CDI,n ohjelmointi, halpaa, huijausta, vai customia

Kaikki Mersujen tekniikkaan liittyvä keskustelu.
Vastaa Viestiin
tuikku
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 4658
Liittynyt: La 24.04.2004 09:39

Re: CDI,n ohjelmointi, halpaa, huijausta, vai customia

Viesti Kirjoittaja tuikku »

.
En osaa sanoa, mutta luulisin, että aika huono muualla, paitsi kahden tonnin molemmin puolin - juuri siinä, mihin valmistajat pyrkivät sen parhaan kohdan tälläämään, noilla kierroksillahan suurin osa niin matka- , kun muistakin ajoista suoritetaan.

Muuten kysymys hyötysuhteesta on täällä peräti harvinainen ja erikoinen.
Eipä sitä ole juurikaan käsitelty.
Piiitkän aikaa olin sitä mieltä, ettei nykyaikaisissa dieseleissä ole liittyen hyötysuhteeseen - mitään tehtävissä.
Viimeaikaiset kokeiluni asian suhteen on kuitenkin paljastanut ihan muuta. Sopivilla rautamuutoksilla, käytännössä kansimuutoksilla, on tullut huikeita tuloksia, kun parhaan hyötyssuhteen alueen on saanut siirtymään parhaan tehon alueelle. Hyötysuhteen paraneminen nostaa tehoa tuolloin kymmeniä prosentteja. 20%,n parannus, joka on ihan helppo nakki, nostaa 500hv,n moottorin tehon 600,n. Eikä tarvi syöttöihin, eikä mihinkään koskea ja savut häviää. Teho tulee väkisellä, ihan kun pääministerille aamiainen, sitä pitää alkaa aktiivisesti estämään, jollei asiaa halua.

Moottorista saatava teho = moottorin läpivirtaavan ilman määrä.
Läpimenevän ilman määrä määrittää hyötysuhteen.
Vähän naivisti väännetty, mutta suunnilleen noin se menee.

Sellainen +600hv,n teho vaatii sen, että moottori hengittää neljässä tonnissa paremmin, kun vakiona kahden tuhannen kierroksilla, tämä on sylinterin kunnollisen täytöksen suhteen jonkinmoinen haaste. Kuusisataa heppaa vaatii yli 1100nm vääntöä vielä 4000rpm kohdilla. Suorasuihkarissa vielä oman mausteensa aiheeseen tuo ne hyvän palamisen periaatteet, jotka vaatii muunmuassa sen, että hyvän täytöksen lisäksi täytyy saada sylinterissä hyvä pyörre säilymään.

Minulla on tällä hetkellä käyttöautona bemari, neliveto, kolmella ahtimella. Useampi ahdin vaikuttaa sen, ettei kopromisseja vedon suhteen tarvi juurikaan tehdä, jollei voimansiirtoa tahdo sääliä. Tankkipumppu vielä kujeilee, mutta jotain olen kuitenkin saanut temppuilemalla kaasupolkimella paperille piirtymään.Sitten ehjättynä jos vähän vaikka lisääkin, vaikka kyllä tämäkin riittämisen puolesta oikein hyvin riittää.

Kuva
.
tuikku (niukunauku) tutka.net
p.Ö5Ö 3444ÖÖ5
Avatar
Jani1980
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 236
Liittynyt: Ma 23.02.2004 17:36
Paikkakunta: Ylöjärvi

Re: CDI,n ohjelmointi, halpaa, huijausta, vai customia

Viesti Kirjoittaja Jani1980 »

Aihetta sivuten.
W212 (2013) om651 220cdi. Vanha taksi, ajettu 540tkm. Oireina suurehko kulutus, keskikulutus yhden hengen kuormalla 100kmh rajoituksella 6,8l. 80km/h rajoituksella mennyt 6-6,5l.

Löysin ulkomaalaisen sivuston, jossa mainittiin päästökampanjasta /-päivityksestä, joka nostaisi kulutusta ja heikentäisi suorituskykyä? Onko kenelläkään tästä tarkemmin tietoa? Minkälainen kestoikä dpf:llä on, voisiko alkaa olla tiensä päässä ja olla osittain tukossa?

Mitään vikavaloja ei ole pala mittaristossa.
Termostaatti oli auton ostaessa rikki, uusin samantien ja lämmöt nousee nyt 85-100c riippuen ajosta ja ulkolämpötilasta.

Olen viemässä ohjelmointiin, mutta mietinnässä pitäisikö tuo dpf poistaa mekaanisesti + softasta.

Toiseksi, onko näissä yhtä huono cooleri kuin aiemmissa malleissa, eli olisiko biltema / motonet versio suositeltavaa ruuvata paikalle?
S212 220CDI 2013 Avantgarde
EX S211 270CDI 2005 Avantgarde
EX S212 350CDI 2009 AMG-styling
EX S211 320CDI 2004 Avantgarde
EX S210 320CDI 2001 Avantgarde
EX S202 220D 1997 "AMG-styling
EX W124 230E 1990 Automatic
tony
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1893
Liittynyt: To 11.03.2010 14:32
Paikkakunta: espoo

Re: CDI,n ohjelmointi, halpaa, huijausta, vai customia

Viesti Kirjoittaja tony »

Tämä taitaa olla oikea paikka kysyä saako OM 654 ohjelmoitua ja mitä siitä järkevästi kannattaa ottaa ulos normaaliin ajoon ?
S204 CDI AMG
W209 240 CLK
MJPfin
Mersumies
Mersumies
Viestit: 3875
Liittynyt: Pe 14.09.2018 20:20

Re: CDI,n ohjelmointi, halpaa, huijausta, vai customia

Viesti Kirjoittaja MJPfin »

Jos dpf toimii niin ei syytä poistaa. Cooleri on surkea tai todella huono, kannattaa päivittää.
Avatar
Jani1980
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 236
Liittynyt: Ma 23.02.2004 17:36
Paikkakunta: Ylöjärvi

Re: CDI,n ohjelmointi, halpaa, huijausta, vai customia

Viesti Kirjoittaja Jani1980 »

MJPfin kirjoitti: Ti 08.06.2021 23:01 Jos dpf toimii niin ei syytä poistaa. Cooleri on surkea tai todella huono, kannattaa päivittää.
Löytyisi hyllystä bilteman pieni cooleri, onko asennus vastaava kuin aiemmissa om611-648, eli alkup. ahtoletku poikki ja kunnon klemmareilla kiinni tai alkup. letkun holkin päälle letku + klemmari? Löytyisi myös tyhjenetty dpf josta myös katti poistettu. Alkaako haisemaan liikaa, savutukseen ei ilmeisesti vaikuta?
S212 220CDI 2013 Avantgarde
EX S211 270CDI 2005 Avantgarde
EX S212 350CDI 2009 AMG-styling
EX S211 320CDI 2004 Avantgarde
EX S210 320CDI 2001 Avantgarde
EX S202 220D 1997 "AMG-styling
EX W124 230E 1990 Automatic
JohnStockton
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 32
Liittynyt: La 08.05.2021 08:10

Re: CDI,n ohjelmointi, halpaa, huijausta, vai customia

Viesti Kirjoittaja JohnStockton »

tuikku kirjoitti: La 05.06.2021 07:24 Kulutusta on kyllä nyt muokattu ihan tarpeeksi, toivon todella, että loppuu tähän.
Kulutusorientoituneet ihmiset aloittakoot oman, aiheeseen keskittyvän ketjun.

Kunnolla tehty ohjelma hoitaa koko ekoiluhomman paremmin ja antaa vieläpä tehonkin maksimaallisena ikäänkuin boonuksena päälle.
Jatkan ekoilukeskustelua nyt enemmän otsikon mukaisesti. Boldattuun nimim. tuikulle kysymys jo seuraavaa autoa ajatellen: on siis täysin mahdollista ohjelmoida CDI niin että kulutus tosiaan laskee tehon noustessa? Pitää vain löytää oikea tekijä/softa?
MJPfin
Mersumies
Mersumies
Viestit: 3875
Liittynyt: Pe 14.09.2018 20:20

Re: CDI,n ohjelmointi, halpaa, huijausta, vai customia

Viesti Kirjoittaja MJPfin »

Jani1980 kirjoitti: Ti 08.06.2021 23:12
MJPfin kirjoitti: Ti 08.06.2021 23:01 Jos dpf toimii niin ei syytä poistaa. Cooleri on surkea tai todella huono, kannattaa päivittää.
Löytyisi hyllystä bilteman pieni cooleri, onko asennus vastaava kuin aiemmissa om611-648, eli alkup. ahtoletku poikki ja kunnon klemmareilla kiinni tai alkup. letkun holkin päälle letku + klemmari? Löytyisi myös tyhjenetty dpf josta myös katti poistettu. Alkaako haisemaan liikaa, savutukseen ei ilmeisesti vaikuta?
Joutuu pätkimään orkkis päät veke letkuista, niissä on se lukitus letkun puolella kun 211 on coolerissa.
Käryää se traktorille / vanhalle kuormurille jonkun verran. Ja riskinä on että turbo alkaa itkemään öljyä putkeen kun vastapaine vähenee. Sitten käryää todella kitkerälle.
tuikku
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 4658
Liittynyt: La 24.04.2004 09:39

Re: CDI,n ohjelmointi, halpaa, huijausta, vai customia

Viesti Kirjoittaja tuikku »

JohnStockton kirjoitti: Pe 11.06.2021 10:37

Sanoisin, että se on mahdollista tietyillä reunaehdoilla, koska väännön/tehon lisäykseen tarvitaan polttoaineen lisäsyöttöä ja syötönlisäys pelkästään tai itsessään ei kyllä vähennä kulutusta, niin että asiaan täytyy liittyä muutakin. Yksi merkittävä on epärealistisen pitkä välityssuhde vakioautolle. Pidemmän välityssuhteen antama etu on yleensä suuruudeltaan sitä luokkaa, että se antaa hiukan hyvää huolimatta lisääntyneestä polttoaineen ruiskutusmäärästä, toinen asia on vaikkapa automaattivaihteiston ylenmääräinen luisstatus. Kun turbiini luistaa liikaa, tietää se paljon ylimääräisiä työtahteja per 100km.
.
tuikku (niukunauku) tutka.net
p.Ö5Ö 3444ÖÖ5
Avatar
Jani1980
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 236
Liittynyt: Ma 23.02.2004 17:36
Paikkakunta: Ylöjärvi

Re: CDI,n ohjelmointi, halpaa, huijausta, vai customia

Viesti Kirjoittaja Jani1980 »

MJPfin kirjoitti: Pe 11.06.2021 12:55
Jani1980 kirjoitti: Ti 08.06.2021 23:12
MJPfin kirjoitti: Ti 08.06.2021 23:01 Jos dpf toimii niin ei syytä poistaa. Cooleri on surkea tai todella huono, kannattaa päivittää.
Löytyisi hyllystä bilteman pieni cooleri, onko asennus vastaava kuin aiemmissa om611-648, eli alkup. ahtoletku poikki ja kunnon klemmareilla kiinni tai alkup. letkun holkin päälle letku + klemmari? Löytyisi myös tyhjenetty dpf josta myös katti poistettu. Alkaako haisemaan liikaa, savutukseen ei ilmeisesti vaikuta?
Joutuu pätkimään orkkis päät veke letkuista, niissä on se lukitus letkun puolella kun 211 on coolerissa.
Käryää se traktorille / vanhalle kuormurille jonkun verran. Ja riskinä on että turbo alkaa itkemään öljyä putkeen kun vastapaine vähenee. Sitten käryää todella kitkerälle.
Ok, täytyy tutkia etukäteen tuon dpf:n kuntoa. Onko siihen pönttöä irroittamatta muuta tapaa kuin tutkia paineantureiden ja tuhkan täyttöasteen arvoja starilla?

Onko kenelläkään om651 coolerin vaihdosta mitään kuvia tai orkkisletkujen halkaisijaa tallessa? 2,5" 90° mutkat tarvikecoolerissa valmiina, meneekö suoraan päälle?
S212 220CDI 2013 Avantgarde
EX S211 270CDI 2005 Avantgarde
EX S212 350CDI 2009 AMG-styling
EX S211 320CDI 2004 Avantgarde
EX S210 320CDI 2001 Avantgarde
EX S202 220D 1997 "AMG-styling
EX W124 230E 1990 Automatic
Avatar
Jani1980
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 236
Liittynyt: Ma 23.02.2004 17:36
Paikkakunta: Ylöjärvi

Re: CDI,n ohjelmointi, halpaa, huijausta, vai customia

Viesti Kirjoittaja Jani1980 »

Kysymys ohjelmointeja tekeville: auton ohjainlaitteeseen on Vehon mukaan avoin (vapaaehtoinen) kampanja joka koskee moottorin ohjainlaitteen päivitystä (päästökampanja). Onko syytä käydä tämä tekemässä ennen auton käyttämistä tehonlisäyksessä vai onko tästä enemmänkin haittaa ja vaikeuttaa tehonlisäystä? Kysyn siksi, koska aiemmin / muiden autojen osalta on pyydetty käymään tarkistamassa onko autoon ollut saatavilla muita päivityksiä, ennen tehonlisäystä.

Trafilla ei ilmeisesti näy nämä "vapaaehtoiset" kampanjat, eli sen suhteen ei huolta vaikkei päivitystä tekisi?
S212 220CDI 2013 Avantgarde
EX S211 270CDI 2005 Avantgarde
EX S212 350CDI 2009 AMG-styling
EX S211 320CDI 2004 Avantgarde
EX S210 320CDI 2001 Avantgarde
EX S202 220D 1997 "AMG-styling
EX W124 230E 1990 Automatic
tuikku
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 4658
Liittynyt: La 24.04.2004 09:39

Re: CDI,n ohjelmointi, halpaa, huijausta, vai customia

Viesti Kirjoittaja tuikku »

.
Mitä hyötyä on ehjän päityksestä ?
.
tuikku (niukunauku) tutka.net
p.Ö5Ö 3444ÖÖ5
Avatar
Jani1980
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 236
Liittynyt: Ma 23.02.2004 17:36
Paikkakunta: Ylöjärvi

Re: CDI,n ohjelmointi, halpaa, huijausta, vai customia

Viesti Kirjoittaja Jani1980 »

tuikku kirjoitti: La 12.06.2021 08:19 .
Mitä hyötyä on ehjän päityksestä ?
Lähinnä mietitytti että onko tulevaisuudessa ongelmia jos tuota ei tee. Voiko muuttua trafilla esim. vaadittavaksi päivitykseksi.
S212 220CDI 2013 Avantgarde
EX S211 270CDI 2005 Avantgarde
EX S212 350CDI 2009 AMG-styling
EX S211 320CDI 2004 Avantgarde
EX S210 320CDI 2001 Avantgarde
EX S202 220D 1997 "AMG-styling
EX W124 230E 1990 Automatic
Avatar
Jani1980
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 236
Liittynyt: Ma 23.02.2004 17:36
Paikkakunta: Ylöjärvi

Re: CDI,n ohjelmointi, halpaa, huijausta, vai customia

Viesti Kirjoittaja Jani1980 »

Jani1980 kirjoitti: La 12.06.2021 09:00
tuikku kirjoitti: La 12.06.2021 08:19 .
Mitä hyötyä on ehjän päityksestä ?
Lähinnä mietitytti että onko tulevaisuudessa ongelmia jos tuota ei tee. Voiko muuttua trafilla esim. vaadittavaksi päivitykseksi. Tai jos huollossa tekevät tuon avoimen päivityksen, meneekö tehonlisäysohjelmointi uusiksi tämän jälkeen?
S212 220CDI 2013 Avantgarde
EX S211 270CDI 2005 Avantgarde
EX S212 350CDI 2009 AMG-styling
EX S211 320CDI 2004 Avantgarde
EX S210 320CDI 2001 Avantgarde
EX S202 220D 1997 "AMG-styling
EX W124 230E 1990 Automatic
MJPfin
Mersumies
Mersumies
Viestit: 3875
Liittynyt: Pe 14.09.2018 20:20

Re: CDI,n ohjelmointi, halpaa, huijausta, vai customia

Viesti Kirjoittaja MJPfin »

Se korvaa sen muokatun softan orkkiksella päivityksellä ja taas on vakio ja vähän huonompi.
Coolerin osalta jyrkkä ehkä, en mitannut letkuja joten joudut purkamaan puskurin ja kokeilemaan.
Eihän se ole kuin vajaan tunnin homma.
Avatar
Jani1980
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 236
Liittynyt: Ma 23.02.2004 17:36
Paikkakunta: Ylöjärvi

Re: CDI,n ohjelmointi, halpaa, huijausta, vai customia

Viesti Kirjoittaja Jani1980 »

Tarvii koittaa eka alakautta jos saisi mitat pohjamuovin poistamalla. Vähän helpompi kuin puskurin irroitus.

Mutta lähinnä tuohon päivitysasiaan palatakseni, ei ole kuitenkaan mitään estettä tuolle tehdaspäivitykselle, eli tehonlisäys onnistuu myös päivityksen jälkeen normaalisti?
Tuskinpa näihin 212 ei enää paljoa päivityksiä tarjoilla.
S212 220CDI 2013 Avantgarde
EX S211 270CDI 2005 Avantgarde
EX S212 350CDI 2009 AMG-styling
EX S211 320CDI 2004 Avantgarde
EX S210 320CDI 2001 Avantgarde
EX S202 220D 1997 "AMG-styling
EX W124 230E 1990 Automatic
MJPfin
Mersumies
Mersumies
Viestit: 3875
Liittynyt: Pe 14.09.2018 20:20

Re: CDI,n ohjelmointi, halpaa, huijausta, vai customia

Viesti Kirjoittaja MJPfin »

Sä et hyödy siitä päivityksestä mitään, ne on lähinnä egr ym saastelaitteiden käytön lisäämistä.
Itse otin orkkiks ecun talteen ja tein kloonin jos joskus tulee joku "pakollinen" päivitys heitän sen kiinni ja voivat siihen mun puolesta työntää sen.
Avatar
Jani1980
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 236
Liittynyt: Ma 23.02.2004 17:36
Paikkakunta: Ylöjärvi

Re: CDI,n ohjelmointi, halpaa, huijausta, vai customia

Viesti Kirjoittaja Jani1980 »

Ok, tuokin on tietty hyvä vaihtoehto. Missä hinnoissa ecujen hinnat pyörii ja tekeekö kaikki tunnetut softaajat klooneja?
S212 220CDI 2013 Avantgarde
EX S211 270CDI 2005 Avantgarde
EX S212 350CDI 2009 AMG-styling
EX S211 320CDI 2004 Avantgarde
EX S210 320CDI 2001 Avantgarde
EX S202 220D 1997 "AMG-styling
EX W124 230E 1990 Automatic
MJPfin
Mersumies
Mersumies
Viestit: 3875
Liittynyt: Pe 14.09.2018 20:20

Re: CDI,n ohjelmointi, halpaa, huijausta, vai customia

Viesti Kirjoittaja MJPfin »

Eiköhän ne tee, hinta on sivuseikka itselle kun omaa autoa sorkkii. Mielummin klooni hyllyssä kuin auto mykkänä pihalla jos käy oho.
Avatar
markoala
Mersumies
Mersumies
Viestit: 2715
Liittynyt: Ma 11.04.2005 12:21
Paikkakunta: Mäntsälä Anttila

Re: CDI,n ohjelmointi, halpaa, huijausta, vai customia

Viesti Kirjoittaja markoala »

Katsoin starilla ohjelmoidun GLK 220cdi n vikakoodeja. Tuttu ahtopaine liian korkea, ei hätää auto toimi hyvin. Voimaa tuntui olevan varsin hyvin.
Tallentuneena oli 583nm, ahtopaine tuolloin n. 3 bar.. tuntuu paljolta. Kyseessä on ulkomaisen yrityksen softa.
W213 220d +W203 320 4matic, W201 1.8e
tuikku
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 4658
Liittynyt: La 24.04.2004 09:39

Re: CDI,n ohjelmointi, halpaa, huijausta, vai customia

Viesti Kirjoittaja tuikku »

.
Tarkoitatko Marko absoluuttista painetta vaiko "ylipainetta".
Tuo mootori ahtaa noin kaksi baaria jo vakioasetuksilla, jos saa vaan syöttötason nousemaan.
GLK,ta on usealla kobinaatiolla, joissa lähes kaikissa 220cdi = 250cdi tekniikaltaan, ero on puhtaasti ohjelmallinen.
.
tuikku (niukunauku) tutka.net
p.Ö5Ö 3444ÖÖ5
pulismi
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 59
Liittynyt: Ma 26.10.2009 22:36

Re: CDI,n ohjelmointi, halpaa, huijausta, vai customia

Viesti Kirjoittaja pulismi »

Meneekö 318 V6 Sprinter edc16cp31,obd kautta vai onko luettava suoraan boxista?
Avatar
markoala
Mersumies
Mersumies
Viestit: 2715
Liittynyt: Ma 11.04.2005 12:21
Paikkakunta: Mäntsälä Anttila

Re: CDI,n ohjelmointi, halpaa, huijausta, vai customia

Viesti Kirjoittaja markoala »

Tarkoitatko Marko absoluuttista painetta vaiko "ylipainetta".
En osaa sanoa, jäi vain mieleen lukemia vikakoodiin liittyen olosuhde muistista starilla tutkien.
W213 220d +W203 320 4matic, W201 1.8e
tuikku
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 4658
Liittynyt: La 24.04.2004 09:39

Re: CDI,n ohjelmointi, halpaa, huijausta, vai customia

Viesti Kirjoittaja tuikku »

pulismi kirjoitti: La 12.06.2021 22:03 Meneekö 318 V6 Sprinter edc16cp31,obd kautta vai onko luettava suoraan boxista?
Manuaali menee, automaatti ei.
.
tuikku (niukunauku) tutka.net
p.Ö5Ö 3444ÖÖ5
pulismi
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 59
Liittynyt: Ma 26.10.2009 22:36

Re: CDI,n ohjelmointi, halpaa, huijausta, vai customia

Viesti Kirjoittaja pulismi »

Joo ku syötöt stoppas 80mm3 kohdille
tony
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1893
Liittynyt: To 11.03.2010 14:32
Paikkakunta: espoo

Re: CDI,n ohjelmointi, halpaa, huijausta, vai customia

Viesti Kirjoittaja tony »

Tuikku ? joko OM654 onnistuu ohjelmoida ja mitä siitä järkevästi kannattaa ottaa ?
S204 CDI AMG
W209 240 CLK
tuikku
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 4658
Liittynyt: La 24.04.2004 09:39

Re: CDI,n ohjelmointi, halpaa, huijausta, vai customia

Viesti Kirjoittaja tuikku »

.
Eipä ole, vieläkään.
On niin kiirettä, etten oikein ehdi asiaan perehtymään.
Parin kymmenen hepan lisäystä en ilkiä laitta.
.
tuikku (niukunauku) tutka.net
p.Ö5Ö 3444ÖÖ5
tony
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1893
Liittynyt: To 11.03.2010 14:32
Paikkakunta: espoo

Re: CDI,n ohjelmointi, halpaa, huijausta, vai customia

Viesti Kirjoittaja tony »

Selvä. Jäädään odottelemaan. Erikoista että monet pajan tarjoavat 45hp ja 90Nm lisää, mutta sinut tieto/taitoon lienee luottaminen.
S204 CDI AMG
W209 240 CLK
pulismi
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 59
Liittynyt: Ma 26.10.2009 22:36

Re: CDI,n ohjelmointi, halpaa, huijausta, vai customia

Viesti Kirjoittaja pulismi »

Ootko tuikku mittailu pakolämpöjä om642 moottorista.Kuinka ylös uskaltaa 2056 billetillä syötöt nostaa,nyt 140mm3 ja pakopaineet 2.6.Ja onko kokemusta noista ahdoista milloin ei enää ilma lisäänny,nyt 2.5bar ja jonkin verran savuttaa
GONKari
Uusi tuttavuus
Uusi tuttavuus
Viestit: 1
Liittynyt: Ti 29.06.2021 16:08

Re: CDI,n ohjelmointi, halpaa, huijausta, vai customia

Viesti Kirjoittaja GONKari »

Ennen Juhannusta tuli käytyä Tuikulla päivittämässä 2010 350ML cdi:n softa. Nyt voi todeta, että auto toimii hyvin. :)
Hevosia ja vääntöä tuli lisää, mutta tärkeimpänä pidän siitä, että tehon ja laatikon käyttäytyminen muuttui paljon paremmaksi. Nyt ei pidä "väkisin" isoa vaihdetta päällä ja vaihtaa tarvittaessa pienemmälle herkemmin.

Liityn muiden tyytyväisten Tuikun asiakkaiden joukkoon.
buubaa
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 64
Liittynyt: Ma 03.02.2014 19:55

Re: CDI,n ohjelmointi, halpaa, huijausta, vai customia

Viesti Kirjoittaja buubaa »

Kaippa tää on hyvä topic kysyä aiheesta. W164 om642 kokeilin delphillä sekä carlylla tehdä dpf pakkopolttoa, molemmat kumminkin valitti ettei saa yhteyttä ecuun. Vikakoodien luku ym toimii normaalisti niin voisko olla että tosta on dpf tyhjätty ja ohjelmoitu pois ja tämän takia ei toi pakkopoltto onnistu?
Vastaa Viestiin