Hidas projekti W115 220 D

Kaikki 25+ vuotiaita Mersun mallisarjoja koskeva keskustelu.
luokyio
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1055
Liittynyt: Pe 02.05.2003 15:40
Paikkakunta: Espoo

Hidas projekti W115 220 D

Viesti Kirjoittaja luokyio »

Terve,

Ajattelin aloitella jonkinlaista kertomusta tästä hankinnastani, mikäli joku jaksaa lueskella. Olen ihan amatööri vanhojen autojen kanssa, mutta hinku on kova opetella ylläpitoa ja pieniä korjailuja.

Kesäauton kuumeessa tuli selattua nettiautoa ihan liikaa, ja lopulta pääsin toteuttamaan haavetta. Hakukriteerit oli todella laveat, Mersuihin toki aina katseet suuntautui, mutta olin henkisesti varautunut siihen, ettei järkevässä kunnossa olevia pystäreitä, tai pikkuhiljaa edes W123:a ollut enää saatavilla järkihintoihin, joten pääpaino etsinnässä oli jenkkien suunnalla.

Sattui silmään halvimmasta päästä oleva pystäri, ilmoituksella josta nyt ei oikeastaan saa mitään käsitystä myyntiartikkelista. Odotukset oli varsin alhaalla kun soitin myyjälle. Hän kertoi omistaneensa auton jo vuodesta 1988, ja tehneensä kori- ja moottoriremontin 90-luvun alussa. Sisusta tehty (ikävä kyllä) uusiksi bussikankailla. Korissa on hänen mukaansa toisessa takakaaressa ruostetta, muutoin ei. Leimattu vuosittain, vaikka ajomäärät jääneet vähiin, ja nekin vain kesällä. Paljon on vettä virrannut remontin jälkeen, joten en vielä hyppinyt ihan tasajalkaa, mutta kiinnostus heräsi sen verran että päätin mennä katsomaan. Lisäksi tuli äärimmäisen vahva flashback, että olen katsellut lapsena samanlaista pystäriä samoilla rekisterikirjaimilla Kiteellä aikanaan...

28 asteen pakkasessa pääsin paikalle, ja tallissa odotteli suorastaan yllätys. Kori on oikeasti myyjän kertomassa kunnossa. :clap: Lisäksi varmistui, että auto on todella viettänyt aikaansa parikymmentä vuotta sitten Kiteellä, joten olen juuri tätä autoa kuolannut. :shock:

Autoa oli käytetty viimeksi elokuussa, joten vähemmän yllättäen akku ei sallinut käyntiinlähtöä. Korin kunto vakuutti kuitenkin niin paljon, että tein jo henkisesti päätöksen, että jos auton saa käyntiin ja se liikkuu normaalisti, tämä on minun. Luulisin että tekniikan kanssa pärjää näissä vehkeissä, mutta kori on se ykkösjuttu.

Pakkasten lauhduttua kävin sitten uudelleen katsomassa ajatuksena ajaa laite kotiin. Käyntiin lähti erittäin nopeasti, eli ei kone ainakaan ihan väljä voi olla... Vaihteisto toimii erittäin sulavasti, eikä perästäkään kuulunut mitään ihmeellistä. Laturin hihna huusi tietyissä tilanteissa reippaasti, mutta sekin rauhoittui hieman lämmettyään. Isoin ongelma oli lämmityslaite, joka päätti olla ihan hiljaa. Nollan ympärillä pyörivässä lämpötilassa ihan lämmityslaitetta ajaminen kuulosti sen verran riskaabelilta, etten lähtenyt ajamaan kotiin. Tehtiin kuitenkin kaupat, ja sovittiin että käyn mahdollisimman pian trailerilla hakemassa omaan pihaan.

Kuvia ei ole tähän hätään kuin yksi, mutta lisää tulee kunhan saa tuon keksinnön omaan pihaan.

Kuva

Tekemistä riittää vaikka kori vaikuttaakin todella hyvältä. Ei toki sekään museokuntoinen vielä, mutta en usko hitsailuita tarvittavan takakaaren korjausta lukuunottamatta. Voin toki olla väärässäkin, aika näyttää. :x

Tällä hetkellä tiedossa olevat korjausta vaativat kohteet:

- tuo lämmityslaite, toiminut normaalisti vielä ennen talvilevolle siirtymistä elokuussa
- koko sisusta ostoslistalle; penkit ja ovipahvit verhoiltu bussikankailla
- mittaristosta polttoainemittari ja lämpömittari rikki, joiden vuoksi vedetty rumasti lisämittarit ruuvilla kiinni kojelautaan. Lisäksi matkamittari lopettanut toiminnan.
- kojelaudassa ruuvinreikien lisäksi halkeama
- kesärenkaat vuodelta 2000, joten kannattanee uusia vaikka pintaa onkin
- talvirenkaat hieman tuoreemmat, vuosikertaa 2003, mutta lienee järkevä uusia vaikkei talvella varsinaisesti ole tarkoitus ajaakaan jotain mahdollisia talviajotapahtumia lukuunottamatta
- korissa kuplaa vasemmassa takakaaressa, joskin toisellakin puolella alapuolelta näkyy jo punerrusta, eli eiköhän molemmat puolet joutune uusimaan. Ei kuitenkaan mikään hätä tällä, tuskin etenee vauhdilla jos ei suolaa näe.
- lohkolämmittimen piuha porattu rumasti tuosta etuvalon vierestä, ja tiivistetty jollain massalla

Pitkän tähtäimen suunnitelmana olisi saada museoitua, mutta tällä vuosikymmenellä en sitä usko vielä tapahtuvan. Mutta hiljaa hyvä (toivottavasti) tulee.
X218 CLS 250 CDI Shooting Brake
C215 CL 500 (JDM)

entisiä mersuja: S213 E 220 d, W251 R 280 CDI, S124 E 280, V220 S 500 L (JDM), W115 220 D, W210 E 220 CDI, S211 E 220 CDI T Classic A, W204 C 200 CDI, W210 E 300 D Classic A, W202 C 220 Elegance A, W124 200 D
Avatar
Sharedoc
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1091
Liittynyt: La 03.03.2012 15:48
Paikkakunta: Oulu

Re: Hidas projekti W115 220 D

Viesti Kirjoittaja Sharedoc »

Ihan hyvän näköinen peli, kuvasta päätellen peräkään ei retkota. Oletko selvittänyt auton omistajahistoriaa enempää?
luokyio
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1055
Liittynyt: Pe 02.05.2003 15:40
Paikkakunta: Espoo

Re: Hidas projekti W115 220 D

Viesti Kirjoittaja luokyio »

Perää yritin zoomailla ennen ostoa, heikkohermoisena arvioituna ehkä aavistus voisi olla roikkumista, tai sitten ei.

Myyjä oli ostanut tuolloin 1988 Joensuusta merkkiliikkeestä, mutta tuota edeltävältä ajalta hänelläkään ei ikävä kyllä ollut tietoa. Trafin historiaraporttikin alkaa vasta juuri tuosta omistajanvaihdoksesta. Vieläkö tuossa vaiheessa vaihtui kilvet kun lääniä vaihtoi? Raportilla lukee:

Tunnushistoria
Tunnus Alkupv Loppupv
KEA-475 22.01.1905
KBE-810

En tiedä mistä tuo 1905 oikein tulee, ei tämä nyt ihan niin vanha ole. :lol: Lisäksi tuo toinen kilpi alkaa samalla kirjaimella, joten miksihän se olisi vaihtunut läänin myötä... Tuolla KBE:llä ei puolestaan löydy mitään trafin palvelusta.
X218 CLS 250 CDI Shooting Brake
C215 CL 500 (JDM)

entisiä mersuja: S213 E 220 d, W251 R 280 CDI, S124 E 280, V220 S 500 L (JDM), W115 220 D, W210 E 220 CDI, S211 E 220 CDI T Classic A, W204 C 200 CDI, W210 E 300 D Classic A, W202 C 220 Elegance A, W124 200 D
Avatar
slsl77
Mersumies
Mersumies
Viestit: 2013
Liittynyt: Su 31.10.2010 19:10
Paikkakunta: Hyvinkää

Re: Hidas projekti W115 220 D

Viesti Kirjoittaja slsl77 »

Moi,

eikö ne 60-luvulla vaihtunut kilvet kun auto rekisteröitiin toiseen lääniin. 70-luvulla ei enää vaihtunut kilvet. KBE alkuinen tunnus on noin 1975 vuotisen kilpi.

T:Timppa
mb W115 240D-75
mb W107 sl 450/560-75
mb w123 300TDT-81
+varaosaautot
luokyio
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1055
Liittynyt: Pe 02.05.2003 15:40
Paikkakunta: Espoo

Re: Hidas projekti W115 220 D

Viesti Kirjoittaja luokyio »

Ok, sitten KBE-810 voisi tulla jossain vaiheessa takaisin.

Tuli uhmattua flunssapöpöjä pesemällä pikkupakkasessa, että pääsi katsomaan vähän mitä tuli tehtyä. Kuvasaastetta, ensin kivat puolet:

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Pientä korjattavaakin toki löytyy, kuuluu hintaan kun tais olla nettiauton halvin leimassa oleva pystäri:
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Ja sitten se huonoin puoli, eli sisusta. Jusa82:n kanssa jo vähän alustavasti sovittu kauppaa ehjästä sinisestä sisustasta:

Kuva
Kuva
Kuva

Samalla huomasin, että takana ei ole vöitä kuin reunapaikoilla. Olisikohan saanut samanlaisen rullavyön myös keskelle pultattua hattuhyllyyn, reunapaikoilla kun on samalla tavalla? Tekisi kummasti käyttökelpoisemman kesäauton penskojen kanssa...
X218 CLS 250 CDI Shooting Brake
C215 CL 500 (JDM)

entisiä mersuja: S213 E 220 d, W251 R 280 CDI, S124 E 280, V220 S 500 L (JDM), W115 220 D, W210 E 220 CDI, S211 E 220 CDI T Classic A, W204 C 200 CDI, W210 E 300 D Classic A, W202 C 220 Elegance A, W124 200 D
Avatar
S202
Mersumaanikko
Mersumaanikko
Viestit: 5219
Liittynyt: Ti 30.12.2008 13:40
Paikkakunta: Alavus

Re: Hidas projekti W115 220 D

Viesti Kirjoittaja S202 »

Ihan hyvältähän tuo näyttää. Yllätyksia varmaan löytyy pohjasta mutta ne kuuluu asiaan. Mutta ootko kattonu mitä noitten "hienojen" penkinpäällisten alta löytyy, mä purkasin 612tkm ajetun w123 jonka päällisten alta löytyi käytännössä lähes uudenveroiset tekonahkapenkit :)
S124 300TE
S211 E500
luokyio
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1055
Liittynyt: Pe 02.05.2003 15:40
Paikkakunta: Espoo

Re: Hidas projekti W115 220 D

Viesti Kirjoittaja luokyio »

Tuosta takapenkkikuvasta näkyy mitä on päällisten alla, eli verhoiltu penkki tuolla violetilla kankaalla... Ei siis pelastettavissa, vaihdettava kokonaan.
X218 CLS 250 CDI Shooting Brake
C215 CL 500 (JDM)

entisiä mersuja: S213 E 220 d, W251 R 280 CDI, S124 E 280, V220 S 500 L (JDM), W115 220 D, W210 E 220 CDI, S211 E 220 CDI T Classic A, W204 C 200 CDI, W210 E 300 D Classic A, W202 C 220 Elegance A, W124 200 D
Avatar
Timo L.
Moderator Admin
Moderator Admin
Viestit: 14008
Liittynyt: Ti 11.03.2003 19:16
Paikkakunta: Savonlinna

Re: Hidas projekti W115 220 D

Viesti Kirjoittaja Timo L. »

Onnittelut rojektista. Eipä ole satuttu vastakkain vaikka paikkakunta sullakin näkyy olevan SLN? Roikkumistahan voinee havainnoida helpoimmin takaovien ja takaloksun välistä, onko rako tasainen 5 mm ylhäällä/alhaalla. Tyyppimerkinnät näemmä vaihtaneet paikkaa puolelta toiselle. Voisiko olla peräpusu kilpien vaihdollekin syynä?
Näissä merkeissä
----
2008 R 320 CDI L 4Matic
1994 E 300 Turbodiesel T 4Matic
1990 300 CE
1990 260 E 4Matic
1983 300 TD Turbodiesel
1982 W123 siena rot punaisia verhoilun osia myytävänä
www.classicdata.fi
luokyio
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1055
Liittynyt: Pe 02.05.2003 15:40
Paikkakunta: Espoo

Re: Hidas projekti W115 220 D

Viesti Kirjoittaja luokyio »

Kiitokset. Täällähän sitä on koko ajan pyöritty. :)

Käytöstä poistettuna tämä on kesään asti, en kehtaa uittaa suolassa, joten ei näy liikenteessä vielä muutamaan kuukauteen.

Oikea takanurkka on tosiaan saanut pusun jossain vuosituhannen vaihteessa, jolloin takakontti maalattu uusiksi ja maalari ei ole ymmärtänyt mihin merkit tulee... Takakontin panel gappi on kehno, vasemmalla on käytännössä 0mm väli takalokarin ja luukun välillä, oikealla vähän liikaakin. Pitää katsella saisiko säädettyä paremmaksi.

Tarkistan tuon takaoven välin, kiitos vinkistä.
X218 CLS 250 CDI Shooting Brake
C215 CL 500 (JDM)

entisiä mersuja: S213 E 220 d, W251 R 280 CDI, S124 E 280, V220 S 500 L (JDM), W115 220 D, W210 E 220 CDI, S211 E 220 CDI T Classic A, W204 C 200 CDI, W210 E 300 D Classic A, W202 C 220 Elegance A, W124 200 D
Avatar
slsl77
Mersumies
Mersumies
Viestit: 2013
Liittynyt: Su 31.10.2010 19:10
Paikkakunta: Hyvinkää

Re: Hidas projekti W115 220 D

Viesti Kirjoittaja slsl77 »

Moi,

minulta löytyy sininen sisusta paitsi vänkärin etupenkkiä ei ole. Se on myynnissä tuolla oldtimer myynti osiolla.
mb W115 240D-75
mb W107 sl 450/560-75
mb w123 300TDT-81
+varaosaautot
luokyio
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1055
Liittynyt: Pe 02.05.2003 15:40
Paikkakunta: Espoo

Re: Hidas projekti W115 220 D

Viesti Kirjoittaja luokyio »

Kiitos tarjouksesta, pistetään korvan taakse. Ensisijaisesti koetan löytää kokonaisena ja niin, että puhdistuksen jälkeen olisi pultattavissa kiinni. Jos ei löydy niin palailen.
X218 CLS 250 CDI Shooting Brake
C215 CL 500 (JDM)

entisiä mersuja: S213 E 220 d, W251 R 280 CDI, S124 E 280, V220 S 500 L (JDM), W115 220 D, W210 E 220 CDI, S211 E 220 CDI T Classic A, W204 C 200 CDI, W210 E 300 D Classic A, W202 C 220 Elegance A, W124 200 D
luokyio
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1055
Liittynyt: Pe 02.05.2003 15:40
Paikkakunta: Espoo

Re: Hidas projekti W115 220 D

Viesti Kirjoittaja luokyio »

luokyio kirjoitti: Samalla huomasin, että takana ei ole vöitä kuin reunapaikoilla. Olisikohan saanut samanlaisen rullavyön myös keskelle pultattua hattuhyllyyn, reunapaikoilla kun on samalla tavalla? Tekisi kummasti käyttökelpoisemman kesäauton penskojen kanssa...
Konttasin kontissa taskulampun kanssa, ja siellä on järeän näköinen mutteri ilman käyttöä kutakuinkin juuri siinä kohdassa, mihin keskimmäisen kolmipistevyön rulla tulisi. Mikähän virka sillä on, ei kai näissä oikeasti voi olla varaus keskiolkavyölle?
Kuva
X218 CLS 250 CDI Shooting Brake
C215 CL 500 (JDM)

entisiä mersuja: S213 E 220 d, W251 R 280 CDI, S124 E 280, V220 S 500 L (JDM), W115 220 D, W210 E 220 CDI, S211 E 220 CDI T Classic A, W204 C 200 CDI, W210 E 300 D Classic A, W202 C 220 Elegance A, W124 200 D
luokyio
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1055
Liittynyt: Pe 02.05.2003 15:40
Paikkakunta: Espoo

Re: Hidas projekti W115 220 D

Viesti Kirjoittaja luokyio »

Tutkiskelin vähän sähköjä, kun tehty vähän omia kytkentöjä...

Kuva

Yhden palaneen sulakkeen löysin sellaisen piuhan välistä, joka menee tulipellin keskeltä kabiiniin, mutta turha toivo, mikään ei muuttunut. Ei kyllä palanutkaan uudelleen...

Kuva

Sulakerasian alla on pari irtonaista vierekkäistä samanväristä piuhaa, joista toiseen tulee virrat päällä 12 V, toiseen ei mitään, joten olettaisin kuuluvan yhteen. Laitoin sulakkeen väliin, mutta mitään ei taaskaan tapahtunut...
Kuva

Sattui silmään myös tämä ritilä, kuuluisi olla varmaan krominen eikä korin värinen?

Kuva
X218 CLS 250 CDI Shooting Brake
C215 CL 500 (JDM)

entisiä mersuja: S213 E 220 d, W251 R 280 CDI, S124 E 280, V220 S 500 L (JDM), W115 220 D, W210 E 220 CDI, S211 E 220 CDI T Classic A, W204 C 200 CDI, W210 E 300 D Classic A, W202 C 220 Elegance A, W124 200 D
Avatar
slsl77
Mersumies
Mersumies
Viestit: 2013
Liittynyt: Su 31.10.2010 19:10
Paikkakunta: Hyvinkää

Re: Hidas projekti W115 220 D

Viesti Kirjoittaja slsl77 »

Minun mielestä ritilä kuuluu olla dieselissä korin värinen paitsi jossain bensa malleissa se voi olla krominen.
mb W115 240D-75
mb W107 sl 450/560-75
mb w123 300TDT-81
+varaosaautot
Avatar
petri
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1204
Liittynyt: La 29.10.2005 23:21
Paikkakunta: Klaukkala, kesäisin Konginkangas

Re: Hidas projekti W115 220 D

Viesti Kirjoittaja petri »

Onnittelut hankinnasta!

W115 on ritilä korinvärinen W114 kiiltävä.

Säkövikojen korjaamisen aloittaisin selvittämällä mihin noi omat viritykset menee ja purkamalla ylimääräiset pois.

Oletko katsonut takapenkin alle? Keskipaikaikalle näissä asennettu lannevyö.
S210 E320T 4Matic -98
W201 190E 2.6 -89
C126 560 SEC -86 kesälelu
S124 230 TE -89 käyttis 2003-2012(Annettu tyttärelle)
W115 230.4 -76
Kunnostusta odottavat:
W115 220 -68, W115 240D 3.0 -75 ,W115 240D -75 Lang , W115 200D -74
+varaosaraadot

EX:W201 2.0, W203 C200 Kompressor -00
luokyio
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1055
Liittynyt: Pe 02.05.2003 15:40
Paikkakunta: Espoo

Re: Hidas projekti W115 220 D

Viesti Kirjoittaja luokyio »

Kiitos, olkoot sitten sinisenä.

Sähköjen kanssa tehtävä varmaan juuri noin, pakko ulkoistaa jollekin joka tietää paremmin, itse varmaan sotkisin entisestään. Harvinaisen paljon tähän mahtuu sähköongelmia, vaikkei koko autossa ole monta sähköllä toimivaa juttua. Kun kääntää valot päälle, kello pysähtyy, alkuperäinen polttoainemittari pomppaa tappiin nollasta ym pientä... :)

Katsoin penkin alle, asentamatta kokonaan keskivyö. Reunapaikatkin asennettu jälkikäteen, ei varmaankaan ole ollut tarvetta keskipaikalle niin jäänyt tekemättä.
X218 CLS 250 CDI Shooting Brake
C215 CL 500 (JDM)

entisiä mersuja: S213 E 220 d, W251 R 280 CDI, S124 E 280, V220 S 500 L (JDM), W115 220 D, W210 E 220 CDI, S211 E 220 CDI T Classic A, W204 C 200 CDI, W210 E 300 D Classic A, W202 C 220 Elegance A, W124 200 D
luokyio
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1055
Liittynyt: Pe 02.05.2003 15:40
Paikkakunta: Espoo

Re: Hidas projekti W115 220 D

Viesti Kirjoittaja luokyio »

Pikkuisen edistystä:

Ennen:
Kuva

Jälkeen:
Kuva

Pakkivalot heräsi, liekö tuo edellisen viestin viimeisessä kuvassa olleen piuhan yhdistäminen sulakkeella syynä, en tajunnutkaan tarkistaa viimeksi näitä, mutta pääasia että toimii nyt:

Kuva

Tämä on nähtävästi puhaltimen liitin, osui vanha Mufflerin viesti silmään missä puhuttiin, että testiliittimelle virtaa syöttämällä saisi selville onko itse puhallin ehjä. En vielä uskaltanut mihinkään yhdistellä kun ei palovakuutustakaan ole...

Kuva
X218 CLS 250 CDI Shooting Brake
C215 CL 500 (JDM)

entisiä mersuja: S213 E 220 d, W251 R 280 CDI, S124 E 280, V220 S 500 L (JDM), W115 220 D, W210 E 220 CDI, S211 E 220 CDI T Classic A, W204 C 200 CDI, W210 E 300 D Classic A, W202 C 220 Elegance A, W124 200 D
Mikke17
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 149
Liittynyt: Ma 15.09.2014 21:36

Re: Hidas projekti W115 220 D

Viesti Kirjoittaja Mikke17 »

Moro,

Jos oikeasti on halua tehdä autosta museokuntoisen, niin hommaa on ja paljon. Oma autoni näytti tuosta jopa hieman paremmalta ja oikeasti aivan kauhea työmaa.
Sinuna myisin auton eteenpäin ja hakisin ulkomailta virheettömän 3L dieselin n.8000 euroa maksaa. projektiisi tulee menemään rahaa ainakin tuon verran, että saat museokuntoiseksi/siistiksi.

löytyy täältä forumin puolelta myös juttua omastani, kannattaa vilkaista niin avaa hieman..

Tietenkin jos on halua tehdä ja opetella niin onnea projektiin! :)
luokyio
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1055
Liittynyt: Pe 02.05.2003 15:40
Paikkakunta: Espoo

Re: Hidas projekti W115 220 D

Viesti Kirjoittaja luokyio »

Joo ei tässä kuvitella että tämä mitenkään helpolla olisi museoitavissa. Tarkoitus onkin edetä hitaasti pitäen vuosittain leimattavissa ja ajella pieniä määriä kesäisin. Vuosittain jos saa aina jonkun kohdan siistittyä niin olen tyytyväinen. Jos ei koskaan museota saavuta niin sitten ei, ei se maailma siihen kaadu. Jos sen taas saavuttaa vaikka 15 vuoden jälkeen, niin luulisi tuntuvan vielä paremmalta. :)

Jos kahdeksalla tonnilla olisin harrastepeliä ostamassa, ei se olisi pystäri. Tämän vuoksi luulinkin jo pystärijunan menneen kohdaltani ohi, joten varsin iloinen yllätys oli löytää lähes neljänneshinnalla käyttökelpoinen tapaus.

Hurjan projektin olet kyllä läpi käynyt, jos tämä alkaa vaatimaan vastaavaa niin joku muu saa jatkaa. :clap:
X218 CLS 250 CDI Shooting Brake
C215 CL 500 (JDM)

entisiä mersuja: S213 E 220 d, W251 R 280 CDI, S124 E 280, V220 S 500 L (JDM), W115 220 D, W210 E 220 CDI, S211 E 220 CDI T Classic A, W204 C 200 CDI, W210 E 300 D Classic A, W202 C 220 Elegance A, W124 200 D
luokyio
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1055
Liittynyt: Pe 02.05.2003 15:40
Paikkakunta: Espoo

Re: Hidas projekti W115 220 D

Viesti Kirjoittaja luokyio »

Jusalta tuli sisusta, varsin hyvässä kunnossa putsailun jälkeen, kiitokset sinne suuntaan! Takapenkin istuinosassa repeämä reunassa, joten jos jossain vaiheessa sattuu semmoinen vastaan, pitää vielä hommata kokonaan ehjä. Uskomattoman kestävää taitaa MB-texi olla, ei juuri kulumia erota missään. Likaa kyllä kerää mukavasti tuohon keskiosan "rei'itykseen", siihen pitää keksiä joku tehokas putsauskeino. Päivä loppui kesken penkkien ja yhden ovipahvin jälkeen, mutta eroa alkuperäistilanteeseen alkaa jo tulla. Kyllä tämä tästä kesäksi vielä baanalle elpyy!


Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Vanha sisusta menee muuten juhannuskokkoon, jossei joku jostain kumman syystä sitä halua itselleen... :roll:
X218 CLS 250 CDI Shooting Brake
C215 CL 500 (JDM)

entisiä mersuja: S213 E 220 d, W251 R 280 CDI, S124 E 280, V220 S 500 L (JDM), W115 220 D, W210 E 220 CDI, S211 E 220 CDI T Classic A, W204 C 200 CDI, W210 E 300 D Classic A, W202 C 220 Elegance A, W124 200 D
Avatar
jusa82
Mersumies
Mersumies
Viestit: 2229
Liittynyt: Ti 14.09.2004 21:50
Paikkakunta: Koski TL

Re: Hidas projekti W115 220 D

Viesti Kirjoittaja jusa82 »

Ai se meni tommoseen projektiin.

Takavyöt löytyy multa myös. Ehjät. Ei kovin vanhat. Varmaan viimeisiä motonetin tarvikkeita
203 cdi
123 200 d mr

+ n. 20 muuta mb autoa ja pari kontio-sisua

w115/123 osia coupesta farmariin-JATKUVASTI TARJOLLA
luokyio
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1055
Liittynyt: Pe 02.05.2003 15:40
Paikkakunta: Espoo

Re: Hidas projekti W115 220 D

Viesti Kirjoittaja luokyio »

Tässä ei olekaan juuri mitään tapahtunut. Tilailin tuossa nuo alkuperäiset kilvet niin saa vähän siistimmät ja vieläpä ensimmäisillä tunnuksilla. Kesäkuun lopussa loppuu leima, pitää ehtiä ennen sitä tekemään jotain.

Foorumilta löytyi halvat barokit, ja toki halvoilta näyttikin. Kävivät lenkin J. Vartiaisella Lieksassa (http://www.jvartiainen.fi/" onclick="window.open(this.href);return false;) puhallutettavana ja maalattavana, ja aika kivastihan nuo muuttui. Tottakai läheltä katsottuna näkyy kuopat, mutta kyllä nuo alle kelpaa.

Ennen:
Kuva

Jälkeen:
Kuva
X218 CLS 250 CDI Shooting Brake
C215 CL 500 (JDM)

entisiä mersuja: S213 E 220 d, W251 R 280 CDI, S124 E 280, V220 S 500 L (JDM), W115 220 D, W210 E 220 CDI, S211 E 220 CDI T Classic A, W204 C 200 CDI, W210 E 300 D Classic A, W202 C 220 Elegance A, W124 200 D
luokyio
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1055
Liittynyt: Pe 02.05.2003 15:40
Paikkakunta: Espoo

Re: Hidas projekti W115 220 D

Viesti Kirjoittaja luokyio »

Hinku päästä ajamaan nousi tänään liian isoksi ja otin tieliikennekäyttöön. Leppoisa peli on kyllä ajella, ei vetele eikä tunnu ajettavuudeltaan häpeävän uudemmille yhtään. Meteliä on kyllä rajusti, uskoisin että paljon enemmän kuin kuuluisi olla. Tuulen suhinat nousee melko kovaksi kahdeksankympin toisella puolella, etenkin peilien suunnalta.

Käytin heti aamulla pikaöljynvaihdossa, uudet öljyt joka paikkaan. Perän ja laatikon öljyt näytti sen verran hyvältä, että lienee vaihdeltu hiljakkoin, mutta onpahan uutta nyt. Öljykylpysuodatin oli ihan kuiva, liekö pitäänkin ajeltu ilman öljyjä... Samoin syöttöpumpusta ei näkynyt öljyjä. Samalla löpöfiltteri vaihtui uuteen.

Pissapoika ei pelaa, ostaessa oli letku irti. Laittelin paikalleen, mutta ei vielä ruiki. Pumppu pyörii äänestä päätellen, mutta nestettä ei vaan nouse säiliöstä. Kokeilin laittaa peukalon säiliön puolen letkun päähän, mutta ei oikein tunnu imevän. Falskaakohan pumppu liikaa...

Lämppäri nyt ei toimi, kuten tiedossa oli, mutta eipä tuo ajamista haittaa. Ilmaa tulee sisän yllin kyllin ilmankin ja ikkunat kestää huurteettomina.

Mutta hyvin tuntuu toimivan kaiken kaikkiaan. Hyvä fiilis on ajella. 8)
X218 CLS 250 CDI Shooting Brake
C215 CL 500 (JDM)

entisiä mersuja: S213 E 220 d, W251 R 280 CDI, S124 E 280, V220 S 500 L (JDM), W115 220 D, W210 E 220 CDI, S211 E 220 CDI T Classic A, W204 C 200 CDI, W210 E 300 D Classic A, W202 C 220 Elegance A, W124 200 D
Avatar
Sharedoc
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1091
Liittynyt: La 03.03.2012 15:48
Paikkakunta: Oulu

Re: Hidas projekti W115 220 D

Viesti Kirjoittaja Sharedoc »

Aurinko alkaa jo lämmitellä sen verran että tarkenee ajella veteraaneilla :D
luokyio
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1055
Liittynyt: Pe 02.05.2003 15:40
Paikkakunta: Espoo

Re: Hidas projekti W115 220 D

Viesti Kirjoittaja luokyio »

Tuli nuo alkuperäiset kilvet, ja homma menikin aika hyvin pieleen. Kysyin kilpiä tilatessa, että eihän katsastusajankohta muutu... Kassaneiti vannoi, että ei se mihinkään muutu, katsastusajankohta on auto- eikä kilpikohtainen.
Kuva

Noh, kuten arvata saattaa, eihän se näin mene. Kävin Trafin sivuilla kilpien hakemisen jälkeen, ja siellähän luki punaisella "Määräaikaiskatsastus suorittamatta, ajokielto". Ei muuta kuin takaisin konttorille, että eihän sen näin pitänyt mennä. Sama kassaneiti sattui olemaan, ja lähinnä levitteli käsiään, että ei hän tätä tiennyt... Ehdotti, että voisin tilata uudelleen nuo vitoseen päättyvät kilvet, mutta vanhoja kilpiä ei hyllystä saa vaan pitää tilata uudet.

Kysyin samalla inssiltä, että saako huomautuksen vai hylsyn kun ei lämppäri puhalla, ja vastaus oli kylmä hylkäys.

Kaverini kertoi, että oli saanut leiman läpi autosta, josta puuttuu koko puhallin, yksinkertaisesti laittamalla 12 voltin tuulettimen kojelautaan. Laki puhuu pelkästään huurteenpoistojärjestelmästä yksilöimättä sen tarkemmin. Joten väliaikaisratkaisuna Motonetistä 9,90 euron tupakansytkälämmitin:

Kuva

Ensimmäinen päästi toimintasavut viiden sekunnin jälkeen, mutta takuuseen uusi ja toinen peräti toimi.

Pissapoika oli seuraava ongelma. Uusin letkuja, kun vanhat näytti pahasti koppuraisilta. Aluksi näytti siltä, ettei pumppu jaksa nostaa nestettä tarpeeksi:

Kuva Video

Kun sain lopulta lappona veden kulkemaan pumpulle, niin neste lähti tulemaan lasillekin asti. Tämän jälkeen ei ollutkaan enää tiedossa yhtään asiaa, mikä aiheuttaisi hylsyä, joten varasin tälle aamulle ajan konttorille ja ajelin jännittäen katsastukseen.

Kuva

Ja läpi meni, ei edes mainintaa lämppäristä. Kuskin puolelta raidetangon päässä oli havaittavissa pientä väljyyttä siinä rytkytyslaitteessa, mutta sen verran pientä ettei tullut edes korjauskehotusta. Pienet reiät löytyi kuskin puolen pyöräkotelosta sekä helman ja pohjan liitoskohdasta, mutta inssille pointsit ettei tämän takia hylännyt. Nyt on loppuvuosi aikaa pistää nuo kuntoon seuraavalle leimalle. 8)
X218 CLS 250 CDI Shooting Brake
C215 CL 500 (JDM)

entisiä mersuja: S213 E 220 d, W251 R 280 CDI, S124 E 280, V220 S 500 L (JDM), W115 220 D, W210 E 220 CDI, S211 E 220 CDI T Classic A, W204 C 200 CDI, W210 E 300 D Classic A, W202 C 220 Elegance A, W124 200 D
Avatar
Timo L.
Moderator Admin
Moderator Admin
Viestit: 14008
Liittynyt: Ti 11.03.2003 19:16
Paikkakunta: Savonlinna

Re: Hidas projekti W115 220 D

Viesti Kirjoittaja Timo L. »

I-S Katsastuksessa on harrastajaystävällistä meininkiä ja se on kotimainen asema. Mieltä ylentävää oli takavuosina erästä autoa leimatessa inssin maininta, että "sama kuin olisit valokuvaa käynyt näyttämässä" :-).

PS. Olisit tullut pyhänä kahveille näyttämään projektia.
Näissä merkeissä
----
2008 R 320 CDI L 4Matic
1994 E 300 Turbodiesel T 4Matic
1990 300 CE
1990 260 E 4Matic
1983 300 TD Turbodiesel
1982 W123 siena rot punaisia verhoilun osia myytävänä
www.classicdata.fi
luokyio
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1055
Liittynyt: Pe 02.05.2003 15:40
Paikkakunta: Espoo

Re: Hidas projekti W115 220 D

Viesti Kirjoittaja luokyio »

Timo L. kirjoitti: PS. Olisit tullut pyhänä kahveille näyttämään projektia.
Ihan on mennyt ohi ilmoitus moisesta. :oops: Pitää sitä kesän aikana yrittää johonkin osallistuakin.
X218 CLS 250 CDI Shooting Brake
C215 CL 500 (JDM)

entisiä mersuja: S213 E 220 d, W251 R 280 CDI, S124 E 280, V220 S 500 L (JDM), W115 220 D, W210 E 220 CDI, S211 E 220 CDI T Classic A, W204 C 200 CDI, W210 E 300 D Classic A, W202 C 220 Elegance A, W124 200 D
luokyio
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1055
Liittynyt: Pe 02.05.2003 15:40
Paikkakunta: Espoo

Re: Hidas projekti W115 220 D

Viesti Kirjoittaja luokyio »

Paikallaan ollut mankka ei ihan istunut ikäluokka:
Kuva

Beckerit maksaa sen verran hunajaa, että vääränmerkkinen oikean ikäluokan mankka kuulosti paremmalta ratkaisulta. Torista löytyi Philips 25 euroon posteineen:
Kuva

Toimii ja näyttää paremmalta, joten saa kelvata nyt.
X218 CLS 250 CDI Shooting Brake
C215 CL 500 (JDM)

entisiä mersuja: S213 E 220 d, W251 R 280 CDI, S124 E 280, V220 S 500 L (JDM), W115 220 D, W210 E 220 CDI, S211 E 220 CDI T Classic A, W204 C 200 CDI, W210 E 300 D Classic A, W202 C 220 Elegance A, W124 200 D
luokyio
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1055
Liittynyt: Pe 02.05.2003 15:40
Paikkakunta: Espoo

Re: Hidas projekti W115 220 D

Viesti Kirjoittaja luokyio »

Vappuna tuli hinkkailtua vahat niskaan ja siivoiltua sisältä. Sanomista on joka puolella, maalipinta suorastaan luokattoman huono yms, mutta on sillä silti kiva ajella. :lol: Valmiina huomiseen Lahden Classic Motorshow -reissuun:

Kuva

Kuva

Hattuhyllyllä olleet paperikaiuttimet olivat todella surkastuneet ja reikäiset. Motonetistä halvimmat 5,25" kaiuttimet samojen ritilöiden alle, ei rätise enää, eikä osu silmäänkään yltiömodernina:

Kuva
X218 CLS 250 CDI Shooting Brake
C215 CL 500 (JDM)

entisiä mersuja: S213 E 220 d, W251 R 280 CDI, S124 E 280, V220 S 500 L (JDM), W115 220 D, W210 E 220 CDI, S211 E 220 CDI T Classic A, W204 C 200 CDI, W210 E 300 D Classic A, W202 C 220 Elegance A, W124 200 D
Avatar
vk00
Mersumies
Mersumies
Viestit: 2093
Liittynyt: Pe 30.03.2007 18:05
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Hidas projekti W115 220 D

Viesti Kirjoittaja vk00 »

Hyvällehän tuo näyttää. Mikäs vuosimalli tuo oli? Mulla on tuo -75 missä ei ole takana vöitä ollenkaan,oishan siellä hyvä olla lapsille jotain vyötäkin.Onkohan siinä paikat mihin pultata suoraan?
Merseedespents
Vastaa Viestiin