300GE 1991 koronaprojektina

Mersujen (ja vain Mersujen tai suoraan niihin liittyvät) korjaustarinat, -ohjeet ja muut vastaavat projektikertomukset.
Avatar
karra
Mobilisti
Mobilisti
Viestit: 12259
Liittynyt: Ma 08.12.2003 13:43
Paikkakunta: Lappeenranta

300GE 1991 koronaprojektina

Viesti Kirjoittaja karra »

Tämä olisi voinut sopia myös Oldtimer-osastolle mutta menköön projekteihin kun on ajaton automalli.

Sain ostettua seuraavaksi projektiksi 1991 300GE:n joka on ollut ajossa katsastettuna viimeiksi 2012, sen jälkeen jäänyt pois liikenteestä erinäisistä syistä. Vuosi sitten sillä oli ajettu naapuriin vielä mutta tänä vuonna ei enää lähtenyt käyntiin.

Ilman koeajoa siis piti ostaa ja luottaa myyjän sanaan että oli toiminut. Auto oli tutun tutulla Kerimäellä jonne se oli ostettu Janakkalasta 2009, näin vanhan myynti-ilmoituksen jossa hinta 2009 oli ollut 15k. Itse asiassa olen auton nähnyt 2013 jolloin se käynnistettiin ja kokeilin silloin että vaihteet menee ainakin päälle eteen ja taakse.

Kuva

Trailerilla haettiin lokakuussa kotiin.

Kuva

Piti pökätä puomilla autokatokseen suojaan ensin, jossa vaihdoin toisen bensapumpun ja sain auton käyntiin.

Kuva

Kirjottelen tänne hissukseen kun on muutakin puuhaa tällä hetkellä niin tämä on sellainen kahden talven täyteprojekti tavitteena saada tästä museoauto 2022.

Alla myyjältä saatu VIN listaus, en ole tulostanut XENTRYstä uutta mutta osia on tullut sieltä katseltua.

VIN WDB46322817075040
Model 300GE/G300; 500GE/G500
Chassis 46322817075040
Engine 103987 12 001183
Transmission 722397 13 489978
tCase 750650 10 003968
Order 6 0 248 00026
Approx. year 1990
Cab 463588 10
Steer 765503 10 N90346
Dealer Kassel branch (248)
Paint 249 - malachite metallic (from 01.01.1990 up to 31.12.1996)
6249 Unknown code
Options
A02 joint heads, chromium plated (с 1978)
A11 axle ratio fast
A52 track enlargement
A70 differential lock, front axle (с 1978)
B02 braking system, anti-lock (abs) (с 1978)
C27 reinforced front springs (с 1978)
C75 lower body protection, high-grade steel (с 1978)
C76 lateral touch-down protection, for off-road operation (с 1978)
D39 multiway connector
E43 trailer plug socket, thirteen-pin
E51 bicycle rack, alustyle (double) (с 1978)
short-range interference suppression
E70 becker radio set europa 2000, vk (с 1978)
F46 headlamp wiper/washer (с 1978)
G40 automatic transmission (с 1978)
H02 air conditioner (с 1978)
H10 heater for driver's seat and co-driver's seat (с 1978)
H12 auxiliary heater (с 1978)
H20 heat-absorbing glass all round (с 1978)
J65 outside temperature indicator (с 1978)
K89 exhaust emission control system with catalytic converter with closed loop control (с 1978)
P39 enlarged fenders use wide tires (с 1978)
Q55 trailer coupling, reinforced, ball-head type, low mounted d96/4 (с 1978)
R78 light alloy wheels for wide tires (с 1978)
S34 passenger compartment seat headrests (с 1978)
S37 driver's seat armrest (с 1978)
S38 co-driver's seat armrest (с 1978)
V18 interior trim in black (с 1978)
V35 steering wheel and gearshift lever with leather cover (с 1978)
V51 window lifter, electric, quadruple (с 1978)
V63 luggage nets on backrests (с 1978)
X32 vehicle registration book for individual acceptance
X59 leather, designo-dark green, two-color (с 1978)
central locking system
Y16 fire extinguisher (с 1978)
Y45 emergency lantern
Z81 fastening eyes (с 1978)
580 air conditioner/Tempmatic (с 01.11.1982)
581 automatic climate control (с 01.01.1977)

Karkea aikataulu on että 2021 katsastuskuntoon ja ajoon jolloin näkee miten auto toimii. Museohieronta sitten 2021-2022.
1971 300 SE L 6.3 museoauto
1981 380 SL museoauto
1987 560 SEC museoauto
1991 300 GE koronaprojekti
2004 C180 daily driver
2005 Peugeot 206 lady driver
Avatar
Sharedoc
Mersumies
Mersumies
Viestit: 807
Liittynyt: La 03.03.2012 15:48
Paikkakunta: Oulu

Re: 300GE 1991 koronaprojektina

Viesti Kirjoittaja Sharedoc »

Siistin näköinen päällepäin eikä varmaan paljon ajettu kun pensakoneella. Sisäkuvia olisi kiva nähdä kun listan mukaan on vihreillä nahkapenkeillä. Hyvä varustetaso.
Ajossa: S123 300TDT autom -82 659tkm http://www.mersuforum.net/forum/viewtop ... 3&t=165053
Vastaanottotarkastuksessa: C107 350 SLC -72 240tkm (MR) http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php?t=65233
Odottaa museotarkastusta: Fiat 600D -64 64tkm http://www.fiatforum.fi/viewtopic.php?f=9&t=41922
Lomalla: W123 300D -76 489tkm (MR) http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php?t=65243
Lomalla: Monark Monarped -61 http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php?p=777043#777043
Avatar
Pontus
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1125
Liittynyt: Pe 08.02.2008 20:26
Paikkakunta: Helsinki

Re: 300GE 1991 koronaprojektina

Viesti Kirjoittaja Pontus »

Mielenkiintoinen projekti taas kerran, tämä lähtee seurantaan. :thumbup:

Kohtuu hyvällä varustuksella on lähtenyt tehtaalta..
Nyk; S204 200 Kompressor A 2008 ja Mercedes Benz W123 230E A 1982 (Lepäämässä tallissa)

Ex Mercedes Benz w115 220 D (mr)
juusmo
Mersumies
Mersumies
Viestit: 500
Liittynyt: Ti 09.07.2013 08:17
Paikkakunta: Helsinki

Re: 300GE 1991 koronaprojektina

Viesti Kirjoittaja juusmo »

Ryhdikkään oloinen kuitenkin. Ei vissiin ole koko aikaa tuossa navetan edessä seissyt? :)
SL600 -97
CL55 AMG -01
ex: SL320 -96
Avatar
karra
Mobilisti
Mobilisti
Viestit: 12259
Liittynyt: Ma 08.12.2003 13:43
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: 300GE 1991 koronaprojektina

Viesti Kirjoittaja karra »

juusmo kirjoitti: Pe 13.11.2020 07:22 Ryhdikkään oloinen kuitenkin. Ei vissiin ole koko aikaa tuossa navetan edessä seissyt? :)
Ei ole, tämän "kesän" vaan, ja nyt oli säilytystila kortilla niin ois joutunut ulkoruokintaan talveksi. Onneksi älysin alkaa kyselee 7 vuoden jälkeen vieläkö auto on tallella. Tämä lähti nyt uudestaan siitä kun sain vinkin Heinolassa olevasta huonokorisesta 230GEstä joka on ollut pois ajosta kait 12 vuotta tms. ja ajattelin jos sen ois vieny Viroon koritöihin ja sitten museoinut. Mutta omistajan poika kulemma tekee siitä vielä auton :)

Sharedoc; tällä on ajettu just alle 200t.

Kertoilen lisää jossain vaiheessa, ja otan esim sisäkuvia. Penkit on upeassa kunnossa, samoin koko sisusta siis. Kojetaulun jalopuulista on kesinyt lakkaukset osittain irti. Kabiini ei haise kostealle eikä homeiselle.

Geländewagen oli katsastettu normaalisti 2012 ja kotimatkalla oli lipsahtanut ojaan. Vanne kiero, puskurin pää vääntyi, rikki meni se puskurin päätymuovi, lokasuojan levike tiivisteineen, lokasuoja, koristelista ja sumuvalo. Panhardtanko vääntyi ja etupään raideleveys siirtyi sivulle siksi. Osa noista on korjattu ns kyläseppästandardin mukaan, mutta tuossa edellä on osalista mitä tarvitaan, sumuvalo ja Panhardtanko ennen katsastusta toki. Muut on kosmeettista.
1971 300 SE L 6.3 museoauto
1981 380 SL museoauto
1987 560 SEC museoauto
1991 300 GE koronaprojekti
2004 C180 daily driver
2005 Peugeot 206 lady driver
Efraim
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 313
Liittynyt: Pe 17.04.2009 16:27
Paikkakunta: Manse, Riäväkylä

Re: 300GE 1991 koronaprojektina

Viesti Kirjoittaja Efraim »

Ehdinkin jo mielessäni ihmetellä miksi tuollainen auto jää seisomaan. Vastaus tuli.
Kahdehdittava auto :thumbup:. Varmasti tulee taas seurattua Karran aherrusta.
Avatar
MouTine
Mersumies
Mersumies
Viestit: 925
Liittynyt: La 15.06.2013 11:08
Paikkakunta: Sirius

Re: 300GE 1991 koronaprojektina

Viesti Kirjoittaja MouTine »

Hieno G. Seurataan mielenkiinnolla. Ja kuten yllä jo mainittiinkin, niin lisää kuvia.
Nykyiset...
'07 CL63 AMG V8
'04 Mondeo V6

Ollut joskus...
'04 SLK55 AMG V8 Kleemann K2
'01 Maxima 3.0i V6
'00 Passat 2.8i 4motion
'99 S80 2.9i I6
'00 300M 3.5 V6
'97 Lumina V6
'02 Omega V6
'00 Mondeo V6
'05 CLK55 AMG V8
'94 Audi A8 4.2i V8
'00 CLK55 AMG V8 Kleemann K2
'92 BMW 850i 5.0i V12
'96 Ford Mustang SVT Cobra 4.6i 32V V8
'92 Lincoln TownCar 4.6i SOHC V8
'78 Ford Capri 2.9i BOA Cosworth V6
'77 Ford Capri 2.8i V6

...Ja pienet sille!
Avatar
karra
Mobilisti
Mobilisti
Viestit: 12259
Liittynyt: Ma 08.12.2003 13:43
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: 300GE 1991 koronaprojektina

Viesti Kirjoittaja karra »

Olen vaihtanut alimmaisen bensapumpun eli sen joka syöttää poltoainetta varsinaiselle pumpulle joka on kuskin puolen takalokasuojassa sisälokarin takana. En saanut edes merkkilikkeestä pumpulle osanumeroa eikä XENTRY varaosakuvasto näytä kun sen varsinaisen pumpun. Yhdessä kaaviossa näkyy toinenkin pumppu mutta ne pumput on vaan sellaisessa lokerossa jossa on viitenumero XENTRYn kuviin. Sillä perusteella ostin sitten kaksi samanlaista Boschin pumppua ATOY:ita, 270 euroa pari jäi maksamaan. ATOYn kuvastokin kertoi vaan että autossa on yksi pumppu ... no kaksi niitä on. Tässä kuvassa näkyy se alempi.

Kuva

Normaalisti webastollisessa autossa tuolta jostain lähtisi pikku putki webaston pumpulle, omassa SECissä webasto on jälkiasenteinen ja en ole missään muussa autossa päässyt tutkimaan miten se on tehtaalta tullessa toteutettu? Sitä ihmetellessä koin aikamoisen yllätyksen kun näin että auton rungon välissä, takakardaanin vieressä on iso lisäpolttoainesäiliö!

Soitin edelliselle omistajalle mutta he ei tienneet sellaisen olemassaolosta. Yhden kerran olivat tankanneet auton täyteen ja sinne oli mennyt toistasataa litraa bensaa, nyt löytyi selitys.

Lisätankki on toteutettu siten että bensan täyttöputkeen on tehty haara ja kun päätankki on täynnä niin tankattava bensa alkaa mennä sinne lisätankkiin. Oikeassa takapyöränaukossa on vielä yksi bensapumppu jonka surinaa en kuullut kun tutkailin autoa aiemmin, nyt kun otin sisälokkarin pois niin kuulee kun se surisee. Lisäpumppu imee lisätankista bensaa ja syöttää sitä päätankkin natsasta joka on siinä täyttöputkessa, haaran jälkeen. Jos tankit on täynnä niin lisätankin bensa pumppautuu sinne päätankkiin ja täyttöputken ylivuodosta se menee takaisin lisätankkiin. Oletan että kun bensaa kuluu niin se lisätankissa oleva polttoaine pumppautuu päätankkiin ja kun lisätankki on lopulta tyhjä pumppu vaan huutaa kuivana. Vähän outo systeemi mutta kai se on toiminut.

Aion ottaa lisätankin putkineen joka tapauksessa pois. Siellä on pitkä täyttöputki jossa letkua välillä ja liitokset näyttää että ovat jo vuotaneet. Lisäksi se täyttöputki on ihan pakoputkessa kiinni, jotain asbestin näköistä eristystä on kuitenkin siellä. Samoin keskiäänenvaimennin on lisätankin ja auton pohjan välissä. Ei vaikuta kovin järkevältä tuollainen kötöstys.

Pitää vaan selvittää missä webaston pa-pumppu on, oiskohan se pumppu otettu pois kun autossa on lohkolämmitin? EIkä webasto ole kuulemma toiminut koskaan, sen sulake oli myös palanut. Tutkimista riittää. Eikä bensamittari näytä toimiva.

Otan auton muovisen tankin myös alas jotta näkee pohjann. Kaikki bensalinjat menee myös uusiksi, ainakin siellä takana. Sisälokarien alla ei ollut mitää radikaalia, vähän pintaruostetta.
1971 300 SE L 6.3 museoauto
1981 380 SL museoauto
1987 560 SEC museoauto
1991 300 GE koronaprojekti
2004 C180 daily driver
2005 Peugeot 206 lady driver
lauri a.
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 270
Liittynyt: Ti 14.04.2009 21:25
Paikkakunta: Sastamala

Re: 300GE 1991 koronaprojektina

Viesti Kirjoittaja lauri a. »

Oma G on just samanlainen ja saman värinenkin, auto on lähtenyt tehtaalta 300 bensana mutta joku on vaihtanut Suomessa dieselin tilalle. Noiden polttoainemittarit on yleisesti sellaisia että ainetta pitää olla jonkunverran tankissa että mittari näyttää yhtään mitään. Opiskelijavalo kun syttyy itsellä niin tankissa on vielä 19l ainetta mutta mittari näyttää jo tyhjää. Anturissa on 3 napaa (1 valolle, 2 mittarille) ja jos ne on kytketty väärin niin mittari ei näytä mitään. Mersut anturit (ainakin dieseleissä) tahtoo myös kerätä sellaista karstaa sinne koteloidun anturin sisälle, anturi kannattaa purkaa ja putsata ennen kuin sitä alkaa uusimaan. Tämä onnistuu myös tankki paikallaan tavaratilan pienestä huoltoluukusta kunhan askartelee anturille avaimen jolla sen saa auki. Mittariston päässä oli myös joskus häikkää niin vaihdoin mittaristoon W124 Mersusta sen koko osan missä on öljynpaine-, lämpö- ja polttoainemittarit.
Avatar
karra
Mobilisti
Mobilisti
Viestit: 12259
Liittynyt: Ma 08.12.2003 13:43
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: 300GE 1991 koronaprojektina

Viesti Kirjoittaja karra »

lauri a. kirjoitti: Ma 16.11.2020 07:36 Noiden polttoainemittarit on yleisesti sellaisia että ainetta pitää olla jonkunverran tankissa että mittari näyttää yhtään mitään. Opiskelijavalo kun syttyy itsellä niin tankissa on vielä 19l ainetta mutta mittari näyttää jo tyhjää.
Omassa G500:ssa mittari näyttää ihan tyhjiin asti, loogisesti. Yhdessä W126:ssa oli sellainen että kun valo syttyi niin mittarikin jämähti siihen paikkaan eikä mennyt nollaan.

W116:ssa jouduin putsamaan anturin, alkoi sitten toimia bensavalo, eli tuttua puuhaa. Luukun löysin tämän Geen pohjasta jo :D mutta tankki tulee joka tapauksessa irtoamaan :P .

Tankin pohjassa on parikin tulppaa/liitäntää eli pumpulle tuleva bensalinja sekä sitten joku proppu, oisko tyhjennysproppu? Sihti taitaa olla siinä pumpun letkuliitännän kohdalla. Varmaan löytyy se paluuliitäntäkin kun alkaa purkamaan.

Oliko sinulla Webaston pumpun sijainnista tietoa?
1971 300 SE L 6.3 museoauto
1981 380 SL museoauto
1987 560 SEC museoauto
1991 300 GE koronaprojekti
2004 C180 daily driver
2005 Peugeot 206 lady driver
Avatar
karra
Mobilisti
Mobilisti
Viestit: 12259
Liittynyt: Ma 08.12.2003 13:43
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: 300GE 1991 koronaprojektina

Viesti Kirjoittaja karra »

Laitetaan nyt muutama kuva autosta, tein Flickriin uuden kansion tälle.

Kuva20201025_141326 by Kari Pykäläinen, on Flickr

Kuva20201025_141348 by Kari Pykäläinen, on Flickr

Kuva20201020_140150 by Kari Pykäläinen, on Flickr

Penkit näyttää kyllä mustilta ...
1971 300 SE L 6.3 museoauto
1981 380 SL museoauto
1987 560 SEC museoauto
1991 300 GE koronaprojekti
2004 C180 daily driver
2005 Peugeot 206 lady driver
Avatar
S202
Mersumies
Mersumies
Viestit: 4675
Liittynyt: Ti 30.12.2008 13:40
Paikkakunta: Alavus

Re: 300GE 1991 koronaprojektina

Viesti Kirjoittaja S202 »

Tuohan on hyväkuntoisen näköinen auto. Mukava seurata kun näistä ei juuri tällä palstalla ole juttua ja offipalstalla on vähän eri meininki näiden rakentelun suhteen.
W123 300TDT projekti
Land Cruiser kdj120
Avatar
Häksä
Mersumies
Mersumies
Viestit: 513
Liittynyt: Su 27.03.2011 10:47
Paikkakunta: Helsinki

Re: 300GE 1991 koronaprojektina

Viesti Kirjoittaja Häksä »

Nätin näköinen G, tällaista on kiva seurata.

Polttoaineanturista sen verran että W126:ssa (ja varmaan kaikki muutkin aikalaiset) kun koho laskeutuu pohjaan, se ottaa fyysisesti kiinni nastoihin jotka sytyttää merkkivalon. Eli viisari ei siitä tilanteesta enää laske minnekään ja tankissa on mittaamaton määrä (=reservi) ainetta. Jos viisari näyttää jotain muuta, niin sitten on jotain muuta sähkövikaa.
500 SEC ’85 kesäkäyttis
S8 quattro manual ’97 talvikäyttis
944 Turbo ’88
200 quattro 20V ’90 naftaliinissa, odottaa parempia aikoja
Kirahvi
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 20
Liittynyt: Su 08.12.2019 18:15

Re: 300GE 1991 koronaprojektina

Viesti Kirjoittaja Kirahvi »

Hienon näköinen auto. Muistelen Aatos Erkolla tuollaisen vihreän olleen 80 luvulla, ennen kuin vaihtoi 90 luvun alussa harmaaseen, siinä harmaassa oli muistaakseni Karo sisustus, mutta vihreässä taisi olla nahat, bensalla kävivät molemmat. Onko tämän alkupään historia tiedossa? Silloin niitä ihailin ja edelleenkin noita voi ihailla. Mielenkiintoinen projekti.
Avatar
karra
Mobilisti
Mobilisti
Viestit: 12259
Liittynyt: Ma 08.12.2003 13:43
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: 300GE 1991 koronaprojektina

Viesti Kirjoittaja karra »

Häksä kirjoitti: Ma 16.11.2020 16:10 Nätin näköinen G, tällaista on kiva seurata.

Polttoaineanturista sen verran että W126:ssa (ja varmaan kaikki muutkin aikalaiset) kun koho laskeutuu pohjaan, se ottaa fyysisesti kiinni nastoihin jotka sytyttää merkkivalon. Eli viisari ei siitä tilanteesta enää laske minnekään ja tankissa on mittaamaton määrä (=reservi) ainetta. Jos viisari näyttää jotain muuta, niin sitten on jotain muuta sähkövikaa.
Joo niinhän se oli minullakin. Oli vaan jossain sähköinen vika eli neula ei laskenut kun vähän alle varttitankin kohdalle, jonkun aikaa kun ajeli niin syttyi bensavalo ja tankissa taisi olla sen 12 litraa bensaa vielä. W116 anturin putsasin ja siinä näki miten se siis toimii. Oli joku sähköä johtava knööli siellä joka piti bensavaloa päällä.
1971 300 SE L 6.3 museoauto
1981 380 SL museoauto
1987 560 SEC museoauto
1991 300 GE koronaprojekti
2004 C180 daily driver
2005 Peugeot 206 lady driver
Avatar
karra
Mobilisti
Mobilisti
Viestit: 12259
Liittynyt: Ma 08.12.2003 13:43
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: 300GE 1991 koronaprojektina

Viesti Kirjoittaja karra »

Auto on nyt pukeilla takapäästään ja olen pudottanut lisätankin jo alas, kaikki letkut oli jo hapertuneet eli palopommin ainekset oli. Tuon näkoinen:

Kuva20201122_180514 by Kari Pykäläinen, on Flickr

Sain tänään bensapumppupaketin kaikkine putkineen irti, pistän putkia ja letkut uusiksi. Pudotan tankin alas jotta pääsee siistimään pohjaa, tankin kiinnityspannat on ihan lahot.

Takajarrurummut lähti irti pienen teutaroinnin jälkeen, ne on hyvässä kunnossa kuten jarrukengätkin.

Vasemmassa takajarrussa ei kuitenkaan ole eloa. Siinä jarrukilven takana putkessa banjon päällä on jonkinnäköinen venttiili joka on sinetöity rautalangalla, oisko se joku paineensäädin joka on lukittu tiettyyn asentoon. Oikealla ei ole. No, avaan kuitenkin liitokset koska ajattelin uusia takajarrusylinterit, Autodocilta saa esim Bremboa alle 13 euroa kappale, halpaa.

Samalla pitää tilata kaikki suodattimet ja jos keksii muuta niin samalla kertaa sitten.

Mitään isompia yllätyksiä ei ole löytynyt, sisälämppärin haara löytyi apparin jalkatilasta - maton alta! Webaston bensapumppu lymyili tuon lisätankin yläpuolella.
1971 300 SE L 6.3 museoauto
1981 380 SL museoauto
1987 560 SEC museoauto
1991 300 GE koronaprojekti
2004 C180 daily driver
2005 Peugeot 206 lady driver
Avatar
karra
Mobilisti
Mobilisti
Viestit: 12259
Liittynyt: Ma 08.12.2003 13:43
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: 300GE 1991 koronaprojektina

Viesti Kirjoittaja karra »

Tein äsken Autodocille tilauksen. Katsoin Xentry Parts Informationista OEM numerot noiden kriittisten osalta ja löysin kahlaamalla sopivat osat joissa OEM numero täsmäsi, eli pitäs tulla oikeat osat kerralla.

Positio Artikkelin numero Tuotteen kuvaus Lukumäärä Yksittäishinta € Yhteishinta €
1. A 12 440 Jarrusylinteri 2 12,59 € 25,18 €
2. H 1914/1 KIT Hydrauliikkasuodatin, automaattivaihteisto 1 26,73 € 26,73 €
3. E142H D21 Öljynsuodatin 1 4,89 € 4,89 €
4. 1 987 476 235 Jarruletku 1 10,21 € 10,21 €
5. PHB138 Jarruletku 2 11,33 € 22,66 €
6. 1 457 429 970 Ilmansuodatin 1 16,37 € 16,37 €
7. E26H Hydrauliikkasuodatin, ohjaus 1 4,82 € 4,82 €
8. 0 986 AF8 093 Polttoainesuodatin 1 12,52 € 12,52 €
9. 6PK2360 Moniurahihna 1 22,46 € 22,46 €
10. 0 242 229 655 Sytytystulppa 6 1,74 € 10,44 €
11. 9XW 178 878-161 Pyyhkijänsulka 2 2,65 € 5,30 €
Tuotteet: 161,58 €
Toimitus: 0,00 €
1971 300 SE L 6.3 museoauto
1981 380 SL museoauto
1987 560 SEC museoauto
1991 300 GE koronaprojekti
2004 C180 daily driver
2005 Peugeot 206 lady driver
lauri a.
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 270
Liittynyt: Ti 14.04.2009 21:25
Paikkakunta: Sastamala

Re: 300GE 1991 koronaprojektina

Viesti Kirjoittaja lauri a. »

karra kirjoitti: Ma 30.11.2020 22:16 Takajarrurummut lähti irti pienen teutaroinnin jälkeen, ne on hyvässä kunnossa kuten jarrukengätkin.

Vasemmassa takajarrussa ei kuitenkaan ole eloa. Siinä jarrukilven takana putkessa banjon päällä on jonkinnäköinen venttiili joka on sinetöity rautalangalla, oisko se joku paineensäädin joka on lukittu tiettyyn asentoon. Oikealla ei ole. No, avaan kuitenkin liitokset koska ajattelin uusia takajarrusylinterit, Autodocilta saa esim Bremboa alle 13 euroa kappale, halpaa.
Takajarruissa on ihan tehtaalta sellainen pieni takaiskuventtiili joka pitää takajarruissa esipaineen jotta jarrutuksen jälkeen kengät ei palaudu "liikaa" jolloin seuraavassa jarrutuksessa poljin painuu pitkälle ennen kuin jarrut alkaa puremaan. Mun autossa kyseinen venttiili sijaitsi vasemmassa runkopalkissa jarruputkessa noin kuljettajan jalkojen kohdalla. Näitä on lisäksi ollut 1 ja 2 takajarrulinjalla, alkupään W463 on ilmeisesti ollut kahdella jarrulinjalla eli molemmilla puolilla takana oma jarruputki ja oma abs-anturi. Oma -90 auto on kuitenkin 2 anturilla mutta vain 1 jarruputkella :D

Takajarrujen automaattiset kenkien säätimet kannattaa myös tarkistaa, tappelin just oman auton kanssa takajarrujen tehottomuuden ja laahaamisen kanssa, syylliseksi paljastui jarrukengän säädin.
Avatar
karra
Mobilisti
Mobilisti
Viestit: 12259
Liittynyt: Ma 08.12.2003 13:43
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: 300GE 1991 koronaprojektina

Viesti Kirjoittaja karra »

lauri a. kirjoitti: To 03.12.2020 15:34
karra kirjoitti: Ma 30.11.2020 22:16 Takajarrurummut lähti irti pienen teutaroinnin jälkeen, ne on hyvässä kunnossa kuten jarrukengätkin.

Vasemmassa takajarrussa ei kuitenkaan ole eloa. Siinä jarrukilven takana putkessa banjon päällä on jonkinnäköinen venttiili joka on sinetöity rautalangalla, oisko se joku paineensäädin joka on lukittu tiettyyn asentoon. Oikealla ei ole. No, avaan kuitenkin liitokset koska ajattelin uusia takajarrusylinterit, Autodocilta saa esim Bremboa alle 13 euroa kappale, halpaa.
Takajarruissa on ihan tehtaalta sellainen pieni takaiskuventtiili joka pitää takajarruissa esipaineen jotta jarrutuksen jälkeen kengät ei palaudu "liikaa" jolloin seuraavassa jarrutuksessa poljin painuu pitkälle ennen kuin jarrut alkaa puremaan. Mun autossa kyseinen venttiili sijaitsi vasemmassa runkopalkissa jarruputkessa noin kuljettajan jalkojen kohdalla. Näitä on lisäksi ollut 1 ja 2 takajarrulinjalla, alkupään W463 on ilmeisesti ollut kahdella jarrulinjalla eli molemmilla puolilla takana oma jarruputki ja oma abs-anturi. Oma -90 auto on kuitenkin 2 anturilla mutta vain 1 jarruputkella :D

Takajarrujen automaattiset kenkien säätimet kannattaa myös tarkistaa, tappelin just oman auton kanssa takajarrujen tehottomuuden ja laahaamisen kanssa, syylliseksi paljastui jarrukengän säädin.
Pitääpä tutkia nuo anturit, vaikuttaa ettö omassa on yksi jarruputki.

Unohdin mainita eilen, se venttiili on tällä osanumerolla A0004318731"mittausliitäntä". Googlella sain tällaisen kuvan eli kyseessä ALB systeemi, se on siis kuorman tunteva jarru (Automatic Load Depending). Miten se säätää takajarrua?

Kuva

Säätö tapahtuu venttilillä 5 ja se mittausnippa on osa nro 185 olettaisin. Kaikenlaista...

http://catalog.zaptrade.ru/mercedes/?fu ... anguage=en
1971 300 SE L 6.3 museoauto
1981 380 SL museoauto
1987 560 SEC museoauto
1991 300 GE koronaprojekti
2004 C180 daily driver
2005 Peugeot 206 lady driver
Avatar
Pontus
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1125
Liittynyt: Pe 08.02.2008 20:26
Paikkakunta: Helsinki

Re: 300GE 1991 koronaprojektina

Viesti Kirjoittaja Pontus »

Täh! Onko siis tosiaan niin että vielä W463 on rumpujarrut takana? :shock:

Milloin sitten tuossa W463:ssa vaihtuu rumpujarruista, Levyjarru järjestelmään?
Nyk; S204 200 Kompressor A 2008 ja Mercedes Benz W123 230E A 1982 (Lepäämässä tallissa)

Ex Mercedes Benz w115 220 D (mr)
W463
Uusi tuttavuus
Uusi tuttavuus
Viestit: 2
Liittynyt: Pe 07.08.2015 15:22

Re: 300GE 1991 koronaprojektina

Viesti Kirjoittaja W463 »

Pontus kirjoitti: To 03.12.2020 20:03 Täh! Onko siis tosiaan niin että vielä W463 on rumpujarrut takana? :shock:

Milloin sitten tuossa W463:ssa vaihtuu rumpujarruista, Levyjarru järjestelmään?
Aivan loppuvuodesta 1997 on rummut vaihtuneet levyihin. Ensimmäisissä G 300 TD:issä alkusarjan autoissa (7/1996-11/1997) on vielä rummut takana. Bensakoneisessa G320:ssä rummut ovat jääneet pois samoihin aikoihin rivikuutosen vaihtuessa V6:ksi.

Harvinaisempana tapauksena mainittakoon G500 Guard, jossa taka-akselin rumpujarrut löytyy vielä n. 2016 mallisissakin.
lauri a.
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 270
Liittynyt: Ti 14.04.2009 21:25
Paikkakunta: Sastamala

Re: 300GE 1991 koronaprojektina

Viesti Kirjoittaja lauri a. »

karra kirjoitti: To 03.12.2020 16:17 Unohdin mainita eilen, se venttiili on tällä osanumerolla A0004318731"mittausliitäntä". Googlella sain tällaisen kuvan eli kyseessä ALB systeemi, se on siis kuorman tunteva jarru (Automatic Load Depending). Miten se säätää takajarrua?

Kuva

Säätö tapahtuu venttilillä 5 ja se mittausnippa on osa nro 185 olettaisin. Kaikenlaista...

http://catalog.zaptrade.ru/mercedes/?fu ... anguage=en
Se on ihan normaali kuormaventtiili eli rajoittaa takapään jarrutustehoa kun perä kevenee jarrutuksessa. Sijaitsee taka-akselin päällä ja yleensä umpiruosteessa :D
Avatar
karra
Mobilisti
Mobilisti
Viestit: 12259
Liittynyt: Ma 08.12.2003 13:43
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: 300GE 1991 koronaprojektina

Viesti Kirjoittaja karra »

Jeps. Irroitin takapuskurin, se on lasikuitua tms muovia, kevyt kun mikä. Kaikenlaista pikkurautaa on purettu irti, roiskeläppien kiinnikkeetkin ja koko kasa lähtee puhallukseen ja maalaukseen maanantaina. Tankki odottaa pudottamistaan, hain AMW pajalta etanolinkestävää bensaletkua joihin hydrauliikkafirma saa prässätä uudet holkit, tuossa joulun aikoihin toivottavasti. Muita letkuja pitää ostaa vielä ja klemmareita myös, ne jousimalliset mitä on huohotinsysteemissä on kaikki ruostuneet piloille.

Löysin ebaysta osia; tankin uudet kiinnityspannat gyntteriltä, bensan täyttöputken Moskovasta (ex-kolleega tuo sen Suomeen) ja sumuvalo ois hollantilaisella, nyt alkuun. Panhardtankoja on useampiakin ebayssa.
1971 300 SE L 6.3 museoauto
1981 380 SL museoauto
1987 560 SEC museoauto
1991 300 GE koronaprojekti
2004 C180 daily driver
2005 Peugeot 206 lady driver
lauri a.
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 270
Liittynyt: Ti 14.04.2009 21:25
Paikkakunta: Sastamala

Re: 300GE 1991 koronaprojektina

Viesti Kirjoittaja lauri a. »

karra kirjoitti: La 05.12.2020 23:57 Löysin ebaysta osia; tankin uudet kiinnityspannat gyntteriltä, bensan täyttöputken Moskovasta (ex-kolleega tuo sen Suomeen) ja sumuvalo ois hollantilaisella, nyt alkuun. Panhardtankoja on useampiakin ebayssa.
Kannattaa muuten tarkistaa onko tuo sinun yksikö leveämmällä raideleveydellä jota on ollut tuon ikäisissä W463 300 ja 500 bensoissa. Omassa autossa on kantakortissa lisävarustekoodi A52 Track enlargement joka tarkoittaa käsittääkseni juuri tätä ja vaikuttaa muutamiin akseliston osiin, mm. vetoakseleihin ja ohjauksen yhdystangon pituuteen. Panhardit on käsittääkseni samoja mutta EPC:stähän tuo tieto löytyy.
Avatar
karra
Mobilisti
Mobilisti
Viestit: 12259
Liittynyt: Ma 08.12.2003 13:43
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: 300GE 1991 koronaprojektina

Viesti Kirjoittaja karra »

Bilteman minitoho eli kaasupoltin oli tarpeen jotta sai 30 vuotta vanhat bensalinjojen liittimet auki. Pumppupaketti on nyt levällään, perjantaina saan uudet kumiletkut puristettua päihinsä. AutoDocin paketti jossa uusi pa-suodatin, tuli eilen. Pumput olin jo hankkkinut.


Kuva20201215_214057 by Kari Pykäläinen, on Flickr

Pari kumiletkua eli pumppujen imupuolelle pätkät pitää vielä laittaa uusiksi. Sitten joululomalla takajarrujen kimppuun sekä jos saisi vihdoin bensatankin pudotettua alas. Vois alkaa pintaruosteita rapsuttelemaan ja käsittelemään.
1971 300 SE L 6.3 museoauto
1981 380 SL museoauto
1987 560 SEC museoauto
1991 300 GE koronaprojekti
2004 C180 daily driver
2005 Peugeot 206 lady driver
Avatar
karra
Mobilisti
Mobilisti
Viestit: 12259
Liittynyt: Ma 08.12.2003 13:43
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: 300GE 1991 koronaprojektina

Viesti Kirjoittaja karra »

lauri a. kirjoitti: Ti 08.12.2020 08:25 Kannattaa muuten tarkistaa onko tuo sinun yksikö leveämmällä raideleveydellä jota on ollut tuon ikäisissä W463 300 ja 500 bensoissa. Omassa autossa on kantakortissa lisävarustekoodi A52 Track enlargement joka tarkoittaa käsittääkseni juuri tätä ja vaikuttaa muutamiin akseliston osiin, mm. vetoakseleihin ja ohjauksen yhdystangon pituuteen. Panhardit on käsittääkseni samoja mutta EPC:stähän tuo tieto löytyy.
Juu kantakortista löytyy tuo. Kiitos huomautuksesta.
lauri a. kirjoitti: Se on ihan normaali kuormaventtiili eli rajoittaa takapään jarrutustehoa kun perä kevenee jarrutuksessa. Sijaitsee taka-akselin päällä ja yleensä umpiruosteessa.
Mihinköhän asentoon tuo jumittuu, varmaan siihen vakioasentoon eli kun tämäkin auto on seisonut vuosia paikallaan niin se antaa sen normaalin jarrutustehon kun vie katsastukseen, ja ajossa tietenkin myös. Kovassa jarrutuksessa kun kevenee niin jos on jumissa niin jarruttaa liikaa jolloin takapyörät voi lukittua ja vetää auton poikittain, kokemusta on 1963 Chevyn rumputakajarruista joka oli aika ärhäkät.

Miten minun kannattaa edetä jotta näen missä on vasemman jarrun jumi? Pitää vissiin laittaa oikea rumpu paikoilleen ja alkaa purkamaan vasenta puolta, rojut ulos ja kokeilee painaa sylkyn mäntiä sisään? Jos ne liikkuu niin siten pitää yrittää saada ilmausruuvi auki ja katsoa tuleeko sinne painetta polkiessa.

Vaihdan sylkyt joka tapauksessa joten jos ilmausruuvi katkeaa taikka sylkkyjen kiinnitysruuvit katkeaa niin so what.

En tajunnut tilata lukkoperän "jarruletkua", se on samanmitainen kuin itse jarruletku ja ovat vierekkäin. No, sama kait edessä eli sinnekin pitää ostaa uusi letku, tosin ne ei ole niin kriittisiä kuin jarrujärjestelmä mutta aion jossain vaiheessa vaihtaa nekin. Sekä jarru- että hydrayliputket on hyvässä kunnossa, ei ruosteiset eli ei tavinne niitä alkaa uusimaan. "Hytikkanesteet" toki vaihdan ainakin.

Rummut on teräsraepuhallettu, maalasin ne Motonetin kuumankestomaalilla ja uunitin niitä muutaman tunnin 204 asteessa työmaallani. Pitäs pinnan lasittua kovemmaksi uunittamalla.
1971 300 SE L 6.3 museoauto
1981 380 SL museoauto
1987 560 SEC museoauto
1991 300 GE koronaprojekti
2004 C180 daily driver
2005 Peugeot 206 lady driver
lauri a.
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 270
Liittynyt: Ti 14.04.2009 21:25
Paikkakunta: Sastamala

Re: 300GE 1991 koronaprojektina

Viesti Kirjoittaja lauri a. »

karra kirjoitti: Su 20.12.2020 11:32 Mihinköhän asentoon tuo jumittuu, varmaan siihen vakioasentoon eli kun tämäkin auto on seisonut vuosia paikallaan niin se antaa sen normaalin jarrutustehon kun vie katsastukseen, ja ajossa tietenkin myös. Kovassa jarrutuksessa kun kevenee niin jos on jumissa niin jarruttaa liikaa jolloin takapyörät voi lukittua ja vetää auton poikittain, kokemusta on 1963 Chevyn rumputakajarruista joka oli aika ärhäkät.

Miten minun kannattaa edetä jotta näen missä on vasemman jarrun jumi? Pitää vissiin laittaa oikea rumpu paikoilleen ja alkaa purkamaan vasenta puolta, rojut ulos ja kokeilee painaa sylkyn mäntiä sisään? Jos ne liikkuu niin siten pitää yrittää saada ilmausruuvi auki ja katsoa tuleeko sinne painetta polkiessa.

Vaihdan sylkyt joka tapauksessa joten jos ilmausruuvi katkeaa taikka sylkkyjen kiinnitysruuvit katkeaa niin so what.
Se jumittuu juuri kuvailemallasi tavalla. Usein venttiili voi olla vielä toimintakykyinen mutta vivusto jumittuu ruosteen takia ja venttiilille menevät jarruputket ovat niin karussa kunnossa että niitä ei enää saa ehjänä irti jos putkia joutuu uusimaan.

Jarruista kannattaa ekana tutkia että sylinteri liikkuu normaalisti ja sen jälkeen katsoa onko kengät säädetty niin että kenkä on valmiiksi suht lähellä rumpua. Minulla oli tosiaan niiden automaatti säädinten kanssa ongelmia (niiden pitäisi säätää ajan kanssa itse kengät oikein), kengät oli joskus liian kaukana jolloin tuntui että poljin painuu aina vaan pohjaan eikä takapää juurikaan jarruta. Monilla on ollut myös ilmausvaikeuksia eikä rikkinäiset pääsylinteritkään ole näissä ihan tavattomia. Näitä autoja on ollut 2 eri valmistajan takajarruilla (Perrot ja MB) joiden osat eivät sovi ristin ja ainakin Mercedeksen omiin jarruihin osat ovat ihan sikahintaisia (mm. taka jarrukengät 770e/sarja KL:ssä) eli huonokuntoisiakaan osia ei kannata viskoa suinpäin pois kun jarruhihnat voi vaihtaa ja niitä saa erikseen.

Suolistin joskus rikkinäisen bensamallin tankin leikkaamalla siitä kannen irti. Tankkihan näyttää alapuolelta tältä:
20201117_201256_1024x768.jpg
Tulppa johon ei mene letkua on ihan normaali tyhjennystulppa. Toinen tulppa johon menee pumpun imuletku on samalla pumpun imusihti
20201117_201044_576x768.jpg
Sihtiä irroittaessa kannattaa olla tosi varovainen sillä sen yläpuolelle kiinnittyy tuollainen tankkilaite. Laitteeseen tulee myös tankin sisällä bensan paluulinja joka rikkoutuu varomattomissa irroitusyrityksissä. Irroittamisessa on riskinä että laite lähtee pyörimään sihdin mukana jolloin paluulinja katkeaa, linjan tai laitteen korjaaminen tankkia silpomatta on hyvin vaikeaa tai mahdotonta. Jos bensa tulee ongelmitta pumpulle niin en lähtisi sihtiä vaihtamaan. Tuo kuvan näkymä on tosiaan tankin "kannen" näköisestä reiästä sen jälkeen kun se on sahattu irti, normaalisti tuonne ei näe kuin anturin reiästä.
20201117_201002_1024x768.jpg
Mittarin anturi on Mercedes tyyliin tuollainen pitkä pötkylä joka on helppo purkaa ja puhdistaa ensimmäisenä toimenpiteenä jos mittarin tai opiskelijavalon toiminnassa on ongelmia. Bensamallissa tuo letkuliitäntä on tankin huohotuslinjalle.
20201117_201511_576x768.jpg
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
Avatar
karra
Mobilisti
Mobilisti
Viestit: 12259
Liittynyt: Ma 08.12.2003 13:43
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: 300GE 1991 koronaprojektina

Viesti Kirjoittaja karra »

Kiitos taas neuvoista ja samalla toivotan hyvää joulua. Etupää on nyt pukeilla joten katson etumäntien liikkuvuuden ennen kun alan purkamaan takapäätä auki.

Sihdin tiiviste on ostettu mutta annan olla sen paikoillaan. Saahan siitä toisesta tulpasta huuhdeltua tankin jos sinne olisi rojua kertynyt?

Vaikka minulla on toinen G kotona niin en näe täyttöputken pituutta purkamatta. Olisiko kellään irrallista putkea josta voisi mitata pituuden, tai jopa myydä sellaisen minulle? Siis se metalliputki johon tulee bensatankin korkki kiinni.
1971 300 SE L 6.3 museoauto
1981 380 SL museoauto
1987 560 SEC museoauto
1991 300 GE koronaprojekti
2004 C180 daily driver
2005 Peugeot 206 lady driver
Avatar
karra
Mobilisti
Mobilisti
Viestit: 12259
Liittynyt: Ma 08.12.2003 13:43
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: 300GE 1991 koronaprojektina

Viesti Kirjoittaja karra »

Autodoc toimitti vääränmalliset jarruletkut eteen. Tilasin ne MB osanumerolla joka katottu XENTRYstä. Etuletkut oli samanlaiset kuin takaletku, uros/naaras kun edessä vaikuttaa olevan naaras/naaras ja pitäs olla pidemmät. Mut ei hätää nuo sopii lukkoperien hydrauliletkuiksi, ne unohtui tilata eli homma ok. Pitää hakea tarvikeliikkeestä mallin mukaan etuletkut.

Saatana että jarrupalojen tapit eli ne pinnit on tiukalla, ei lähde auki vaikka miten takoo tuurnalla, ja on liotettu. No, paloissa on paljon pintaa ja jos ne männät liikkuu ( 4-mäntäiset satulat kait) niin annan toistaiseksi olla paikoillaan, ainakin auto jarrutti mitä sata metrilä sillä ajanut...

Jakolaatikon pari kannatinkumia otin irti ja pöydälle kun lisätankin kiinnikkeet oli niiden pulttien alla ja toki kolme neljästä katkesi. En ala poraamaan auki vanhoja pultinjämiä kun kannatinkumit on jo murtumilla, otan tuosta G500sta jääneet ihan ehjät 10 vuotta tuoreemmat kannatinkumit.
1971 300 SE L 6.3 museoauto
1981 380 SL museoauto
1987 560 SEC museoauto
1991 300 GE koronaprojekti
2004 C180 daily driver
2005 Peugeot 206 lady driver
Avatar
-230k-
Mersumies
Mersumies
Viestit: 748
Liittynyt: Su 21.08.2011 19:49
Paikkakunta: Masku

Re: 300GE 1991 koronaprojektina

Viesti Kirjoittaja -230k- »

karra kirjoitti: Ma 28.12.2020 23:57

Saatana että jarrupalojen tapit eli ne pinnit on tiukalla, ei lähde auki vaikka miten takoo tuurnalla, ja on liotettu. No, paloissa on paljon pintaa ja jos ne männät liikkuu ( 4-mäntäiset satulat kait) niin annan toistaiseksi olla paikoillaan, ainakin auto jarrutti mitä sata metrilä sillä ajanut...

itse olen nyt suosiolla porannut tapin paksumman lukituspään pois hyvällä poranterällä,hoituu parissa minuutissa.
lyömällä tappi vain litistyy ja laajenee päästään jos ei suosiolla lähde. nimimerkillä yhden tiivistesarjan vaihtanut jarrusatulaan kun ajattelin että kyllä se lämmöllä ja lyömällä väkisin. suli kaikki kumit :lol: :D

kiva lukea g mersu projektia, näitä ei kovin usein vastaan tule :thumbup:
S212 220CDI -14
exS205 180CDI -16
exW212 220CDI -14
exS211 320CDI -07
exW124 300D
exS211 320CDI -04
exW202 230K -96
exS124 300D
Vastaa Viestiin