lisää hönkää om603:seen

Asiaa ahtimista ja ahtamisesta.
Vastaa Viestiin
Elkku_
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 460
Liittynyt: Ma 12.05.2008 01:06
Paikkakunta: Rauma

lisää hönkää om603:seen

Viesti Kirjoittaja Elkku_ »

Eli olisi tarkoitus laittaa hiukan lisää löylyä kyseiseen koneeseen vaihe kerrallaan sitä mukaan kun budjetti antaa myöden. Auto on säätöjä lukuun ottamatta vakio -91 vuoden W124 300 TDT. Olen lukenut jonkun verran vanhoja topicceja aiheeseen liittyen, mutta silti olisi muutama mieltä askarruttavaa asia, joihin kaipaisin viisaampien ja kokeneempien neuvoja.

Tehotavoite olisi jossain 350 hv tuntumassa ja cooleriksi tulossa 520x200x50 mm, 2,5" lähdöillä. Isompaa ei oikeen saanut ilman ylimääräisiä muutoksia ilmastoinnin takia. Onkohan liian alimitoitettu noille tehoille? :roll: Ahtimeksi olen ajatellut jotain Holset HX35:sen malleista, mutta minkäkokoisella pakopesällä on vielä kysymysmerkki. Auto on tarkoitus pitää ihan perus kesäkäyttöautona, joten olisi tärkeää, että jaksaisi lähteä vetämään paremmin jo suht alhaalta (vähint. 2500 rpm lähtien) kuitenkaan yläkierrosten hirveesti kärsimättä. Olen miettinyt 12 tai 14 cm2 pesiä. Kumpi lie parempi?

Toinen mieltä askarruttava asia on kannentiiviste. Koneeseen on tehty noin 80-90 tkm sitten remontti, jossa vaihdettu paljon kuluvia osia runkolaakereita myöden, jossa kansityöt myös tietysti samalla tehty. Tiivisteenä on nyt luullakseni vakio kansipahvi. Kuinkahan paljon se mahtaa sietää ahtopaineita vai onko välttämätöntä vaihtaa kestävämpi kansipahvi, jotta uskaltaa nostaa paineita että pääsisi tuohon tehotavoitteeseen?

Vastauksia odotellessa... :thumbup:
W124 300 TDT
W126 500 SEL
ex:W124 300 E 12V
Sultzi
Mersumies
Mersumies
Viestit: 858
Liittynyt: Su 15.06.2008 14:04
Paikkakunta: Hämeenlinna
Viesti:

Re: lisää hönkää om603:seen

Viesti Kirjoittaja Sultzi »

Varmaan tuolla 12 pesällä tommonen hx35 on ihan ok, reilu ulkonen hukkis vaan kaveriksi (46mm ja ylöspäin).

Pitkässä vedossa vasta sen coolerin mahdollisen pienuuden huomaa sitten.

Pitää se massapahvikin siellä ja toimii hyvänä sulakkeena. Jos metallipahvia haluaa, melkein vaatii kannen sekä lohkon tasojen oikaisun, toisinsanoen moottori ihan palasiksi ja koneistamolle. Ite ajelin jotain 60-70tkm reilulla 1,5bar vakio massapahvilla, pahvi kesti kyllä vaikka onkin naurettavan pieni ahdin pakopesästään (se kuuluisa 8 ). Lohko sitten viimein tuosta antautui (se pakopesä rasittaa mukavasti pitkässä juoksussa :roll: ). Tästä oli mitattu harisella 1bar 280hv pakopaineiden ollessa varmasti jo tuossakin taivaissa.

Orkkis automaatti kesti sen 70tkm paineet nostettuna.
Käyttis: W210 E55 AMG -00
Kuisma_
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 484
Liittynyt: Ti 21.06.2011 01:52
Paikkakunta: Joensuu

Re: lisää hönkää om603:seen

Viesti Kirjoittaja Kuisma_ »

Vakiopahvilla pärjää hienosti, mulla oli ajossa n. 2bar ahtopaineella n.40-50tkm ilman oireita. Ja vieläpä vapari motilla :D Penkissä anto 336hp/550nm, ahtimena Holset h1e 54/60 siivillä.
W201 250D
W202 250D
Elkku_
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 460
Liittynyt: Ma 12.05.2008 01:06
Paikkakunta: Rauma

Re: lisää hönkää om603:seen

Viesti Kirjoittaja Elkku_ »

Laatikko on jo vahvistettu, joten sen kanssa ei ongelmia pitäs olla. :wink: Riittääkö vakio pakosarja noille tehoille? Ja eiköst HX35 pitäs mennä heittämällä vakio satsiin kiinni? Seuraavaks tarttis vaan isompi pakoputkisto hommata tai sit kaverin väsätä, jos ei valmiina ite tehtyy löydy. Vähä tuntuu kiven alla olemaan toho farmariin nuo isommat putkistot. Mut jos joltain sattuu kuitenki löytymään ni saa tarjota :!: Samaten jos löytyy uutta vastaava tai hyvä kuntonen Holset HX 35 sillä 12 cm2 pesäl ja ulkosel hukkiksen paikal, edullisee hintaa ni saa tarjoilla :!:
W124 300 TDT
W126 500 SEL
ex:W124 300 E 12V
amgtoys
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 197
Liittynyt: La 28.04.2007 17:10

Re: lisää hönkää om603:seen

Viesti Kirjoittaja amgtoys »

Mistä moisilla mitoilla löysit coolerin? Ahtimeksi suosittelen nuille tehoille kkk k27.. Herää mukavan alhaalta ja nuille tehoille piisaa..
Avatar
Siekkinen
Mersumies
Mersumies
Viestit: 3171
Liittynyt: Ma 14.11.2011 00:39
Paikkakunta: Kuopio

Re: lisää hönkää om603:seen

Viesti Kirjoittaja Siekkinen »

Elkku_ kirjoitti:Laatikko on jo vahvistettu, joten sen kanssa ei ongelmia pitäs olla. :wink: Riittääkö vakio pakosarja noille tehoille? Ja eiköst HX35 pitäs mennä heittämällä vakio satsiin kiinni? Seuraavaks tarttis vaan isompi pakoputkisto hommata tai sit kaverin väsätä, jos ei valmiina ite tehtyy löydy. Vähä tuntuu kiven alla olemaan toho farmariin nuo isommat putkistot. Mut jos joltain sattuu kuitenki löytymään ni saa tarjota :!: Samaten jos löytyy uutta vastaava tai hyvä kuntonen Holset HX 35 sillä 12 cm2 pesäl ja ulkosel hukkiksen paikal, edullisee hintaa ni saa tarjoilla :!:
Riittää vakiopakosarja kunhan ei vuoda haitarista kovin älyttömästi. Menee heittämällä kiinni mutta vakiosarjassa ei ole jaettua laippaa ja hx35 pakopesä on jaettu. Muuta väliähän tuolla ei ole mutta herääminen kärsii hieman. Suosittelen melkein tekemään itse pakoputken. Hommia pari tuntia mutta on kuitenkin ainakin puolet halvempi kuin muiden tekemät yleensä.
W211 4.0 CDI / om628
W124 3.0 TurboD / om606, Herlevin 8mm, schwitzer s3b, 722.3 by Siekkinen yms.
W202 2.5 TurboD / om605
W201 2.6E / m103
Avatar
BTriker
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1252
Liittynyt: Ti 03.02.2009 15:43
Paikkakunta: Näläkämaa

Re: lisää hönkää om603:seen

Viesti Kirjoittaja BTriker »

--
Viimeksi muokannut BTriker, Ma 07.01.2013 23:46. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
W163 mölli
-ekoautoilua parhaimmillaan-
Ex:t :
W124 300D
W140 S300TD
S203 270CDI,
S210 E320CDI,
C126 compound "300STC",
W124 E300D,
S124 300TDT (BorgWarner ja PPD),
S124 E300TD,
W638 Vito 110D
Elkku_
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 460
Liittynyt: Ma 12.05.2008 01:06
Paikkakunta: Rauma

Re: lisää hönkää om603:seen

Viesti Kirjoittaja Elkku_ »

amgtoys kirjoitti:Mistä moisilla mitoilla löysit coolerin? Ahtimeksi suosittelen nuille tehoille kkk k27.. Herää mukavan alhaalta ja nuille tehoille piisaa..
Mittatilauksena tehty Raision jäähdyttimessä tohon autoon. Onko käyttökokemuksia kyseisestä ahtimesta om603:ssa?
Siekkinen kirjoitti: Suosittelen melkein tekemään itse pakoputken. Hommia pari tuntia mutta on kuitenkin ainakin puolet halvempi kuin muiden tekemät yleensä.
Joo luulen et kaveri saa sen väsäillä, ku itel ei oo vehkei eikä oikee mitää kunnon paikkaakaa mis väsäis ja muutenki kaveril on paremmin praktiikka hallus semsen tekemises ku on kert ennenki tehny hyvän näköst jälkee. Tietyst äkkiä siinäki sitä hintaa tulee jo materiaaleistaki ko rosterist tekee ja tarttis tehd kuitenki vähintäs kahdel vaimentimel ettei tuu iha liia teiniautovaikutelma äänien takia ja muutenki taittuu pidempiki matka hiuka paremmi omaan makuun ko on vähä hiljasempi. Ja tietyst myös vaivanpalkka siihen pääl viel täs tapaukses.

Suuret kiitokset tässä välissä kaikille neuvoista ja vastauksista :!:
W124 300 TDT
W126 500 SEL
ex:W124 300 E 12V
Avatar
Siekkinen
Mersumies
Mersumies
Viestit: 3171
Liittynyt: Ma 14.11.2011 00:39
Paikkakunta: Kuopio

Re: lisää hönkää om603:seen

Viesti Kirjoittaja Siekkinen »

Ne vaimentimet kannattaa sitten valita tarkasti eikä ostaa vaan jotain simonssin pönttöjä. Itse tein niin eikä matka-ajossa ole yhtään mukavat äänet.
W211 4.0 CDI / om628
W124 3.0 TurboD / om606, Herlevin 8mm, schwitzer s3b, 722.3 by Siekkinen yms.
W202 2.5 TurboD / om605
W201 2.6E / m103
Sultzi
Mersumies
Mersumies
Viestit: 858
Liittynyt: Su 15.06.2008 14:04
Paikkakunta: Hämeenlinna
Viesti:

Re: lisää hönkää om603:seen

Viesti Kirjoittaja Sultzi »

3" suora putki, matka-ajossa ei häiritsevää pörinää. Toki heti sitten alkaa kun vähääkään kaasua tarjoaa. Aiemmin oli yks 3" pisin pyöreä simonssi, oli sopivan hiljainen sillä.
Käyttis: W210 E55 AMG -00
Avatar
Siekkinen
Mersumies
Mersumies
Viestit: 3171
Liittynyt: Ma 14.11.2011 00:39
Paikkakunta: Kuopio

Re: lisää hönkää om603:seen

Viesti Kirjoittaja Siekkinen »

Sultzi kirjoitti:3" suora putki, matka-ajossa ei häiritsevää pörinää. Toki heti sitten alkaa kun vähääkään kaasua tarjoaa. Aiemmin oli yks 3" pisin pyöreä simonssi, oli sopivan hiljainen sillä.
Mulla oli järkyttävä pörinä 120 vauhtiin asti ja siitä hiljeni sitten. Tämä siis 3'' suoralla putkella. Nyt on pyöreä simonssi ja 80-90 vauhista eteenpäin alkaa hiljetä mutta siihen asti humisee. Oliko sulla sitten mustasta tehty putki? Tuossa on rosteri.
W211 4.0 CDI / om628
W124 3.0 TurboD / om606, Herlevin 8mm, schwitzer s3b, 722.3 by Siekkinen yms.
W202 2.5 TurboD / om605
W201 2.6E / m103
Sultzi
Mersumies
Mersumies
Viestit: 858
Liittynyt: Su 15.06.2008 14:04
Paikkakunta: Hämeenlinna
Viesti:

Re: lisää hönkää om603:seen

Viesti Kirjoittaja Sultzi »

Mustasta tehty suorat osuudet, kurvit on hapokasta. Se iso pyöree simonssi piti kyllä itellä ihan ok äänen, mutta ei ole näinkään paha joka päiväisessä ajossa suoralla putkella.

Toki jotkut tykkää ihan hiljaisesta, eikä siinä mitään. Sillon pari pönttöä pitäis antaa hyvinkin miellyttävän äänen :)
Käyttis: W210 E55 AMG -00
amgtoys
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 197
Liittynyt: La 28.04.2007 17:10

Re: lisää hönkää om603:seen

Viesti Kirjoittaja amgtoys »

On kokemusta.. Painetta ei tarvi oottaa, vaan herää aikalailla heti. Tehoista en tiiä, mutta itelle käyttöautoon riittäny.. Pro-turbo myy tuota turboa, eikä oo kallis..
Elkku_
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 460
Liittynyt: Ma 12.05.2008 01:06
Paikkakunta: Rauma

Re: lisää hönkää om603:seen

Viesti Kirjoittaja Elkku_ »

Millä pakopesäl ja siivil se sun ahdin on ja millasia paineita oot käyttäny? Onko sul kans just om603:ssa? Juu kattelin kans et olis halvempi... en tiedä silti onko hyvä vai huono asia. Siis, että mistä lie johtuu halvempi hinta :think: Vois äkkiseltään vaan kuvitella et laatu ja hinta menee yleensä käsikädes. Mut ei se silti sanottu oo. Onha tos konees vakionaki jo kkk -ahdin ja koneel on ajettu jo yhteensä 631 tkm ja uskoisin et sama ahdin uudesta saakka ja hyvin se ainaki viel tuntuu silläki ahtavan, eikä mee öljyy läpi, eikä muutenkaan sanomista... Ainut vika et se on vaa liia pieni, eikä riitä mihinkään, jos hiukanki enemmä haluaa ruutia ulos.
W124 300 TDT
W126 500 SEL
ex:W124 300 E 12V
amgtoys
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 197
Liittynyt: La 28.04.2007 17:10

Re: lisää hönkää om603:seen

Viesti Kirjoittaja amgtoys »

Juu 603:ssa mulla, ja pumppu on 7 millin elementeillä. Täytyypä kahtoa nuo mitat..Mulla se on ollu nyt 20tkm että vielä ei voi ihan sanoa kuin pitkäikäinen se on.. Onhan nuita ollu muillaki, enkä oo kuullu moitittavan.
Avatar
BTriker
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1252
Liittynyt: Ti 03.02.2009 15:43
Paikkakunta: Näläkämaa

Re: lisää hönkää om603:seen

Viesti Kirjoittaja BTriker »

--
Viimeksi muokannut BTriker, Ma 07.01.2013 23:46. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
W163 mölli
-ekoautoilua parhaimmillaan-
Ex:t :
W124 300D
W140 S300TD
S203 270CDI,
S210 E320CDI,
C126 compound "300STC",
W124 E300D,
S124 300TDT (BorgWarner ja PPD),
S124 E300TD,
W638 Vito 110D
Elkku_
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 460
Liittynyt: Ma 12.05.2008 01:06
Paikkakunta: Rauma

Re: lisää hönkää om603:seen

Viesti Kirjoittaja Elkku_ »

amgtoys kirjoitti:Juu 603:ssa mulla, ja pumppu on 7 millin elementeillä. Täytyypä kahtoa nuo mitat..Mulla se on ollu nyt 20tkm että vielä ei voi ihan sanoa kuin pitkäikäinen se on.. Onhan nuita ollu muillaki, enkä oo kuullu moitittavan.
Nii ajattelin kans et jos niit on muillaki ollu käytös ni kai niist jotai puhet olis ollu, jos jotai moittimist olis ollu... ja onha niis ny varmaa tietyst takuu kun uutena ostaa. Sen takia olen vaa kiinnostunu, ku en ole ite enne kuullu noit nii paljoo käytettävän, ku vaik Holsettia tai Garrettia, näis koneis. Mut jos viittit ni kato vaa ne mitat, ni voi vähä vertailla.
BTriker kirjoitti:Itellä kokemusta om603:n kanssa K27:sta. Imusiipi oli muistaakseni 54mm ja pakosiipi oli varmuudella 60millinen. #12 jaetulla portillisella pesällä. Toimi kyllä seitenmillisen pumpun kanssa tosi hyvin. Alhaalta lähti vetämään ja veti loppuun asti tasasesti. Vakio pakosarja jossa mainitsemani jakava välilaippa. Savuttomasti 1.2barin paineilla 298 hevoista. Varaahan olisi ollut ottaa irti paljon enemmän mutta matka-autolta ei viittinyt vaatia enempää.
OK. Kuullostaa ihan asialliselta. Kun ite kans arvostasin sitä et lähtis suht alhaalta jo vetämään. Vähintään 2500 kierroksest lähtien, ellei jopa alhasemmistaki. Mut kyl tol ahtimel varmaa sit lähtis jo noilt kieppeilt paremmi vetelemää? Riippuen tietenki hiuka mitoista, mut jos ny ajatellaa esimerkiks just tota sun ahdint. Kattelin noit vaihtoehtoi tuolt proturbon sivuilt ni siel ei ollu lainkaa ainakaa ilmotettu tommost 12 cm2 pakopesäl, vaan 11 ja 13 ja siivetki on imu 47 ja pako 65 mm ja isommas 49/65 ja vieläpä portittomilla pesillä :eh: Saakohan niit silti muillaki siivil vai onkoha noi ainoat? Ja jos noi on ainoat vaihtoehdot ni onkoha kannattavaa laittaa tommosil siivil, kun en noitten siipikoitten merkityksist ole niin täysin peril? Kattellu vaa et yleensä ne on ollu muilla siinä 54/60 kieppeillä tän kokosis ahtimis.
W124 300 TDT
W126 500 SEL
ex:W124 300 E 12V
Avatar
TUUTTERO
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1261
Liittynyt: Pe 17.09.2010 13:59
Paikkakunta: Jalasjärvi

Re: lisää hönkää om603:seen

Viesti Kirjoittaja TUUTTERO »

Mulla heräili valkoses tuo hx40 superi tuolla 12# pesällä siinä 2500rmp paikkeilla. Kone oli 2.5.
W201 Odottaa konetta/inspiraatiota
VW T5
fzr1000
Avatar
BTriker
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1252
Liittynyt: Ti 03.02.2009 15:43
Paikkakunta: Näläkämaa

Re: lisää hönkää om603:seen

Viesti Kirjoittaja BTriker »

--
Viimeksi muokannut BTriker, Ma 07.01.2013 23:47. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
W163 mölli
-ekoautoilua parhaimmillaan-
Ex:t :
W124 300D
W140 S300TD
S203 270CDI,
S210 E320CDI,
C126 compound "300STC",
W124 E300D,
S124 300TDT (BorgWarner ja PPD),
S124 E300TD,
W638 Vito 110D
Elkku_
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 460
Liittynyt: Ma 12.05.2008 01:06
Paikkakunta: Rauma

Re: lisää hönkää om603:seen

Viesti Kirjoittaja Elkku_ »

Mist nii edullisee hintaan sait? Joku tarjos myös Switzerin S2B ahdinta, mut luulen et tuo KKK ois tähä tarkotuksee aika passeli. Toi meinaa kyl ois hyvä et sais sin alakierroksil puhtia ja, jos tol ahtimel lähtee jo alta 2000 kierroksest vetämää ni se riittää vallan mainiosti, ku automaattii antaa kuitenki tilantees ku tilantees luistaa sin 2500 kierrokseen reippaammal kaasul, etenki siis isommal vaihteel. Verraten manuaaliin, niitä kierroksia joutuu odottamaan ja sitä kautta myös ahtopainetta. Jos ymmärrätte mitä koitan höpistä :wtf:
BTriker kirjoitti:
Menee heittämällä kiinni mutta vakiosarjassa ei ole jaettua laippaa ja hx35 pakopesä on jaettu.
Tuohon väliin kun tekee välilaipan, josta menee pakosarjaan 1-3 ja 4-6 tulot erottava uloke, niin hoituu sekin :wink:
Onko sulla tollanen laippa siin sit vai? Kuinkahan paljon on vaikutusta? Onko kannattavaa hyödyn kannalt, jos vaik ostais kaupast tomsen valmiin jaetun laipan ja siihen väsäis ton ulokkeen?
W124 300 TDT
W126 500 SEL
ex:W124 300 E 12V
Avatar
BTriker
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1252
Liittynyt: Ti 03.02.2009 15:43
Paikkakunta: Näläkämaa

Re: lisää hönkää om603:seen

Viesti Kirjoittaja BTriker »

--
Viimeksi muokannut BTriker, Ma 07.01.2013 23:47. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
W163 mölli
-ekoautoilua parhaimmillaan-
Ex:t :
W124 300D
W140 S300TD
S203 270CDI,
S210 E320CDI,
C126 compound "300STC",
W124 E300D,
S124 300TDT (BorgWarner ja PPD),
S124 E300TD,
W638 Vito 110D
Elkku_
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 460
Liittynyt: Ma 12.05.2008 01:06
Paikkakunta: Rauma

Re: lisää hönkää om603:seen

Viesti Kirjoittaja Elkku_ »

Tuosta vakio pakosarjasta tuli vielä mieleen sen verran, että vaikka se riittäisikin 350 hv tehotavotteeseen, niin kestääkö kone sen silti sulamatta? Vai onko koneen keston kannalta ehdotonta vaihtaa paremmin virtaava pakosarja, jotta pakopaineet ei kasvaisi liian korkeiksi? Millasia pakopainelukemia olette mittailleet vakiopakosarjalla ja viripakosarjalla, milläkin ahtopaineella?
W124 300 TDT
W126 500 SEL
ex:W124 300 E 12V
Avatar
Siekkinen
Mersumies
Mersumies
Viestit: 3171
Liittynyt: Ma 14.11.2011 00:39
Paikkakunta: Kuopio

Re: lisää hönkää om603:seen

Viesti Kirjoittaja Siekkinen »

Elkku_ kirjoitti:Tuosta vakio pakosarjasta tuli vielä mieleen sen verran, että vaikka se riittäisikin 350 hv tehotavotteeseen, niin kestääkö kone sen silti sulamatta? Vai onko koneen keston kannalta ehdotonta vaihtaa paremmin virtaava pakosarja, jotta pakopaineet ei kasvaisi liian korkeiksi? Millasia pakopainelukemia olette mittailleet vakiopakosarjalla ja viripakosarjalla, milläkin ahtopaineella?
Ei se kone siitä sula. Tai en tiiä sitten jos koko ajan on kaasu pohjassa mutta edes jokseenkin järkevällä käytöllä kestää kyllä.
W211 4.0 CDI / om628
W124 3.0 TurboD / om606, Herlevin 8mm, schwitzer s3b, 722.3 by Siekkinen yms.
W202 2.5 TurboD / om605
W201 2.6E / m103
Elkku_
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 460
Liittynyt: Ma 12.05.2008 01:06
Paikkakunta: Rauma

Re: lisää hönkää om603:seen

Viesti Kirjoittaja Elkku_ »

OK. Nii mikähän sit on järkevää käyttöö ja mikä ei... mihinkää radalle sen kans ei oo tarkotus mennä ajelee, mut kyl sen verra ainaki täytyy kestää et uskaltaa lämän lyödä tiskiin surutta sillon ku tarvii. Mut eikö kukaan muka oo tosiaan niit pakopainei lainkaa mittaillu vai? :shock: Jos sais tänne hiuka arvoja kuinka paljo kenelläki on ollu paineita milläkin pakosarjalla ja setupilla muutenkin, ni pystyis vähä vertailemaan, että mil taval eri vaihtoehdot vaikuttaa siihen pakopaineeseen. Ite kyselin tänää yhestä turbopajasta tota KKK K27 ahdinta. Sanoivat et kyseist ahdinta on käytetty Mersun Actros V8 rekkojen tuplafööneinä. Ja muutenki tuntu kehuvan. Lupas selvittää huomiseen et onko saatavilla.
W124 300 TDT
W126 500 SEL
ex:W124 300 E 12V
Avatar
BTriker
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1252
Liittynyt: Ti 03.02.2009 15:43
Paikkakunta: Näläkämaa

Re: lisää hönkää om603:seen

Viesti Kirjoittaja BTriker »

--
Viimeksi muokannut BTriker, Ma 07.01.2013 23:47. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
W163 mölli
-ekoautoilua parhaimmillaan-
Ex:t :
W124 300D
W140 S300TD
S203 270CDI,
S210 E320CDI,
C126 compound "300STC",
W124 E300D,
S124 300TDT (BorgWarner ja PPD),
S124 E300TD,
W638 Vito 110D
Avatar
Siekkinen
Mersumies
Mersumies
Viestit: 3171
Liittynyt: Ma 14.11.2011 00:39
Paikkakunta: Kuopio

Re: lisää hönkää om603:seen

Viesti Kirjoittaja Siekkinen »

Järkevää käyttöä on myös se ettei kovin tiheästi kokeilla huippunopeutta. Lämpöjen pitää pysyä hallussa eli ei 120 asti saa lämmetä. Kunnon öljynjäähytinkin pitää olla.
W211 4.0 CDI / om628
W124 3.0 TurboD / om606, Herlevin 8mm, schwitzer s3b, 722.3 by Siekkinen yms.
W202 2.5 TurboD / om605
W201 2.6E / m103
Elkku_
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 460
Liittynyt: Ma 12.05.2008 01:06
Paikkakunta: Rauma

Re: lisää hönkää om603:seen

Viesti Kirjoittaja Elkku_ »

Juu sen olen itsekkin ymmärtänyt jo vakio koneellakin tai olkoon se mikä vaan kone, että kylmää konetta ei saa käskeä. Ja jälkikäyttö pari minuuttia esimerkiksi maantieajon jälkeen turbomoottorille. Öljynä olen käyttäny Castrollin TurboDiesel -öljyä ja vaihtanu 10 tkm välein. Kai kyseinen öljy on riittävän hyvää vähän tulisemmallekkin moottorille? Ja kelpaakohan tuo vakio öljyjäähdytin vai täytyykö vaihtaa isompaan? Ja moottorin kuormittaminen liian alhasilla kierroksilla on varmaan turha miettiä kun on kert automaatti, ni se kuitenki vaihtaa pienemmälle tai antaa luistaa sen verran et kierrokset on reilusti päälle 2000 rpm reilummalla kaasujalalla.

Noita asioita olen noudattanu tähänki mennes. Ajattelin vaa et kestävyyttä täytyy olla samassa suhteessa ku voimaakin. Ei auto tietenkään sellanen saa olla että kun antaa happea ni tarvii olla pelko persees, että joku paikka pettää heti... tietenki jossai vaihees joku pettää varmana, mut sit ei auta ku korjata. Eihän virittämises muute mitää järkee oliskaa, jos kaikkee tehoo ja voimaa ei vois ikää käyttää. Tiedän kyl et nää on lujia vehkeitä, mut on näit toki hajallekkin saatu. Sen takia kyselen teiltä kokeneemmilta, mitä on kannattavaa tehdä ja mitä ei. Kun itellä ei ole kerta vielä yhtään omakohtaista käytännön kokemusta näistä virityshommista. Juttuja olen lukenut paljon, että sentään jotain tietää.
W124 300 TDT
W126 500 SEL
ex:W124 300 E 12V
Avatar
Siekkinen
Mersumies
Mersumies
Viestit: 3171
Liittynyt: Ma 14.11.2011 00:39
Paikkakunta: Kuopio

Re: lisää hönkää om603:seen

Viesti Kirjoittaja Siekkinen »

Isompi öljynjäähdytin ehdottomasti ja vaikka vielä flekti sille.
W211 4.0 CDI / om628
W124 3.0 TurboD / om606, Herlevin 8mm, schwitzer s3b, 722.3 by Siekkinen yms.
W202 2.5 TurboD / om605
W201 2.6E / m103
Avatar
BTriker
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1252
Liittynyt: Ti 03.02.2009 15:43
Paikkakunta: Näläkämaa

Re: lisää hönkää om603:seen

Viesti Kirjoittaja BTriker »

--
Viimeksi muokannut BTriker, Ma 07.01.2013 23:48. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
W163 mölli
-ekoautoilua parhaimmillaan-
Ex:t :
W124 300D
W140 S300TD
S203 270CDI,
S210 E320CDI,
C126 compound "300STC",
W124 E300D,
S124 300TDT (BorgWarner ja PPD),
S124 E300TD,
W638 Vito 110D
jolavi
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 81
Liittynyt: Ke 29.04.2009 11:12

Re: lisää hönkää om603:seen

Viesti Kirjoittaja jolavi »

tuo k27 on varmaan aika hyvä valinta. aattelin vaan ettei tarvi säikähtää kun tilaa sellaisen ja missään ei lue kkk... ei lue koska saattaa olla cz k27 jota tehdään kkk´;n lisenssillä. ainakin suomen turpopajat myy sitä surutta sanomatta ettei ole kkk. Mut hyvä ahdin varmasti. itselläni on tuossa laatikossa kyseinen uusi ahdistin 13sella pesällä 53sella kompuralla. turbiini noissa on 65 kaikissa.

sen tiedän että yli kahden baarin ahtopaineella menee pitemmän päälle kompurasiipi prikki. mut harvoin tarvetta oikeasti ahtaa sen yli. yleensä turbiini alkaa jo jarruttaa ennemmin. toki aina joku tarvii :D
Vastaa Viestiin