Olen eläessäni päässyt aiemmin kerran ajamaan uuden sukupolven - silloin W140 - ässän, nyt tämä historia toisti itseään uudelleen ja ajattelinpa kertoilla siitä kokemuksesta myös teillekin.
Auto on hopeanharmaa S350 joka odottelee kevätauringon paistaessa E.Hartikaisen pihalla. Automyyjä antaa avaimen ja toivottaa hyvää matkaa. Aikaa tähän riemuun on seuraavat 2 tuntia, joten eiköhän jonkinlaiseen tuttavuuteen uudesta S-sarjan jäsenestä päästä.
Avain jo itsessään on hitusen poikkeava muihin uusiin Mercedeksiin. Muoto on kyllä sama kun muissakin, mutta pienet krominväriset koristeet kertovat heti pienestä eleganssista, jota hetkenpäästä on luvassa.
Lähden kävelemään kohti autoa ja päästessäni autoliikkeen ovesta ulos hopeinen jättiläinen tervehtii minua sivuvilkkujaan väläyttämällä pari kertaa, kuin huomauttaen että täälläpäin ollaan. Laitan avaimen taskuun ja ajattelen että luonnollisestihan tässä autossa on KeylessGo toiminto. Tartun ovenkahvaan ja - ovi ei aukeakaan - lukkonupit on pohjassa. Avaimeton järjestelmä ei olekaan tässä yksilössä, joten käsi taskulle ja tutkimaan mitä namikkaa pitää painaa. Avoimen lukon symbolista painaen valot taas välähtää ja nyt päästään sisään uuteen maailmaan, josta tähänastisesti on saanut vaan kuulla huhuja ja kansantarinoita.
Avain solahtaa pesäänsä vailla vastustelua ja väännän virrat päälle, nopeusmittarin monitorinäyttö herää eloon ja muutamia varoitusvaloja syttyy tauluun. Käännän virta-avaimesta pikaisesti ja starttausautomatiikka pitää huolen, että startti pyörii niinkauan kun on tarpeellista.
Kierroslukuviisari herää eloon ja varoitusvalot sammuvat. Jäljelle jää ainoastaan seisontajarrun ja turvavyön varoitusvalot palamaan. Hiljaisuus vallitsee autossa, eikä moottorin tilasta ole tietoakaan, ainoastaan kieppipuntarin viisari kertoo, että moottorissa on liikettä.
Katse etsii seisontajarrun vapautuskahvaa ja pieni kromireunuksinen painike löytyykin, jossa on tuttu P tunnus. Vedän etusormella ja tunnen pienen äänettömän nytkähdyksen kun auto painuu automaattivaihteiston parkkilukkoa vasten. Seuraava saavutus olisikin saada tähän laitokseen jonkinlainen ajovaihde päälle.
Vaihteenvalitsin on käytännössä pelkkä sähkökytkin, jolla ei ole enää mitään mekaanista kontaktia itse vaihdelaatikkoon. Se on pieni viiksi oikealla puolella rattiakselissa, jossa on myös samantyyliset kromireunukset kun virta-avaimessakin. Painan jalkajarrun pohjaan ja hitusen vapisevin sormin painasen alaspäin viiksestä. Näytössä R tunnuksen kuva voimistuu ja painan vielä kaksi kertaa viiksestä lisää, jolloin näytössä kirkkaana loistaa D - tästäpä se matkan pitäisi alkaa.
Motorisoitu kassakaappi alkaa hiljalleen liikkua eteenpäin ja heti ensimmäiset mielikuvat, joka auton liikkuessa tulee mieleen liittyvät pehmeyteen ja eristäytyneisyyteen. Olo on kuin katselisin Kuopiolaista tieliikennettä jollakin hyvin muotoillulla nahkasohvalla televisiosta, josta on laitettu äänet pois. Luminen tie alla ei ole minkäänlainen ongelma tämän luokan autolle tehdä matkustamisesta miellyttävää ja äärettömän hiljaista. Ilmajousitettu alusta nielee kaikkiruokaisesti jokaisen nyppylän ja montun vailla jytinöitä tai ylimääräisiä tärinöitä...onkohan renkaat edes kiinni maassa vai mistä minulle olikaan tullut sellainen mielipide, että Suomen tiet ovat surkeassa kunnossa - eihän se olekaan kun autonvalintakysymys.
Tulen risteykseen ja painan jarrupoljinta. Jarrujen vaste on hyvä ja tunnokas. Näitten jarrujen kanssa on heti sinut keskenään, eikä riskiä lentämisestä päin tuulilasia ole luvassa. Laitan vilkun päälle ja .... mitä helv....tämän auton vilkkuhan napsaa ihan samalla tavalla kun minun omassakin S124:ssä.
Olin odottanut jotain uutta kokemusta myös tässäkohtaa, jotain hienostunutta, tyylikästä tai sellaista, jossa auto olisi kertonut vähän itsensä tasosta, mutta ei. Samanlainen kalke kun aina ennenkin.
Luotsaan auton moottoritielle ja ajattelen kokeilla kiihdytysrampilla, että kuinka tämä laite loikkaa eteenpäin kun komennetaan. Menohaluja tuntuisi olevan, mutta ESP astuu ensimmäisen kerran näyttämölle vilkuttamalla keltaista kolmiota, jonka sisällä on huutomerkki kojetaulussa. Tehot rajautuvat nopeasti ja silloin matkustamossa tuntuu pieniä nykäyksiä kunnes ESP sallii taas voimareservin käytön täysin laidoin. Kiihdytykset pitävällä tienpinnalla ovat täysin eleettömiä, jotka eivät tunnu kiihdytyksiltä ollenkaan. Nopeus vaan nousee ja nousee ja....ohos
...toivottavasti takana eikä edessä ole tutkaa tai selittelyt ei riitä mitenkään, vaikka olisi minkälainen ruuneperi suustaan. Kiihdytys ja vauhdin tunne ovat täysin tähän autoon kuulumattomia asioita. Molempia asioita autossa on, mutta jos niitä haluaa tuntemalla tuntea, on tällainen auto totaalisen väärä valinta.Laukatessani S:llä moottoritiellä 100 km/h tuntivauhtia ajattelen kokeilla myös vakionopeuden säädintä. Väännän pienestä viiksestä ylöspäin ja nopeusnäytön viisarin alapuolella olevat luvut muuttuvat harmaiksi ja sadan kilometrin tuntinopeuden kohdalta eteenpäin syntyy lukujen yläpuolelle okranpunertava kaari kertoen, että matkanopeus on tästälähtien vähintään esiasetettu 100, mutta kaasua painaessa nopeutta saa toimitettua vielä lisääkin.
Eteneminen on vieläkin eleetöntä, muista tielläliikkujista ei tule minkäänlaista äänellistä havaintoa. Hiljaisuus jakaa kanssani tämän matkustusnautinnon jokaisen hetken jota saan tällä autolla viettää. Heitän vilkulla hyvästelyt viitostielle ja siirryn rampilta takaisin sivutielle, jossa koetan ajella normaalia taajamanopeutta.
Eristyneisyyden tunne lisääntyy kokoajan, alan tuntea itseni jopa yksinäiseksi. Soitan muutamalle tuttavalle kysyäkseni onko heillä mitään tekemistä. Löytyihän se autoista kiinnostunut tuttava, jolla ei ollut mitään tekemistä sillähetkellä. Niinpä sanon puhelimessa, että tule ulos - mulla on vähän näytettävää.
Ilmeet ovat hyvät kun kaarran pihaan, ne on samalla mykistyneitä, tyrmistyneitä ja hämmentyneitä.
Kun ensituttavuus autoon on saatu, on jo aika vähän tutkiskella, että mitä teknistä uutta tässä autossa silminhavaittavissa on muihin edeltäjiin nähden.
Ensimmäisenä silmään pistävät ovien saranat. Ne ovat huomattavasti pienikokoisemmat kun muissa Mercedeksen automalleissa on tottunut näkemään. Toinen havainto löytyy myös ovenrajoittimesta. Se on vain putkenmuotoinen tanko, joka menee oven sisään - vai onko?
Hetken tutkimisen jälkeen hoksaa, että tähänkin asiaan on jo saatu sähkötekniikkaa sekoitettua. Ovenrajoitin toimii jokaisessa kohdassa mihin oven jättää. Jonkinlainen sähköjarru pysäyttää oven liikkumisen eteenpäin, kun se on sekunnin verran ollut paikoillaan. Sitten pienen vedon jälkeen ovi taas vapautuu liikkumaan yhtä tunnottomasti kuin siinä ei mitään jarruja olisikaan. Hieno oivallus.
Takakontin saa avattua kaukosäätimellä, luukku avautuu sangen elegantisti ja mustanpuhuva ruuma on valmiina ottamaan tavarat säilytykseensä. Kontti ei vaikuta pikaisella silmäyksellä kovinkaan suurelta, mutta tämänlaisen paatin ostaja tuskin kuljettaa siellä golfbägiään suurempia romppeita.
No entäs pannuhuone?
Etsin kädelläni konehuoneen avausvipua kojetaulun alta ja käteni harhailee kopeloiden tasaista muovipintaa löytämättä mitään. Toivoessani karvoja edes vähän vivun ympärille haaveeseeni vastataan ja pienenpieni avauskahvan reuna osuu sormiini. Konepelti ponnahtaa tutulla tavalla puolensenttiä ylöspäin ja reunasta hitusen nostamalla tuttu muovikielikin tulee esille maskin raosta.
Luukku levälleen ja ensimmäinen näky on jo odotettavissakin. Suuri harmaahko muovihan se edessä, jossa Mercedeksen tähti ja maininta V6 moottorikonstruktiosta.
Tarkempi tutkiminen osoittaa, että tämähän on kanssa aika tilava paikka. Selvästikin konetilat on ajateltu 12 mukiselle, joten vajaamoottori ei pysty täyttämään koko konehuonetta. Moottorin ja tulipellin väliin jää hyvin iso väli, josta näkee vaihteiston kaulaa pitkänmatkaa.
On täällä nyt jotain tavallista vielä olemassa. Moottoriöljyn tikku löytyy, lasinpesunesteen säiliöt...mutta mikäs tuo on....ei tuo voi olla totta. Akku on ihan kun moposta. 35 amppeerituntia...ei herranjestas, mikä tämä juttu nyt oikein on?
Tässä on tehty ratkaisu, joka oikeastaan on ihan fiksu. Eli starttimoottorille on täysin oma akkunsa ja muut härvelit ottavat virtansa sitten toisesta akusta, joka sijaistee takakontissa. Auto, jossa on 70 erilaista tietokoneboxia varmastikin haukkaa virtaa aika ahnaasti joten erillisellä akulla saadaan myös käynnistysvarmuutta aikaan.
Kello juoksee kokoajan eteenpäin ja kohta alkaa Pertun huvitteluaika olla lopussa. Muutamat lenkit vielä keskustassa aiheuttamassa kateutta ja pahennusta, jonka jälkeen on taas palattava arkeen.
Ei auta, pakko se on takaisin viedä...
Uusi ässä on mielestäni lunastanut odotukset ja tehnyt taas kerran muille autonvalmistajille tavoitteet, joihin täytyisi päästä. Helppoon tilanteeseen myöskään Mercedes ei jätä omia insinöörejään, sillä tuosta auton parantaminen on vaikeaa. Omaan mieleeni myös tuli, että tuota autoa luodessa on pitänyt etsimällä etsiä sellaisia asioita, jotka aikaisemmissa malleissa on saattanut joissain eri tilanteissa aiheuttaa jonkinlaista pientä harmin tunnettä käyttäjissään. Todella hienostunut laite, jonka koeajon loppumisen jälkeen kaikki tuntuu jotenkin vaivalloiselta ja meluisalta.
Miksei elämä voisi olla helpompaa?
Palstalla on selvästi kirjallista lahjakkuutta.
