jos olis vielä vaihtolavalaite niin kyytiin ei tarvis ottaa kun leikkiautoja kyytiin kun ei olis enää kantavuutta. Nosturi nostaa ja kiskoo hienost auton lavalle. Ajorampit taakse niin voi ajaakin kyytiin. Jos taas olis isompi alusta ni johan vero nousis, tällä 8,6 t painolla vero on 1/4 osa w124 verosta :!:

Nyt päästää taas romun keruuseen, katsuri anto rahtivaunuu eilen leimaa taas vuodeks eteepäin :!: totesi vaan että tämähän on vielä auto siltä ajalta jolla uskaltaa vielä oikeen ajaa kun ei ole yhtään merkkivaloa, näyttöä tai summeria mikä varottaa jostakin :D
190E 2,6 -89
190D 2.5 Turbo -91
300D Turbo -92
SK 1824 4X4 -96
taateli
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 74
Liittynyt: Ma 27.01.2014 22:10

Re: TSD-Crew: Tallissa tapahtuu

Viesti Kirjoittaja taateli »

Nyt on asiallista :thumbup: :clap: :D
masa201
Mersumies
Mersumies
Viestit: 543
Liittynyt: Ti 01.10.2013 20:34
Paikkakunta: pietarsaari

Re: TSD-Crew: Tallissa tapahtuu

Viesti Kirjoittaja masa201 »

komiaa on touhu :thumbup: mutta paiskaa tuo imusarja tuosta 602 moottorista mäjelle niin et riko sitä.
värit väreihin ja loput maihin.
ST250
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 20
Liittynyt: Su 24.08.2014 11:37

Re: TSD-Crew: Tallissa tapahtuu

Viesti Kirjoittaja ST250 »

Touhu komeaa miehet ei ;)

Tallimme kiittää :) kasaus rekvisiittaa niin näyttää hiuka enemmän moottorilta :)

Ajattelin vähän tämmöistä siihin kun sattui nurkissa olemaan :)

Kuva
masa201
Mersumies
Mersumies
Viestit: 543
Liittynyt: Ti 01.10.2013 20:34
Paikkakunta: pietarsaari

Re: TSD-Crew: Tallissa tapahtuu

Viesti Kirjoittaja masa201 »

:thumbup:
värit väreihin ja loput maihin.
wese500
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 95
Liittynyt: Su 17.06.2012 20:53
Paikkakunta: Lahti

Re: TSD-Crew: Tallissa tapahtuu

Viesti Kirjoittaja wese500 »

Tuli muuten kuskattua tänään ST värjättäväksi ammattilaisen hoiviin, saa nähdä kuinka katseenkestävä mesestä tulee :D laitetaan kuvasaastetta projektista jahka saadaan takasin maalaamosta.
190E 2,6 -89
190D 2.5 Turbo -91
300D Turbo -92
SK 1824 4X4 -96
ST250
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 20
Liittynyt: Su 24.08.2014 11:37

Re: TSD-Crew: Tallissa tapahtuu

Viesti Kirjoittaja ST250 »

Noniin nyt on estee coupea jo pilpottu keulan suunnalta jonkin verran, ei mitään ihan hullua ole ilmennyt . Meille siunaantui C124 320 purkuun ni siitähän jouti heti elimen luovuttajaksi. Isot takajarrut, jytkympi etuvakaaja , hiuka sisustan osia jne. :) Täytyy kait vaan joku maltti pitää ennenkun estee coupe on ihan lihalaatikoissa koko auto. Tarkotus olisi ottaa kumminkin hiuka vetua tänä kesänä :)

Kuvia seuraa tuonnempana...
wese500
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 95
Liittynyt: Su 17.06.2012 20:53
Paikkakunta: Lahti

Re: TSD-Crew: Tallissa tapahtuu

Viesti Kirjoittaja wese500 »

Jottei ensitalvenakaan pääse tylsyys yllättämään haimme tänään lisää näperrettävää, tällä olisi tarkoitus päivittää st:een voimansiirtoa...saa nähdä mitä tuleman pitää.. :D

Kuva

Kuva

Loota on peräisin w140 korisesta ja 606:sen perästä, toivottavasti tästä saadaan väsättyä kestävä kampe :?:
190E 2,6 -89
190D 2.5 Turbo -91
300D Turbo -92
SK 1824 4X4 -96
ST250
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 20
Liittynyt: Su 24.08.2014 11:37

Re: TSD-Crew: Tallissa tapahtuu

Viesti Kirjoittaja ST250 »

Päivää vain kaikille tasapuolisesti. Coupesta pari kuvaa ja tulee tässä...

Siitä se homma lähti käyntiin. Pientä hipostelua ja peruskorjausta suunnitteilla vain tälle keväälle. Muuten jääpi ajokausi lyhyeksi :cry:

Kuva

Konehuonetta ...

Kuva

Viimeisenä remontin kiimaaaaa :D

Kuva

Näihin kuviin ja tunnelmiin :)
wese500
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 95
Liittynyt: Su 17.06.2012 20:53
Paikkakunta: Lahti

Re: TSD-Crew: Tallissa tapahtuu

Viesti Kirjoittaja wese500 »

Tuli haettua ST maalarin hoivista, täytyy sanoa että kyllä ne kaverit osaa hommansa, ei voi kun olla tyytyväinen, kyllä pistää oikeen hymyilyttämään kun saa jotain näkyvää aikaseks projektin kanssa :D Siinä muutama kuva kun haettiin Mersu takasin verstaalle. Seuraavaks laitan kuvaa kun se on kasassa...siihen ei välttämättä kauaa mene, polte olis kova päästä pian rullille!!

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
190E 2,6 -89
190D 2.5 Turbo -91
300D Turbo -92
SK 1824 4X4 -96
Avatar
sotahiiri
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 316
Liittynyt: Ke 18.09.2013 16:20

Re: TSD-Crew: Tallissa tapahtuu

Viesti Kirjoittaja sotahiiri »

Hienon värinen coupe :wink: Ja asiallista rakentamista muutenki! :clap:
Kuva
Nykyinen kalusto:
C124 M103 2.6 Turbo+megasquirt (Versio 2.0 rakenteilla) -89
S124 E280 -93
mamu
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 354
Liittynyt: La 31.07.2010 14:33

Re: TSD-Crew: Tallissa tapahtuu

Viesti Kirjoittaja mamu »

Viikkoja on mennyt ja jotain on saatu tehtyäkin. Motista tuli läjä ST-hyödykettä ja konekin on kasaantunut!

Koneessa nyt pipo päällä ja vaparin nokatkin löysi paikkansa.

Kuva

300DT väyrysen jarrut asentelin taakse. (Satulat nykyään Hammeriten vasaralakalla mustatut :thumbup: )

Kuva

ZF:n käyttöönottohuoltoa.

Kuva

Täytyyhän superturbossa olla turbo, muutenhan se ois vaan superia!

Kuva

Visainen kuva-arvoitus. Mistä/mikä osa tämä on? Löytyi päivän päätteeksi tallin lattialta, enkä tiedä osan alkuperää. Tuskin nyt moottorista sentään..

Kuva

Hiiohoi, seuraavan kerran seuraavalla kerralla.
190D 2.5 -89
C230K -97
escortmk2
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 106
Liittynyt: Ma 30.05.2005 18:15

Re: TSD-Crew: Tallissa tapahtuu

Viesti Kirjoittaja escortmk2 »

ST250 kirjoitti:Päivää kaikki vetomestarit ! Nyt on aika jäsen K:n esittäytymisen , eli TSD:n kolmas jäsen . Innostus tähtikaartiin lähti siitä kun nämä tallin kaksi muuta herrasmiestä totesi yksi kaunis päivä, että "kokeile ostaa mersu" . Noh siitä se ajatus sitten lähti...

Pari kuvaa systeemeistä...


Eli tässä OM602 tbo moottori proggis , koneen historiasta hiukan --> Ostin moottorin pari vuotta sitten kiinnileikanneena ihan vaan halpuutensa vuoksi nurkkiin lojumaan. Piti tehdä vain pikakunnostus vakiopumpulla ja matalilla tehoilla.... JA KÄSISTÄ LÄHTI !!

Rakensimme työkalun millä saatiin sylinteriputket vedettyä ulos lohkosta, jonka jälkeen tilasin saksasta korjausputket ,hakkasin paikoilleen ja koneistukseen ja avot lohko oli ok .

[ https://lh5.googleusercontent.com/-Q9HcWOX7hMo/VQhZzvJ-w0I/AAAAAAAAAEY/wGTbUFzLDfI/s640/IMG_0909.JPG ]

Samalla tuli uusittua jakopään osat myös.

[ https://lh4.googleusercontent.com/-gwN7FQsIG4w/VQhZ-KeDfPI/AAAAAAAAAFA/_VBQ9wMDcuo/s640/IMG_0913.JPG ]

Alakerta kävi tasapainotuksessa r-koneistuksessa , ei ollut kampikepissäkään mitään suurempia heittoja, dampperia jonku verran porasivatten. Kiertokanget on cdi moottorista, näistä kokemuksia kiitos jos joku sattuu omaamaan ?

[ https://lh3.googleusercontent.com/-Zzg5kZTMwP0/VQhZx4VDJ8I/AAAAAAAAAEQ/eINj0dFERQI/s640/IMG_0908.JPG ]


Nyt rupeaa jo moottori pääpiirteittäin hahmottumaan.

[ https://lh5.googleusercontent.com/-EOT-L7UG45I/VQhaFKsARNI/AAAAAAAAAFY/KwYuwYW1w9c/s640/IMG_0974.JPG ]


Polttoaineen säännöstelystä huolehtii mikäpä muukaan kuin mynädiesel 8mm ;)

[ https://lh6.googleusercontent.com/-NXBT4eSCkeU/VQhaPmrzdsI/AAAAAAAAAF4/astwu63kB64/s512/IMG_0979.JPG ]



No siinäpä se , myöhemmin paljastuu lisää...



Sitten TSD-tiimin uusinta kalusto hankintaa

[ https://lh6.googleusercontent.com/-dHOqfwS4U7w/VQhX1toPg2I/AAAAAAAAADQ/jDgLsPxWujk/s640/IMG_1007.JPG ]

[ https://lh4.googleusercontent.com/-OGkxUs8oLus/VQhX4Kbnh6I/AAAAAAAAADY/w9UFs-uGiWA/s640/IMG_1008.JPG ]

[ https://lh4.googleusercontent.com/-EQuKFOYwH4E/VQhX-JUrqyI/AAAAAAAAADw/gK77bIkZRI4/s640/IMG_1010.JPG ]


Siinäpä semmoinen peli ettei mikään tai kukaan ole vielä meikäläiselle antanut yhtä hurjia kyytejä :D
2.65 perävälitys ja yli 400hv:n teholukema takaa riittävän suuren huippunopeuden ;)

Tarkoitus ennen kesää vielä hiuka laittaa tonttiin sitä , pari mittaria kytkeä hyttiin , konehuone siistiä ettei näyttäisi niin köpistykseltä , tehdä perusteellinen moottoripuolen huolto ( No ei nyt ihan konepokaa :D ) pumpun ajotus tarkastaa, suuttimet tarkastaa, puristuspaineet mitata jne. :) Sittenhän se olisi valmis kesän karkeloihin !

Päivittelemme sitä mukaan kun hommat etenee ! Kiitos kaikille jotka vaivautui lukemaan !

Over and out !
Mistäs putiikista ostit noi sylinteriputket? Kovin googlesta yrittäny ettiä, mut en oo kauppaa löytäny....
mamu
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 354
Liittynyt: La 31.07.2010 14:33

Re: TSD-Crew: Tallissa tapahtuu

Viesti Kirjoittaja mamu »

Hoplaa!

Vaikka tänne ei ole päivitelty, niin "nukuttu" ei olla. ST-prokkis viettää taukoa, tuli siihenkin mynältä 8mm pumppu ja ahdin muuttui vielä lennossa #16 pesällä olevaan 40 Superiin. Tämä jatkuu taas elokuussa.

Tauon syy on uusi käyttäri, joka oli se piippolassa myynnissä ollut W201 turbodiesel. Laatikko, turbo ja kansi oli rempattu. Muukin olikin sitten hiukan huonommalla tolalla. Ilmastointi tuottaa tällä hetkellä ongelmaa, eikä ihan kaikkia osiakaan ole tontilla. Pienimuotoinen käyttöentisöinti alkaa kuitenkin olemaan loppusuoralla.

Keep in touch! :thumbup:
190D 2.5 -89
C230K -97
jezze rs
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 250
Liittynyt: La 13.10.2012 23:54

Re: TSD-Crew: Tallissa tapahtuu

Viesti Kirjoittaja jezze rs »

Hyvä että sait jarrut sittenkin kiinni :thumbup:
- Opel Astra g 2.2 DTi -03 (150hp/340nm)
- Opel ascona B 2.4 CIH -77
- Opel Rekord E 2.0 SEH -8x
- Mercedes-Benz 190 2,3 8v -89 (endurance saloon 160hp/245nm)
- Honda Civic 1,8 16v turbo -88 (300whp/330nm)
- BMW 528 2.8l -97 (talviliukuri)

https://fi-fi.facebook.com/LemuRacingTeam" onclick="window.open(this.href);return false;
mamu
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 354
Liittynyt: La 31.07.2010 14:33

Re: TSD-Crew: Tallissa tapahtuu

Viesti Kirjoittaja mamu »

jezze rs kirjoitti:Hyvä että sait jarrut sittenkin kiinni :thumbup:

Luovuutta, sitä nää vaatii aika pirusti! :mrgreen:
190D 2.5 -89
C230K -97
mamu
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 354
Liittynyt: La 31.07.2010 14:33

Re: TSD-Crew: Tallissa tapahtuu

Viesti Kirjoittaja mamu »

Siitä uuden käyttöauton fiksailusti viimein kuviakin.

Uusiksi meni putkisto, kaikki jarrut, antennia, turvavyötä, soittimia, sähköhommia jnejne. En nyt jaksa mitään romaania tähän siitä kirjoittamaan.. :mrgreen:

Ilmastointiin tuli Saksasta painekytkimet ja flektien esivastus. Uusiksi lauhduttimen flekteiksi tulee bilteman 2x10" ropellit.

Lähtökohta (venälainen karamelli):

Kuva

projektikuvia:

Kuva
Kuva
Kuva

Melkein valmista:

Kuva

Alimmat kuvat ehtaa perunalla napsittua raekasaa. :mrgreen:

Eli viilailua olisi vielä, jonka jälkeen ST-hommat jatkuis taas! :thumbup:
190D 2.5 -89
C230K -97
Sultzi
Mersumies
Mersumies
Viestit: 858
Liittynyt: Su 15.06.2008 14:04
Paikkakunta: Hämeenlinna
Viesti:

Re: TSD-Crew: Tallissa tapahtuu

Viesti Kirjoittaja Sultzi »

Ei tosta 606 lootasta ihmeitä saa aikaan tollasenaan. Tai saa kun vaihtaa sisälle roinat paremmasta lootasta jossa ei ole järkeä. Surkeimpia lähtökohtia lähtee tekeen toi 606 loota. Voihan senkin saada pitään sen mitä 320cdi 722.626 loota pitää vakiona tuurilla :roll:
Käyttis: W210 E55 AMG -00
Eetyzk
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 381
Liittynyt: Ti 15.04.2008 16:16

Viesti Kirjoittaja Eetyzk »

-
Viimeksi muokannut Eetyzk, Ti 21.02.2017 23:17. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Sultzi
Mersumies
Mersumies
Viestit: 858
Liittynyt: Su 15.06.2008 14:04
Paikkakunta: Hämeenlinna
Viesti:

Re: TSD-Crew: Tallissa tapahtuu

Viesti Kirjoittaja Sultzi »

Ymmärrät pointin paremmin kun avaat sen lootan ja vertaat 320cdi lootan sisuskaluihin, onhan niitä hyviäkin yksilöitä tottakai mutta jossain vaiheessa se raja tulloo vastaan. Pari olen vahvistanut noita isompia ja kolmas aihiokin (722.626) tuli tontille odottamaan innostusta joka maksoi puolet siitä mitä hurjimmat täällä pyytävät 606 lootista. Ja eikai kukaan käytä mb oem boxia :wtf:
Käyttis: W210 E55 AMG -00
Eetyzk
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 381
Liittynyt: Ti 15.04.2008 16:16

Viesti Kirjoittaja Eetyzk »

-
Viimeksi muokannut Eetyzk, Ti 21.02.2017 23:17. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Vastaa Viestiin