Pitkät kihlajaiset: MB E320 CDI W211

Uusien ja käytettyjen Mersujen koeajoraportit.
Avatar
pforsell
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 456
Liittynyt: Ti 19.09.2006 15:15
Paikkakunta: Pori

Pitkät kihlajaiset: MB E320 CDI W211

Viesti Kirjoittaja pforsell »

Autoja minulla on vuosien varrella ollut useita, yksi saksalainenkin. Seitsemän edellistä autoa peräkkäin olivat Volvoja, joista kolme viimeisintä uusina hankittuja V70-farkkuja. Viimeinen oli 2.5T Geartronic mallia 2005, johon joduin laittamaan vielä 10,000 väliä saadakseni tämän tähtikeulan. :oops:

Volvo kulutti työmatka-ajossa 8.5 l/100 km 98-oktaanista, tämä Mese näyttäisi menevän 5.2 litralla löpöä. :D

Varusteet
Kun Meseen istuu sisään, on vaikutelma melko nykyaikainen. Aiempien mallien minua haitannut tietynlainen pappamaisuus tai 60-lukuisuus on poissa. Saman näköistä on nykyään lähestulkoon kaikkien autojen ohjaamoissa; vähän nappuloita, monitoimiratti ja muovista puujäljitelmää. Allani olevan ”classic” –kulimallin ohutkehäinen liukas muovinen ratti lienee peräisin 80-luvun Nissan Cherrystä. Voi kuinka isot käteni kaipaavat Volvon paksukehäistä nahkarattia. ”Elegance” ja ”Avantgarde” toisivat nahkaratin, mutta nekin ovat aika ohutkehäisiä. Eikä käytetyn kanssa voi täytellä lisävarustelistaa enää… :)

Penkin säädöt ovat kohtuulliset, mutta ihme köyhäilyä on etäisyys/kaltevuussäädön manuaalisuus ja muistin puute. Penkki on liian lyhyt 190-senttiselle (lue: lypsyjakkara), reisituki jää puutteelliseksi ja jalkaa joutuu kannattelemaan. Onneksi cruise sentään maantiellä antaa lepuuttaa jalkoja.

Tämä perussoitin on parempi kuin Volvossa; myös tärkeät diskanttikaiuttimet ovat paikoillaan a-pilarin kupeessa. Volvoon ne tulevat vasta lisähinnalla.

Valot ovat surkeat. Vaihdoin lähivalopolttimoiksi Philips VisionPlus +50% -polttimot ja kaukovaloihin Philips Rally 80W –polttimot. Toivottavasti johdot eivät kärähdä. Volvon bi-xenonit olivat ihan toiselta planeetalta. Vaihdoin aiemmin 2002-malliseen Volvooni samanlaiset polttimot ja työ oli yhtä ahdasta ja tukalaa. Ei kannata pudottaa Mesen lähivalojen takana olevaa kumista suojakuppia näpeistä, se jää ikävään paikkaan sisälokasuojan, etupuskurin ja pohjan äänieristeen sisään. :D heijastimet näyttävät kirkkailta ja lasit (lue: muovit) ovat ihme kyllä täysin kirkkaat.

Ilmeisesti jostain nanolakasta on kyse, sillä Mersun brilliantsilber –väri on täysin naarmuton, sileä, liukas ja kiiltävä. Halleluja. Päällepäin auto on kuin uusi.

Alusta ja voimansiirto
5-vaihteinen automaatti on kohtuullisen pehmeä vaihtamisissaan, mutta kick-down –toiminto kestää liian pitkään. Tässä kulimallissa ei käsinvaihtomahdollisuutta á la geartronic/tiptronic ole. Toki keppiä poikittain heiluttelemalla voi määrätä suurimman käytössä olevan vaihteen.

Alusta on hiljaisempi ja pehmeämpi kuin Volvossa. Pienet kuopatkin ylittyvät kuin sukkasillaan. Samalla auto kallistelee melko voimakkaasti ja on aika löllö, ei puhettakaan Volvon tuhdista kyydistä. Sivutuuliherkkyys on todella paha. Auto puoltaa lisäksi tien kallistusten suuntaan voimakkaasti eikä ohjaus palauta. Autoa joutuu suorallakin tiellä ohjaamaan koko ajan. Tähän verrattuna Volvo etenee kuin kiskoilla suoraan. Käynti nelipyörä-laser-kulmamittauksessa ja rengaspaineiden nosto kahteenkin kertaan eivät ole auttaneet. Alla on uudet Michelinit. Eemelin kyyti on kuin ajaisi 80-luvun Letukkaa, eteenpäin mennään, mutta löllyen ja kiemurrellen.

Jonkin verran alusta jo hieman helisee ja kalisee, alkaa ilmeisesti osien vaihtorumba olla käsillä? Tosin edelliseen Volvooni (2002) vaihdettiin eteen koiranluut jo 35,000 km ajon jälkeen, mutta takuuseen tietysti. 8)

Moottori
Moottorista on vain hyvää sanottavaa. Käynti on hiljainen, tasainen eikä auto savuta taikka haise. Kylmänä haisee vähän domestokselta tai kloorilta, mutta se ei minua haittaa sisällä ohjaamossa. Voimaa ja vauhtia ohituksissa on enemmän, kuin Volvon 210 hv/320 Nm. Saattaa rekka ohittua sekunnin nopeammin, jos käsin vaihtaa pienempää ensin sisään. Kulutus on ihailtavan alhainen. Talviominaisuuksista en vielä tiedä, mutta sähköinen lohkolämmitin löytyy ja työpaikalta tolppa, kotoa lämmin talli.


Käyttöominaisuudet
Vaimo (160 cm) kehuu näkevänsä Mersusta paremmin ulos. Vaikuttaisi siltä (en ole mitannut) että Mesen ikkunat ulottuvan muutaman sentin alemmaksi ja tarjoavat paremman näkyvyyden nostamatta penkkiä yläasentoon. Myös etuviistoon näkyvyys on parempi; a-pylväät ovat ohuemmat ja lähempänä kuljettajaa pysyen näin enemmän näkökentän laitamilla.

Tuulilasi ja katon yläreuna ovat huomattavasti lähempänä kuljettajaa kuin Volvossa. Silti edessä tuntuu olevan enemmän tilaa. Mittatietojen mukaan Mese on sisältä vain sentin leveämpi, mutta matalampi kojetaulu ja mahdollisesti suuremmat ikkunat korostavat avaruuden vaikutelmaa. Tuulilasi on aika pysty, mutta sen vuoksi Volvoa vaivaavat heijastumat puuttuvat. Volvossa kojetaulun yläosa saattoi heijastella tuulilasista sopivassa valossa hyvinkin häiritsevästi.

Takana Mesessä on ainakin 10 senttiä enemmän jalkatilaa, mutta Volvossanikaan ei kukaan koskaan takana matkustanut, joten asialla ei ole merkitystä. Sedanin takakontti on tietysti matalampi, kuin farkussa, mutta kuormauskorkeus on alhainen tässäkin. Jousen voimalla pystyyn hyppäävä takaluukku on oiva varuste, mutta sähköinen sulkija ei kuulu ”classicin” varusteisiin.

Viiksellä toteutettu cruise on huomattavasti nappiversiota parempi. Volvon ja Bemarin kaksinappitekniikka on käyttäjäystävällisyydeltään surkea.

Sadetunnistin kaipaisi herkkyyssäätöä Volvon tapaan; sumussa ja aamukasteessa pyyhkii turhankin tiuhaan.

Olisin saanut uuden 2007-mallia olevan Volvo V70 D5-ajopelin 12,000 välirahalla, mutta Mersun virkeämpi moottori ja kenties parempi arvon säilyminen vei voiton. Onhan tämä auto jo tiputtanut hintaansa noin 30,000 euroa ostopäivän jälkeen. Ehkä tahti vähän hidastuu? Voi olla, että rahallisesti olen Mersun omistajana kahden vuoden päästä voitolla kontra nyt uutena ostetun Volvon kanssa?

Loppuarvosana
Summa summarum, arviointini peruskouluarvosanoilla 4-10 tulee tässä:
varusteet: 8
mukavuus: 8½
ajokäytös ja suuntavakavuus: 7
valot: 7
alusta ja voimansiirto: 8½
moottori ja suorituskyky: 9+
tilat: 8½
kulutus: 10-
Loppuarvosana: 8½


pforsell
Viimeksi muokannut pforsell, La 11.11.2006 11:22. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Timo L.
Moderator Admin
Moderator Admin
Viestit: 14008
Liittynyt: Ti 11.03.2003 19:16
Paikkakunta: Savonlinna

Viesti Kirjoittaja Timo L. »

Mainio juttu, ja tervetuloa foorumille!

Se puujäljitelmä on muuten _puuta_ :wink: .
Näissä merkeissä
----
2008 R 320 CDI L 4Matic
1994 E 300 Turbodiesel T 4Matic
1990 300 CE
1990 260 E 4Matic
1983 300 TD Turbodiesel
1982 W123 siena rot punaisia verhoilun osia myytävänä
www.classicdata.fi
Avatar
Ari66
Valvoja
Valvoja
Viestit: 4696
Liittynyt: Su 26.10.2003 01:37
Paikkakunta: Hki-Utsjoki-Barentsinmeri
Viesti:

Re: Pitkät kihlajaiset: MB E320 CDI W211

Viesti Kirjoittaja Ari66 »

pforsell kirjoitti: Sadetunnistin kaipaisi herkkyyssäätöä Volvon tapaan; sumussa ja aamukasteessa pyyhkii turhankin tiuhaan.
Kyllä se toimii :wink:
Lasi ja sulka vaan on pidettävä edes suht' puhtaana.
Öljyisellä/rasvaisella lasilla tulee ongelmia, mutta niin tulee sitten jo näkyvyyden kanssa muutenkin :roll:

Jos nuo seikat ovat kunnossa ja vielä "epäherkkyys" häiritsee, käytä pyyhkijöiden katkaisin OFF -asennossa ja sitten takaisin tihkulle.
Ja kas, herkkyys on muuttunut :wink:
En tiedä, onko tuo tarkoituksellinen ominaisuus, vaiko "vahinko".
Noin omassa ainakin toimii ja hyvin toimiikin.
* Adria Twin 600 SF *
* Ex: Mercedes-Benz E 320 CDI V6 (S211) Tanzanite Blue Metallic *
* Ex: Mercedes-Benz E 300 TDT (S210) Brilliantsilber *
* Ex: Mercedes-Benz 200 Automatic (W124) Diamantblau *
* Ex: Mercedes-Benz 300 D (W123) *
* www.digitalfinland.net *
Avatar
raul
Mobilisti
Mobilisti
Viestit: 2966
Liittynyt: Ma 09.06.2003 13:22
Paikkakunta: Etelä

Re: Pitkät kihlajaiset: MB E320 CDI W211

Viesti Kirjoittaja raul »

pforsell kirjoitti:...muovista puujäljitelmää...
Anteeksiantamaton erhe! :lol:

Mersuissa on käytetty aina aitoa puuta. Mutta tiedän, nykyisin se jostain syystä uusimmissa malleissa saattaa näyttää keinotekoiselta.

Hyvä koeajoraportti muuten, kiitoksia :wink: .

PS. Volvoissakin aikanaan cruise oli viiksessä, silloin kun Volvot oli Volvoja :roll: :lol: En tunne uutta systeemiä mutta jos se kerran on samankaltainen kuin bemareissa, niin... :twisted: en voi ymmärtää, varsin kömpelö systeemi.
Avatar
pforsell
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 456
Liittynyt: Ti 19.09.2006 15:15
Paikkakunta: Pori

Re: Pitkät kihlajaiset: MB E320 CDI W211

Viesti Kirjoittaja pforsell »

raul kirjoitti:Mersuissa on käytetty aina aitoa puuta. Mutta tiedän, nykyisin se ...
Olen katsonut läheltä, koputellut, silitellyt ja haistanut. En vielä maistanut enkä porakoneella koittanut, millaista lastua tulee. Mutta kun se näyttää, tuntuu ja kuullostaa muovilta damnit... :evil:

Tarjoan oluen ensimmäiselle, joka kuvaa videolle miten nuo puusomisteet lohkeavat kirveellä ja palavat takassa :D


pforsell
W166 ML350 BE 4Matic '13
S205 C200 4Matic '17 (vaimon)

ex: V220 S430 4Matic Lang '05
ex: S203 C180 Kompressor Avantgarde '06 (vaimon)
ex: S211 E270 CDI '04
ex: W211 E320 CDI '03
ex: 7xVolvo
Avatar
Ari66
Valvoja
Valvoja
Viestit: 4696
Liittynyt: Su 26.10.2003 01:37
Paikkakunta: Hki-Utsjoki-Barentsinmeri
Viesti:

Re: Pitkät kihlajaiset: MB E320 CDI W211

Viesti Kirjoittaja Ari66 »

pforsell kirjoitti:Tarjoan oluen ensimmäiselle, joka kuvaa videolle miten nuo puusomisteet lohkeavat kirveellä ja palavat takassa :D
Sinunko autoa kuvataan :D

Siinä on vaan lakkaa reilusti päällä :wink:
Puuta se on, usko pois. Ennen kuin alat vuolemaan kojelautaa :lol:


Edit:
Nykyään saa kuulemma kivestä tehtynäkin noita koristeita.
* Adria Twin 600 SF *
* Ex: Mercedes-Benz E 320 CDI V6 (S211) Tanzanite Blue Metallic *
* Ex: Mercedes-Benz E 300 TDT (S210) Brilliantsilber *
* Ex: Mercedes-Benz 200 Automatic (W124) Diamantblau *
* Ex: Mercedes-Benz 300 D (W123) *
* www.digitalfinland.net *
Aku P
Mobilisti
Mobilisti
Viestit: 6736
Liittynyt: Ti 18.03.2003 09:04
Paikkakunta: Turku

Re: Pitkät kihlajaiset: MB E320 CDI W211

Viesti Kirjoittaja Aku P »

raul kirjoitti: Mersuissa on käytetty aina aitoa puuta. Mutta tiedän, nykyisin se jostain syystä uusimmissa malleissa saattaa näyttää keinotekoiselta.
.
Uusimmissa? Munsta tästä muovipuusta on vinoiltu jo ammoiselta 80-luvulta lähtien... :roll:

Mutta toden totta, asiallinen vertailujuttu pforssilta. Näin!
S124 300TD -93
W123 200 -84
W111 220SeB -64 edelleen projekti...

EX BMW 520i -84
EX MB 190 -89
EX MB 300TE 4matic -89
EX Land Rover Discovery Tdi -97
e320
Mersumies
Mersumies
Viestit: 2304
Liittynyt: Ma 20.12.2004 03:17

Viesti Kirjoittaja e320 »

Näin vinoilumielessä on pakko todeta että W210 kulkee urissa ja tuulella mielestäni vakaammin kuin 211. 8)

W211 on kaikin puolin jäykempi rungoltaan ja alustaltaan, mutta letukkamaiseksi en sitä vahingossakaan kutsuisi. Jos siltä tuntuu, kannattaa ajaa kilometri sillä letukalla vertailun vuoksi.
Avatar
eerola
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 2998
Liittynyt: To 17.04.2003 13:17
Paikkakunta: Pirkanmaa
Viesti:

Re: Pitkät kihlajaiset: MB E320 CDI W211

Viesti Kirjoittaja eerola »

pforsell kirjoitti:...Tarjoan oluen ensimmäiselle, joka kuvaa videolle miten nuo puusomisteet lohkeavat kirveellä ja palavat takassa...
Tervetuloa Foorumille, pforsell! Ja onneksi olkoon uuden auton johdosta! Ja ne puut ovat oikeasti puuta. 203-Elegancen cupholderin päälle tulee sellainen säleistä tehty puukansi. Se kun aukeaa, näkyy hyvin, miten palaset ovat todentotta puuta. Taustana on joku metalli, sitten on puuta, ja päällä paksu lakka.
-T

[img]http://www.iki.fi/eerola/signature.jpg[/img]
Avatar
RikuK
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 430
Liittynyt: Ke 30.04.2003 10:07

Viesti Kirjoittaja RikuK »

Jos on w211 118tkm ajettuna alustaltaan löllö, niin kovaa kyytiä lienee saanut... Kun ei taksikäytössäkään vajaat 200 tonnia rullannut kovin letukalta vaikuttanut...
e320
Mersumies
Mersumies
Viestit: 2304
Liittynyt: Ma 20.12.2004 03:17

Viesti Kirjoittaja e320 »

RikuK kirjoitti:Jos on w211 118tkm ajettuna alustaltaan löllö, niin kovaa kyytiä lienee saanut... Kun ei taksikäytössäkään vajaat 200 tonnia rullannut kovin letukalta vaikuttanut...
Joo pikemminkin sellainen pintakova tuntui olevan tuo alusta väyryseen verrattuna.
Avatar
Mesedesi
Mobilisti
Mobilisti
Viestit: 3987
Liittynyt: Ma 01.09.2003 15:45
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja Mesedesi »

Kiitokset hyvästä ja objektiivisesta vertailusta MB vs. Vålvå.

Mutta se Mersun löysyys on tietysti volvon jälkeen ymmärrettävää.

Onhan se nyt vähän toista kun kivirekeä vertaillaan autoon, niin löysältähän se tuntuu... :lol:
Tärkeintä ei ole vauhdin määrä, vaan miltä se tuntuu.
Avatar
Jube
Tuningspesialisti
Tuningspesialisti
Viestit: 6771
Liittynyt: Ti 27.01.2004 15:23

Viesti Kirjoittaja Jube »

e320 kirjoitti:Näin vinoilumielessä on pakko todeta että W210 kulkee urissa ja tuulella mielestäni vakaammin kuin 211. 8)
Näin vinoilumielessä on pakko todeta että sitten se W211 kulkee jo tosi epävakaasti :roll: :lol:
Näillä mennään:
Toyota Corolla 1.8 Hybrid -21
MB c124 230CE -90
MB s204 220cdi -08
BMW e39 528ia M-sport -00
Bmw e34 525i -90
BMW e30 320i cabriolet -90
Avatar
pforsell
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 456
Liittynyt: Ti 19.09.2006 15:15
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja pforsell »

Mesedesi kirjoitti: Onhan se nyt vähän toista kun kivirekeä vertaillaan autoon, niin löysältähän se tuntuu... :lol:
Nyt kun taas on pari päivää ajellut lisää ja vähän sorataivalta ja mukulakiveä, osaa arvostaa Mersun selvästi mukavampaa alustaa. Volvon alusta on selkeästi kovempi ja siinä oli alla 225/45-17 Conti SportContactit, tässä mesessä nyt 225/55-16 Michelin Pilotit.

Itse asiassa osa "alustan" löysyydestä on kyllä renkaiden löysyyttä. Taidanpa silti haluta 17-tuumaiset suveksi alle.

Kiitokset rakentavista ja kriittisistä kommenteista. 8) Yritän opetella ja totutella tämän auton makuun pikkuhiljaa.... itsepähän tämän valitsin :D


pforsell
W166 ML350 BE 4Matic '13
S205 C200 4Matic '17 (vaimon)

ex: V220 S430 4Matic Lang '05
ex: S203 C180 Kompressor Avantgarde '06 (vaimon)
ex: S211 E270 CDI '04
ex: W211 E320 CDI '03
ex: 7xVolvo
Avatar
Ari66
Valvoja
Valvoja
Viestit: 4696
Liittynyt: Su 26.10.2003 01:37
Paikkakunta: Hki-Utsjoki-Barentsinmeri
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Ari66 »

e320 kirjoitti:Näin vinoilumielessä on pakko todeta että W210 kulkee urissa ja tuulella mielestäni vakaammin kuin 211. 8)
Jube kirjoitti: Näin vinoilumielessä on pakko todeta että sitten se W211 kulkee jo tosi epävakaasti :roll: :lol:
Näin vakavammin on pakko todeta, että jos auto ei kulje vakaasti ja alusta on oletettavasti kunnossa, tarkista että:
-vanteiden ET, leveys ja korkeus on sitä mitä ohjekirjassa mainitaan
-renkaiden leveys sekä nopeus- ja kuormitusluokka on se mitä ohjekirjassa mainitaan
-ilmanpaineet on mitä ohjekirjassa mainitaan

Toinen juttu on sitten vielä se, että ainakin S210:ssa on niin nopea ohjaus, että jos ajaa ns. "luu ulkona" (tai ikkunankarmilla) pieneenkin heittoon tiessä, niin käsi jo heilahtaa sen verran että ajosuunta muuttuu.
Samoin tuulenpuuskassa kun kori huojahtaa, on jo helposti tekemässä täysin tarpeetonta korjausliikettä, jonka seuraus on taas tuplasuuri huojahdus...

Pitää vaan antaa sen kulkea "omia polkujaan", niin hyvin menee :wink:
Kun sillä oppii ajamaan (lue: antaa sen mennä itsekseen), niin mukavia ovat yhteiset kilometrit.
* Adria Twin 600 SF *
* Ex: Mercedes-Benz E 320 CDI V6 (S211) Tanzanite Blue Metallic *
* Ex: Mercedes-Benz E 300 TDT (S210) Brilliantsilber *
* Ex: Mercedes-Benz 200 Automatic (W124) Diamantblau *
* Ex: Mercedes-Benz 300 D (W123) *
* www.digitalfinland.net *
Avatar
epk
Valvoja
Valvoja
Viestit: 12585
Liittynyt: Pe 04.04.2003 15:13
Paikkakunta: 02

Viesti Kirjoittaja epk »

Ari66 kirjoitti:
e320 kirjoitti:Näin vinoilumielessä on pakko todeta että W210 kulkee urissa ja tuulella mielestäni vakaammin kuin 211. 8)
Jube kirjoitti: Näin vinoilumielessä on pakko todeta että sitten se W211 kulkee jo tosi epävakaasti :roll: :lol:
Näin vakavammin on pakko todeta, että jos auto ei kulje vakaasti ja alusta on oletettavasti kunnossa, tarkista että:
-vanteiden ET, leveys ja korkeus on sitä mitä ohjekirjassa mainitaan
-renkaiden leveys sekä nopeus- ja kuormitusluokka on se mitä ohjekirjassa mainitaan
-ilmanpaineet on mitä ohjekirjassa mainitaan

Toinen juttu on sitten vielä se, että ainakin S210:ssa on niin nopea ohjaus, että jos ajaa ns. "luu ulkona" (tai ikkunankarmilla) pieneenkin heittoon tiessä, niin käsi jo heilahtaa sen verran että ajosuunta muuttuu.
Samoin tuulenpuuskassa kun kori huojahtaa, on jo helposti tekemässä täysin tarpeetonta korjausliikettä, jonka seuraus on taas tuplasuuri huojahdus...

Pitää vaan antaa sen kulkea "omia polkujaan", niin hyvin menee :wink:
Kun sillä oppii ajamaan (lue: antaa sen mennä itsekseen), niin mukavia ovat yhteiset kilometrit.
no johan on tarkkaa puuhaa noilla uudemmilla :lol: 124 menee kuin juna jos alusta kunnossa ja vähäsen madellettu... ja vaikka ois niistä ohjekirjojen donitseista poikkeavaa alla ;)
Avatar
Jube
Tuningspesialisti
Tuningspesialisti
Viestit: 6771
Liittynyt: Ti 27.01.2004 15:23

Viesti Kirjoittaja Jube »

epk kirjoitti: no johan on tarkkaa puuhaa noilla uudemmilla :lol: 124 menee kuin juna jos alusta kunnossa ja vähäsen madellettu... ja vaikka ois niistä ohjekirjojen donitseista poikkeavaa alla ;)
Tuon voin kokemuksella sanoa, että 124 on viiminen mersu joka menee madallettuna ja isoilla leveillä renkaillakin suoraan kuin juna.

Esim. w202/w210 ei voi puhua samana päivänäkään.
Se ohjaus niissä on niin ylitehostettu ja nopea että ei voi ku valittaa jos vertaa kakkoslankkuun...
Näillä mennään:
Toyota Corolla 1.8 Hybrid -21
MB c124 230CE -90
MB s204 220cdi -08
BMW e39 528ia M-sport -00
Bmw e34 525i -90
BMW e30 320i cabriolet -90
Avatar
Ari66
Valvoja
Valvoja
Viestit: 4696
Liittynyt: Su 26.10.2003 01:37
Paikkakunta: Hki-Utsjoki-Barentsinmeri
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Ari66 »

Jube kirjoitti:Se ohjaus niissä on niin ylitehostettu ja nopea että ei voi ku valittaa jos vertaa kakkoslankkuun...
Siksihän sanoinkin, että "kun sillä oppii ajamaan...." :wink:
* Adria Twin 600 SF *
* Ex: Mercedes-Benz E 320 CDI V6 (S211) Tanzanite Blue Metallic *
* Ex: Mercedes-Benz E 300 TDT (S210) Brilliantsilber *
* Ex: Mercedes-Benz 200 Automatic (W124) Diamantblau *
* Ex: Mercedes-Benz 300 D (W123) *
* www.digitalfinland.net *
Avatar
Jube
Tuningspesialisti
Tuningspesialisti
Viestit: 6771
Liittynyt: Ti 27.01.2004 15:23

Viesti Kirjoittaja Jube »

Ari66 kirjoitti:
Jube kirjoitti:Se ohjaus niissä on niin ylitehostettu ja nopea että ei voi ku valittaa jos vertaa kakkoslankkuun...
Siksihän sanoinkin, että "kun sillä oppii ajamaan...." :wink:
En oo vielä oppinu :roll: :wink:
Näillä mennään:
Toyota Corolla 1.8 Hybrid -21
MB c124 230CE -90
MB s204 220cdi -08
BMW e39 528ia M-sport -00
Bmw e34 525i -90
BMW e30 320i cabriolet -90
Avatar
Ari66
Valvoja
Valvoja
Viestit: 4696
Liittynyt: Su 26.10.2003 01:37
Paikkakunta: Hki-Utsjoki-Barentsinmeri
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Ari66 »

Jube kirjoitti:En oo vielä oppinu :roll: :wink:
Kesti se minultakin toistasataatuhatta.... :roll:
* Adria Twin 600 SF *
* Ex: Mercedes-Benz E 320 CDI V6 (S211) Tanzanite Blue Metallic *
* Ex: Mercedes-Benz E 300 TDT (S210) Brilliantsilber *
* Ex: Mercedes-Benz 200 Automatic (W124) Diamantblau *
* Ex: Mercedes-Benz 300 D (W123) *
* www.digitalfinland.net *
e320
Mersumies
Mersumies
Viestit: 2304
Liittynyt: Ma 20.12.2004 03:17

Viesti Kirjoittaja e320 »

Kumma kyllä minulla on ollut nyt vähän ajettu ja tosi paljon ajettu väyrynen. Ensin mainitun kanssa ei ole koskaan ollut mitään tuuliongelmia, tosin siinä onkin vakiovanteet ja kumit alla ja alusta on laitatettu merkkikorjaamolla.

Paljon ajettu loikki kuin aropupu kunnes alle tuli uudet ohjekirjan suosittelemat renkaat jonka jälkeen ei tuuli tunnu missään. Vielä kun löysät vaihdettiin pois alustasta niin ei kyllä tarvi ylimääräisiä ohjailla.

Jos väykky hakee kuin ajokoira, vika ei todennäköisesti ole autossa vaan autoa huoltavassa osapuolessa. Tai huollon puutteessa.

Voi olla että satalankku kulkee kuin juna vaikka kymmenen sentin väljät nivelissä, en tiedä kun en ole koskaan omistanut moista. En voisi kuvitella ajavani autolla jossa ei ole turvatyynyjä ja luistonestoa - ainakaan enää. Nuorena tuli pelleiltyä kaikenlaisilla.
Avatar
Ahti
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1078
Liittynyt: Ke 12.11.2003 21:10
Paikkakunta: Riksu

Viesti Kirjoittaja Ahti »

e320 kirjoitti: Voi olla että satalankku kulkee kuin juna vaikka kymmenen sentin väljät nivelissä, en tiedä kun en ole koskaan omistanut moista. En voisi kuvitella ajavani autolla jossa ei ole turvatyynyjä ja luistonestoa - ainakaan enää. Nuorena tuli pelleiltyä kaikenlaisilla.
Kyllä on 124:kin paska ajaa jos ei ole alusta ja renkaat kunnossa. Samoin 202.
No eikö muka 124:ssä ole bägejä??? Kyllä ainakin uudemmissa olen nähnyt ja exässäni (E300D) oli. :roll:
ex. Mersut:
E280T (S124) -95
S420L -95
C250T Turbodiesel -96/97 Digituned
E300D -93 PP D
300TD -89
200D -85 (W123)
280SE -71 (W108)

Skoda Fabia 1.9 TDI farkku -08
Chevy pikkari 6.5TD 4x4 -97
BMW 530D Touring -99 emännän
kesälelu Falcon Futura 408W -68 10,9/203
projektina nyt Buick Century Riviera 4D HT -55

www.a-trukit.fi
Trukkivaraosat kaikkiin merkkeihin!
e320
Mersumies
Mersumies
Viestit: 2304
Liittynyt: Ma 20.12.2004 03:17

Viesti Kirjoittaja e320 »

No eikö muka 124:ssä ole bägejä??? Kyllä ainakin uudemmissa olen nähnyt ja exässäni (E300D) oli.
Eipä tainnut olla vakiovaruste joten suurimmasta osaa suomiautoja taitaa ainakin puuttua. Sitten niissäkin missä sellainen on, se 80% varmuudella on vain kuskin puolella eikä sivutörmäysbageja lainkaan.

Ainakin mitä nettiauton kautta tuli katseltua niin melkein järestään puuttui bagit satalankuista, muuten sellaisen hankinta tietyllä tavalla kiehtoi minuakin.
Avatar
jukka-tre
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1025
Liittynyt: To 14.09.2006 19:04
Paikkakunta: Pirkanmaa / Tampere

Re: Pitkät kihlajaiset: MB E320 CDI W211

Viesti Kirjoittaja jukka-tre »

pforsell kirjoitti:Talviominaisuuksista en vielä tiedä
pforsell
Bongasin ton kohdan raportista ja ihan pakko kommentoida aiheesta.

No talviominaisuudet verrattuna Volvoon on "eri planeetalta", tai "toisesta ilmastosta", tai miten nyt asian haluaa ilmaista. Veikkaisin, että sun erittäin vaativalla asteikolla jääpi luokalle.

Tämä nyt pienenä varoituksena kohta lähestyvästä talvesta. Itse vastaavan suht. samantehoiset etuveto-bensa-turbo-Volvo-> takaveto-diesel-turbo-Mese (vaikka 210) vaihdon tehneenä ja yhden talven ajaneena kommentoisin seuraavaa:

-Äläpä hermostu liikennevaloissa liukkaalta lähtiessä. Oot tavallaan koko ajan "just ja just ehkä pysymässä perässä" vrt. muu liikenne.

-Otappa iisisti kun ohittaessa, tai mutkassa heittää ESP:iä päälle. Hieman nappaa pumppu (ei diesel) ylimääräisiä kierroksia ainakin ekan talven ajan. Hienostihan se toimii, mutta on se vaan niin hemmetin vaikea oppia luottamaan, ettei se käsistä kuitenkaan lähde. Jos liukasta mutkatietä ajelet, niin varaapa aikaa...

-Em. ominaisuudet ainakin itsellä rauhoitti turhaa kaahailua liukkaalla. Otan sen ainoastaan positiivisena ilmiönä. Välillä tosin tuleepi kytkettyä ESP pois ja sitten kahva edellä. Suljetulla alueella vain (tietysti)...

-Kylmää on kyyti, varsinkin alkumatkasta. Onneksi on webasto, sitä kannattaa polttaa oikein reippaasti. Tällä lailla ihan ok ja hieno laite ajastimella varustettuna.

-Valitettavasti tämä lämmitys lisää tosi pakkasilla kulutusta n 0,5-1,0 l. Tämä ei näy kulutusmittarissa. Huom. myös, että kulutusmittari saattaapi heittää. Mulla ainakin 0,5 vrt. todellinen. Eli siis talvella, kun saat jotain 6,5 litraa tietokoneeseen, niin oikeasti menee pahimmillaan 8. Volvolla tietty vielä paljon enempi ja heittää sekin mittari.

Kuitenkin yhteenvetona tämä 6-pyttyinen Mese on aivan eri laite, kuin 5-pyttyinen Volvo. Tällä monesti toivoisi, että matkaa olis vielä jäljellä pitkänkin reissun jälkeen. Volvolla ainoastaan päästään varmasti ja asiallisesti perille...
Työkalu: W205 C300e -20 4Matic A Business Avantgarde (rivi-4 bensa-turbo, plug-in sähkö, 4-veto, automaatti 9-v, hopea), 10 000 km
Museorekisteröity helmi (jo Paappa aikoinaan...): W111 220S -64 (rivi-6, rattivaihde 4-v, musta), 85 000 km
EX: W205 C350e -17 Elegance (rivi-4 bensa-turbo, plug-in sähkö, airmatic, automaatti 7-v, hopea), 95 000 km
EX: W210 E320CDI -00 Classic (rivi-6, automaatti 5-v, hopea), 540 000 km

- Ensin koitetaan järkee, sitten voimaa ja sittenkin on vielä konevoimaa -
Avatar
Mariini
Mersumies
Mersumies
Viestit: 769
Liittynyt: Pe 09.07.2004 19:54
Paikkakunta: Länsirannikko

Viesti Kirjoittaja Mariini »

Tosin, että suuri osa kommenteistasi ei täysin päde, koska puhutaan eri autoista. Sinä puhut W210, aloittaja W211, erot:

W211 luistonesto ei ole niin äkkipikainen, ei huomaa mitään erikoista liukkailla, moottori ei enää "kuole" niin äkillisesti.

Lämpöä tulee, heti. W210 jälkeen lämpövastukset siirrettiin vesitilasta suoraan ilmakanaviin ja eron huomaa. Kun penkinlämmitin on keriinnyt lämpiämään, autoon tulee jo lämmintä, ei kuumaa, mutta lämmintä.
Tiedät paikan, kokeile
Avatar
pforsell
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 456
Liittynyt: Ti 19.09.2006 15:15
Paikkakunta: Pori

ESP ja muut

Viesti Kirjoittaja pforsell »

Se on hyvä kuulla, että ESP ei pakota moottoria "tumppaamaan" kovin äkäisesti. Viimeisessä Volvossani DSTC-ajovakautus toimi jo miltei siedettävästi, mutta sitä aiemmissa kone kuoli heti kun alkoi vain luiston hajuakin olla ilmassa. Ärsyttävä ajettava, kun kaasupoljinta oli hipellettävä kuin kipeätä kikkeliä. :oops:

Ylivoimaisesti hauskin ajettava koskaan kokeilemistani autoista oli viime talvena automaattivaihteinen 530 xd neliveto-farkkubemu. Ison marketin tasaisella parkkipaikalla liukkaalla lumella pystyi ajamaan ympyrää ja kahdeksikkoa uskomattomalla nopeudella kaasu koko ajan pohjassa. Ei tumppaamisen merkkiäkään ja auto koko ajan nokka menosuuntaan.

Vaimon kommentti kyseisestä bemusta ensi kertaa sen nähdessä: "hui kauhea kun on ruma, oikein pelästyin"... :shock: sen enempää ei meillä bemuista keskusteltu. Ei kait sitä voi hankkia autoa, joka pelästyttää perheenjäsenet :D Lisäksi bemuun liittyi jotenkin vaikeasti selitettävä "poissaolon" tunne tai "möhkälemäisyys"; ihan kuin ratti, jarrut ja moottori eivät olisi kuskin hallinnassa vaan jotenkin jossain muualla. Ihan kuin olisi ajanut öljytankkeria, jossa kaikki tapahtuu pitkällä viiveellä. Tämä siitä huolimatta, että bemua kaiketi pidetään "tosi ajajan" autona. No, en olekaan tosi ajaja :D

Sen sijaan vaimon kommentti tästä eemelistä: "oi kun on nätti, ihan kuin koru". Loppu onkin sitten jo historiaa :roll:


pforsell
W166 ML350 BE 4Matic '13
S205 C200 4Matic '17 (vaimon)

ex: V220 S430 4Matic Lang '05
ex: S203 C180 Kompressor Avantgarde '06 (vaimon)
ex: S211 E270 CDI '04
ex: W211 E320 CDI '03
ex: 7xVolvo
Avatar
jukka-tre
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1025
Liittynyt: To 14.09.2006 19:04
Paikkakunta: Pirkanmaa / Tampere

Viesti Kirjoittaja jukka-tre »

Mariini kirjoitti:Tosin, että suuri osa kommenteistasi ei täysin päde, koska puhutaan eri autoista. Sinä puhut W210, aloittaja W211, erot:

W211 luistonesto ei ole niin äkkipikainen, ei huomaa mitään erikoista liukkailla, moottori ei enää "kuole" niin äkillisesti.

Lämpöä tulee, heti. W210 jälkeen lämpövastukset siirrettiin vesitilasta suoraan ilmakanaviin ja eron huomaa. Kun penkinlämmitin on keriinnyt lämpiämään, autoon tulee jo lämmintä, ei kuumaa, mutta lämmintä.
Juu, tämän W210/W211 malli-asian tiedostin ja siittä mainitsinkin jutussa. Ite en ole kokeillut W211:sta, paitsi kyytissä. Senpä takia tarkkaan tätä artikkelia luinkin.

En kumminkaan malttanut olla kommentoimatta takavedon vs. etuvedon ominaisuuksien ja bensakoneen vs. dieselin lämpötuoton eroista talvikäytössä. Elikä, jos kyseinen koeajo olisi pahimpien liukkaiden aikaan, niin varmaan merkittävästi palstatilaa kuluisi näiden erojen käsittelyyn (W211-parannuksista huolimatta, koska perusratkaisuiden erot on ja pysyy). Ainakin itellä vastaavassa vaihtotilanteessa nämä asiat oli melko lailla vaikeita tottua aluksi, varsinkin kun ei ollut tuota luistonestoakaan ex. Volvossa. Ensi talvena ei varmaan enää ole ongelmana.

Kunhan pari-kolme vuotta tässä kuluu, niin sitten pitää alkaa katseleen sopivaa vaihdokkia noista W211 280-320 CDI-malleista. On vaan niin mahtava tämä nykyinen rivi-6:n pannu, että varsinaista kiirettä ei ole. Täytyy nyt tällä nautiskella ensin koko rahan edestä. Tosin tämmöset koeajoraportit ja kokemukset paremmista ominaisuuksista taitaa vähän vaihtokuumetta nostella. Eipä parane käydä ite kokeileen tai tarttuu pian mukaan...
Työkalu: W205 C300e -20 4Matic A Business Avantgarde (rivi-4 bensa-turbo, plug-in sähkö, 4-veto, automaatti 9-v, hopea), 10 000 km
Museorekisteröity helmi (jo Paappa aikoinaan...): W111 220S -64 (rivi-6, rattivaihde 4-v, musta), 85 000 km
EX: W205 C350e -17 Elegance (rivi-4 bensa-turbo, plug-in sähkö, airmatic, automaatti 7-v, hopea), 95 000 km
EX: W210 E320CDI -00 Classic (rivi-6, automaatti 5-v, hopea), 540 000 km

- Ensin koitetaan järkee, sitten voimaa ja sittenkin on vielä konevoimaa -
Avatar
pforsell
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 456
Liittynyt: Ti 19.09.2006 15:15
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja pforsell »

jukka-tre kirjoitti:[Kunhan pari-kolme vuotta tässä kuluu, niin sitten pitää alkaa katseleen sopivaa vaihdokkia noista W211 280-320 CDI-malleista. On vaan niin mahtava tämä nykyinen rivi-6:n pannu, että varsinaista kiirettä ei ole. Täytyy nyt tällä nautiskella ...
Saanko vähän vielä nostattaa vaihtokuumetta? :twisted:

W211-korissa on rivikuutonen aina mallivuoteen 2006 asti. Vasta nyt tulivat uudet V6-dieselit, eli jos päivität autosi vaikka 2005:ksi saat vielä R6:n.

Näyttävät olevan kiven silmässä 280CDI:t... eikö niitä ole tuotu maahan 2003-2006? 5-pyttyistä 270CDI:tä on runsaasti ja 320CDI:tä samoin, mutta rivi-6 280 puuttuu Suomesta.

Täytyy lähipäivinä mennä kokeilemaan uuden V6:n ominaisuuksia; paperilla on vääntöalue monta sataa rpm alempana ja ulottuu ylemmäs, lisäksi kiihtyvyysarvot ovat about sekunnin parempia. Toki mahdollinen vaihto tulee ajankohtaiseksi ehkä kolmen vuoden päästä eikä uuteen silloinkaan. Elleivät hinnat merkittävästi laske :D




pforsell
W166 ML350 BE 4Matic '13
S205 C200 4Matic '17 (vaimon)

ex: V220 S430 4Matic Lang '05
ex: S203 C180 Kompressor Avantgarde '06 (vaimon)
ex: S211 E270 CDI '04
ex: W211 E320 CDI '03
ex: 7xVolvo
Eldorado
Mersumies
Mersumies
Viestit: 973
Liittynyt: Ke 14.06.2006 16:52
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Eldorado »

pforsell kirjoitti:Näyttävät olevan kiven silmässä 280CDI:t... eikö niitä ole tuotu maahan 2003-2006? 5-pyttyistä 270CDI:tä on runsaasti ja 320CDI:tä samoin, mutta rivi-6 280 puuttuu Suomesta.
280 CDI on V-6, rivikuutosta tuolla mallimerkinnällä ei ole. 280 CDI on sama kolmilitrainen konstruktio kuin E 320 CDI, mutta matalampi viritysversio. Julkaistiin muistaakseni loppuvuodesta 2005.
ex S203 C270 CDI -02
ex S210 E220 CDI -01
ex S210 E290 TURBODIESEL -97
ex W124 300E-24 -91
Avatar
pforsell
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 456
Liittynyt: Ti 19.09.2006 15:15
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja pforsell »

On valmistettu kyllä, muttei ilmeisesti virallisesti koskaan tuotu Suomeen.

Kädessäni on alkuperäinen vuoden 2003 esite Vehosta, saksankielinen kylläkin. Ekalla sivulla hassu teksti: "Die Fortsetzung einer Leidenschaft"... Leidenschaft kääntyy vaikka "kärsimys" eli kyseessä on "Jatkoa kärsimykselle" :twisted:

Mutta esitteen sivulta 58:

E280 CDI zylinderzahl: 6/R
Gesamthubraum 3222
Nennleistung 130 kW
nenndrehmoment 425/1800-2600
beschleunigung 0-100 km/h 9.2 s

Eli sama rivikuutonen kuin 320 CDI:ssä mutta pienemmällä viritysasteella. Yksi tällainen vm 2004 löytyy Metro-Autosta Tampereelta, mutta on jälkituontiauto.

pforsell
W166 ML350 BE 4Matic '13
S205 C200 4Matic '17 (vaimon)

ex: V220 S430 4Matic Lang '05
ex: S203 C180 Kompressor Avantgarde '06 (vaimon)
ex: S211 E270 CDI '04
ex: W211 E320 CDI '03
ex: 7xVolvo
Vastaa Viestiin