W201 M111 TURBO projekti

Mersujen (ja vain Mersujen tai suoraan niihin liittyvät) korjaustarinat, -ohjeet ja muut vastaavat projektikertomukset.
Vastaa Viestiin
mecemees124
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 46
Liittynyt: Su 11.10.2015 02:08
Paikkakunta: Helsinki

W201 M111 TURBO projekti

Viesti Kirjoittaja mecemees124 »

Laitetaanpa viimeinkin pieni lanka pystyyn jo puolisen vuotta kestäneestä projektista! Eli kyseessä W201 190E M111 2.3l kompressorikoneella, josta tosin remmiahdin on korvattu mitsubishi TD04L ahtimella. Laitan tähän lankaan hiukan kuvia projektin alusta ja etenemisestä kunhan ehdin. Nykytilanne on jo kohtalaisen hyvä, viikonloppuna vaihdoin ensinmäisen kerran öljyt noin 150km ajon jälkeen ja kävin ajamassa pienen sisäänajokierroksen Helsingistä Savonlinnaan ja takaisin. Moottorilla on nyt takanaan reilu 1000km ilman ongelmia. Sunnuntaina kävin ajamassa pari kierrosta ahvenistolla, mutta ongelmaksi muodostui alkuperäinen M102 koneen pieni jäähdytin ja bilteman pieni sähkötuuletin. Yhdellä kierroksella lämmöt nuosivat jo reilusti yli 100C ja varikolla paisuntasäiliöön tuli reikä paineen ja turbon aiheuttaman lämmön takia. Onneksi Hämeenlinnan motonet oli lähellä, joten pikaisen vaihtotyön jälkeen kotiinpaluu onnistui ongelmitta. Tässä hiukan auton specsejä:

-W201 "190" vm1992 kori, jolla ajettu 420tkm
-M111 2.3 uudelleen kasattu moottori
-Sprinterin kytkin ja asetelma, sorvattu kova vauhtipyörä
-Vakio 717.412 5v manuaalivaihteisto
-Megasquirt 1 moottorinohjaus high res extra koodilla
-Denson erillispuolat hondan K-sarjan moottorista, hukkakipinä
-Bosch 550cc suuttimet 0 280 158 279, polttoaineena E85
-Mitsubishi TD04L ahdin, omavalmiste pakosarja
-2.5" pakoputki
-Eibach madallusjouset
-3" ahtoputket ja välijäähdytin kiinasta

Konehuone näyttää tältä
Kuva

Tehoista ei ole vielä tarkempaa tietoa, ennen penkitystä riittää vielä tehtävää. Pakoputki pitäisi viimeistellä, polttoainepumpun rele pitäisi muuttaa megan ohjaamaksi, sekä jäähdytystä parantaa. Tilasin juuri jäähdyttimen ja viskolla varustetun tuulettimen w124 220e mallista, luulisi riittävän. Katsastaakkin tämä vielä pitäisi :D
mecemees124
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 46
Liittynyt: Su 11.10.2015 02:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: W201 M111 TURBO projekti

Viesti Kirjoittaja mecemees124 »

Ostin Marraskuussa 2017 M111.975 moottorin foorumilta, josta oli jakoketju katkennut ajon aikana. Moottorin mukana ei tullut apulaitteita, remmiahdinta tai ohjauslaitteita. Kansi oli ostettaessa jo irroitettu, joten oli helppo todeta että moottori oli kohtalaisen hyvässä kunnossa venttiilivaurioista huolimatta. Moottori oli aluksi tarkoitus korjata ja laittaa vanhaan W124 mersuuni, mutta opiskelun yms muun kiireiden takia aikaa kunnostamiseen ei vielä ollut. Kansi ja muut moottorin irralliset osat olivat talvisäilössä kaverin autotallissa, kun taas lohko talvehti pressun alla ulkona :D. Talvella myös totesin että lankussa oli niin pahoja ruostevaurioita että sitä ei kannata enää korjata. Päätin ajaa leiman loppuun, ja tämän jälkeen purkaa auton. Nyt uusi moottori tarvitsi myös uuden auton ja päätin hankkia tilalle tenavan, lisää tästä hiukan myöhemmin. Keväällä innostuimme viimeinkin kaverin kanssa korjaamaan moottoria, ja 2018 Huhtikuun puolen välin jälkeen projekti lähti kunnolla käyntiin.

KuvaKuvaKuva
Aloitimme kannen purkamisella ja puhdistamisella. Ilman asianmukaista venttiilijousenpuristinta tämä osoittautui aluksi hiukan hankalaksi mutta vasaran, jatkovarren, ja hylsyn avulla venttiilien irrotus onnisui. Venttiilivarren tiivisteiden vaihto onnistui sen sijaan hienosti motonetin 10e työkalulla. Ensimmäisestä kuvasta näkyy (joskin hiukan huonosti) kuinka kaikki paitsi sylinterin 1 pakoventtiilit olivat osuneet mäntiin ja vääntyneet. Lisäksi myös sylinterin 3 imuventtiilit olivat vääntyneet. Muut venttiilit olivat hyviä, ja pikaisen puhdistuksen jälkeen kuin uusia. Tilaukseen lähti siis kuusi pakoventtiiliä, ja kaksi imuventtiiliä.

KuvaKuvaKuva
Jatkoimme moottorin purkamista ja tarkastamista. Vaikko moottori oli ollut koko talven ulkosalla (joskin hyvin öljyttynä) öljynpohjan irroituksen jälkeen totesimme että moottorin alakerta on hyvässä kunnossa. Kiertokanget olivat suoria ja kampiakseli pyöri hyvin. Päätin kuitenkin tilata uudet männänrenkaat ja kiertokangen laakerit kun moottori kerran oli kokonaan palasina.

KuvaKuvaKuva
Osien saavuttua irrotimme männät ja vaihdoimme männänrenkaat ja kk laakerit. Soitin veholle ja kysyin M111.975 moottorin kiertokangen pulttien kiristyssekvenssin ja sieltä kertoivat että ensin 5nm, sitten 25nm, jonka jälkeen 90 astetta. (Eivät veloittaneet tästä tiedosta!) Asennuksessa käytin motonetin männänrengaspuristinta sekä redlinen asennusrasvaa.

KuvaKuvaKuva
Moottorin puhdistus ja kasaus jatkui öljypumpun ja sen ketjun asentamisella. Moottorin vanhat ketjunlaahaimet ja kiristimet olivat hyvässä kunnossa, joten päätin käyttää niitä. Kampiakseli sai uuden stefan ja jakopäänkoppa kunnon pesun. Koska koneen mukana ei tullut remmiahdinta, päätin laittaa sen kylkeen TD04L ahtimen joka oli ollut pitkään nurkissa lojumassa. Turbo tarvitsisi öljynpaluun, joten tein öljypohjaan kierteet AN10 metriselle sovittimelle.

KuvaKuvaKuva
Puhdistimme männät ja lohkon yläosan huolellisesti. Hioimme venttiilit, jonka jälkeen kansi kävi koneistamolla tasoituksessa ja kasauksessa. Tämä ei olisi vasaralla onnistunut :D

KuvaKuva
Ensinmmäistä kertaa ikinä konetta kasatessa kannenpulttien kiristäminen oli hiukan jännittävää, mutta sekin onnistui hyvin eikä mitään katkennut. Nokka-akselien asentamisen jälkeen oli edessä vielä moottorin ajoitus. Siinä kesti hetki, koska halusin varmistaa että se tulisi varmasti oikein. Onneksi youtubesta ja netistä löytyi tähän loistavat ohjeet. Kone pyöri ajoituksen jälkeen loistavasti.
[td][img]https://i.imgur.com/agdnJc2.jpg[/img][/td][td]Moottori kasattuna ilman venttiilikoppaa. Koska remmiahdinta ei moottoriin ollut tulossa menivät apulaitteet uusiksi. Remmillä varustetussa moottorissa on kaksi apulaitehihnaa, joista toinen pyörittää ahdinta ja laturia, ja toinen taas vesipumppua, ohjaustehostinta (ja ilmastointia). Ostin purkaamolta mallista w124 220e kampiakselin hihnapyörän ja laturin kiinnikkeen sekä itse laturin. Tähän tarkoitukseen käy myös osat esim. w202 c180 autosta. Ohjaustehostin tulisi vanhasta purettavasta w124:sesta. Tämä käy suoraan moottoriin M111 ja 220e jakohihaan, jos vaihtaa M102 hihnapyörän 220e pyörään.Tehosin on sama kuin tenavassa, joten letkujen sopivuudessa ei tulisi ongelmaa. Apulaitehihna tuli jälleen kerran mallista w124 220e.[/td]
Viimeksi muokannut mecemees124, Ke 26.09.2018 14:07. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
tomant
Mersumies
Mersumies
Viestit: 3931
Liittynyt: Ti 06.06.2006 00:50
Viesti:

Re: W201 M111 TURBO projekti

Viesti Kirjoittaja tomant »

Onneksi olkoon hyvästä auton ja moottorin valinnasta! W201 ja M111 on hyvä yhdistelmä, jonka saa kulkemaan mukavasti. Hienoa, että tallennat tekstin ja kuvien voimin projektiasi, anna tulla lisää! Kuvat kannattaa ehkä laittaa allekkain omille riveilleen, niin mahtuvat paremmin selainikkunaan, nyt jää osa piiloon, jos lukee tekstiä isompana.

tomant
Kiihdytin 190E 201.024 Kuva1,951 - 13,077 / 171,51
Käyttöautot C180 203.035, C230 T 202.083 ja 309D 602.417, edellinen C200 202.020
mecemees124
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 46
Liittynyt: Su 11.10.2015 02:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: W201 M111 TURBO projekti

Viesti Kirjoittaja mecemees124 »

Kiitoksia palautteesta! Muutin vähän tuota aiempaa viestiä jotta se on helpompi lukea. Mukavasti tuo tosiaan kulkee. Oon tuota sunkin projektia seuraillut, hienoa työtä sekin!
Avatar
tomant
Mersumies
Mersumies
Viestit: 3931
Liittynyt: Ti 06.06.2006 00:50
Viesti:

Re: W201 M111 TURBO projekti

Viesti Kirjoittaja tomant »

Kiitos! En uskaltanut omaani laittaa projektiksi, projektilla kun pitää olla alku sekä loppu. Omani on enemminkin satunnaista puuhastelua, välillä sillä pääsee toki ajamaankin ,-)

Paljonko kansityöt tulivat maksamaan konepajassa ja mitä kaikkea kannelle tehtiin?

tomant
Kiihdytin 190E 201.024 Kuva1,951 - 13,077 / 171,51
Käyttöautot C180 203.035, C230 T 202.083 ja 309D 602.417, edellinen C200 202.020
mecemees124
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 46
Liittynyt: Su 11.10.2015 02:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: W201 M111 TURBO projekti

Viesti Kirjoittaja mecemees124 »

Toivottavasti tämä joskus valmistuu :D Kansityö maksoi 100e, eikä kannelle tehty mitään kummempaa kuin tasoitus ja kasaus. Vein koneistamolle venttiilit lajiteltuna purkkeihin jotta koneistaja tietäisi mikä venttiili kuuluu mihinkin sylinteriin. En tuota kasausta olisi tallissa saanut tehtyä ilman kunnollista (ja kallista) venttiilijousenpuristinta. Kansi on siis täysin vakio, ei portattu yms.
mecemees124
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 46
Liittynyt: Su 11.10.2015 02:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: W201 M111 TURBO projekti

Viesti Kirjoittaja mecemees124 »

Jatketaanpa kertomusta jotta tämän saa joskus ajan tasalle :D Koneen valmistuttua alkoi sopivan auton etsiminen. Kriteerinä tenvalle oli lähinnä se että kori olisi mahdollisimman ruosteeton. Etsinnän aikana aloin jo valmistelemaan pakosarjaa turbolle, mutta en löytänyt mistään sopivaa laippaa. Päätin sitten pilkkoa alkuperäisen rosteripakosarjan palasiksi ja käyttää siitä saatua laippaa :D Tämä onnistui huomattavasti paremmin kuin aluksi odotin. Sopiva kori ilman moottoria löytyi tämän jälkeen Kuopiosta, josta sitä trailerin kanssa lähdettiin hakemaan. Kori oli muuten hyvässä kunnossa (lukuunottamatta jo korjattuja ruostevaurioita) mutta se oli purettu melkein kokonaan palasiksi. Töitä siis riittäisi. Joitakin osia (puskurit, takapenkit yms) myös puuttui jotka toivat loppujen lopuksi lisähintaa autolle. Onneksi tästäkin oppi jotain ja ensikerralla ostan projektiksi ajokuntoisen ja siistin auton. Vein auton suoraan tallille jossa alkoi inventaario. Heitin paljon turhaa M102 osaa pois ja tutustuin tarkemmin kaikkeen mitä autosta löytyi. Poistin konehuoneesta kaiken tarpeettoman: vanha ke-jet johtosarja, sytkäboxi, ja puola saivat lähteä. Parin päivän puhdistamisen ja inventoinnin jälkeen kori alkoi olla valmiina moottorin asennusta varten.
Kuva
Tuleva pakosarjan laippa
Kuva
Toivottomalta tuntunut tapaus

Ennen moottorin asennusta tarvitsin kuitenkin vaihdelaatikon kuvassa näkyvästä vetojuhdasta, josta kylmeni leima Toukokuussa. Lankku oli toisiaan jo niin mätä että sitä ei kannattanut pelastaa, joten siitä tuli elinluovuttaja uudelle autolle. Lisäksi korista sai jopa himan rahaa kun sen itse romuttamolle raahasi. Talteen lankusta otin tosiaan alkuperäisin 5v manuaalivaihdelaatikon, perän, M102 moottorin, megasquirtin ja johtosarjan, ohjaustehostimen pumpun, vauhtipyörän ja kytkimen, sekä muita hyödyllisiä osia. Auton purkaminen oli aikamoinen työmaa kotipihalla ilman sen kummempia erikoistyökaluja, mutta pientä luovuutta käyttämällä tämäkin onnistui kohtalaisen hyvin. Voimansiirron purkaminen kävi kätevästi kun auton käänsi kyljelleen :D Kun auto oli saatu purettua alkoi moottorin sovittaminen paikalleen.
Kuva
Vaihdelaatikko ja moottori mahtuivat hyvin farmarifordin kyytiin.

Moottorin asentaminen autoon oli yllättävän nopea ja helppo prosessi, enemmän aikaa meni kytkimen keskitykseen ilman kunnon keskitystyökalua. Keskitimme kytkimen vaihdelaatikon avulla: aluksi jätimme asetelman pultit hieman löysälle niin että kytkinlevy pystyi hieman liikkumaan. Tämän jälkeen kiinnitimme vaihdelaatikon parilla pultilla, ja irroitimme sen varovasti niin että kytkinlevy ei päässyt liikkumaan. Sitten vain asetelman pultit momenttiin ja vaihdelaatikko takaisin kiinni. M111 moottorin mukana tulleet kannakkeet eivät sopineet tenavaan, mutta onneksi sopivat kannakkeet oli helppo löytää. OM601 moottoreissa käytetään samoja kannakkeita kuin M111 moottorilla varustetussa W124 220E lankussa, joten ne käyvät myös suoraan tenavaan.
Kuva
vauhtipyörä asennettuna
Kuva
liinan kestävyyden testausta, kytkin asennettuna.
Kuva
moottori paikallaan

Moottorin asennuksen jälkeen helpot työt olivat ohi. Seuraavaksi piti keksiä triggeripyörälle paikka, valmistaa sopiva pakosarja, tehdä koko moottorin johtosarja, keksiä toimiva kaasuvivusto yms yms. Näistä lisää hiukan myöhemmin!
Avatar
tomant
Mersumies
Mersumies
Viestit: 3931
Liittynyt: Ti 06.06.2006 00:50
Viesti:

Re: W201 M111 TURBO projekti

Viesti Kirjoittaja tomant »

Mitkä puolat tuossa kannessa on? Itse tyydyin Mersun omiin hukkakipinäpuoliin (2 kpl).

tomant
Kiihdytin 190E 201.024 Kuva1,951 - 13,077 / 171,51
Käyttöautot C180 203.035, C230 T 202.083 ja 309D 602.417, edellinen C200 202.020
mecemees124
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 46
Liittynyt: Su 11.10.2015 02:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: W201 M111 TURBO projekti

Viesti Kirjoittaja mecemees124 »

Puolat ovat Hondan K20 moottorista, DENSO 099700-070. Nämä on helppo laittaa megan ohjaamaksi, puolat latautuvat kun saavat 5V ohjausjännitteen megalta ja antavat kipinän kun tämä jännite katkaistaan. Megan läpi ei siis mene korkeita virtoja. Käytän näitä toki vain hukkakipinänä koska en tuohon megasquirt 1 ohjaimeen jaksanut tehdä ylimääräisiä muokkauksia nokan HALL anturia varten. Hyvin toimii hukkakipinälläkin, myöhemmin jos jaksaa parannella niin voisi päivittää sekventiaaliseen sytytykseen.
mecemees124
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 46
Liittynyt: Su 11.10.2015 02:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: W201 M111 TURBO projekti

Viesti Kirjoittaja mecemees124 »

Uudet jäähdytyksen osat saapuivat juuri! Päivitetäänpä tämä nykytilanteen tasalle ennen kuin noita rupean asentelemaan. Projekti jatkui siis johtosarjan ja pakosarjan valmistamisella. En ala tänne laittamaan tarkkoja kytkentäkaavioita, sillä en ole niitä edes tehnyt :D Voin toki tehdä jos joku kokee että niistä on hyötyä. Megaan löytyi valmis johtosarja protopartsilta, mutta virransyöttö ja puolien johosarja piti tehdä itse. Onneksi se oli kohtalaisen helppoa: puolissa oli kolme liitintä, yksi maa, yksi +12V, ja yksi +5V ECU:lta. Koska puolia käytettäisiin hukkakipinätilassa yhdistin sylinterin 1 ja 4 sekä sylinterin 2 ja 3 puolat samaan sytytyslähtöön megalta. Sitten 12V vain releen ja sulakkeiden läpi puolille ja maadoitus moottorin maahan. Pieni sulakerasia, mega, ja releet löysivät paikkansa hanskalokerosta.
Kuva
Puolien johtosarjan tekoa.

Kuva
Hanskalokero

Pakosarjan hitsasin kahdesta 90 asteen teräsputkikäyrästä, sekä kolmesta T haaraputkesta ihan vain MIGillä. Seinämävahvuus putkissa on 2.6mm eli luulisi kestävän. Kaunis eikä hyvin virtaava sarjasta ei tosiaan tullut, mutta hyvin se on tähän asti toiminut :D Turbo on jostakin subarusta, siksi siinä on tuollainen mielenkiintoinen laippa.
Kuva
Valmis pakosarja

Mega tarvitsi sytytyksen ohjaukseen triggeripyörän. Alkuperäistä anturia en voinut käyttää, koska vauhtipyörä on M103 kutoskoneesta. 6-sylinterisen moottorin vauhtipyörässä on kolme isoa segmenntiä triggeriä varten, mutta 4-sylinterinen tarvitsisi 2 180 asteen päässä toisistaan. Ostin protopartsilta tuollaisen yleismallisen 36-1 triggeripyörän ja hitsautin sen kiinni kampiakselin hihnapyörään. Lopuksi pyörään vielä sorvattiin isompi keskireikä jotta hihnapyörän pultti olisi mahdollista kiristää. Jotta triggeri olisi varmasti keskellä hihnapyörää sorvattiin myös hampaita hiukan. Vr-anturin kiinnikkeen tein alumiinista.
Kuva
Triggeripyörä
Kuva
Megan vr-anturin kiinnike kiinnittyy laturin pultteihin, kiitoksia tomant tästä ideasta!

Seuraava ongelma tuli vastaan kaasuläpän ja vivuston muodossa. Moottorin mukana ei tullut kaasuläppää eikä vivustoa, ja tietääkseni ainoat kaasuläpät jotka muoviseen imusarjaan sopivat olivat sähköisiä. Olin aluksi ajatellut käyttää muovista imusarjaa, mutta päätin että jos löydän jostain halvalla alumiinisen imusarjan ja kaasuläpän M111 moottoriin niin ostan sellaisen setin. Nopean tutkimustyön avulla selvisi että tämä imusarja kävisi kaasuvivustoineen kaikkineen W201 koriin, ja sopiva kaasuvaijeri löytyisi mallista W202 C180.
Kuva
Muovinen imusarja paikallaan.

Sopivan hintainen paketti löytyi lahden toiselta puolelta purkaamolta. Pikaisen vaihtotyönjälkeen alumiininen imusarja oli paikallaan, ja alkuperäinen kaasuvaijeri oli korvattu C180 kaasuvaijerilla, joka oli juuri oikean pituinen! Kaasuvivusto ei vaatinut minkäänlaista muokkaamista. Lisäksi myös turbo, turbon öljynsyöttö ja paluu tulivat asennettua. (vaijeri ei näy vielä seuraavassa kahdessa kuvassa) Seuraava vaihe olikin jo jäähdytysjärjestelmän kaasaaminen. Kaikki alkuperäiset osat sopivat loistavasti paikalleen, kuten oli suunniteltu joten tässä ei kestänyt kuin hetki.
Kuva
Kuva
konehuone melkein valmiina.

Nyt saimme laitettua koneeseen ensinmäistä kertaa öljyt ja jäähdytysnesteet. Positiivista oli että mikään ei vuotanut, hiukan jännitti aluksi että onkohan kone kasattu oikein :D Pienen säätämisen jälkeen saimme koneen käymään hiukan tyhjää. Hyvin se ei kuitenkaan toiminut. Tähän löytyi kaksi kuukautta myöhemmin selkeä syy: valmiin johtosarjan vr-anturin johdot olivat väärin päin. Tällaista vikaa ei ihan heti löytynyt. Tämä korjasi huonon käynnin heti. Kun moottori oli testattu ja todettu että ainakin mekaanisesti se oli kunnossa alkoi johtosarjan viimeistely ja ahtoputkien ja välijäähdyttimen paikkojen suunnittelu. Johtosarjaa viimeistellessä huomasin että alkuperäisen kaasuläpän TPS-anturi ei toiminut megan kanssa. Tämä johtui siitä että se ei ollut lineaarinen. Onneksi sain ostettua kaverilta volvon 2.5" kaasuläpän jossa oli vakiona boschin lineaarinen kaasuläpän asentoanturi. Tein kaasuläpälle nopeasti alumiinista adapterin, jonka avulla läppä sopi imusarjaan ja alkuperäiseen kaasuvivustoon.
Kuva
Kuva
Adapteri paikallaan, kiitos tomant tästäkin ideasta :D

Löysin ebaysta juuri sopivan kokoisen välijäähdyttimen. Kun lähetys saapui, hitsasin jäähdyttimelle kiinnikeet samaan poikittaiseen palkkiin johon moottorin jäähdytin kiinnittyy. Ahtoputket ovat 3" alumiiniputkea neljällä silikonimutkalla. Nyt auto oli lähes valmis ahvenistolle, puuttui vain pakoputki :D
Kuva
johtosarja valmiina ja ahtoputket paikallaan

Koko pakoputkiston tein 2.5" putkesta. Koska ratapäiville alkoi olla hieman kiire, säästin aikaa ja tein sivuputken yhdellä äänenvaimentimella. Leimalle tuota täytyy hieman vielä parannella.
Kuva
Kuva
Kuva

Projekti on tällähetkellä siis tässä tilassa. Seuraavaksi asennan isomman jäähdyttimen sekä viskotuulettimen. Pakoputkeen täytyy vielä lisätä katalysaattori, ja itse putkea jatkaa taakse. Päivittelen tätä kun saan projektia jatkettua tänäviikonloppuna. Palaute on tervetullutta! Olisiko kenelläkään muuten tietoa kuinka kierroslukumittarin saa toimimaan megan kanssa? :D
mecemees124
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 46
Liittynyt: Su 11.10.2015 02:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: W201 M111 TURBO projekti

Viesti Kirjoittaja mecemees124 »

Pikainen päivitys projektiin! Uusi suurempi jäähdytin on saatu asennettua ja ylikuumenemisongelmat ovat tiessään. Kiinnitysratkaisu ei ehkä ole kaikista hienoin, mutta toimiva. Ison jäähdyttimen lisäksi asensin toisaan myös tuon viskolla varustetun tuulettimen tehostamaan jäähdytystä entisestään. Jäähdytin on jälleen W124 korisesta autosta joka on varustettu M111 moottorilla, osanumero 1245006303. Leveyssuunnassa jäähdytin mahtuu hyvin W201 keulalle, mutta sen korkeus on huomattavasti suurempi kuin alkuperäisen jäähdyttimen. Jotta jäähdyttimen sai mahtumaan piti alkuperäistä alakiinnitystä hiukan laskea migin ja parin lattaraudanpätkän avulla :D Laskemisen lisäksi piti alakiinnitys laittaa pieneen kulmaan jotta puskuri mahtuisi paikalleen. Välijäähdytin pysyi alkuperäisessä paikassaan ja vaikka edessä ahdasta onkin antavat silikonista valmistetut ahtoputket juuri sopivasti periksi jotta ne sopivat alkuperäiselle paikalleen.
Kuva
uuden ja alkuperäisen jäähdyttimen vertailua
Kuva
kiinnityksen muokkaus
Kuva
jäähdytin paikallaan.

Jäähdyttimen asennuksen lisäksi jatkoin pakoputkea alkuperäisen mukaisesti taakse, ja asensin ahto -ja öljynpainemittarit koelautaan. Projekti etenee kohtalaista tahtia ja nyt kun jäähdytys on saatu kuntoon niin on aika penkittää auto! On mielenkiintoista nähdä paljon tästä saa voimaa irti. Toivottavasti saan penkitettyä auton vielä tämän vuoden puolella :D
mecemees124
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 46
Liittynyt: Su 11.10.2015 02:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: W201 M111 TURBO projekti

Viesti Kirjoittaja mecemees124 »

Lyhyt päivitys projektin etenemisestä. (viimeinkin) Uusi jäähdytin toimii loistavasti ja lisämittarit on asennettu. Enää autossa ei ole lainkaan ongelmia moottorin lämpötilan kanssa! Näyttää kuitenkin siltä, että kansipahvi antautui syksyllä tuolla ahvenistolla, öljyjen vaihdon yhteydessä huomasin että öljy oli aika valeaa. Onko M111 moottoriin olemassa metallisia kannentiivisteitä? Tai mitä kannentiivistettä osaisitte suositella?

Katsastuskelpoisuuden kannalta ostin jarrut mallista W124 400E. Etujarrut ovat 4 mäntäiset 295mm jäähdytetyillä levyillä, ja takana 2 mäntäiset 278mm jäähdytetyillä levyillä. Jarrut ovat tehokkaammat kuin mitä tenavaan on ikinä tehtaalta saanut, joten luulisi konttorilla kelpaavan. Satulat olivat melko ruosteisia kun käytettynä ne ostin, joten päätin kunnostaa ne. Laitoin satulat viikoksi elektrolyysiin ja se irroitti suurimman osan ruosteesta. Seuraavaksi maalaan satulat ja uusin tiivisteet.

Kuva
Kuva
Satulat ennen elektrolyysiä

Kuva
Kuva
Elektrolyysin jälkeen

Jarrujen asentamisen ja kansirempan jälkeen (muutamaa pikkuhommaa lukuun ottamatta) olisi viimeinkin aika penkittää auto ja mennä konttorille koittamaan onnea. Ajatuksena oli laittaa myös pieni video autosta tänne, olisiko tällaiselle kiinnostusta? :D
Avatar
dealer
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 17143
Liittynyt: Su 04.01.2004 14:30
Paikkakunta: Haapavesi

Re: W201 M111 TURBO projekti

Viesti Kirjoittaja dealer »

Penkkilappuun enintään 2,6 teho +20%, jos sellaista vertailuajoneuvona käytät.
oulaistenliikenne.fi
k.jamsa
Mersumies
Mersumies
Viestit: 534
Liittynyt: Ma 26.05.2008 12:48
Paikkakunta: Oulunseutu

Re: W201 M111 TURBO projekti

Viesti Kirjoittaja k.jamsa »

Laitahhan vaan videota autosta :thumbup:
mecemees124
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 46
Liittynyt: Su 11.10.2015 02:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: W201 M111 TURBO projekti

Viesti Kirjoittaja mecemees124 »

Saa nähdä pystynkö käyttämään vertailuautona 2.6l tenavaa kun tuossa koneessa on jo vakiona se 192hv tehoa. Autossa pitäisi olla tehtaalta sportline alusta, tiedä sitten mitä se tarkalleen tarkoittaa. Ainakin etuvakaaja näyttää järeältä. Ahtoa on tällä hetkellä 0.8bar ja hyvin tuo kyllä potkaisee, joskaan pitoa ei hirveästi avoimen perän takia ole. Koitan viikonloppuna saada kuvattua pienen kiihdytysvideon suljetulla alueella ;)
Avatar
tomant
Mersumies
Mersumies
Viestit: 3931
Liittynyt: Ti 06.06.2006 00:50
Viesti:

Re: W201 M111 TURBO projekti

Viesti Kirjoittaja tomant »

Jos käyttää vertailumoottorina mallisarjan tehokkainta 2.5-16 -mallia, voi muutoskatsastuksessa teho olla max 1,2 x 150 = 180 kW. Tämä kävi ainakin vuonna 2009, jolloin katsastin omani 178 kW teholla. Omamassa piti muuttaa punnitsemalla katsastusasemalla, jotta 7kg / kW täyttyi (7 x 180 = 1260 kg), nykyään omamassan suhteen taitaa olla enemmän pelivaraa eikä koneen painorajoituksiakaan enää ole. Nuo jarrut riittävät, vakaaja tarvittiin 16V-mallista ja jouset vaativat selittelyä. Onneksi 16V-malleja on tehty myös pelkillä rautajousilla takana.

tomant
Kiihdytin 190E 201.024 Kuva1,951 - 13,077 / 171,51
Käyttöautot C180 203.035, C230 T 202.083 ja 309D 602.417, edellinen C200 202.020
mecemees124
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 46
Liittynyt: Su 11.10.2015 02:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: W201 M111 TURBO projekti

Viesti Kirjoittaja mecemees124 »

Hyvä tietää että vertailu onnistuu hyvin myös tuohon 2.5-16 malliin, täytyy vielä katsoa vakaajan osanumero. Nopeasti kun räjäytyskuvia selailin näyttäisi siltä että ainakin joissain sportline malleissa on ollut sama vakaaja kuin vakio 16v tenavassa. Syksyllä kyselin konttorilta noista jousista ja sanoivat että käytännössä mikä tahansa W201 sopiva alustasarja kelpaisi.
Avatar
tomant
Mersumies
Mersumies
Viestit: 3931
Liittynyt: Ti 06.06.2006 00:50
Viesti:

Re: W201 M111 TURBO projekti

Viesti Kirjoittaja tomant »

Mielestäni jarrujen teho on tärkeää, jouset ja vakaajat eivät ole niin tärkeitä. Konttorilta kannattaa tarkistaa heidän kantansa, kuten olet tehnytkin. Omassa on edessä W124-kaksimäntäiset tuuletetut jarrut, koska 16V-malleissa on käytetty myös niitä. Olet varmaan katsonut nettisivuiltani löytyvää varaosanumeroiden listaa, jota itse käytin muutoskatsastuksessa.

tomant
Kiihdytin 190E 201.024 Kuva1,951 - 13,077 / 171,51
Käyttöautot C180 203.035, C230 T 202.083 ja 309D 602.417, edellinen C200 202.020
mecemees124
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 46
Liittynyt: Su 11.10.2015 02:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: W201 M111 TURBO projekti

Viesti Kirjoittaja mecemees124 »

Jarrut on nyt kunnostettu ja asennettu! Vaihdoin kaikki jarrujen tiivisteet sekä maalasin satulat. Asennus oli muuten varsin yksinkertaista, mutta jarrukilpiä piti muokata hieman. Tilasin kyllä myös uudet jarrukilvet isommille levyille, mutta en niitä jaksa vielä asentaa sillä vetoakselit pitäisi irroittaa. Vaihdan kilvet samalla kun asennan autoon lukkoperän. Satulat sopivat täysin alkuperäisiin kiinnikeisiin. Vaihdoin jarruletkut samalla teräspunoksisiin letkuihin.
Kuva
Kuva
uuden ja vanhan takajarrun vertailua

Kuva
"hieman" muokattu jarrukilpi

Kuva
takajarru asennettuna

Kuva
uuden ja vanhan etujarrun vertailua

Kuva
etujarru asennettuna

Videota laitan autosta kunhan kerkeän! Olen ajanut autoa siirtomerkeillä tällä viikolla, ja täytyy sanoa että nuo uudet jarrut ovat kohtuullisen tehokkaat. Tehoa ja vääntöä tuntuu olevan myös moottorissa, sillä onnistuin kiihdytyksessä irrottamaan vasemmanpuoleisen vetoakselin :D Ilmeisesti akselin tasauspyörästön puoleiset pultit olivat jotenkin päässeet löystymään ja akseli oli vain kahden pultin varassa ennen irtoamistaan. Onneksi IKH:sta löytyi sopivat pultit, ja pääsin ajamaan vielä kotiin samana iltana. Lukkoperää auto tosiaan kaipaisi, ei tunnu oikein näillä talvikeleillä löytyvän pitoa ollenkaan heti kun ahtoja alkaa kertymään.

Kuva
mecemees124
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 46
Liittynyt: Su 11.10.2015 02:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: W201 M111 TURBO projekti

Viesti Kirjoittaja mecemees124 »

Nyt on auto myös penkitetty! Tehoa irtosi ensinmäisellä vedolla 185kw tai 248hp 0.73bar ahdoilla @5200rpm. Tämän jälkeen mega alkoi temppuilemaan ja säätäminen ei onnistunut. Joka kerta kun duty cycle nousi noin 50 prosenttiin katkesi megalta virta ja tietokoneyhteys katosi. Epäilimme jotain häiriötä triggerisignaalissa mutta emme saaneet vikaa korjattua. Onko kenelläkään muulla ollut vastaavaa onglemaa megan kanssa? Rarkaisuksi mietin että jos päivittäisi tuon vanhan mega1 prosessorin uudempaan mega2 tai 3 prosessoriin. Ilmeisesti prosessorin saa vain vaihdettua v3 levyllä ilman mitään suurempia muutoksia? Datalokia selaillessa huomasin että duty cycle oli 100% tuossa ensinmäisen vedon lopussa, joten suuttimien tuotto ei riitä etanolilla ajamiseen näillä tehoilla. Täytynee vaihtaa bensaan siksi aikaa kunnes saan isommat suuttimet ostettua :D
Avatar
pasi84
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1206
Liittynyt: La 03.03.2012 21:39

Re: W201 M111 TURBO projekti

Viesti Kirjoittaja pasi84 »

hieno projekti :) onko sulla tossa turbossa vesijäähdytys myös? onko sulla kuvia miten olet sen raktaissut jos siinä sellainen on. Mun autossa on kanssa td04 turbo (Garrett) ja siinä ois myös vesijäähdytysmahdollisuus mutta en käytä sitä koska tehoja mulla ei ole originaalista enempää ja auto seisoo tyhjäkäynnillä ajon jälkeen jonkun minuutin ennenkuin sammutan sen että ehtii öljyt jäähdyttämään sitä eikä öljy kokkaroidu turboon..
mecemees124
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 46
Liittynyt: Su 11.10.2015 02:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: W201 M111 TURBO projekti

Viesti Kirjoittaja mecemees124 »

Kiitoksia! Vesijäähdytystä ei tällä hetkellä turbossa vielä ole, annan öljyn jäähdyttää turboa samalla tavalla kuin sinä. Kuvia ei siis valitettavasti löydy. Ajattelin kuitenkin jossain vaiheessa tätä vuotta vesikierron turbolle laittaa, ensin täytyy kuitenkin saada autoon leima. Kylmän veden syötön saanee haaroitettua esim. paisarille menevästä letkusta, ja veden paluun saa helposti haaroitettua sisätilan lämmittimelle menevään letkuun.
Avatar
pasi84
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1206
Liittynyt: La 03.03.2012 21:39

Re: W201 M111 TURBO projekti

Viesti Kirjoittaja pasi84 »

mecemees124 kirjoitti:Kiitoksia! Vesijäähdytystä ei tällä hetkellä turbossa vielä ole, annan öljyn jäähdyttää turboa samalla tavalla kuin sinä. Kuvia ei siis valitettavasti löydy. Ajattelin kuitenkin jossain vaiheessa tätä vuotta vesikierron turbolle laittaa, ensin täytyy kuitenkin saada autoon leima. Kylmän veden syötön saanee haaroitettua esim. paisarille menevästä letkusta, ja veden paluun saa helposti haaroitettua sisätilan lämmittimelle menevään letkuun.
Ahaa, no mutta mitenkäs se veden paluu sisätilan lämmittimen letkuun, jos laittaa lämmöt kiinni ja hana on kiinni? Silloinhan vesi ei kierräkkään enään.. just samaa mietin mun omaan että miten sen sais käytännössä toimimaan tuon vesijäähdytyksen turbolle.. :crazy:
mecemees124
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 46
Liittynyt: Su 11.10.2015 02:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: W201 M111 TURBO projekti

Viesti Kirjoittaja mecemees124 »

pasi84 kirjoitti:
mecemees124 kirjoitti:Kiitoksia! Vesijäähdytystä ei tällä hetkellä turbossa vielä ole, annan öljyn jäähdyttää turboa samalla tavalla kuin sinä. Kuvia ei siis valitettavasti löydy. Ajattelin kuitenkin jossain vaiheessa tätä vuotta vesikierron turbolle laittaa, ensin täytyy kuitenkin saada autoon leima. Kylmän veden syötön saanee haaroitettua esim. paisarille menevästä letkusta, ja veden paluun saa helposti haaroitettua sisätilan lämmittimelle menevään letkuun.
Ahaa, no mutta mitenkäs se veden paluu sisätilan lämmittimen letkuun, jos laittaa lämmöt kiinni ja hana on kiinni? Silloinhan vesi ei kierräkkään enään.. just samaa mietin mun omaan että miten sen sais käytännössä toimimaan tuon vesijäähdytyksen turbolle.. :crazy:
Hyvä pointti, enpä ajatellut tarpeeksi pitkälle näin talvipakkasilla :D Hyvä kun tuon jäähdyttimen kanssa kabiini edes lämpenee. Voisihan paluun haaroittaa vaikka ylävesiletkuun tai lämmittimen kennon paluuseen, toki jälkimmäinen on hiukan vaikeassa paikassa.
mecemees124
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 46
Liittynyt: Su 11.10.2015 02:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: W201 M111 TURBO projekti

Viesti Kirjoittaja mecemees124 »

Eiköhän tämän projektin voi päättää tähän kuvaan. Muutoskatsastus on nyt suoritettu ja auto on ajossa. Vaihdoin hetkeksi etanolista 95E10:neen kun suuttimien tuotto ei noille tehoille etanolilla ihan riittänyt. Uudet suuttimet on tilattu, mutta niitä odotellessa bensalla voi hyvin ajaa. Nyt vain kesää ja kuivia kelejä odottelemaan, avoin perä ja loskakeli ei ole kovin toimiva yhdistelmä :D Teen lähempänä kesää uuden langan tekniikan puolelle jossa käyn läpi mahdollisia päivityksiä yms korjauksia ja laitan viimeinkin autosta videoita :D
Kuva
Meesu91
Uusi tuttavuus
Uusi tuttavuus
Viestit: 1
Liittynyt: Ke 25.09.2019 19:24

Re: W201 M111 TURBO projekti

Viesti Kirjoittaja Meesu91 »

Uusi käyttäjä täälä mutta kokeillaan löytyykö tietoa tätä kautta.
Elikkäs olisi tarkoitus turbotella tenava. 1.8litranen. Turbo olisi valmiina saab 9-5' aerosta (mitsun ahdin) . Pakosarja pitöisi löytää jostain. Onko tietoa mistä ? Mikä tahansa käy kunhan ei miljoonia maksaisi.
mecemees124
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 46
Liittynyt: Su 11.10.2015 02:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: W201 M111 TURBO projekti

Viesti Kirjoittaja mecemees124 »

Meesu91 kirjoitti:Uusi käyttäjä täälä mutta kokeillaan löytyykö tietoa tätä kautta.
Elikkäs olisi tarkoitus turbotella tenava. 1.8litranen. Turbo olisi valmiina saab 9-5' aerosta (mitsun ahdin) . Pakosarja pitöisi löytää jostain. Onko tietoa mistä ? Mikä tahansa käy kunhan ei miljoonia maksaisi.
Kaikki pakosarjat mitä olen M102 moottoriin nähnyt on ollut itsetehtyjä tai jossain firmassa teetettyjä. Jos sarjan tekee itse materiaalit maksavat noin 100-200e, teetetyt varmaan vähintään kaksi kertaa tuo hinta. Onnea projektiin!
Vastaa Viestiin