Eka parkkidamage

Mallit, ominaisuudet, varusteet, kokemukset jne.
Vastaa Viestiin
kapupetri
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 12
Liittynyt: Su 04.02.2018 21:45

Eka parkkidamage

Viesti Kirjoittaja kapupetri »

Kävin Veholla ja ostin minun mittapuulla uuden auton jossa on kaunis valkoinen maalipinta. Eka mese.
Viikonloppuna käväsin sen velipojan kanssa pesemässä. Oikein nanovahapesu.
Kun auto oli niinkin kaunis, niin päätin kuvata laitteen tulevia varten. Eihän se niin hienona voi säilyä. Kuinka oikeassa olinkaan.

Satun asumaan vuokratalossa joka on rakennettu silloin, kun autot olivat hoikempia ja tuskin itse olin syntynytkään.
Näin parkkitila on aika niukkaa, sen voin kertoa. Aikaisemmin ajoin BMW coupélla jossa
on pitkät ovet. Olen ehkä itsekkin joskus laskenut varovasti sen oven naapurin
volkkarin sivumuoveja vasten (Ei kerrota kellekkään), eli niin ahdasta oli.

Tämä coupé oli kerännyt vuoden aikana pari tusinaa pystyviivaa pelkääjän puolelle.
Koska maalipinta ostettaessa ei ollut täydellinen, niin en oikein osannut sanoa
millon uutta damagea ilmestyi. Aina kuitenkin epäilin naapurini paiskovan Yariksensa
ovea omaani vasten.

KUNNES tämä uusi rakkauteni kohde vietti pari yötä kyseisessä parkissa, niin eiköhän
siinä ollut Yariksen värinen pystyviiva. Oli tunteissa pidättelemistä. Kuitenkin
sen verran vedin henkeä, että tein sotasuunnitelman miten esitän asiani ja tongin
naapuriauton tiedot Trafista ja numeron 020202:sta.

Eihän se ole kivaa noin muuten mukavaa heppua näin kamalilla asioilla häiritä, mutta
rajansa kaikella!!!

Soitto ja asiallinen, mutta huolestunut asian esitys puhelimessa ja sovittiin treffit pihalle. Mentiin kimpassa ihmettelemään maaliviirua ja heti kärkeen ilman suostuttelua
myönsi, että se sopis hänen auton maalin väriin. GOTCHA! Samalla kaveri avaa ovensa ja
mittaillaan, että osuisko se kohdalle. Kyllä helvetissä osuu, vaikka ihan pikkuriikkisen
oli eri mieltä. Sovittiin kuitenkin, että hän ilmoittaa vakuutusyhtiöön tapahtuneesta
ja minä omaani. Eka purasu moisen selvittelyä allekirjoittaneelle.

Toivottavasti homma menee mukisematta maaliin ja Mercedes laitetaan entiseen uskoonsa.
En muuten parkkeerannut enää omalle paikalle vaan etsin kadulta paikan, missä on paljon
tilaa :-)
Avatar
tn62634
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1680
Liittynyt: Su 06.09.2009 13:49
Paikkakunta: Pälkäne

Re: Eka parkkidamage

Viesti Kirjoittaja tn62634 »

Jos sen maalin saisi pois ihan kiillottamalla?
kapupetri
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 12
Liittynyt: Su 04.02.2018 21:45

Re: Eka parkkidamage

Viesti Kirjoittaja kapupetri »

Viikon päästä olisi tarkoitus teetättää keraaminen pinnoitus ja se vaatii myllytyksen. Eiköhän se sillä lähde. Voisin antaa armon käydä oikeudessa ensin keskustelemalla pajan kanssa, lähteekö jälki varmasti. Ei se paha vekki ole. Opetus tod.näk meni perille ja varmaan varpasillaan menis jatkossa autoonsa.
Mikvei
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 90
Liittynyt: Ma 15.02.2016 12:10

Re: Eka parkkidamage

Viesti Kirjoittaja Mikvei »

Muistini mukaan se menee muuten sit kyseisen naapurin kotivakuutuksesta, jos sellainen on. Oven aukaisussa huolimattomasti ei ole kyse liikennevahingosta, kun sen voi tehdä lapsi takaovellakin.
kapupetri
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 12
Liittynyt: Su 04.02.2018 21:45

Re: Eka parkkidamage

Viesti Kirjoittaja kapupetri »

Mikvei, hyvä tietää tuo seikka. Helpottaa ens kerralla. Naapuri valitti, että menee 20% bonuksia blaa blaa ym valitusta. Annoin armon käydä oikeudessä. Kävin kulkuneuvon pinnoittamassa ja hyvältä se näyttää

Kuva
Avatar
RH
Mersumies
Mersumies
Viestit: 3949
Liittynyt: Ke 15.09.2004 13:43
Paikkakunta: Salon seutu

Re: Eka parkkidamage

Viesti Kirjoittaja RH »

kapupetri kirjoitti: Naapuri valitti, että menee 20% bonuksia blaa blaa ym valitusta. Annoin armon käydä oikeudessä.
Mitä sitä sulle urputtaa... :shock: Minä olisin ihan pottumaisuuuttani maksattanut homman kaverilla bonuksineen päivineen. Kantapää kun yleensä on edelleenkin koko lailla hyvä kasvattaja.
Nim. "kolmesti kolhittu, ei maksajaa vahingoille..."
sportsman
Mersumies
Mersumies
Viestit: 2612
Liittynyt: Ke 10.08.2005 12:46
Paikkakunta: Lahti

Re: Eka parkkidamage

Viesti Kirjoittaja sportsman »

Mikvei kirjoitti:Muistini mukaan se menee muuten sit kyseisen naapurin kotivakuutuksesta, jos sellainen on. Oven aukaisussa huolimattomasti ei ole kyse liikennevahingosta, kun sen voi tehdä lapsi takaovellakin.
Kyllä taitaa mennä auton vakuutuksesta korvaus...
Tuontiautoilija jo vuodesta 1989.
Mikvei
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 90
Liittynyt: Ma 15.02.2016 12:10

Re: Eka parkkidamage

Viesti Kirjoittaja Mikvei »

sportsman kirjoitti:
Mikvei kirjoitti:Muistini mukaan se menee muuten sit kyseisen naapurin kotivakuutuksesta, jos sellainen on. Oven aukaisussa huolimattomasti ei ole kyse liikennevahingosta, kun sen voi tehdä lapsi takaovellakin.
Kyllä taitaa mennä auton vakuutuksesta korvaus...
Näinhän se sitten olikin, piti oikein tarkistaa vakuutusyhtiöstä että käytännönjärkeä ei tässäkään asiassa ole juuri mukana :D

Tuossa on aika hyvin selitetty korvauskuviot ovien heiluttelussa, punainen lanka on että ajoneuvon omistajana/haltijana ja kuljettajana kannattaa olla varovainen, muiden töppäilyt ei alenna bonuksia vaikka sinun auton ovella jotain kolhivatkin.
https://vakuutusmajuri.fi/2012/10/03/ku ... t-kolisee/
Vastaa Viestiin