Valkoinen tenava ja 605
Valkoinen tenava ja 605
Salemaleikku!
Olen lukenut tällä foorumilla aktiivisien rakentajien tekemistä projekteista kieli pitkällä jo pitemmän aikaa, tehokkaasti vaikutteita ottaneena päätin ryhtyä itsekin rakentamaan ns. harrasteautoa eli sitä "superturboa" mistä huoltoasemalla puhutaan: joo siinä on vissiin viissataa kaakkia ja kuulemma lähtee sutaamaan satasesta..
No tähän ei kuitenkaan ole tarkoitus päästä vaan harjoitella ihan ensimmäisen auton rakentelua tekniseltä puolelta.
Homma lähti liikkeelle keväällä hankitusta w201:stä jossa oli ollut jo om605 motti kiinni jonkin aikaa. Edellisellä omistajalla (puolituttu) oli palanut hermot ST:n jälleen hajottua ja kuulemma oli parempaakin tekemistä Joten pikkumersu vaihtoi omistajaa kevät-talvella auton jo jonkin aikaa seisseenä.
Auto syyniin: kansi irti, suuttimet ponnistettavaksi (oli kuulemma rankan kegittämisen jälkeen tullut käyntihäiriöitä, mutta silti pystytty ajamaan kotiin.)
Yksi suutinkärki oli huono joten ajattelin että uusi kansipahvi ja suutinkärki niin kovaan ajoon. MUTTA kun moottoria piti alkaa kokoamaan niin mittailin huvikseen ihan karkeasti pelkällä työntömitalla mäntien suhdetta lohkon yläreunaan niin heittoa löytyi melkein 5mm eri mäntien välillä!!!
Tämä moottori hylättiin ja pikku etsintöjen jälkeen ruotsista tilattiin uusi kampe pellin alle. Tästä alkaa walgean mersun projekti:
Autokaupan mukana tullut tavaramäärä mahtui juuri ja juuri pakettiautoon joten siitä kasasta otettu pakosarja pääsi pienten muutoksien kautta kannen kylkeen kiinni. Ulkoinen hukkaportti tilaukseen (HKS 46mm kiinankopio) ja ahtoputkia ruvettiin suunnittelemaan. Turbona mersussa toimii jokin kiinalainen noin HX40 kokoa vastaava ahdin. Muuta tietoa ei ole kun että pakopesässä lukee sim0 Ja tiedän että todennäköisesti se on aivan uskomaton p&ska mutta koska se on melkein uusi, päätin kokeilumielessä katsoa kuinka se pelittää.
Ahtoputket rakenneltiin muutamassa tunnissa ja öljylinjat turbolle sekä pois sitten pariin kertaan... Ensimmäistä kertaa (minun aikana) valkoiseen mersuun laitettiin akku paikalleen ja ruvettiin ilmailemaan.
Järkyttävän käsientärinän ja fiilistelyn jälkeen voi vain todeta että kyllä käy nätisti...eiköhän käydä kokeilemassa!!! ja meillä ei ole kaasuvipua... vui vitu!!!
Kyseenalaisten patenttien jälkeen saatiin vänneltyä todella kyseenalaisesta aihiosta kaasuvipu ja päästiin testilenkille jossa todettiin
A: Auto on TODELLA matala!
B: Mistä kuuluu kummaa rohinaa kun päästää kaasun?
C: Hankintalistalle rajapaineventtiili että saadaan ahtopaine nousemaan yli 0.8bar sekä öljynpaineanturi jota tällä hetkellä ei ole.
Tarina jatkuu viikonloppuna ja opettelen tuon kuvien lataamisen ettei teksti käy tylsäksi

w201 om605
Re: Valkoinen tenava ja 605
Viikonloppu oli ja meni! Jouset vaihdettu eteen, mutta kylläpä tuli korkea! No eipä ainakaan raavi!
ja niitä kuvia:
ja niitä kuvia:
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
w201 om605
Re: Valkoinen tenava ja 605
Tosiaan mersulla käyty tankilla ekan kerran ja pistää hymyilyttämään ku tottunu ajamaan 5-mukisella imudiisselillä jossa saanu olla aina jalka suorana kun kiihdyttää
Auto tuntu aika tarkalta ajettavalta sintterikytkimen takia ja kaasu oli olevinaan on/off mutta varmaan totuttelukysymyksiä. Pakoputken alkupää meni ainakin uusiks koska vastaa vaihdelaatikon kannattimeen tietyillä kierroksilla ja antaa jäätävän tärinän koko koriin. Matkalla huoltoasemalle ja takaisin plus yleinen kylärinki (n.50km) ohjaustehostimen pumppu valui tyhjäksi, mutta onneksi varaosakasasta löytyy pumppu vieläpä ASD lähdöillä!
Niihin isketään silti U-letkutus koska ASD-perää ei ainakaan vielä ole tiedossa, ja mitenlie saako sitä ikinä toimimaan jos itse yrittää vetää linjoja perälle????
Rajapaineventtiilin toiminnasta en huomannut mitään eroa vaikka ruuvasi laidasta laitaan. Ahdot edelleen sama 0.8 bar vaikkakin testilenkillä oli kyllä tiet jäässä, ettei saanu pitoa millään... ei sen talven vielä pitäny tulla!!!!
yleiskuva moottorista nyt:
ja pakoputkistoa:
Lisämainintana pitää sanoa että aiheuttaa hilpeyttä huoltoaseman asiakkaissa kun naamasta ja käsistä musta mies tulee raktorin kuuloisesta autosta pihalle ja imee itse mercedeksen sammuksiin konehuoneesta tulevan pikkuletkun kautta... en kerenny muuta sammutinta tekemään niin letku vaan suoraan pumpulle ja se oli siinä!

Asiallisen oloista toimintaa Missä säädöissä syöttöpumppu tai löytyykö ahdonalaista syöttöä? kuulostais että ei tuu soppaa kun ei ahda enempää. Tyrkkääkö kuinka paljon mustaa putkesta?
W201 250D
W202 250D
W202 250D
Re: Valkoinen tenava ja 605
Onhan tuossa pumpussa mekaaninenkin sammutin ettei tartte posket lommolla imeä letkua konehuonees
Re: Valkoinen tenava ja 605
Pumpusta senverran että PP-dieselin vaparista tekemä seiska, jossa syötönsäätö sammutinvivussa ja tällä hetkellä n. puolessavälissä että syöttöä voi lisätä reippaasti.
Ja eikö vaparin pumput lykkää täydet syöttömäärät alaalta asti?
On vaan senverran uutta touhua että pitää olla varovainen ettei säre heti alkuun koko vempelettä
Ja sitä hazardia tulee putken täydeltä

Totta, mutta silloin ei tarvi avata konepeltiä ihmisten ilmoilla aina kun haluaa sammuttaa mersunantti_k kirjoitti:Onhan tuossa pumpussa mekaaninenkin sammutin ettei tartte posket lommolla imeä letkua konehuonees
w201 om605
Re: Valkoinen tenava ja 605
Eemu kirjoitti:Pumpusta senverran että PP-dieselin vaparista tekemä seiska, jossa syötönsäätö sammutinvivussa ja tällä hetkellä n. puolessavälissä että syöttöä voi lisätä reippaasti.
Ja eikö vaparin pumput lykkää täydet syöttömäärät alaalta asti?
On vaan senverran uutta touhua että pitää olla varovainen ettei säre heti alkuun koko vempelettä
Ja sitä hazardia tulee putken täydeltä
Totta, mutta silloin ei tarvi avata konepeltiä ihmisten ilmoilla aina kun haluaa sammuttaa mersunantti_k kirjoitti:Onhan tuossa pumpussa mekaaninenkin sammutin ettei tartte posket lommolla imeä letkua konehuonees
Savuttaako ahdoilla? Ruuvaile vaan lisää syöttöä.
W201 250D
W202 250D
W202 250D
Re: Valkoinen tenava ja 605
Savutus vähenee kun kierrokset nousee eli lisää soppaa koneeseen! Ja sitä ruuvaillaan kun pääsee takaisin kotiin kun viikot menee reissun päällä.
w201 om605
Re: Valkoinen tenava ja 605
Viikonloppuna tapahtunutta: pakosarja käytetty irti että saatu vaihdettua lämppärin kennolle menevä sininen vesiletku metalliseen ettei näytä niin köppäseltä. Samalla pakosarjan kolmosen mutkaa mataloitettu kun oli liian lähellä moottorin kiinnikettä.
w201 om605
Re: Valkoinen tenava ja 605
Sitten toiseen asiaan: Äkkiseltään tarkastettuna ei löytynyt kunnollista ohjetta kuinka purkaa hallitusti Getragin 717 404 laatikko.
Viikonloppuna olis pitänyt avata kyseinen laatikko että sais pari laakeria vaihdettua ja käyttöön koko askin, mutta tuntui olevan tiukalla se takakansi koska ei yksinkertaisesti uskaltanut vääntää ulosvetäjällä sitä auki.
Viikonloppuna olis pitänyt avata kyseinen laatikko että sais pari laakeria vaihdettua ja käyttöön koko askin, mutta tuntui olevan tiukalla se takakansi koska ei yksinkertaisesti uskaltanut vääntää ulosvetäjällä sitä auki.
w201 om605
Re: Valkoinen tenava ja 605
Joo mulle kelpais kans neuvot tuon laatikon rassaamiseen yks tommonen rohiseva loota makaa tallin lattialla kun en ohjeita oo löytäny... Rohisi joka vaihteella ja nelosella rohina tuplaantui liekkö sitten laakerit vai rattaat?Eemu kirjoitti:Sitten toiseen asiaan: Äkkiseltään tarkastettuna ei löytynyt kunnollista ohjetta kuinka purkaa hallitusti Getragin 717 404 laatikko.
Viikonloppuna olis pitänyt avata kyseinen laatikko että sais pari laakeria vaihdettua ja käyttöön koko askin, mutta tuntui olevan tiukalla se takakansi koska ei yksinkertaisesti uskaltanut vääntää ulosvetäjällä sitä auki.
Re: Valkoinen tenava ja 605
Joo laakerit saatu vaihdettua laatikon ulkopuolelta käsin eli ei tarvinnut halkaista
Sitten toiseen asiaan: Ostetaan w201:sen diesel mersun mittarintausta jossa kierroslukumittari integroituna kun ei haluta asentaa mitään bilteman kiekkamittaria!
Sitten toiseen asiaan: Ostetaan w201:sen diesel mersun mittarintausta jossa kierroslukumittari integroituna kun ei haluta asentaa mitään bilteman kiekkamittaria!
w201 om605
Re: Valkoinen tenava ja 605
Ääntikö loota ennen laakerien vaihtoa vai? Tietäs vähä mitä tuolle omalle keksiä ja mitä tommoset laakerit kustantaa, joskus jostain luin että eivät kovin halvat ole, mutta en tiä sitteEemu kirjoitti:Joo laakerit saatu vaihdettua laatikon ulkopuolelta käsin eli ei tarvinnut halkaista
Sitten toiseen asiaan: Ostetaan w201:sen diesel mersun mittarintausta jossa kierroslukumittari integroituna kun ei haluta asentaa mitään bilteman kiekkamittaria!
Re: Valkoinen tenava ja 605
Laatikko on kaverin että en itse tiedä varmasti mutta ilmeisesti ääntänyt ku remonttiin meni! jos tilaat getrakin omat laakerit niin maksaa useamman satasen!!!
Helpoimmalla pääset kun haet SKF:än laakeri esim: Lakeuden hydrosta. (jalasjärveltä lyhyt)
Päätyakseliin kytkimen päähän sopii 6307
Ja kylmäspray nopeuttaa asennusta
Helpoimmalla pääset kun haet SKF:än laakeri esim: Lakeuden hydrosta. (jalasjärveltä lyhyt)
Päätyakseliin kytkimen päähän sopii 6307
Ja kylmäspray nopeuttaa asennusta
w201 om605
Re: Valkoinen tenava ja 605
laakerin leveydet ei täsmää kun skf luettelosta etsii joten miten olet tämän asian korjannut? liian kapean kanssa pärjää kun tekee jonkun holkin mutta mites kun ylileveä? vai olikos sielä niin paljon niitä simmilevyjä jotta voi niitä heitellä pois?Eemu kirjoitti:Laatikko on kaverin että en itse tiedä varmasti mutta ilmeisesti ääntänyt ku remonttiin meni! jos tilaat getrakin omat laakerit niin maksaa useamman satasen!!!
Helpoimmalla pääset kun haet SKF:än laakeri esim: Lakeuden hydrosta. (jalasjärveltä lyhyt)
Päätyakseliin kytkimen päähän sopii 6307
Ja kylmäspray nopeuttaa asennusta
taisiis nettiä koitan selata ja katella nuita laakereita mutta ei ihan yksiin meinaa mennä
2.5L 20v pikkukopassa 423/688= 12.8sek. Vähä sutii joskus
Re: Valkoinen tenava ja 605
Eemu kirjoitti:Auto syyniin: kansi irti, suuttimet ponnistettavaksi (oli kuulemma rankan kegittämisen jälkeen tullut käyntihäiriöitä, mutta silti pystytty ajamaan kotiin.)
Yksi suutinkärki oli huono joten ajattelin että uusi kansipahvi ja suutinkärki niin kovaan ajoon. MUTTA kun moottoria piti alkaa kokoamaan niin mittailin huvikseen ihan karkeasti pelkällä työntömitalla mäntien suhdetta lohkon yläreunaan niin heittoa löytyi melkein 5mm eri mäntien välillä!!!
Tämä moottori hylättiin ja pikku etsintöjen jälkeen ruotsista tilattiin uusi kampe pellin alle.
Mahtaasko kyseistä moottoria löytyä vielä, ja mimmoses kunnos? ,tai että löytyykö kantta yms. Mahtaa olla myös alkuperäinen turbo ?
Vois kiinnostaa jos myyt tallin nurkasta pois.
Kantapään kautta opittu, pysyy mielessä pitempää.
Nykyiset:
Mb w201 om601+604 ST !
Mb w123 sedan (ikuisuus drifting projekti)
Nykyiset:
Mb w201 om601+604 ST !
Mb w123 sedan (ikuisuus drifting projekti)
Re: Valkoinen tenava ja 605
laakerin leveydet ei täsmää kun skf luettelosta etsii joten miten olet tämän asian korjannut? liian kapean kanssa pärjää kun tekee jonkun holkin mutta mites kun ylileveä? vai olikos sielä niin paljon niitä simmilevyjä jotta voi niitä heitellä pois?
taisiis nettiä koitan selata ja katella nuita laakereita mutta ei ihan yksiin meinaa mennä
Selvitellään
w201 om605
Re: Valkoinen tenava ja 605
Löytyy ja tällähetkellä atomeina koska siitä vietiin öljypohja ja muuta pikkuosaa tuohon rakennettavaan kohteeseen.Mahtaasko kyseistä moottoria löytyä vielä, ja mimmoses kunnos? ,tai että löytyykö kantta yms. Mahtaa olla myös alkuperäinen turbo ?
Vois kiinnostaa jos myyt tallin nurkasta pois.
Kyseessä oli vaparikone ja pelkät kanget tosiaan kieroutunut. ei vaan ole myynnissä koska siitä voi tarvita vielä muutakin osaa.
w201 om605
Re: Valkoinen tenava ja 605
Eemu kirjoitti:Löytyy ja tällähetkellä atomeina koska siitä vietiin öljypohja ja muuta pikkuosaa tuohon rakennettavaan kohteeseen.Mahtaasko kyseistä moottoria löytyä vielä, ja mimmoses kunnos? ,tai että löytyykö kantta yms. Mahtaa olla myös alkuperäinen turbo ?
Vois kiinnostaa jos myyt tallin nurkasta pois.
Kyseessä oli vaparikone ja pelkät kanget tosiaan kieroutunut. ei vaan ole myynnissä koska siitä voi tarvita vielä muutakin osaa.
Oukei, Se vapari selvittääki kankien vääntymisen
Kantapään kautta opittu, pysyy mielessä pitempää.
Nykyiset:
Mb w201 om601+604 ST !
Mb w123 sedan (ikuisuus drifting projekti)
Nykyiset:
Mb w201 om601+604 ST !
Mb w123 sedan (ikuisuus drifting projekti)
Re: Valkoinen tenava ja 605
Eemu kirjoitti:laakerin leveydet ei täsmää kun skf luettelosta etsii joten miten olet tämän asian korjannut? liian kapean kanssa pärjää kun tekee jonkun holkin mutta mites kun ylileveä? vai olikos sielä niin paljon niitä simmilevyjä jotta voi niitä heitellä pois?
taisiis nettiä koitan selata ja katella nuita laakereita mutta ei ihan yksiin meinaa mennä
Selvitellään
Saman paksuinen tuo 6307 laakeri oli kun se alkuperäinen. Muistaakseni 21mm, mutta laakerin ulkokoolin pyöristys oli hieman eri niin jäi hieman kauemmaks n. 1-2mm. Jätin tosiaan sitte vaan simmilevyn välistä pois niin tilanne parani sillä. Getrakin sisällä on vissiin sitten kaikkia ihme koon laakereita niin ne on kalliita. Yks tuumaili joka oli itelleen laakeroinu sellaisen että ei kannata paljo niitä vaihella vaan suoraa ostaa uusi laatikko. Ja muutenki viissii vaikea purkaa se, joutuu rikkomaan jonkun laakerin vaihteiston sisään että saa irti.
S203 om612 CDI Avantgarde Sport
S202 om611 CDI
W201 om605 DT
W123 om617 lång
S202 om611 CDI
W201 om605 DT
W123 om617 lång
Re: Valkoinen tenava ja 605
Valkonen leimassa täysin moitteetta! Voiko mies olla onnellisempi