Aloitetaan kuitenkin muualta kuin nykyisyydestä. Tämä auto on ollut omistuksessani nyt vähän yli 15 vuotta – tarkemmin ottaen 2.1.2003 alkaen. Mittarilukema taisi olla jotain hieman alle 500 000km silloin ja nykyään se on luokkaa 720 000km. Pitäisin mahdollisena, että saattaa ihan pitää paikkansakin. Auto on mitä ilmeisimmin ollut ns. YK-auto, eli nähtävästi rauhanturvaajan ensiomistuksessa ollut. Hangon Vehosta se on uutena myyty marraskuussa 1992 ja kirjan mukaan ensimmäinen huolto on tehty luovutuksesta parin viikon kuluttua Zagrebissa. Seuraavan huollon on tehnyt ”SrLt N.N. Vehicle Inspector FinConstrBatt UNPROFOR” (jätän julkaisematta oikean nimen, siksi toi N.N. tuossa). Siitä seuraavat huollot on tehty samassa liikkeessä kuin ensimmäinen huolto, ja Suomessa ensimmäinen huolto on tehty Joensuussa kesällä -94, jolloin kilometrejä oli 40 000. Sitten on vielä palattu noin puoleksitoista vuodeksi ja 40 000km pätkäksi Balkanille ja lopulta tultu takaisin Itä-Suomeen.
Jossain vaiheessa on teetetty myös Finikorin Diamond –ruosteenestokäsittely ja asennettu joku ominaisuuksiltaan täysin naurettava varashälytin, tais olla MOSS Security. (Se muuten lähti aika pian sen jälkeen, kun auto tuli mulle, ja tilalle tuli huomattavasti parempi Alfatechin hälytin.) Minua ennen auto oli puolitutulla nuorella kaverilla, joka ajoi pitkää työmatkaa yli 40 000km vajaassa vuodessa ja sitä ennen kuulemma jollakin lääke-edustajanaisella. Onko ensimmäisen omistajan ja tämän lääke-edustajan välissä ollut muita omistajia, en tiedä, mutta merkintöjen perusteella se on Itä-Suomessa kuitenkin ollut, kunnes sitten päätyi minua edeltävälle omistajalleen Kankaanpäähän.
Itse teetin autoon jossain vaiheessa maalaustöitä, kun ruostetta alkoi puskea kattoluukun reunoilta ja muutenkin vähän sieltä ja täältä. Ensin maalattiin katto ja pilarit samalla tehtiin pieniä paikkamaalauksia muualle koriin. Ajatus oli, että maalataan loput yli sitten myöhemmin, kun alkaa siltä näyttää. Ja pari vuotta siihen meni – sitten maalattiin puskurit, luukut ja kyljet ja samalla hitsaushommia piti tehdä lähinnä kai tunkinreikien ympärille. Tuosta alkaa olla nyt vissiin noin kymmenen vuotta.
Isompia tekniikkakorjauksia on teetetty kahdesti, kerran kannentiiviste vaihdettiin ja kerran perän laakereita laitettiin uusiksi. Muuten on pärjätty pienemmillä korjauksilla ja huolloilla, joita olen tehnyt pitkälti itse ja osa korjauksista on myös teetetty. Itselläni auto jäi vähän kakkosauton rooliin about kuusi vuotta sitten, kun hankin pari vuotta uudemman W124 E:n. En kuitenkaan ole tästä 250D:stä millään malttanut luopua, sillä se on ollut todella hyvä auto. Kun vaan hyväksyy sen, että siinä ei juuri ole nykyaikaisia turvallisuus- ja mukavuusvarusteita, eikä paljon mimmoistakaan suorituskykyä, niin tuolla autolla matkanteko on yhtä juhlaa. Se menee tosi nätisti, on hiljainen ja kuluttaa todella vähän polttoainetta ollakseen tekniikaltaan noinkin antiikkinen.
No joo, kuten tekstin alusta voinee päätellä, niin tällä hetkellä mulla on projektia tuon auton kanssa menossa. On ollut itse asiassa jo hyvän aikaa. Lisäilen niistä juttua sitten myöhemmin, ettei tule aivan älyttömän mittaista tarinaa heti kärkeen.
Tässä kuitenkin pari autoon liittyvää kuvaa – aluksi varusteluettelo ja perään jokunen kuva muutaman vuoden takaa.
On se vaan parasta Mersua kautta aikojen tuo W124 malli ei siitä pääse mihinkään.
...
