190e M104 Projekti

Mersujen (ja vain Mersujen tai suoraan niihin liittyvät) korjaustarinat, -ohjeet ja muut vastaavat projektikertomukset.
Vastaa Viestiin
Avatar
tomppaaaj
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 92
Liittynyt: Ma 04.12.2017 16:02

190e M104 Projekti

Viesti Kirjoittaja tomppaaaj »

Etäluentojen yhteydessä tuli luettua muita projekteja täällä niin innostuin sitten myös itse kertomaan omasta projektistani. Aiemminkin olen kirjoittanut mm. Monkeyt.net foorumille josta joku varmasti tunnistaa :D.

Tarina alkaa tämän kyseisen auton kanssa siitä, että etsin itselleni ensimmäistä autoa netistä. Ajokorttiinkin oli vielä lähes vuosi aikaa, mutta ajattelin että järkevää ostaa jo hyvissä ajoin joku auto jotta kerkeän myös sitä laittelemaan. Alkuun ajattelin ostavani Ford Sierran tai jonkin vanhemman BMW:n, mutta kuitenkin lopulta päädyin selailemaan W201 korisia mersuja. Tämä kyseinen 190e löytyi nettiautosta. Auto tuli haettua 28.11.2016 isäni ja pappani kanssa naapuripaikkakunnalta. Tekniikkana oli 2.3 M102 ja 5-vaihteinen manuaalivaihteisto. Kaikkiaan tällä oli ajettu 380tkm, se ei kuitenkaan huolettanut minua. Mitään erikoisia lisävarusteita ei oikeastaan ollut, sähkökäyttöinen kattoluukku ja ulkolämpömittari ehkä ainoat mainitsemisen arvoiset :D. Autossa oli pientä kosmeettista jälkeä, mutta tekniikan puolesta toimi oikein hyvin ja oli vasta katsastettukin. Sisällä oli beige ruutukuvioinen kangas-sisusta, joka oli/on edelleen melko heikossa kunnossa. Autoa tuli testailtua talven aikana jääradalla ja pahimpia virheitä myös korjattiin. Mihinkään "isompaan" projektiin ei vielä kuitenkaan lähdetty.
Kuva
Kuva otettu ostamisen jälkeisenä päivänä.
Kuva
Jääradalla ajamisen ohessa viihdyin myös penkoissa.

Kuva
Ensimmäiset muutokset, mittaristossa oli ilmeisesti edellisen omistajan toimesta laitettu jotkin valkopohjaiset paperitaustat alkuperäisten mittaritaulujen päälle. Ne otin pois ja laitoin kojelaudan osiin puukuviosta vinyyliteippiä, lisäksi ostin aidon Nardin.

Kuva
Kun ajokortti alkoi lähestyä niin aloin myös korjaamaan ruosteita. Myös mukana tulleet kesävanteet vaihdoin alle. Auto on koriltaan mersuksi pysynyt yllättävän hyvänä, esimerkiksi ovien listojen alla ei ollut lainkaan ruostetta. Etukaarissa sen sijaan oli ja myös konepellin lakka oli heikossa kunnossa. Päätin korjata ja maalata huonot etulokarit, konepellin ja muovilistat/puskurit.

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Auto oli sen jälkeen "valmis". Maalatuissa osissa oli iso sävyero, mutta en antanut sen sillä hetkellä häiritä. Jossain vaiheessa kesän 2017 aikana asensin myös kaukolukituksen ja eteen sähköikkunat sekä autoa madallettiin hieman. Mitään isompaa en ollut vieläkään tehnyt autolle.

Kuva
Seuraavalle talvelle hankin autoon 8-reikäset Mercedeksen alkuperäiset vanteet.

Kuva
Jossain vaiheessa talvea hankin E36 M-sport puskurin jonka muokkasin W201 koriseen sopivaksi. Tämä ei kuitenkaan ikinä jäänyt lopullisesti paikalleen. Huomaa myös sumuvalojen keltaiset pohjat :D

Kuva
Auton mukana tulleet 17" alumiinivanteet alkoivat kyllästyttämään, joten aloin etsiä uusia. Mieleiset löydettyäni sovittelin niitä paikalleen, huomasin heti, että vanteet vaativat reilusti spaceria. Vanteethan ovat kolmeen osaan purkautuvat Artec Axxis 17x8 kokoisena.

Kuva
Löysin myös autoon korisarjan käytettynä, siinä ensimmäisiä sovitteluja.

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Aluksi keväällä 2018 mentiin kuvien mukaisena. Autoa oli hieman vielä madallettu ennestään ja korisarjasta vain takapuskuri vaihdettu sattuneista syistä:D. Alkuperäisten takavalojen tilalle myös vaihdettiin muistaakseni Hellan tummaoptiikka valot.

Kuva
Kuva
Kuva
Myöhemmin keväällä kun lämpöisemmät kelit tulivat, niin pääsin sovittamaan lopun korisarjan autoon ja maalaamaan koko auton uudestaan. Auto "valmistui" toukokuussa 2018. Foorumin automaalarit varmasti kokevat voimakasta myötähäpeää, kun näkevät miten tuo tuli maalattua, mutta itselle kelpasi vaikkei maalauksen taso ollutkaan ehkä SEMA-näyttelyyn kelpaava :D

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Muutama kuva toisen kerran "valmistuneesta" autosta.

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
2018 kesällä turbotin alkuperäisen M102 moottorin. Projekti tehtiin erittäin pienellä budjetilla (Osiin meni ehkä maksimissaan 200€.) ja lähinnä käytetyillä/kiinan osilla. Minkäänlaista omakohtaista kokemusta minulla ei ollut aiemmin vastaavasta. Ruiskutusjärjestelmä pysyi alkuperäisenä KE-Jetronicina, josta yritin säätää polttoaineen syöttöä. Minkäänlaista käyntihäiriötä ei säätöjen jälkeen autossa oikeastaan edes ollut, joten se ilmeisesti onnistui. Tehoakin tuli selvästi lisää, arvioisin että kokonaisteho oli noin 180-200hp, mutta tämä on vain oma arvioni. Alunperin M102 2.3 moottorissa on noin 130hp, joten käytännössä 180-200hp pitäisi olla täysin mahdollinen.
No, kuten arvata saattaa, niin eihän tämä ollut kovin pitkäikäinen, kesti ehkä kuukauden :D Mitään odotuksia projektille ei kuitenkaan ollut, joten luokittelen sen onnistuneeksi. Jos joku suunnittelee vastaavaa projektia niin suosittelen vaihtamaan jokaisen ruiskutusjärjestelmään liittyvän kumiosan uuteen, minulla hajosi niistä käytännössä kaikki aina yksitellen. Varsinainen lopullinen vika autossa oli siis ahdin joka hajosi, siitä petti laakerointi. Hajoaminen todennäköisesti liittyi huonoon öljynkiertoon.

Kuva
Purin autosta kaikki turbotukseen liittyvät osat, mutta sen jälkeen autossa oli kokoajan jotain käyntihäiriöitä. Ilmeisesti ruiskun ilmamäärämittari tai määräjakaja oli hajonnut jollain tavalla. En kuitenkaan saanut varsinaista vikaa ikinä selville, vaikka ruiskutusjärjestelmän osat käytiin useaan kertaan läpi. Onneksi ei oikeastaan edes ollut enää tarvetta korjata vikaa, koska olin ostanut jo aiemmin toisen käyttöauton.

Kuva
Mitään kovin merkittävää ei sitten tapahtunutkaan pitkään aikaan tälle autolle. Aika meni lähinnä muihin projekteihin. Tein kuitenkin korisarjasta hieman parannetun version ja muuta pientä.

Kuva
Kesällä 2019 irrotin M102 moottorin korista. Alunperin mietin, että käyn moottorin läpi ja ahdan fiksummin "oikealla" moottorinohjauksella ja ruiskutusjärjestelmällä. Se sitten kuitenkin jäi toteuttamatta ja myin alkuperäisen moottorin ja vaihteiston sekä muut osat pois.

Kuva
Tilalle ostin M104 2.8 moottorilla varustetun W202 osien luovuttajaksi. Tämä moottori piti vain laittaa W201 koriin W202 mukana tulleella vaihteistolla ja muilla osilla sellaisenaan.

Kuva
Ensimmäisiä sovitteluja. Moottorin alumiiniset kannakkeet ovat W124 M103 moottorilla varustetusta autosta, niiden lisäksi vaihteiston takakannaketta pitää muokata. Muuten M104 moottori menee täysin suoraan W201 koriin.

Kuva
Kuva
Projekti taas alkoi sitten lähteä käsistä, aloin ostamaan ja tekemään M104 turbostusta varten osia. Myös koko moottori käytiin läpi ja vaihdettiin kulutusosat, kuten laakerit ja männänrenkaat yms. Lohko ja venttiilikoppa maalattu flake-maaleilla, muutenkin koneen yleisilmeestä yritetty tehdä edes jollain tapaa siistimpi kuin vakiona. Ennen moottorin purkua ajattelin ostavani 3.0 alakerran tähän mäntien öljyruiskujen takia, mutta ne olivatkin myös tässä 2.8 koneessa. Vaihteistoksi tuli W203 CDI:n 6-vaihteinen manuaali, jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt ostaa vaan ZF gs6-53dz ja tehdä siihen kytkinkopan vaihto.

Tekniikan kokoonpano on siis tällä hetkellä seuraava:
-2.8 M104
-Gt3582
-1000cc suuttimet + 2jz tarkoitettu suutinkisko
-VAG-puolat
-Atecu
-itse tehty imu- ja pakosarja (molemmat vielä kesken) Toisessa kuvassa 2jz tarkoitettu painekotelo, mutta en ole vielä varma tuleeko se käyttöön koska se ei meinaa käydä kovin järkevästi konetilaan.
-sre765+jousittamaton 4-lapainen sintteri

Auto ei ole tällä hetkellä vielä ajokuntoinen, isoin puute on vauhtipyörä. Viimeisessä kuvassa näkyvästä vauhtipyörästä ei saanutkaan tehtyä tähän projektiin sopivaa.
Ulkonäöllisesti auto on edelleen samanlainen mitä viimeisimmissä kuvissa. Ulkonäköön tulee toki vielä muutosta, vanteisiin on tarkoitus hankkia reilusti leveämmät ulkolipat tai vaihtaa vanteet jos löydän jostain sopivat.
Korisarjaan tulee näillä näkymin myös pientä muutosta, ainakin takapuskurin osalta. Kaaret pysyvät alkuperäisenä eli autoa ei aleta levittämään.
Muutenkin paljon kuvia jäi lisäämättä, mutta ajattelin että viestistä tulisi liian pitkä jos kertoisin aivan kaiken mitä olen tehnyt.
Autoon on hankittu valmiiksi myös ilmajousituksen osat, mutta en ole niistäkään varma tuleeko vielä alle vai käytänkö normaaleja rautajousia sekä esimerkiksi edessä E36 coilover tolppia.

Jos kukaan jaksoi edes lukea koko viestiä loppuun asti niin kerro toki mielipiteesi! Pahoittelut kirjoitusvirheistä, huonoista kuvista ja muista vastaavista, koitan niitä korjata myöhemmin.
Viimeksi muokannut tomppaaaj, Ti 23.11.2021 10:59. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Avatar
joop79
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1772
Liittynyt: Ke 14.01.2004 14:36
Paikkakunta: Keminmaa

Re: 190e M104 Projekti

Viesti Kirjoittaja joop79 »

Siisti w201. Moottorin vaihdon jälkeen alkaa liikkua mukavasti :)

Meinaatko laskea puristuksia? Tuossa 2.8 ne on kohtuu korkeat...
MersuMies kolmannessa polvessa..........


w114/8 -71
w123 -82
s124 -93
s212 -2011
s202-94 autokrossi peli
s124 useita (jokkis kilpureita)
Yamaha XSR 900
Avatar
tomppaaaj
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 92
Liittynyt: Ma 04.12.2017 16:02

Re: 190e M104 Projekti

Viesti Kirjoittaja tomppaaaj »

joop79 kirjoitti: To 04.02.2021 18:19 Siisti w201. Moottorin vaihdon jälkeen alkaa liikkua mukavasti :)

Meinaatko laskea puristuksia? Tuossa 2.8 ne on kohtuu korkeat...
Puristukset pysyvät vakiona, ei pitäisi olla mitään ongelmaa varsinkaan e85 polttoaineen kanssa.
Avatar
tomppaaaj
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 92
Liittynyt: Ma 04.12.2017 16:02

Re: 190e M104 Projekti

Viesti Kirjoittaja tomppaaaj »

Ajattelin nyt sitten kirjoitella samalla myös muista Mercedes merkkiisiin liittyvistä projekteistani joita olen tehnyt tähän viestiketjuun.

Tämä kyseinen 190d löytyi suhteellisen halvalla ja autossa oli vielä katsastuskin pari viikkoa voimassa, joten päätin sen hakea kaverini kanssa noin 50km päästä. Auto oli tekniikan puolesta muuten kohtalainen, mutta öljypohja oli halki. Pääsimme kuitenkin ajamalla pihaan asti, vaikka loppumatkasta öljyt alkoivat olla vähissä. Moottorinahan tässä oli siis OM601 ja vaihteistona 4v manuaali ja muutenkin lisävarusteet oli suppeat, käsikäyttöinen kattoluukku sentään löytyi! Tämä oli alunperin tarkoitus vaan tehdä jäärata-autoksi ja myöhemmin keväällä purkaa osiin. Jostain syystä kuitenkin näin tässä jotain potentiaalia tieliikenteeseen, niin päätin aloittaa kunnostuksen. (Jääradalla tällä ei käyty muuten kertaakaan:D)

Kuva

Auto oli ulkonäöltään karu mm. eri väristen paneelien ja laajojen ruosteiden takia. Lähtökohdasta, eikä valitettavasti muistakaan työvaiheista tullut otettua kuvia kovin paljon. Ensimmäisenä hitsasin öljypohjan kasaan, joka meinasi tuottaa ongelmia :D TIG-hitsaamisesta minulla ei muutenkaan ollut kovin paljon kokemusta. Hitsaaminen kuitenkin alkoi onnistumaan kun harjoittelin ensin muihin kappaleisiin.

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Ruostevaurioita sekä niiden korjausta.

Kuva

Auto hiontapohjamaalissa.

Kuva

Uusi väri, mersun kartasta nimeltään “904 midnight blue”. Autoa ei maalattu tämän kyseisen menopelin alkuperäisellä sävyllä, koska omasta mielestä prefacelift-malleihin parhaiten käy tummemmat sävyt. Auton maalasin työkonemaalilla jonka pinta jäi hieman epätasaiseksi.

Kuva
Kuva
Kuva

Epätasainen pinta jäi häiritsemään, joten hioin pinnan tasaiseksi ja laitoin ovet ja muut osat paikalleen joiden sisäpinnat oli maalattu jo aiemmin. Seuraavaksi maalasin auton kauttaaltaan normaalilla suorakiiltomaalilla. Myös sisälokasuojien pellit ja helmat massattiin. Maalauksessa oli edelleen pientä virhettä jotka oli tarkoitus korjata vesihiomalla. Auto tuli kuitenkin käytettyä ensin katsastuksessa ja myytyä heti sen jälkeen kaverilleni :D Ennen myyntiä vaihdoin vielä vaiheiston toiseen samanlaiseen 4v manuaaliin koska vanha vaihteisto kolahti välillä kun lähti liikkeelle. Omasta mielestä lopputuloksesta tuli ihan ok ottaen huomioon lähtökohdan. Vesihionta olisi tarkoitus tähän tehdä keväällä kunhan kelit lämpeävät.

Tästä jäi kertomattakin aika paljon, mutta ehkä hieman tiivistetty teksti on mukavampi lukea:D
Viimeksi muokannut tomppaaaj, La 06.02.2021 17:31. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Avatar
tomppaaaj
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 92
Liittynyt: Ma 04.12.2017 16:02

Re: 190e M104 Projekti

Viesti Kirjoittaja tomppaaaj »

Kun edellinen projekti 190d oli valmis ja myyty pois niin pitihän sitä keksiä itselle lisää tekemistä! Tämä 190e löytyi moottorivikaisena ja oli ostettu jo valmiiksi keväällä "säilöön". Auto oli melko halpa ja muutenkin vaikutti ihan hyvälle moottorin vikaa lukuunottamatta. Tekniikka oli M102 2.0 KE-Jetronic + 4v automaattivaihteisto. Autossa oli nahkapäällysteinen ratti ja vaihteenvalitsin, edessä sähköikkunat ja käsikäyttöinen kattoluukku. Jälkeenpäin autoon oli joku asentanut esimerkiksi kaukokäynnistyksen, mutta se ei valitettavasti toiminut enää :D Sisätilat tässä olivat pysynyeet hyvänä, jopa kuljettajan penkki oli virheetön!

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

M102 moottoreilla kun ei mitään rahallista arvoa käytännössä ole niin ajattelin aluksi ostavani vain “uuden” raakamoottorin, mutta sitten lopulta kuitenkin päädyin korjaamaan entisen. Moottoriin oltiin aiemmin tehty remonttia ja nokkaketjunkiristin kasattu väärin joka oli johtanut siihen että nokka oli kahdessa osassa + usea venttiili vääntynyt. Vaihdoin moottoriin tarvittavat venttiilit, nokan, kannentiivisteen+kannenpultit, nokkaketjun ja sen laahaimet yms. normaalit kuluvat osat. Autossa oli remontin jälkeen pientä ongelmaa, kun hydrauliset nostimet naputtivat pahan kuuloisesti. Ne piti vaihtaa toisesta kannesta tähän niin vika hävisi.

Kuva
Kuva

Vanteiksi tähän valikoitui 17x8 BBS RS2, jotka olin ostanut jo aiemmin kuin auton. Vanteet olivat olleet talvikäytössä ja päässeet jo karun näköiseksi. Ne sai kuitenkin vaan liuotinpesulla, kevyellä vesihionnalla, kiillotuksella ja vahalla ihan siistiksi.

Kuva
Kuva

Auto oli seissyt kauan, kuten kuvista näkee. Ruostettakin oli päässyt jo syntymään mm. etukaariin ja ovien leveiden listojen yläpuolelle. Ne tuli korjattua ja paikkamaalattua, pientä sävyeroa jäi mutta omasta mielestä onnistui kuitenkin ihan hyvin. Myös jarrut kävin läpi ja tietenkin tein normaalit huollot, jotta autolla uskaltaa ajaa myös tiellä pitkän seisonnan jälkeen. Jarrusatulat maalasin irtiollessaan kirkkaan sinisellä tuomaan eloisuutta autoon.
Jälkeenpäin asennetuista lisävarusteista oli myöhemmin haittaa, kun autossa ilmeni pientä sähkövikaa, joten niitä piti purkaa pois.

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Laitoin myös autoon E36 puskurista muovisen lipan tuomaan sporttisuutta:D

Auton katsastin kesällä 2020 ilman huomautuksia. Ainoastaan erään tukivarren pultti oli jäänyt itseltä kirimättä, ystävällinen katsastusinssi sen kuitenkin antoi hallissa kiristää ilman, että tarvitsisi tulla erikseen uusintakatsastukseen. Kiitos Kuopion K1 katsastusasemalle! Katsastus suoritettiinkin juuri sopivaan aikaan kun käyttöautoni W203 päätti seuraavana päivänä jättää tielle jälleen kerran. Myöhemmin syksyllä myin auton pois, joka tavallaan harmittaa hieman kun en autolla kesällä kerennyt edes kovin paljon ajaa :D Toisaalta autossa oli edelleen maalivikaa, kuten runsaasti kiveniskemiä keulassa ja siellä täällä muuta pientä virhettä joten auto olisi oikeastaan tarvinnut ylimaalata joka olisi taas ollut isompi projekti.
► Näytä spoileri
Viimeksi muokannut tomppaaaj, Ke 22.09.2021 09:41. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
santededeg
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 78
Liittynyt: La 31.08.2019 15:45

Re: 190e M104 Projekti

Viesti Kirjoittaja santededeg »

pakko sanoa kyllä että melkoinen tekijä mies olet, kun noin monta mersua valmistuu parissa vuodessa! omasta mielestä tuo eka oli kyllä hienompi ilman korisarjaa mutta makunsa kullakin. yllättävän hyvin siihen kyllä se kolmekutosen puskuri kävi :D
Avatar
tomppaaaj
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 92
Liittynyt: Ma 04.12.2017 16:02

Re: 190e M104 Projekti

Viesti Kirjoittaja tomppaaaj »

Ei se korisarja ollut omastakaan mielestä aiemmin mikään ihan maailman siistein, kun en malttanut tehdä loppuun kunnolla:D Muutenkin itselle vähän 50/50 tilanne ylipäätään onko tuo ihan alkuperäinen puskurit+helmat kokonaisuus parempi mitä tuollainen lasikuituversio, mutta teen nyt kuitenkin tuon kuitusetin valmiiksi "kunnolla". Sitähän on siis muokkailtu aika reippaasti verrattuna kuviin joissa auto oli toisen kerran valmis.

Se E36 puskuri vaatii jonkun verran takareunasta jatkamista että istuu W201 lokareiden kanssa samassa linjassa, ei kuitenkaan omasta mielestä kovin paha homma. Ihan vaan tiedoksi jos jotain kiinnostaa yrittää! Aloitusviestin kuvassahan se puskuri ei siis ollut tosiaan ihan viimeisen päälle vielä valmis jonka takia istuvuus siinä oli huono.
Moniosaaja97
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 103
Liittynyt: Su 18.11.2018 21:15
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: 190e M104 Projekti

Viesti Kirjoittaja Moniosaaja97 »

Erittäin hyvännäköistä ja ammattitaitoista hommaa. Tekijämieheksi todellakin voi sanoa kun onnistuu omasta takaa niin moottoriremontit, ruostekorjaukset ja maalaushommatkin.
Pahoittelut offtopikista mutta pakko kommentoida tuota aloituspostausta jossa mainitsit kirjoittaneesi aiemmin monkeyt.net foorumilla, että nimimerkkisi kuullostaa hyvinkin tutulle. Itsekin tullut siellä kirjoitelleeksi monessa määrin aikanaan :D. Viime kirjoitukset jäi tuohon Vpartin kanssa tehtyyn Helsinki-Jäämeri moporeissuun jonka jälkeen foorumi romahti nykyisille sijoilleen...
W164 ML500 V8 -05 (perheauto)
Mitsubishi Lancer 1.2L -87 (työmatka-auto)
Subaru Pickup "Brat/Brumby" 1.8L -92 (projekti)
Yamaha XV750 Virago "viagra" -97
+10kpl mopoa ja moottoripyörää

Ex.
W124 CE 230 -88
S210 E320 V6 -97
W168 A140 Lang -02
VW Polo 9N 1.4L -03 (Romutettu/poistettu lopullisesti rekisteristä)

MB Star C3 + läppäri (kattaa vm. 1989-2016 mersut)
Avatar
Zac
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1092
Liittynyt: Su 19.10.2014 21:41
Paikkakunta: Lempäälä

Re: 190e M104 Projekti

Viesti Kirjoittaja Zac »

Ehdottomasti, lähtötilanteen tenavan palauttaminen näin hienoon kuntoon on jo rispektin arvoinen suoritus :thumbup:
Ihan liian usein tuon ekan kuvan(?) trailerin suuntana olisi ollut joku Kuusankoski recycling tms. - mikä olisi ollut varsin valitettavaa... Tää pikkumese on kunnossa kuitenkin niin "nätti" auto!
W111 220SEb 1965 entisöintiprojekti
W110 190Dc 1964 lähti toiselle harrastajalle
---
Aiemmin: W108 280S, W115 220D, W123 240D, ...
Avatar
tomppaaaj
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 92
Liittynyt: Ma 04.12.2017 16:02

Re: 190e M104 Projekti

Viesti Kirjoittaja tomppaaaj »

Hieman vähille jäänyt päivittely, koska eteneminen on ollut melko satunnaista. Välillä ollut parikin kuukautta ettei tullut tehtyä käytännössä autoon mitään. Myös suurinosa projektin aikana otetuista kuvista on hävinnyt :thumbdown:
Aloituspostauksessa mainittu vauhtipyörä tuli teetettyä MS-koneistuspalvelulla ja kyseisen firman toiminnasta pelkkiä kehuja!

Kuva

Moottoria sovitin paikalleen niin päätin tehdä sen itse aloitetun imusarjan loppuun. Alumiinin hitsaaminen ei ole tosiaan oma vahvuus, mutta tuli siitä ihan kohtalainen.

Kuva

Seuraavaksi hahmottelin ahtoputket ja hitsasin kasaan. Ne ovat siis myös alumiinia. Ahdin olisi jälkeenpäin mietittynä pitänyt laittaa eri kohtaan, mutta saa ainakin toistaiseksi olla tuossa. Pakoputki myös ilmestynyt kuvissa paikoilleen, se on 3" mustasta rakennettu ja lopussa yksi vaimennin.

Kuva

Sitten tein Tunerstudioon jonkinlaisen pohjakartan ja auto lähtikin ihme kyllä ensimmäisillä yrityksillä käyntiin ja pyöri jopa yllättävän hyvin :D

Kuva

Kuva

Pienen testilenkin ajoin ja moottori toimi ihan hyvin niin päätin sitten purkaa tekniikan osat pois ja alkaa ehostamaan moottoritilaa. Olisihan tuolla voinut ajaa enemmänkin ”testiä”, mutta itseäni häiritsi liikaa kaikenlaiset väliaikaiset ratkaisut niin koin järkevämmäksi laittaa taas osiin. Samalla olisi tarkoitus ehostaa pyöränkaaret, koska ne on melko karun näköiset. Pyöränkaariin tarkoituksena laittaa pohjalle epoksipohjamaali ja pinnalle lavapinnoite. Tästä olikin vielä kysymyksenä, että tarvitseeko lavapinnoitteen ja epoksin välille vielä jonkin normaalin pintamaalin?

Kuva

Kaikkea muutakin pientä on tullut tehtyä, kuten korisähköistä lähti kaikki turha pois jne... Seuraavaksi pitäisi saada pyöränkaarista massat pois ja hioa konehuone puhtaaksi, jos vaikka siitä sitten yrittäisi saada postauksen aikaan :D
Avatar
tomppaaaj
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 92
Liittynyt: Ma 04.12.2017 16:02

Re: 190e M104 Projekti

Viesti Kirjoittaja tomppaaaj »

Noniin, ajattelinpa huvikseen päivittää niin ei unohdu koko topic taas, vaikkei sinänsä olekkaan edistystä juurikaan tullut. Pahoittelut myös kuvien laadusta:D

Kuva
Kuva

Konehuone hiottu niiltä osin mihin epäkeskohiomakoneella pääsee ja toiselta puoliskolta hitsattu kaikki ylimääräiset reiät umpeen. Niitä ylimääräisiä reikiä sitten riittikin, en tiedä mikä on ollut niiden poraamisen idea :D Toinen pyöränkotelo myös oikeastaan kokonaan hinkattu pellille asti josta löytyikin vain yksi hitsattava ruostekohta. Massojen poisto on melko hidasta touhua, pari päivää meni että sai edes tähän kuntoon. Jos seuraavana viikonloppuna saisi sitten jo mahdollisesti konehuoneeseen ja pyöränkoteloihin pohjamaalin.

Tarkastelin myös takapyöränkaaria, niin niissä onkin sitten selkeästi enemmän hommaa, joku on aiemmin tehnyt sinne pari paikkaa ja omana aikana onkin rengas syönyt suht isolta alalta reiän pyöränkaareen :mrgreen: Pitää ehkä muokata kaarista hieman korkeammat jos vaan onnistuu mitenkään.
sinnune
Uusi tuttavuus
Uusi tuttavuus
Viestit: 1
Liittynyt: Ke 12.01.2022 16:04

Re: 190e M104 Projekti

Viesti Kirjoittaja sinnune »

Moro! Mitä konnekorvakoita käytät ja ootko konneeseen laittanu mitä osia? PS. hyvän näköstä jäläkiä teet!
Avatar
tomppaaaj
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 92
Liittynyt: Ma 04.12.2017 16:02

Re: 190e M104 Projekti

Viesti Kirjoittaja tomppaaaj »

sinnune kirjoitti: Ke 12.01.2022 16:09 Moro! Mitä konnekorvakoita käytät ja ootko konneeseen laittanu mitä osia? PS. hyvän näköstä jäläkiä teet!
Koneenkorvakot on m103 moottorilla olevasta w201 korisesta. Kumityynyt muistaakseni ihan tuon m102 w201 alkuperäset. Moottori oikeastaan ihan alkuperäisillä/alkuperäistä vastaavilla osilla kasattu. Pitäisi ehkä taas päivittää tätä kun on jotain pientä tapahtunutkin:D
Viimeksi muokannut tomppaaaj, To 13.01.2022 10:46. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Tatterzoni
Uusi tuttavuus
Uusi tuttavuus
Viestit: 2
Liittynyt: Ma 26.10.2020 21:40

Re: 190e M104 Projekti

Viesti Kirjoittaja Tatterzoni »

Onko tämä projekti edennyt🤔 itsellä samanlainen homma menossa. Korvakot tuntuu vaan olevan aika tiukassa 😂
W201 m104 projekti
W212 220 cdi
Avatar
tomppaaaj
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 92
Liittynyt: Ma 04.12.2017 16:02

Re: 190e M104 Projekti

Viesti Kirjoittaja tomppaaaj »

Tatterzoni kirjoitti: Su 16.10.2022 10:15 Onko tämä projekti edennyt🤔 itsellä samanlainen homma menossa. Korvakot tuntuu vaan olevan aika tiukassa 😂
Kerkesihän tuo jopa olla jo alkukesästä hetken ajossa. Seuraavaksi olisi tarkoitus maalata uudestaan (luultavasti vaihtuu värikin) ja vaihtaa sisusta. Pari muutakin projektia kerennyt olemaan edellisen päivityksen jälkeen, pitää koittaa kirjoitella joskus tarkemmin:D
Avatar
Tenutähti
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1026
Liittynyt: Su 04.12.2005 22:19
Paikkakunta: Tornio

Re: 190e M104 Projekti

Viesti Kirjoittaja Tenutähti »

Aika seppä olet! Alkaa hiljalleen 190:n jutut olemaan mielessä…
S211 320CDI -04
Vito 116CDI -13
Fiat 680H -79

Eihän se haittaa, jos lapsi on isänsä näköinen, kunhan on muuten terve!
Tatterzoni
Uusi tuttavuus
Uusi tuttavuus
Viestit: 2
Liittynyt: Ma 26.10.2020 21:40

Re: 190e M104 Projekti

Viesti Kirjoittaja Tatterzoni »

Eli projekti etenee 😁 oisko mitää vinkkiä/hyvää ohjeistusta amatöörille?😂 sähköt lähinnä mietityttää että mitä kaikkea joutu tekemään?
W201 m104 projekti
W212 220 cdi
Avatar
tomppaaaj
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 92
Liittynyt: Ma 04.12.2017 16:02

Re: 190e M104 Projekti

Viesti Kirjoittaja tomppaaaj »

Noniin pitäisköhän tätäkin päivittää taas :D Edellisestä postauksesta on tapahtunutkin jonkun verran tälle otsikon autolle ja muutama muukin projekti kerennyt olemaan, ehkä niistäkin vois innostua kirjoittamaan jossain vaiheessa

Kuva
Konehuoneeseen tuli musta pohjaväri ja siihen punainen flake-lakka. Ihan ok tuli, konehuoneessa ois edelleen siistittävää kyllä jonkun verran.

Kuva
Puskuri ja helmat uudestaan korin väriin tässä välissä

Kuva
Sitten alkoi kyllästyttämään toi alkuperäinen väri :D

Kuva
Uutta väriä pintaan ja samalla alustassa kaikki tuli käytyä läpi. Apurunko ja joitain tukivarsia tuli käytettyä hiekkapuhalluksessa ja pulverissa mutta muuten tuli ostettua osat uusiksi jokaista pulttia myöten :crazy: (jarrut pitäis vielä vaihtaa). Pohjaan ja pyöränkaariin tuli lavapinnoite tai perus massa vähän riippuen eri kohdista.

Kuva
Kuva
Kuva
Seuraavaksi ilmajousitus alle, siinäkin ois vielä vähän säädeltävää että sais matalammaksi. Oli rautajousilla joskus matalampi :mrgreen: Maski pitäisi myös vaihtaa.


Kuva
Kuva
Sisälle vaihdoin toisesta autosta perus mustan kangassisustan ja eteen "bridet". Ovipahvit, etupenkkien irrotettavat osat ja takapenkit ois tarkoitus verhoilla vielä uusiksi että saisi samaan kuosiin.

Elikkäs eihän tää vieläkään valmis ole! Tekniikkaan ei isompia päivityksiä ole tulossa näillä näkymin, moottorinohjauksen vaihdan koska nykyinen moottorinohjaus tarkoitus laittaa toiseen projektiin niin hyvä syy päivittää tähän parempi :D
hennse
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 17
Liittynyt: Ti 07.10.2014 18:46

Re: 190e M104 Projekti

Viesti Kirjoittaja hennse »

Hyvältä näyttää ja bridetkin istuu nätisti!
Kokeileppa vielä porkkanavilkkuja ja orkkis takavaloja, vois ainakin omaan silmään toimia :thumbup:

Mainitsit aiemmin että w124 m103 korvakoilla kone kiinni ja myöhemmin että w201 m103 korvakoilla, oliko w124 korvilla huono istuvuus? Omaan m104 swappiin ostin nuo w124 korvakot mutta en ole kerennyt vielä sovittelemaan.
Avatar
tomppaaaj
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 92
Liittynyt: Ma 04.12.2017 16:02

Re: 190e M104 Projekti

Viesti Kirjoittaja tomppaaaj »

hennse kirjoitti:Ma 25.12.2023 00:55 Hyvältä näyttää ja bridetkin istuu nätisti!
Kokeileppa vielä porkkanavilkkuja ja orkkis takavaloja, vois ainakin omaan silmään toimia :thumbup:

Mainitsit aiemmin että w124 m103 korvakoilla kone kiinni ja myöhemmin että w201 m103 korvakoilla, oliko w124 korvilla huono istuvuus? Omaan m104 swappiin ostin nuo w124 korvakot mutta en ole kerennyt vielä sovittelemaan.
Oransseja vilkkuja voisin kokeilla vielä tuon uuden sinisen värin kanssa :think: Alkuperäisiä takavaloja kokeilin mutta niistä en tykännyt. Maski ois tarkotus vaihtaa siihen perus "avantgarde" malliseen jos ei muuta keksi.

Ulkomuistista sanoisin että nuo w124 m103 ja w201 m103 kiinnikkeet ovat samat, aiemmin oon voinut kirjoittaa väärin/ristiin :D muistaakseni m103 w201 purkuautosta nuo kiinnikkeet kuitenkin on
hennse
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 17
Liittynyt: Ti 07.10.2014 18:46

Re: 190e M104 Projekti

Viesti Kirjoittaja hennse »

tomppaaaj kirjoitti: Ma 25.12.2023 18:11
hennse kirjoitti:Ma 25.12.2023 00:55 Hyvältä näyttää ja bridetkin istuu nätisti!
Kokeileppa vielä porkkanavilkkuja ja orkkis takavaloja, vois ainakin omaan silmään toimia :thumbup:

Mainitsit aiemmin että w124 m103 korvakoilla kone kiinni ja myöhemmin että w201 m103 korvakoilla, oliko w124 korvilla huono istuvuus? Omaan m104 swappiin ostin nuo w124 korvakot mutta en ole kerennyt vielä sovittelemaan.
Oransseja vilkkuja voisin kokeilla vielä tuon uuden sinisen värin kanssa :think: Alkuperäisiä takavaloja kokeilin mutta niistä en tykännyt. Maski ois tarkotus vaihtaa siihen perus "avantgarde" malliseen jos ei muuta keksi.

Ulkomuistista sanoisin että nuo w124 m103 ja w201 m103 kiinnikkeet ovat samat, aiemmin oon voinut kirjoittaa väärin/ristiin :D muistaakseni m103 w201 purkuautosta nuo kiinnikkeet kuitenkin on
Hyvä homma jos ovat samat, kun noita kutos-tenavia ei kauheesti purussa ole :?
Simokki
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 7
Liittynyt: Ti 23.02.2021 17:06

Re: 190e M104 Projekti

Viesti Kirjoittaja Simokki »

Itse ymmärtänyt, että kaikki moottorinkorvat 603 alkuisella varaosanumerolla käy tohon w201 m104 yhistelmään? Tais olla 2.6 tenavassakin korvan numero 603 alkuinen..?

Mitä kumityynyjä ootte käyttäny ton korvan ja m104 kaa tenavassa?
Avatar
tomppaaaj
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 92
Liittynyt: Ma 04.12.2017 16:02

Re: 190e M104 Projekti

Viesti Kirjoittaja tomppaaaj »

Simokki kirjoitti: To 28.12.2023 12:45 Itse ymmärtänyt, että kaikki moottorinkorvat 603 alkuisella varaosanumerolla käy tohon w201 m104 yhistelmään? Tais olla 2.6 tenavassakin korvan numero 603 alkuinen..?

Mitä kumityynyjä ootte käyttäny ton korvan ja m104 kaa tenavassa?
Joo, saattoi ollakkin juurikin jotkut 603 alkuset moottorinkorvat. Kumityynyt muistaakseni w201 m102. W202 korisessa m104 tyynyissä taitaa olla pienessä kulmassa toinen pinta niin ne ei käy ainakaan.

W202 puheenollen maalailin jäärata auton juuri vähän erottuvammaksi :D
Kuva
Kuva
Vastaa Viestiin