Teiden ritareista

Kaikki Mersujen tekniikkaan liittyvä keskustelu.
Lukittu
Jööran
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 73
Liittynyt: Ti 19.08.2003 13:47
Paikkakunta: Riihimäki / .................Espoo

Teiden ritareista

Viesti Kirjoittaja Jööran »

Uikutin toisessa topikissa öljymenekkihuolia. Huolet alkoivat, kun kolme viikkoa ja 2200 km öjynvaihdon jälkeen lävähti öljyvalo palamaan. Olin leidin kanssa matkalla töistä kotiin iltaneljältä, ja valo syttyi Hämeenlinnan moottoritiellä pari kilometriä Keimolasta pohjoiseen. (Onneksi oltiin tultu vasta pari kilometriä Keimolasta, eikä oltu jossain Nurmijärven korvessa.) Panin auton samantien seis moottoritien oheen ja lähdin tarpomaan takaisin päin kohti huoltoasemaa. Rouva jäi autoon odottamaan.

Ei ollut kulunut varttituntiakaan lähdöstäni, kun pientareelle pysähtyi mersu ja peruutti aivan meidän auton eteen. Herrasmies heitti jo turvavyön irti ja alkoi kaivaa jotain ovitaskusta, kun huomasikin leidin liikahduksen meidän autossamme. Auttaja ilmeisesti totesi, ettei apua tarvitakaan, koska lähti saman tien ja kiireesti liikkeelle.

Kiitänpä nyt näin julkisesti altista auttajaa, koska en saanut tilaisuutta tehdä sitä henkilökohtaisesti.

Mersun rekisterinumero oli ****. Jos tapaatte, niin kiittäkää toki puolestani.
C220CDI -13
C220CDI -04
Exät: 200 TD -82/85, 300 TD -84, E250TD -94
-----------------------------------
<Hemu> d__<o.o>__b
<raveli> hemu, miten sä sait tuon b:n väärinpäin?
Avatar
dansku
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1187
Liittynyt: Pe 15.10.2004 20:23
Paikkakunta: 09 alue

Viesti Kirjoittaja dansku »

ton kaverin autosta vois käydä pölliä kaikki mitä irti saa..

esim.
tuulilasin pyyhkijä
radion anteeni
pölykapselit (mikäli on)
renkaat tyhjäks
ja ehdottomasti TÄHTI POIS KEULALTA :twisted:

sit pitää jättää terveiset lappu myös ikkunalle, että kaveri tietää mistä oli kyse!

..kuulostaa ihan mannelta :roll:
Avatar
dansku
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1187
Liittynyt: Pe 15.10.2004 20:23
Paikkakunta: 09 alue

Viesti Kirjoittaja dansku »

niin.. ja ei sillä autolla tarvi pysähtyä vielä ensimmäisellä kerralla, kun öljyn merkkivalo alkaa palaan.

palaa ekalla varoituskerralla n.30sek jonka jälkeen sammuu. se oli vasta varoitus.

toisella kerralla jää palamaan.

sitä öljyä on vielä koneessa aika reilusti kun valo syttyy ensimmäisen kerran.
Avatar
felmit
Mersumies
Mersumies
Viestit: 2447
Liittynyt: Ke 23.06.2004 07:40
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja felmit »

dansku kirjoitti:niin.. ja ei sillä autolla tarvi pysähtyä vielä ensimmäisellä kerralla, kun öljyn merkkivalo alkaa palaan.

palaa ekalla varoituskerralla n.30sek jonka jälkeen sammuu. se oli vasta varoitus.

toisella kerralla jää palamaan.

sitä öljyä on vielä koneessa aika reilusti kun valo syttyy ensimmäisen kerran.
Kyllä se säväyttää, kun sen ekan kerran huomaa. Mesesäni valo syttyi, kun öljynvaihtoväli oli juuri täyttymässä Hartolan metsäisillä tieosuuksilla.
Auto seis ja tikkua tarkkailemaan. Vaikka en odottanut sammuttamisen jälkeen, oli öljytaso alamerkissä. Ei kun kotia 200 km!
Valo syttyi hetken päästä taas uudestaan, mutta paloi tosiaan vain hetken! Mietin, vaikuttaako ajaako ylä- tai alamäkeen, vai kaarteessa?
Nyt tuli asialle selitys! Loppumatkasta valo ei enää syttynyt.
Kotona oli öljynvaihto edessä ja sen jälkeeen ei ole valoa muistanut.
autodidakti
Avatar
Boss
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1491
Liittynyt: Pe 04.04.2003 11:06

Viesti Kirjoittaja Boss »

Mersun rekisterinumero oli ****. Jos tapaatte, niin kiittäkää toki puolestani.



Se on kohta kiirus katsastukseen näköjään, jospa olis tarvinnu vähän varaosia...
MB W210 200cdi -01
Jööran
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 73
Liittynyt: Ti 19.08.2003 13:47
Paikkakunta: Riihimäki / .................Espoo

Viesti Kirjoittaja Jööran »

Nuo ARK:n tiedothan eivät ole välttämättä ajan tasalla, ja kuljettaja voi olla joku muukin kuin haltija tai omistaja.
C220CDI -13
C220CDI -04
Exät: 200 TD -82/85, 300 TD -84, E250TD -94
-----------------------------------
<Hemu> d__<o.o>__b
<raveli> hemu, miten sä sait tuon b:n väärinpäin?
Avatar
Saul
Ylläpitäjä / Admin
Ylläpitäjä / Admin
Viestit: 4635
Liittynyt: Ke 09.04.2003 18:14
Paikkakunta: Planet Earth

Viesti Kirjoittaja Saul »

Jööran kirjoitti:Nuo ARK:n tiedothan eivät ole välttämättä ajan tasalla, ja kuljettaja voi olla joku muukin kuin haltija tai omistaja.
Pari kesää sitten tuli vastaan tällainen "epäselvä" tapaus AKE:n tietojen suhteen. Eräästä vanhasta Hiacesta oli ilmeisesti tarkoituksellisesti tehty (tai ainakin luultu, että siinä onnistutaan) vaikeasti jäljitettävä. Joku sillä pyöri Keski-Suomessa ja varasteli ilmeisesti kaikkea irtoavaa, koska mm. isukin ja äidin postilaatikkokin kelpasi. Tosin voro jäi kiinni verekseltään ja pihassa oli turbopystylamppu valmiina takaa-ajoon. :D :shock: :oops: Ja postilaatikkokin saatiin takaisin. Poliiseilta kuultiin jälkeen päin, että auto oli vaihtanut omistajaa jo muutamaan kertaan, eikä kukaan ollut "muistanut" ilmoittaa uusia tietoja AKElle.
Kumipyöräinen käyttökartano: LMC Liberty 635 / Sprinter W903 313CDI 2000
Harrasteautot: 114.008 1976 ruumisauto, tallin nurkassa: 115.108 1975 ruumisauto
Exät: 115.110 1972 tuhoutunut ympäriajossa, myydyt: 124.106 1993 ruumisauto, 124.125 1987, Smart CDI Coupe W451 2009, 115.117 1975, 203.208 2005 Sport edition


http://www.ruumisauto.fi/ - Raskas työ vaatii raskaat huvit...
https://www.youtube.com/@EccentricHistoryOfficial
Avatar
Boss
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1491
Liittynyt: Pe 04.04.2003 11:06

Viesti Kirjoittaja Boss »

Taitaa nuo tänäpäivänä olla aika ajantasalla, jos siis on tehty ilmoitus omistajanvaihdoksesta.....Tai voihan sitä käydä katsomassa että onko tuo auto haltijan osoitteessa....kuskihan voi olla kuka tahansa tietysti.

Pari kertaa törmännyt ake:n tiedoissa ilmoitukseen, ajoneuvo varastettu= uusi omistaja ei ole rekisteröinyt nimiinsä lainkaan ja entinen omistaja on kauppakirjan avulla päässyt eroon velvoitteistaan....
MB W210 200cdi -01
Avatar
PK
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 137
Liittynyt: To 10.04.2003 13:15

Viesti Kirjoittaja PK »

Boss kirjoitti:Käyttöönotto10.1.1990. Katsastettu 14.12.05.

Se on kohta kiirus katsastukseen näköjään, jospa olis tarvinnu vähän varaosia...
Mikäs kiire sinne kun se vasta vuoden päästä on?
Avatar
Boss
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1491
Liittynyt: Pe 04.04.2003 11:06

Viesti Kirjoittaja Boss »

Kaskas...taisin juhlia uudenvuoden 2 kertaa :lol:
MB W210 200cdi -01
Avatar
waari
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 313
Liittynyt: Ke 17.08.2005 15:43
Paikkakunta: Vantaa

Re: Teiden ritareista

Viesti Kirjoittaja waari »

[quote="Jööran"]autossamme. Auttaja ilmeisesti totesi, ettei apua tarvitakaan, koska lähti saman tien ja kiireesti liikkeelle.
Kiitänpä nyt näin julkisesti altista auttajaa, koska en saanut tilaisuutta tehdä sitä henkilökohtaisesti.

Hmm...
Niin voihan tuossa olla hyvinkin jotain hämärää mutta...

Minäkin olisin saattanut pysähtyä kurkkaamaan josko olisi joku hätä,ja jos joku istuu autossa eikä reagoi mitenkään avaamalla ovea tms. tai vaikka huiskuttamalla,eikä silti näytä olevan hätäkään,on kynnys mennä kyselemään enempiä aika korkea,olettaisin että apu on tulossa jo.
Olen maantien vierillä tavannut niin monenmoista avuntarvitsijaa,ettei enää huvikseen mene kyselemään turhia,silti saattaa tulla parikin autoa vuodessa auteltua tienpäältä,tosin uudet elektroniset ihmeet hoituvat parhaiten hinausautolla vakuutuksen piikkiin.
Kulkuneuvot:
Fiat Adria Win peltikuorinen ainakin kesän ajossa.
VW Transporter Syncro 4X4 avolava 2,4D -97 rankempaan maastoon.
Mönkijä Kymco MXU 500 kun ei volkkarillakaan enää pääse.
Vito 639 matkailuauto kierretty 2017 12 maassa +Suomessa seisonnassa talviautoksi kai päätyy.
Mb 220 cdi 202 kori seisonnassa.
Avatar
Boss
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1491
Liittynyt: Pe 04.04.2003 11:06

Viesti Kirjoittaja Boss »

Niin, on sitä itsekin tullut turhaan pysähdyttyä....jos reaktio on se että lyödään ovet lukkoon niin katson että apua ei välttämättä tarvita :lol:

Joskus oli kyllä niinkin hauska tilanne että kävin pankkiautomaatilla ja edellä ollut mummo unohti korttinsa siihen masiinalle ja hyppäsi auton kyytiin, lähdin kortti kädessä huitelemaan pariskunnalle että kortti jäi....hyvä ettei ajaneet varpaitten päältä....ovet lukkoon ja hanat kaakkoon :lol: No vein kortin aamulla pankkiin, ajattelin että saa takaisin nopeammin kuin poliisilaitoksen kautta...ja sain löytöpalkkion. Muuten olisi mummo saanut ihan ilmaiseksi korttinsa jos eivät olisi kaasuttaneet karkuun :?
MB W210 200cdi -01
Avatar
PK
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 137
Liittynyt: To 10.04.2003 13:15

Viesti Kirjoittaja PK »

Boss kirjoitti:Joskus oli kyllä niinkin hauska tilanne että kävin pankkiautomaatilla ja edellä ollut mummo unohti korttinsa siihen masiinalle ja hyppäsi auton kyytiin, lähdin kortti kädessä huitelemaan pariskunnalle että kortti jäi....hyvä ettei ajaneet varpaitten päältä....ovet lukkoon ja hanat kaakkoon :lol:
...ja sitten siellä bingossa kerrotaan muille mummoille, että sen ja sen näköinen karpaasi alkoi ahdistella ja meinasi autonkin viedä, mutta ehdinpäs karkuun! :lol:

No toivottavasti ei. :?
Avatar
Gate
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 347
Liittynyt: Ke 12.10.2005 00:09

Re: Teiden ritareista

Viesti Kirjoittaja Gate »

Voiko olla mahdollista, että tämä mersu kuski on huomannut rouvanne istumassa pelkääjän paikalla ja näin ollen todennut, että mies on lähtenyt jo hakemaan aupua?

Ehkä? :?
Perinteitä pitää kunnioittaa.
Avatar
veskola
Valvoja
Valvoja
Viestit: 11874
Liittynyt: Ke 14.04.2004 12:53
Paikkakunta: SKG
Viesti:

Re: Teiden ritareista

Viesti Kirjoittaja veskola »

Jätetään se viranomaisille kuuluva homma heille, eikä jaeta oikeutta forumilla varsinkaan vailla parempaa näyttöä. Pahimmillaan tämän kaltaiset topicit johtavat kunnianloukkaussyytteisiin ja aivan turhaan.

Mikäli jotain hämärää on tapahtunut oikea instanssi informaoida asiasta on paikallinen poiliisilaitos, ei mikään ketun nettiforum.

[Poistin henkilökohtaiset tiedot topicista]
Lisää tietoa: www.skg.fi
Avatar
Saul
Ylläpitäjä / Admin
Ylläpitäjä / Admin
Viestit: 4635
Liittynyt: Ke 09.04.2003 18:14
Paikkakunta: Planet Earth

Re: Teiden ritareista

Viesti Kirjoittaja Saul »

veskola kirjoitti:Mikäli jotain hämärää on tapahtunut oikea instanssi informaoida asiasta on paikallinen poiliisilaitos, ei mikään ketun nettiforum.

[Poistin henkilökohtaiset tiedot topicista]
Harvinaisen totta, mutta vähän asiallisempaa tekstiä voisi tietenkin modeltakin odottaa! Sitäpaitsi tällainen viestien modaus jättää vähän epäselväksi ketä haukutaan ja kenen viestejä on muokattu. Omaani ei oltu muokattu, mutta pieni moderoinnin linjauksen (tai ainakin asioiden ilmaisutavan) tarkastus voisi olla paikallaan...
Kumipyöräinen käyttökartano: LMC Liberty 635 / Sprinter W903 313CDI 2000
Harrasteautot: 114.008 1976 ruumisauto, tallin nurkassa: 115.108 1975 ruumisauto
Exät: 115.110 1972 tuhoutunut ympäriajossa, myydyt: 124.106 1993 ruumisauto, 124.125 1987, Smart CDI Coupe W451 2009, 115.117 1975, 203.208 2005 Sport edition


http://www.ruumisauto.fi/ - Raskas työ vaatii raskaat huvit...
https://www.youtube.com/@EccentricHistoryOfficial
Avatar
Mika.T
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 8789
Liittynyt: Pe 17.10.2003 19:47

Re: Teiden ritareista

Viesti Kirjoittaja Mika.T »

veskola kirjoitti:
Mikäli jotain hämärää on tapahtunut oikea instanssi informaoida asiasta on paikallinen poiliisilaitos, ei mikään ketun nettiforum.
Onko tämä sitä oikeaa kielenkäyttöä modelta? Antaa melko ystävällisen kuvan paikasta. :shock: :D
Avatar
epk
Valvoja
Valvoja
Viestit: 12585
Liittynyt: Pe 04.04.2003 15:13
Paikkakunta: 02

Viesti Kirjoittaja epk »

jepulis, eiköhän tää tullut käsiteltyä :)

Sattuuhan sitä vahinkolaukauksia meille kaikille :lol:
Lukittu