Sprinter 313 -07 turbon huolto / vaihto

Raskaan (+3500 kg ja työkoneet) MB-kaluston oma osio.
Avatar
ST-Electro
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 14
Liittynyt: Ke 31.12.2014 07:32
Paikkakunta: Nurmijärvi

Sprinter 313 -07 turbon huolto / vaihto

Viesti Kirjoittaja ST-Electro »

Nooh, tässä aluksi pieni tarina mitä tapahtui...

Elikä pidemmällä reissulla (~600km kotoa) auto meni taas vaihteeksi "laiskottelutilaan", LHM (Limp Home Mode), eli kuin pystyisi painaa kaasua vain puoleen väliin. Eipä siinä, tästä päästy aiemmin sillä että kääntää (kesken ajoa) virrat pois autosta sekunniksi ja näin tietokoneen uudelleenkäynnistys korjaa ongelman! No eipä tällä kertaa... Joten ei muuta kuin loppumatka sitten pahimmillaan 40km/h ylämäkeen 100km/h rajoitetulla tiellä. Sori vaan kun satuin olemaan tukeena...

Matkalla alkoi kuulua myös omituista "kolinaa", aivan kuin olisi kiviä rautaputkessa. Kuului vai satunnaisesti satunnaisilla kierroksilla. Voimakkaimmin kuului välillä tyhjäkäynnillä olessa.

Määränpäässä sitten CDP+ tarkastuslaite kiinni ja katselemaan vikoja. Eipä ollut muuta vikaa kuin NOx -anturin viasta (NOx Sensor Malfunction). -Noh, otin anturin irti (oletin tämän olevan anturi juuri ennen katalysaattoria) ja puhdistin paineilmalla. Eikun takaisin kiinni. Testiajojen ja tyhjäkäyntien välissä kolinaa kuului edelleen turbon suunnalta, mutta mitään vikakoodeja ei koneesta saanut irti (tai kyllähän tuo valittaa äärivaloista, ledejä kun ovat eivätkä syö tarpeeksi virtaa).

Kotia kohti siis- vaan siinä 200km kuljettuani pöläytti auto vahvat savut taakseen. Ihmettelin hieman että mitenkäs se tuollai ja aloin tarkkailla tilannetta ajossa. Savua tuli jatkuvasti, määrän hieman kokoajan kasvaessa. Vaan sitten yhtäkkiä (noin kaksi kilometriä ensimmäisestä savuhavainnosta) hirveä pöllähdys konepellin alta ja moottorin öljynpinta -valo syttyi. Luulin jo että nyt se kone syttyi palamaan... Onneksi oli 100m päässä bussipysäkki, siihen sitten ihmettelemään sotkua... Liitekuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

6L öljyä poistunut kätevästi mittatikun putken kautta pitkin poikin. Auto hinautettiin lähimpään huoltoon, joka Sprintereitä (Falkin kuskin mukaan) huoltaa - eli Mikkelin Raskoneelle. Olisin normaalisti halunnut katsella itse kotona kuntoon, mutta 400km hinauttaminen ei olisi tietenkään mennyt vakuutukseen joten en viitsinyt maksaa miltei tonnia siitä hommasta, etenkään kun (ensisilmäyksellä) näytti aika vakavalta vialta.

Raskoneella vaihtoivat huohottimen (autossani kuulema vielä vanha malli, joka aikoinaan takaisinkutsuttu) ja totesivat ylemmän turbon (tuplaturbothan näissä on) olevan öljyn peitossa sisältä. Sieltä siis varmaan paineet karanneet öljypuolelle. Varmaankin tästä johtuen tuo NOx anturikin oli mennyt "liian" nokiseksi.

Nyt ollaan sitten tilanteessa että auto on 400km päässä kotoa ja tarvitsisi kaivaa jostain uusi turbo tuohon :D Raskoneelta laittoivat tarjoushinnat heidän kauttaan tilattuna ja ovat sen verta yläkanttiin (mitä nyt netistä selasi huollettujen turbojen hintoja), että taidan vaan asennuttaa heillä (tai asentaa itse heidän pihassaan) itse hankitun turbon.

Seuraavaksi varmaan pitääkin uusia tai poistaa hiukkasloukku (DPF) kun se lienee aika tukossa noiden öljyvuotojen jälkeen...

Mutta varsinaiseen kysymykseen:
Mistä kannattaisi kysellä turboa tai turbon huoltoa? Tarjontaa tuntuu olevan pilvinpimein ja kaikki muka tarjoavat parhaat sopivat osat aina alennettuun hintaan. Hintahaarukka ollut 350€-3000€ huolletulle/kolariautoista puretuille turbolle niin vähän vaatisi kokemusta tästä asiasta.

Sprinter 313
2,1L
vm. 2007 (W906)
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
Avatar
dealer
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 17141
Liittynyt: Su 04.01.2004 14:30
Paikkakunta: Haapavesi

Re: Sprinter 313 -07 turbon huolto / vaihto

Viesti Kirjoittaja dealer »

Kuvan ja kertomuksen perusteella lähtisin vaihtamaan moottoria, ei ahdinta. Mäntä puhki ja sieltä paine öljytilaan.
Hyvä kuitenkin että auto on ammattilaisten käsissä.
oulaistenliikenne.fi
Avatar
ST-Electro
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 14
Liittynyt: Ke 31.12.2014 07:32
Paikkakunta: Nurmijärvi

Re: Sprinter 313 -07 turbon huolto / vaihto

Viesti Kirjoittaja ST-Electro »

Ai pahus, jooh unohdin mainita että tekivät Raskoneella puristuspaine testit (jotka viimeksi tehty reilu vuosi sitten): Mikään pytty ei vuoda, joten itse kone on kunnossa (tietääkseni?) :P
Avatar
dealer
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 17141
Liittynyt: Su 04.01.2004 14:30
Paikkakunta: Haapavesi

Re: Sprinter 313 -07 turbon huolto / vaihto

Viesti Kirjoittaja dealer »

Se on helpottava tieto, kun tuo ahtimen öljyisyyskin olisi sopinut juuri "taudinkuvaan".
oulaistenliikenne.fi
TIC
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 8
Liittynyt: Ke 09.03.2005 21:00

Re: Sprinter 313 -07 turbon huolto / vaihto

Viesti Kirjoittaja TIC »

Onko tullut jo kuntoon? Pitäisi suunnitella kans omaani turbon vaihtoa. Isommassa tuntuu päittäisvälys ja öljyä kuluu noin litra 4 tuhatta kilsaa kohti. Tarjontaa on aikalailla, oletko kysynyt turbotukusta?
Mitattiin kokeeksi myös starilla puristukset ja ne oli kaikissa pytyissä vihreän alueen keskellä.
Vastaa Viestiin