DBFI kirjoitti:Jotain meni nyt pieleen Juki95:n auton koodailussa, pakko ottaa vähän kantaa tapaukseen (olen sikäli osallinen että itse suosittelin kyseistä testerin omistajaa kun en itse ehtinyt koodausta tekemään ja oletin että harrastajaperiaattella toimitaan).
Ei se ohjainlaite totaalisen sekaisin voinut olla, siellä kun ei montaa asetusta olekaan ja ihan sama olisiko kaikki olleet väärin. Ohjainlaite oli vaan jäänyt lukitsematta, senhän voi päätellä omistajan antamista tiedoista. Istuinmaton koodaus pois käytöstä siihen päälle, tai oikeastaan sen edelle (211:n tapauksessa ei tarvita edes niitä tapion mainitsemia fiksejä testerin softiin, siinä kun special functions valikko on normipaketissakin auki) ei varttia enempää vie lisäaikaa (osaavalta käyttäjältä josta nyt oli kyllä kyse).
Foorumin tehtävä ei ole tuomita oikeata hintaa tällaisesta operaatiosta mutta tunteiden viilentämiseksi puolin ja toisin odottaisin ja edellyttäisin että työstä palautetaan puolet auton omistajalle. Muutoin toiminta on selkeästi foorumin ehtojen vastaista (foorumia käyttäen hankittua ansiotyötä) ja se tulkinta taas johtaisi vielä ikävämpiin seurauksiin.
Jos tässä harvoin joskus ehtii ja on halua auttaa asiakasta jonkin pulman korjaamiseksi, niin en katso sitä foorumin hengen vastaiseksi. Tiedämme yleisesti koodauksien hintahaarukan ja oletamme että " asiakaskin" tietää mitä koodauksista joutuu maksamaan.
Tässä tapauksessa boksi oli kyllä totaalisen juntturassa....luulen että tälläkään foorumilla monella ei ole tietotaitoa ratkaista ongelma, kun istuinmatossa oli vika ja emulaattorilla yritetty ohittaa järjestelmä. Tässä tapauksessa VEHO olisi ilman muuta asentanut uuden istuinmaton ja uuden boksin ja sen jälkeen koodattu järjestelmä toimintaan....kustannusarvio noin 1500 euroa. Me ratkaisimme asian mutkikkaan operaation saantona ja auto on nyt kunnossa katsastusta varten.
Mitä tulee erilaisten koodauksien hintaan....ECU...SRS-boksi...TCU-poksi ...vitalukko jne. jne.. sekä esimerkiksi ohjelmamuutokset ECU:uun, niin jokainen tietää mitä niistä joutuu maksamaan.
Tässä tapauksessa ollaan oltu ihan maltillisia ongelman ratkaisemiseksi, kun auto oli saatettava katsastus kuntoon ja auton raaliarvo noin 10000 euroa, joka on pieni summa siitä että auto olisi mennyt käyttökieltoon.
Harmittaa itseänikin kun auttaa jotakin hyvin tärkeän asian puitteissa, niin siitä saa kiitoksen avusta ja onnistuneesta työsuorituksesta....ei paljon motivoi tästä eteenpäin auttaa ketään...ei foorumilaisia tai ketään muutakaan.....kun auttajaa kivitetään ja lyödään puukolla selkään....joka on tehnyt jotakin käsittämättömän pahaa ja pahoittanut jonkun mielen.