Exceliä kun hetken pyöritteli, todettiin budjetin olevan kymmenen kiloeuron hollilla. Tosiasia myös on, että Mercedes voi olla melkein mitä väriä tahansa, mutta allekirjoittaneen kotiin tulee ainoastaan mustia johtotähtiä, eikä kone voi olla sen enempää pienemi kuin tehottomampikaan kuin nykyisessä - no replacement for displacement tai jotain sinnepäin. Lähimaastosta löytyi pari spekseihin sopivaa yksilöä, joten ei muuta kuin naama jäätävään lumisateeseen ja koeajoille. Molemmat koeajettavat kiesit olivat kaupan paikallisissa autoliikkeissä mainittuun budjettiin mahtuen.
Ekana koestettiin vuosimallin 1998 CLK 320. Viisilovinen automaatti, vaalea kangassisusta ja sport-varustelun hiilikuitukuvioidut paneelit ovat ulkoisesti varsin näyttävät. Henkilökohtaisesti pidän itse puupaneeleita kauniimpina, mutta ei nämäkään ollenkaan pahat ole. CLK on ulosanniltaan mielipiteitä jakava. Toiset tykkää matalasta, sporttisesta ja arvokkaasta Mersusta sellaisena kuin se on. Toiset pitää sitä pappojen liikaa yrittävänä eläkeiän kriisin kiesinä. Itse kuulun ekaan ryhmään: tämä auto on mielestäni hyvän näköinen ja siinä on kiva tulla nähdyksi.
Autokauppiaalta saatiin olennaiset tiedot jo ennen avaimia; 220 000 kilometriä, ei huoltohistoriaa, tuotu Virosta 10kk sitten. Avaimet kourassa oli pettymys suuri. Tässä autossa avainten virkaa toimittaa joku röpömuovinen dildonpätkä. Uudemmissa ja käsittääkseni jo samanikäisissäkin oli mahdollisuutena saada vastaava mutta kromikoristeinen patukka joka jo näyttääkin arvokkaalta, oikean auton käskyvälineeltä. Noh, pikkujuttuhan tuo. Ovet auki ja tutkailemaan. Ekana näykyy, että vanhassa autossa on pikkufibaa. Penkit ratki, ovenkahvat repsottaa ja tuulilasi halki. Eipä siinä, Lappeenrannan lasi- ja peilihiomo hoitelee tuulilasin muutamaan hunttiin ja muut saa ihan itsekkin fiksattua. Dildoa vääntämällä saa virtaa kehiin, ja ekana iskee ajokompuutterin näyttöön jakoavain ja ilmoitus, että viimeiset 18kk on merkkihuolto laiminlyöty. Eipä siinä, ehkä edellinen omistaja oli tee-se-itse-tyyppiä, joten kutonen tulille ja skrabaamaan laseja.
Kun askarteluprojektin jälkeen tein comebackin sisätiloihin, niin näytössä odotti uusi ilmoitus. Ölsensor on kaputt, ja nokkakannu vilkkuu. Öljykannu on yleensä iso vika, mutta ysäriautot ovat joskus vähän kranttuja. Windows 98 korjaantui usein uudelleenkäynnistyksellä, joten päätin kokeilla samaa trikkiä vuosimallin 98-Mersulle. Yllättäen restartin jälkeen ölsensor ei enää ollutkaan kaputt (huoltopäivä oli edelleen laiminlyöty), joten vaihdetikku D:lle ja hanaa. 3.2 litrainen V6 on miellyttävä kone. Tehoa on jotakuinkin 220 hevosta, eli tarpeeksi. Normivauhdilla kone pitää korkeintaan vaimeaa murinaa, ja täyskaasulla ollaan suht hiljaisia neljään tonniin saakka - sitten on helvetti irti. Teho tulee suoraan korvakäytävään, ja koko ajan tuntuu, että on oikeasti tehokkaan auton ratissa. Pakoputki vaikutta ulkoisella tarkastelulla originaalilta. Liukkaalla tiellä ASR-lukkoperän toiminnasta kertova keltakolmio vilkkuu kaikenaikaa kaasua poljettaessa, mutta eteneminen on silti jopa hämäävän helppoa.
Sisätilat CLK:ssa ovat eritäin hyvät. Etupenkit ovat sporttisesti muotoillut, mutta omalle ruholle juuri sopivan kokoiset. Kabiini on valoisa ja urheilullinen, erittäin miellyttävä. Takaistuimelle mahtuu vain kaksi henkeä, mutta yllätäin jalkatilat ovat jopa parempia kuin w201:ssä. Lisäksi penkkien välistä löytyy suksiluukku. Ei voi kuin hampaiden välistä todeta, että kaksiovinen coupe on vanhaa perheautoa käytännöllisempi kulkupeli.
CLK:n jälkeen koeajoon otettiin toisesta autoliikkeestä vuosimallin 1999 E430. Elämäni eka V8 odotti pienen autoliikkeen seinustalla umpijäässä. Avaimena toimi samanlainen tunkkainen muovipatukka kuin CLK:ssakin, mutta sentään avaimenperässä roikkuva Bilteman tähtilätkä oli vaihdettu asiaankuuluvaan kasipalloon. Kuulemma Eemeli oli ollut paikkakuntalaisen myyjän tutun eläkeläismiehen ajopeli, joka oli tullut myyntiin vanhan miehen kuoltua. Ajomäärä 230 000 on monelle heikommalle autolle paljon, mutta tässä rassissa nahka ja pähkinäpuu kiiltää, tuoksuu ja tuntuu niin kuin pitääkin. Sisustan kunto on täydellinen, vaikkakin ulosanniltaan vähän synkkä. E-sarjalainen on iso, joten varusteihin on liitetty myös parkkitutka. CLK:n dildoa vastaavasta patukasta virtaa, ja kasipata räpsähtää käyntiin. Tilanne on täysin toinen, kuin omassa tai edellisessä. M113 käy täysin tasaista tyhjäkäyntiä lähes ääneti. Tässä sitten kelpasi hetken lueskella täytettyä huoltokirjaa, odottaen tuulilasin sulamista.
280 hevosvoimaa on etukorttimaan talvioloihin riittoisasti. Painava auto ei kerää nopeutta mitenkään repivästi, mutta tehon tunne on selkeästi läsnä. Normiajossa kierrokset pysyvät rivakkaan maantievauhtiin (100km/h) saakka alle kahden tonnin, eikä sisätiloihin kuulu kuiskaustakaan. Tällä kertaa keltakolmio vilkkuu ihan katsomalla kaasupoljinta (Kiesissä on ESP - joku tietäjä voisi kertoa, että onko lukkoperäkin vai pelkkä tietokoneräpellys?). Iso kone vaatii pitkän tovin lämmetäkseen -15 celsiuksesta, mutta lopulta reilun kahdeksankympin käyntilämpö on saavutettu. Eli pakotettu kolmonen tupaan ja jalka lattiaan. Kierrokset punarajalla kabiiniin kantautuu hiljainen murina, naapurikaistan GTI-almeran kuskin ilmeestä päätellen ulkotiloissa kuuluu hiukan muutakin.
Tämäkin kiesi palautettiin autoliikkeeseen. Näistä kahdesta koestetusta rassista E-sarjalainen on reilusti parempi. Auto on ikäsekseen ja ajomääräkseen aivan helmi. Kyseinen Eemeli on huippukuosissa ja hyvin varustein, ja jos kuukausipalkka olisi tonnin isompi, niin ostaisin heti. Auto on kaiken huomioonottaen hyvässä kunnossa, mutta iän tuomiin ongelmiin tulee varautua 12 vuoden ja varttimillin ajon jälkeen. Pahimmillaan näitä pulmia joutuu ratkomaan marmoritiskillä, ja se vaatii enempi euroja kuin mitä minulla on nyt viitseliäisyyttä. Lisäksi E-sarjalainen ei herätä mitään intohimoja ajamisen suhteeseen; CLK on merkittävästi "coolimpi" rassi, ja semmoisessa oikesti haluaisin olla. Eemeli on imagoltaan ja tuntumaltaan kauttaaltaan vanhemman herrasmiehen auto. Valitettavasti näistä kahdesta yksilöstä coupe oli merkittävästi huonommassa kunnossa kuin sedani.
Kuten selväksi varmaan tuli, olisi W208 omaan mieleeni, mutta tätä kaupattua yksilöä paremmassa kunnossa. Myös W209 olisi kiinnostava. 430, 500 tai 350 olisi sopivasti kiva pata pellin alle- varsinkin, jos kasikone kuuluu samalla lailla voimakkaana sisätiloihin. Tehon tulee kuulua. Lisäksi W209:iin saa kohtalaisen navin. Eli taidampa jaktkaa säästölinjalla; 201 pysyy omassa käytössä ja pidän sen priimana. Ellei tietty joku forumiitti halua tosissaan vaihtaa hyvää CLK430 tai 320:stä 190e 2.6:seen alle kymppitonnin välirahalla
.
