560 SEL 1986 projektikertomus

Mersujen (ja vain Mersujen tai suoraan niihin liittyvät) korjaustarinat, -ohjeet ja muut vastaavat projektikertomukset.
jakusa
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 54
Liittynyt: Ma 20.08.2018 13:56

560 SEL 1986 projektikertomus

Viesti Kirjoittaja jakusa »

Tervehdys kaikille. Eräänä elokuisena perjantaina tuli laitettua hyvin palvellut 316 sprinteri nettiautoon myyntiin. Ilmoitukseen tuli kirjailtua, että vaihdossa voisi kelvata 126 langi. Selvää kuitenkin oli, että vain 200-220kw versiot 560sel mallista kelpaisi. Seuraavana aamuna whatsapissa odottikin toistakymmentä kuvaa omaan silmään varsin hyvännäköisestä 560:stä, ulkovärinä blauschwarz ja helman muovit harmaalla. Sisustakin oli toivomaani kangasta, eikä nahkaa. Toki jos saisi valita, niin kankaan väri olisi voinut olla tummanpunainen harmaan sijaan:) Auto oli ollut 2007 vuodesta asti talvet seisonnassa ja sitä oli korjattu ja huollettu viimeisten vuosien aikana yli 10 000 eurolla. Kiinostusta lisäsi vielä se, että auto oli ostettu uutena suomeen.

Tovi siinä viestiteltiin sellin omistajan kanssa, mutta ei oikein päästy vaihtokaupan ehdoista sopuun. Sprinteri menikin pian kaupaksi omalle kylälle, niin päätin, että seuraavana päivänä käydään hakemassa selli suoralla kaupalla kotiin. Autoa paikanpäällä tutkiessa ei löytynyt mitään yllättävää ja kauppoihin päästiin pitkähkön kaupanteon jälkeen. Kotimatka oli tietysti yhtä juhlaa ja parituntinen meni kuin siivillä.

Auto on siis 1986 ja ostettu uutena suomeen. 560 mallista myytiin suomessa tuolloin 200kw ja 220kw versiota ja tämä yksilö lienee kaikkien merkkien perusteella olevan 200kw malli. Kattia ei ole eikä liioin lambda-anturia eikä mitään muitakaan päästölaitteita. Lisävarusteitakaan ei juuri ole, mielestäni kaikki ovat olleet vakiona. Manuaali-ilmastointi, kattoluukku, vakkari, edessä sähköpenkit muistilla, takana sähköllä säätyvä penkki, lukkoperä ja radio. Ei siis mitään erikoista nykypäivän mittapuulla (no lukkoperä tietty on aika harvinainen nykyään) ja suorituskyvyssäkin taitaa hävitä melkein mille tahansa uudehkolle premium diiselille. 80 luvulla tämä auto on kuitenkin ollut kaikkea muuta kuin tavallinen.

Tulevissa postauksissa kirjoittelen lisää auton kunnosta ja tekemistäni korjauksista. Loppuun muutama kuva:
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
Avatar
Ere866
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1507
Liittynyt: Su 06.06.2004 12:15

Re: 560 SEL 1986 projektikertomus

Viesti Kirjoittaja Ere866 »

Erittäin hieno laitos! Katselin tätä itsekin "sillä silmällä" mutta pidin hintaa kovana ottaen huomioon että tuo on Suomi-auto joka on kokenut ja nähnyt meillä kaikki neljä vuodenaikaa. Eli todennäköisesti pohjassa on tekemistä ja listojen alla. Tosin jos autoa on kunnostettu jo ennestään niin voihan olla että suurin osa niistä perusruostepaikoista on jo laiteltu kuntoon.

Veluurihan on ässään paras verhoilu ja tuo antrasiitti sävynä on ihan nätti, tosin sopisi ehkä paremmin vaaleaan ulkoväriin.

Mutta tyylikäs on! (Onhan tuossa airbäg mikä lienee ei ole ollut vakiovaruste. Eikä myöskään sähköpenkitkään käsittääkseni kuuluneet vakioon...Karel voi korjata jos meni väärin :D )
w126 300SE 1986
w116 450SE 1975
tahtoomersun
Mersumies
Mersumies
Viestit: 2732
Liittynyt: Pe 06.12.2013 14:02

Re: 560 SEL 1986 projektikertomus

Viesti Kirjoittaja tahtoomersun »

Onkohan sama, jonka olen bongannut Nokialla muutamaan otteeseen? Komea peli :thumbup:
Perheessä:
X 243 EQB 250 -23
C 126 500 SEC-89
ex
S 203 C 200 CDI -05
S 205 C 220 CDI -15
S 204 C 350 CDI -09
S 212 200 CDI -11
W 208 CLK 320 -99
W 211 E 220 cdi -05
S 210 E 220 cdi -02
S 202 c 180 -99
jakusa
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 54
Liittynyt: Ma 20.08.2018 13:56

Re: 560 SEL 1986 projektikertomus

Viesti Kirjoittaja jakusa »

Kiitoksia kehuista. Kyllä sieltä nopealla vilkaisulla muutama hitsattava paikka löytyi, mutta niistä lisää tuonempana. Sen verran reilusti ollut öljyvuotoja että on ollut pohja hyvin suojattuna kosteudelta...

Tosiaan oli tiedossa jo ennen auton näkemistä, että edellisessä katsastuksessa oli huomautettu moottorin öljyvuodoista. Pihaan jäävä lätäkkö olikin sen kokoinen, että päätin aloittaa öljyvuotojen etsimisellä ja korjaamisella. Vakiopaikkana näissä 126 lienee ohjaustehostimen paluuletkut ja kuten kuvasta näkee, saattoi olla jo aiheellista vaihtaa ko. letkut.
IMG_20210821_105229_copy_1368x1824.jpg
Vaihdettua tuli siis tehostimen paluuletkut 2kpl sekä tehostimen suodatin. Vanha öljy oli punaista niin täytin systeemin mobilin atf 220llä, mikä myöhemmin osoittautui vääräksi öljyksi. Tuskin kovin suuri virhe kuitenkaan. Pientä vuotoa löytyi myös tasonsäädön imuletkun pumpun pään liitoksesta. Tasonsäädön letku oli luultavasti vaihdettu joskus ja vuoto tuli vain löysästä letkunkiristimestä mutta vaihdoin koko letkun varmuuden vuoksi. Näillä toimilla pihaan muodostuvan lätäkön koko pieneni huomattavasti muttei loppunut kokonaan. Palataan aiheeseen myöhemmässä viestissä.

Seuraavana korjauskohteena oli vakionopeudensäädin, itselle yksi auton tärkeimmistä varusteista. Internetin syövereistä löytyi kattavat ohjeet vakkarin moottorin ja ohjausboksin tarkastamiseen. Tässäkin tapauksessa vika löytyi ohjainboksista. Vaihtelin siihen itse kondensaattorit, yksi vanhoista oli selkeästi pullahtanut, ja kun se ei saattanut vakkaria toimintakuntoon niin elektroniikan hovikorjaajani kävi kaikki juotokset mikroskoopilla läpi ja uudelleenjuotti hajonneet.
IMG_20210821_172251_copy_1368x1824_edit_984314953983657.jpg
Näillä toimilla lähti cruise pelaamaan ja ajonautinto senkuin vain lisääntyi :)

Tässä vaiheessa auto oli ollut omistuksessani reilun viikon ja vikalistakin alkoi tarkentua:
-edelleen öljyvuotoa moottorista
-tyhjäkäynti liian korkea ja moottori täristää
-kulutus korkeahko, siistissä maantieajossa noin 18l/100km
-kattoluukussa jokin kiinnike rikki(ed omistaja kertoi)
-takakontin tiiviste rikki
-kuljettajan lukkopesä jumissa
-voimakasta tuulen suhinaa ovista
-ohjauksessa väljää ja alustasta kuuluu kolinaa

Korjailuja päätin jatkaa öljyvuodoista, sillä eihän sellin arvolle sovi sotkea paikkoja, sekä tyhjäkäynnin halusin nopeasti kuntoon. Jatkuu seuraavassa viestissä...

Ps.
Tässä kohden voisin mainita, että kirjoittelen näitä aikajärjestyksessä ja nyt mennään elokuun lopun tapahtumissa. Kirjoitushetkellä tyhjäkäynti on normaalilla tasolla, mutta mielestäni edelleen hytkyttää liikaa, kulutus on tippunut 14-15 litran tuntumaan ja öljyvuodot on ehkä korjattu. Auto on otettu lämpimään talliin talveksi ja korjailen sitä pikku hiljaa.
IMG_20211020_195819_copy_1824x1368_edit_985408586175677.jpg
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
jakusa
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 54
Liittynyt: Ma 20.08.2018 13:56

Re: 560 SEL 1986 projektikertomus

Viesti Kirjoittaja jakusa »

tahtoomersun kirjoitti: La 23.10.2021 20:51 Onkohan sama, jonka olen bongannut Nokialla muutamaan otteeseen? Komea peli :thumbup:
Kyllä luultavasti, Nokialle töihin olen tällä ajellut lähes 30 päivänä :D Otin tarkoituksella alkuun tämän päivittäiseen ajoon löytääkseni kaikki viat ja puutteet.
tahtoomersun
Mersumies
Mersumies
Viestit: 2732
Liittynyt: Pe 06.12.2013 14:02

Re: 560 SEL 1986 projektikertomus

Viesti Kirjoittaja tahtoomersun »

jakusa kirjoitti: La 23.10.2021 20:59
tahtoomersun kirjoitti: La 23.10.2021 20:51 Onkohan sama, jonka olen bongannut Nokialla muutamaan otteeseen? Komea peli :thumbup:
Kyllä luultavasti, Nokialle töihin olen tällä ajellut lähes 30 päivänä :D Otin tarkoituksella alkuun tämän päivittäiseen ajoon löytääkseni kaikki viat ja puutteet.
Jep, siinä Tyrvään takapihalla olen tuota muutamaan otteeseen ihaillut, kun olen siihen tavaraa toimitellut.
Perheessä:
X 243 EQB 250 -23
C 126 500 SEC-89
ex
S 203 C 200 CDI -05
S 205 C 220 CDI -15
S 204 C 350 CDI -09
S 212 200 CDI -11
W 208 CLK 320 -99
W 211 E 220 cdi -05
S 210 E 220 cdi -02
S 202 c 180 -99
Avatar
Timo L.
Moderator Admin
Moderator Admin
Viestit: 14008
Liittynyt: Ti 11.03.2003 19:16
Paikkakunta: Savonlinna

Re: 560 SEL 1986 projektikertomus

Viesti Kirjoittaja Timo L. »

Hyvä juttu, että auto meni tekijälle! Katsoin itsekin tuota autoa, ja loppupelissä hintapyyntöhän tuli aika reilusti alas alkuperäisestä pyynnistä. Minua tuossa häiritsi eniten ainakin kuvissa kauhtunut veluuriverhoilu. Mielenkiinnolla seuraan topicia.
Näissä merkeissä
----
2008 R 320 CDI L 4Matic
1994 E 300 Turbodiesel T 4Matic
1990 300 CE
1990 260 E 4Matic
1983 300 TD Turbodiesel
1982 W123 siena rot punaisia verhoilun osia myytävänä
www.classicdata.fi
Avatar
karra
Mobilisti
Mobilisti
Viestit: 13267
Liittynyt: Ma 08.12.2003 13:43
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: 560 SEL 1986 projektikertomus

Viesti Kirjoittaja karra »

Hyvä, hieno auto. Onneksi velours eikä pomarfinn.

Jos autossa ei ole saastelaitteita eikös se ole sitten 220 kW ECE versio. RUF versiosta saa KAT vsrsion lisäämällä katti, en nyt jaksa muistaa menikö se noin.

Mielestäni tuossa menee tehostimeen vielä ATF liemi. 124 ssä uudempi litku tuli kait kolmossarjaan.
1939 Pontiac Six 2D sedan projekti www.overdrive.fi/forum/threads/1939-pon ... ix.315079/
1971 300 SE L 6.3 museoauto
1987 560 SEC museoauto
1991 300 GE museoauto
1994 E 320 Cabrio kesämersu
1999 ML 320 talvikäyttis
2004 C 180 daily driver
2005 Peugeot 206 varalla (se toimiva)
https://www.youtube.com/user/karra224
Avatar
Timo L.
Moderator Admin
Moderator Admin
Viestit: 14008
Liittynyt: Ti 11.03.2003 19:16
Paikkakunta: Savonlinna

Re: 560 SEL 1986 projektikertomus

Viesti Kirjoittaja Timo L. »

karra kirjoitti: La 23.10.2021 22:31 Hyvä, hieno auto. Onneksi velours eikä pomarfinn.

Jos autossa ei ole saastelaitteita eikös se ole sitten 220 kW ECE versio. RUF versiosta saa KAT vsrsion lisäämällä katti, en nyt jaksa muistaa menikö se noin.
Eikö Leistungssteigerung-koodi tullut saataville vasta 1987, BMW V12 esittelyn myötä?
Näissä merkeissä
----
2008 R 320 CDI L 4Matic
1994 E 300 Turbodiesel T 4Matic
1990 300 CE
1990 260 E 4Matic
1983 300 TD Turbodiesel
1982 W123 siena rot punaisia verhoilun osia myytävänä
www.classicdata.fi
Avatar
Ere866
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1507
Liittynyt: Su 06.06.2004 12:15

Re: 560 SEL 1986 projektikertomus

Viesti Kirjoittaja Ere866 »

Kyllähän tuolla vikalistalla hintapyynti oli korkea. Mutta tuo auto tietenkin ansaitsee tulla kuntoon.

Suuttimet, imuvuodot, ja sähköjohtojen ja liittimien tsekkaus/putsaus. Uudet tulpat, virranjakaja jne.

Näin se nähdään, että vaikka on entisen myyjän mukaan kymppitonnilla kunnostettu niin ei siellä mitään ihmeitä näköjään ole tehty :D Tai sitten ollaan liian puristeja
w126 300SE 1986
w116 450SE 1975
Avatar
Häksä
Mersumies
Mersumies
Viestit: 575
Liittynyt: Su 27.03.2011 10:47
Paikkakunta: Helsinki

Re: 560 SEL 1986 projektikertomus

Viesti Kirjoittaja Häksä »

Onko tietoa auton historiasta? Loistoluokan Suomi-autoissa historialla on oma viehätyksensä. Tällaisia projektijuttuja tykkäisin lueskella enemmänkin, hyvä jos jaksat kirjoitella :)

Instagram @hptalli
500 SEC ’85
944 Turbo ’88
TT Roadster quattro 225 ’00
S8 V10 quattro ’08
200 quattro 20V ’90 naftaliinissa, odottaa parempia aikoja
Avatar
Karel
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1097
Liittynyt: Su 21.10.2018 13:25
Paikkakunta: Helsinki ja Inkoo

Re: 560 SEL 1986 projektikertomus

Viesti Kirjoittaja Karel »

Timo L. kirjoitti: La 23.10.2021 22:06 Hyvä juttu, että auto meni tekijälle! Katsoin itsekin tuota autoa, ja loppupelissä hintapyyntöhän tuli aika reilusti alas alkuperäisestä pyynnistä. Minua tuossa häiritsi eniten ainakin kuvissa kauhtunut veluuriverhoilu. Mielenkiinnolla seuraan topicia.
Timo ehti näköjään kirjoittaa aika täsmälleen sen, mitä omaan mieleenkin tuli.

En muista hintaa, mutta tutkailin tätä autoa kyllä myös sillä silmällä. Tosin ei ollut elokuuta, vaan jotakin tuokokuuta, ja hinta oli niin halpa, että ehdin alkaa selvitellä valmistenumerosta tietoja, niin sillä välin auto oli jo vaihtanut omistajaa. En edes muista missä näin myynnissä, mutta ei ollut Nettiauto.

Päätäni en pantiksi pistä, mutta oman muistikuvan mukaan ne pienempitehoiset oli pienempitehoisia juuri siksi, että olivat eri päästöluokassa kuin 299/300 hv versio.

Ere: sähköpenkit oli 560 SEL:ssä vakiona. Samoin sikarinsytyttimet takaovissa 8) Ja veluurihan oli myös tässä vakiona, ja sellaisella eritysimaininnalla, että nahkaverhoilun olisi saanut veloituksetta. Siksi veluuri on 560:ssa harvinaisempi kuin nahka. Näin vanhemmiten nahka olisi helpompi ja kiitollisempi entisöidä. Kauhtunutta ja haalistunutta veluuria ei elvytä oikein muuten kuin kokonaan uusimalla.
Karel


E 430 T -98 “Musti”
A 190 -01 "Nalle"
A 190 -01 "Erika"
260 SE -89 ”Essu”
280 SE -85 ”Nassu” MR
300 SEL -89 ”Olga” MR
300 SE -89 "Typy" Odottaa entisöintiä
300 SE -88 ”Sjuude” (Varaosa-auto)
L 508 D -81 ”Umu”
Volvo C 202 Valp -78 ”Elmeri”


ex.: 260 SE -90 / 300 SD -84 / 280 E -79 / BMW 745 iA -81/ 450 SEL 6.9 -76 / 280 S -82 / 280 SE -85 / 420 SEL -86 / 500 SEL -86 / 300 SEL -90 / A 140 -00 / 300 D -83 / Honda Accord EX -84 / 230 TE -84 / 280 SE -80 / Perheessä olleet muut: 230 -79 / 190 -87 / 200 -85 (124) / 300 SE -86 / 300 SE -85
Avatar
Pontus
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1684
Liittynyt: Pe 08.02.2008 20:26
Paikkakunta: Helsinki

Re: 560 SEL 1986 projektikertomus

Viesti Kirjoittaja Pontus »

Mielenkiintoinen projekti! Ei näitä 560 SEL malleja ihan hirveästi myyty uutena suomeen. :)
W124 E 200 1994 (käyttis)
W123 230E A 1982 (MR-projekti)
S204 C200 Kompressor A 2008 (Välillä lainassa)

Ex: Mercedes Benz w115 220 D (mr) 1976
Avatar
Timo L.
Moderator Admin
Moderator Admin
Viestit: 14008
Liittynyt: Ti 11.03.2003 19:16
Paikkakunta: Savonlinna

Re: 560 SEL 1986 projektikertomus

Viesti Kirjoittaja Timo L. »

Ei myyty ei, mutta yllättävän monta kuitenkin ja osa vielä hydroalustalla! Kokonaismäärä lie ainakin toistakymmentä. Tiedän myös pari ykkössarjan hydroalustaista, mutta toisesta, ruskeasta autosta systeemi on poistettu.
Näissä merkeissä
----
2008 R 320 CDI L 4Matic
1994 E 300 Turbodiesel T 4Matic
1990 300 CE
1990 260 E 4Matic
1983 300 TD Turbodiesel
1982 W123 siena rot punaisia verhoilun osia myytävänä
www.classicdata.fi
Avatar
Karel
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1097
Liittynyt: Su 21.10.2018 13:25
Paikkakunta: Helsinki ja Inkoo

Re: 560 SEL 1986 projektikertomus

Viesti Kirjoittaja Karel »

Timo L. kirjoitti: Su 24.10.2021 14:41 Ei myyty ei, mutta yllättävän monta kuitenkin ja osa vielä hydroalustalla! Kokonaismäärä lie ainakin toistakymmentä. Tiedän myös pari ykkössarjan hydroalustaista, mutta toisesta, ruskeasta autosta systeemi on poistettu.
Omassa tuttavapiirissäkin pyöri 80-luvun lopulla muutama 560 SEL, joten kokonaismäärän on kyllä pakko olla aika paljon isompi. Viimeisten muutaman vuoden aikana on käytettyjen palstoilla Suomessakin kiikkunut aika monta eri yksilöä, sanoisin jopa kymmenen. Niistä tosin suurin osa on selvästi ollut jälkituonteja. 420 ja 500 SEL:iä on näkynyt selvästi vähmemmän.
Karel


E 430 T -98 “Musti”
A 190 -01 "Nalle"
A 190 -01 "Erika"
260 SE -89 ”Essu”
280 SE -85 ”Nassu” MR
300 SEL -89 ”Olga” MR
300 SE -89 "Typy" Odottaa entisöintiä
300 SE -88 ”Sjuude” (Varaosa-auto)
L 508 D -81 ”Umu”
Volvo C 202 Valp -78 ”Elmeri”


ex.: 260 SE -90 / 300 SD -84 / 280 E -79 / BMW 745 iA -81/ 450 SEL 6.9 -76 / 280 S -82 / 280 SE -85 / 420 SEL -86 / 500 SEL -86 / 300 SEL -90 / A 140 -00 / 300 D -83 / Honda Accord EX -84 / 230 TE -84 / 280 SE -80 / Perheessä olleet muut: 230 -79 / 190 -87 / 200 -85 (124) / 300 SE -86 / 300 SE -85
jakusa
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 54
Liittynyt: Ma 20.08.2018 13:56

Re: 560 SEL 1986 projektikertomus

Viesti Kirjoittaja jakusa »

Mukava huomata, että auto herättää kiinnostusta ja keskustelua! 126 korimalli on ollut kiinnostuksen kohteenani jo lapsesta asti, kun perhetutuilla/puolisukulaisilla oli näitä kaksi 80/90 lukujen taitteessa. Lyhyt 300SE ja pitkä malli mistä kukaan ei tunnu muistavan varmasti oliko millä koneella, itse muistelisin että se oli 560SEL mutta varmaksi en voi sanoa. Hämeenlinnan seudulla joka tapauksessa liikkuivat silloin.

Aikuisiällä autoharrastus kohdentui Münchenin tuotteisiin, pitkillä takaovilla varustettuja nekin tuppasivat pääasiassa olemaan. Mersut pyöri kuitenkin aina toisinaan ajatuksissa ja 2017 vuodesta asti olen näitä aina silloin tällöin nettiautosta ja mobilesta vilkuillut. Saksassa on vaikuttanut olevan myynnissä varsin paljon jenkeistä uitettuja malleja. Itseä ei nuo jenkkimallit juuri kiinnosta kun niissä on se 175-180kw ja lähes poikkeuksetta nahkajakkarat. Tämä yksilö on siis Suunto Oy:n vanha edustusauto ja on mielestäni ihan suht hyvässä kunnossa. Keväällä laitettu museorekisteriin, sisusta on pääsääntöisesti ehjä, maalipinta on kaukaa hyvännäköinen ja voimaa tuntuu olevan suurinpiirtein se mitä kuuluukin. Mielestäni kone on 200kw versio 9:1 puristuksilla, moottoritilan kilvessä ei mainita "220kw" eikä kantakortissakaan ole sitä tai koodia 822. En ole kuitenkaan tarkastanut koneesta nokkia tai muuta mistä voisi varmaksi sanoa kumpi malli on kyseessä. En tiedä mitä hintapyyntiä autossa keväällä pidettiin, mutta elokuussa 10 000 sai vähän takaisin.. Jos tällaisen haetuttaisi saksasta, niin hinta asettuisi suurinpiirtein samalle tasolle. Mielestäni suomiauto-status lisää kuitenkin auton kiinnostavuutta.

Jatketaan tässä kohtaa tarinaa korjauksista:

Ostettaessa tyhjäkäynti oli siis vaihde päällä luokkaa 700 rpm ja pientä tärinää ja värinää ilmaantui esim. liikennevaloissa seistessä. Viikon pari autolla ajelin säännöllisesti töihin ja tärinä tuntui vain lisääntyvän. Dokumentaation perusteella virranjakaja ja pyörijä oli vaihdettu 2018 ja niillä on ajettu alle 15000km. Niitä en siis nähnyt aiheelliseksi tarkistaa. Suuttimet oli vaihdettu 2014 ja niillä on ajettu noin 30 000 km. Joskus olin näkevinäni tuoreemmankin kuitin suuttimista, mutta enää sitä en onnistunut löytymään. Saattaa muisti tehdä temppujaan. Ensihätään tankkiin tuli laitettua suuttimien puhdistusainetta ja tarkistelin tulpanjohdot ja alipaineletkuja silmämääräisesti. Yksi tulpanjohto olikin hankautunut melkein puoleenväliin asti poikki ja toinen tulpanjohto oli huonosti kiinni tulpan päässä. Tyhjäkäyntiventtiilin ympäristöstä löytyi kovettuneita alipaineletkuja sekä mottoriöljyä vuotava huohotinletku.
IMG_1.jpg
Tilailin siis kuvaan merkityt letkut, tulpanjohdot, tulpat ja puolan. Samalla tutkailin tuota kuvassa näkyvää ilmamäärämittaria ja tuo lautanen tuntuikin ihan aavistuksen hankaavan runko-osaan. Tässä kohtaa en kuitenkaan koskenut siihen sen enempiä.

Tulpat, johdot, puola ja alipaine/huohotusletkut tuli vaihdettua ja ehkä niillä oli jotain vaikutusta koneen käyntiin tai ei. Joka tapauksessa tyhjäkäynti alkoi täristää ja vatkuttaa autoa enemmän ja enemmän. Jossain kohtaa vaihde päällä tyhjäkäynti tippui 300-400 pintaan ja auto ei jaksanut pysyä enää käynnissä jos kaasupoljinta ei painanut. Tyhjäkäyntiä lukuunottamatta moottori toimi moitteetta ja voimaa tuntui olevan. Asialle oli tehtävä jotakin, joten taas pelti ylös ja pää konehuoneeseen. Tyhjäkäyntiventtiilin sähköliitin olikin melkein irti. Käsittääkseni jos johto olisi ollut kokonaan irti, niin tyhjäkäynnin olisi pitänyt olla 1500 luokkaa, joten ehkä vika oli tai ei ollut siinä. Samalla tutkailin ilmamäärämittarissa olevaa tyhjäkäyntiseoksen säätöruuvia. Nettihän on täynnä forumikeskusteluja, joissa varoitetaan, että ko. ruuviin ei saa missään nimessä koskea. Joten ei muuta kuin 3mm kuusioavain käteen ja säätämään.
img 2.jpg
Pyörittelin ruuvia hitaasti ja etsin kohtaa jossa kone käy tyhjäkäyntiä kaikkein tasaisimmin. Pian löytyikin kohta, jossa tyhjäkäynti oli lähes tasainen, joskin edelleen turhan korkea. Jätin ruuvin tällä kertaa siihen ja olin varsin tyytyväinen. Tällainen tapa säätää seosruuvia ei välttämättä ole kaikkein paras ja saattaa piilottaa koneessa olevia vikoja. Näin sain koneen kuitenkin toimimaan varsin hyvin, mikä riitti tällä kertaa. Lambdattomassa koneessa ruuvia ei luonnollisestikaan voi säätää ns. duty-cyclen mukaan.

Säätöruuvin pyörittelyn jälkeen moottorissa tuntui tyhjäkäynnillä enää pienehköä tärinää mutta kierrokset olivat vaihde päällä 700-800 ja parkilla 900-1000. Auto myös ryömi varsin voimakkaasti eteenpäin ja tasamaalla tuntui että auto kulkee itsestään neljääkymppiä (no ei oikeasti mutta siltä se tuntui). Ilman määrää ja siten kierrosnopeutta säädetään tyhjäkäyntiventtiilillä, jota ohjaa oma ohjausboksinsa. Maalaisjärjellä ajateltuna ohjausboksi käskisi venttiliä kuristamaan virtausaukkoa, jos tyhjäkäynti on liian korkea. Päätin kokeilla saksankieliseltä w126 wiki-sivulta löytynyttä niksiä, jossa tyhjäkäyntiventtiilin avaavaa jousivoimaa hieman kevennetään, jotta sähkömagneetti jaksaa sulkea venttiiliä paremmin. Kevennys tehdään irroittamalla venttiilin kärjestä suojatulppa, pyörittelemällä tilalle ruuvi ja vetämällä sitä hieman ulospäin.
IMG_20210928_063026.jpg
IMG_20210928_063931.jpg
Vedin ruuvia 0,9mm ulospäin, otin ruuvin pois ja laitoin tulpan takaisin. Venttiili takaisin autoon ja kas, tyhjäkäynti P:llä noin 650-700 ja vaihde päällä karvan yli 500. Pieni tärinä jäi vielä jäljelle.

Jatketaan seuraavalla kerralla öljyvuotojen etsimisellä...
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
Avatar
Karel
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1097
Liittynyt: Su 21.10.2018 13:25
Paikkakunta: Helsinki ja Inkoo

Re: 560 SEL 1986 projektikertomus

Viesti Kirjoittaja Karel »

Ruiskun perusasetuksiin kajoaminen ja apulaitteiden rukkaaminen on usein, kuten itsekin toteat, muiden vikojen peittelyä. Siitä kertoo mainitsemasi tärinä, joka on oire jostakin. Tapahtuiko siis tuo tyhjäkäynnin huononeminen sen jälkeen kun pistit ruiskunpesua tankkiin? Niiden aineiden kanssa on syytä olla varovainen. Kokemusta on. Parikymmentä vuotta sitten yritin petrata 450 SEL 6.9:n tyhjäkäyntiä kaatamalla pullollisen "STP Complete Fuel System Cleaneria" tankkiin. Sillä seurauksella, että lopulta meni koko jetti ja määränjakaja purkuun kun paska oli lähtenyt koko systeemistä liikkelle ja sotkenut paikat.

Lautasen kiinni ottaminen runkoon ei ole hyvä merkki. Se ei itsestään sellaiseksi muutu. Sama vika oli kaverin 500 SEL:ssä, jonka määränjakajan kunnostin äskettäin. Se oli ihan katastrofi koko ruisku jonkun kyläsepän jäljiltä. Nyt käy jo korvakuulolta säädettynä ihan siedettävästi.
Karel


E 430 T -98 “Musti”
A 190 -01 "Nalle"
A 190 -01 "Erika"
260 SE -89 ”Essu”
280 SE -85 ”Nassu” MR
300 SEL -89 ”Olga” MR
300 SE -89 "Typy" Odottaa entisöintiä
300 SE -88 ”Sjuude” (Varaosa-auto)
L 508 D -81 ”Umu”
Volvo C 202 Valp -78 ”Elmeri”


ex.: 260 SE -90 / 300 SD -84 / 280 E -79 / BMW 745 iA -81/ 450 SEL 6.9 -76 / 280 S -82 / 280 SE -85 / 420 SEL -86 / 500 SEL -86 / 300 SEL -90 / A 140 -00 / 300 D -83 / Honda Accord EX -84 / 230 TE -84 / 280 SE -80 / Perheessä olleet muut: 230 -79 / 190 -87 / 200 -85 (124) / 300 SE -86 / 300 SE -85
jakusa
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 54
Liittynyt: Ma 20.08.2018 13:56

Re: 560 SEL 1986 projektikertomus

Viesti Kirjoittaja jakusa »

Voihan se olla, että suuttimen puhdistusaine vaikutti tärinän lisääntymiseen. Tyhjäkäynnin ulkopuolella moottori mielestäni toimii kuitenkin täysin normaalisti. PA suodatin oli tarkoitus vaihdella jo elokuussa, mutta vilkaistuani vanhaa suodatinta päätin jättää vaihtamisen talvelle. Vanhat putket olivat sen verran ruosteisia, että liitoksia avatessa saattaapi käydä vahinko jos toinenkin.
IMG_20211002_140542.jpg
Kyllähän tuolla saattaisi olla vaikkapa pienehkö imuvuoto ja täristi alkuun kun seos oli liian laiha. Tärinä väheni kun ruuvia pyöritti rikkaammalle ja sitten liian korkea tyhjäkäynti johtui liiasta seoksen määrästä ja tyhjäkäyntiventtiili oli jo säätöalueensa rajalla eikä siksi saanut pudotettua tyhjäkäyntiä alemmas ennen jousen pientä kevennystä. Pelkkää spekulointia tämä. Talven aikana on kuitenkin tarkoitus etsiä ja korjata mahdolliset alipainevuodot.

Määräsäätimen lautasessa on tosiaan jotain erikoista. Ohjeen mukaan 0,05 mm rakotulkin kuuluisi mennä lautasen ja rungon väliin ja tässä ei siis mennyt, kun lautanen ihan aavistuksen verran osui runkoon ja vastapuolella oli taas sitten isompi rako. Edellisessä postauksessa mainittujen säätöjen jälkeen kohdistin tuon lautasen siten, että rakotulkki menee lautasen ja rungon väliin koko kehän matkalta. Samassa yhteydessä kiinnitin huomiota kahteen asiaan. Netin lukuisissa harrastajavideoissa ja korjausoppaassa mainitaan, että kun lautasen painaa alas ja vapauttaa, pitäisi kuulua selkeä ääni lautasen törmätessä stopparijouseen.
sensor plate.jpg
Tässä mitään ääntä ei kuulu, vaan lautanen pysähtyy yläasentoonsa äänettömästi oudosti takerrellen. Toinen erikoisuus liittyy lautasen yläasennossa olevaan ns. vapaaseen liikealueeseen. Käsittääkseni liikkeen alussa kuuluisi olla noin 1-3 mm vapaata liikettä ja vasta sen jälkeen alkaa tuntua vastusta. No tässä omassa kulkineessa on kyllä vapaata liikettä millin pari, mutta vain jos lautasta nostaa ensin ylöspäin magneetin avulla. Täytyy tutkiskella asiaa tarkemmin talven aikana. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että jostain syystä tuo lautanen ei välttämättä itsestään palaudu täysin yläasentoonsa vaikka se on nyt keskitetty eikä enää hankaa runkoon.

Moottorin öljyvuodoista:
Tehostajan ja taka-akselin tasonsäädön letkujen vaihtamisen jälkeen esiintyi vielä pientä vuotoa. Vuotokohdan etsintää hankaloitti se, että vanhoja öljyvuotoja on ollut runsaastikin ja moottori on varsin likainen. Kuljettajanpuoleisen huohotinletkun ympäristössä oli kuitenkin havaittavissa edelleen vuotoa. Letkussa, joka lähtee huohottimen liitoksesta ja menee sylintereille näkyy pieni halkeama ja letku tuntuu kivikovalta. Tämä on vielä vaihtamatta, sillä se näyttää menevän määräsäätimen ali ja koska aiemmin mainittujen seikkojen vuoksi ajattelin irroitella määräsäätimen talven aikana, niin vaihdan tuon letkun samalla.

Myös virranjakajan jalkaan ilmestyy moottoriöljyä. En ole vielä keksinyt mistä se siihen tulee. Mahdollisesti huohottimen öljyvuoto jotenkin päätyy tuohon. Virranjakajan sisällä on toki akselitiiviste, mutta en tiedä voisiko sen vuoto päätyä tuohon kohtaan. Kannattaisi ehkä kurkata virranjakajan sisään.
IMG_20211002_110245.jpg

Pitkän tutkiskelun jälkeen lopulta huomasin, että valtaosa vuotavasta öljystä näyttäisi tulevan ohjaustehostimen akselilta. Hihnapyörän takaosa oli märkä ja sitä kautta öljy valui ilmastoinnin kompressorin päälle sekä pitkin koneen kylkeä sotkien kaikki paikat. Laitoin osat tilaukseen ja aloin irroittamaan pumppua. Tässä kohden oli otettava “talviauto” ajoon, syksy oli jo varsin pitkällä ja osia joutuisi odottelemaan viikon verran. Pumppu on varsin helppo irroitettava, tilaa on hyvin ja mitään erikoistyökaluja ei tarvinnut. Kun pumpun sai irti, paljastui sen takaa varsin öljyisen näköinen kiinnityslevy. En ole ihan varma, onko tuo kaikki vuoto peräisin tehostajan pumpusta, vai onko siihen sekoittunut myös jostain ylempää tulevaa moottoriöljyn vuotoa.
IMG_20210920_155748.jpg
Akselitiivisteen vaihtoa varten akseli pitää luonnollisesti saada pois pumpusta. Koitin ensin irroittaa hihnapyörää akselista, mutta se ei halunnut irrota lyöntitekniikalla, eikä minulla ollut sopivaa ulosvetäjää. Moisen olisi toki saanut lainattua tai ostettua, mutta päädyin purkamaan pumpun takakautta ja vetämään akselin pois etukautta hihnapyörä kiinnitettynä. Ylimääräistä purkamista ei juuri tullut, sillä aioin joka tapauksessa vaihtaa myös takakannen o-renkaan. Uuden tiivisteen naputtelin varovasti hylsyn avulla paikoilleen.
IMG_20211003_104219.jpg
IMG_20211003_112741.jpg
IMG_20211003_125821.jpg
IMG_20211003_131317_cr.jpg
IMG_20211004_170953.jpg
IMG_20211012_170055.jpg
Tässä yhteydessä asioin myös Veholla hakemassa varaosia. Tiedustelin samalla ohjaustehostimeen ja taka-akselin tasonsäätöön kuuluvien öljyjen luokituksesta ja olisiko niitä saatavilla heillä. Tovin päätettä tutkailtuaan herra totesi, että autoni on niin vanha, että öljyluokituksia ei löydy tietojärjestelmästä. Lupasi kuitenkin palata asiaan sähköpostin välityksellä. Muutamaa tuntia myöhemmin tulikin maili, jossa todettiin tehostajaan käyvän 236.3 ja tasonsäätöön 343.0. Tehostajan öljyä sai tilaamalla 29,4€ litra ja tasonsäätöön ei enää saanut MB öljyä. Jätin kuitenkin tehostajan öljynkin tilaamatta, sen verran tyyristä MB pullossa. En tiedä onko MB 236.3 alkujaan ollut punaista, mutta ostamani luokituksen mukainen öljy on kellertävää.

Tiivisteiden vaihdon jälkeen laitoin vielä uuden suodattimen ja vaihdoin loput öljyt huuhtelemalla ettei menisi keltaista ja punaista kovin paljoa sekaisin. Kasaamisen jälkeen autolla on ajettu vain reilut parikymmentä kilometriä. Vuoto näyttäisi kuitenkin lakanneen, eikä auton alle ainakaan toistaiseksi ole muodostunut enää öljylätäkköä. Pientä moottoriöljyvuotoa on siis edelleen huohotusletkun ja virranjakajan jalan seuduilla.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
Avatar
karra
Mobilisti
Mobilisti
Viestit: 13267
Liittynyt: Ma 08.12.2003 13:43
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: 560 SEL 1986 projektikertomus

Viesti Kirjoittaja karra »

Oisko jollain muulla sama mielipide, tehostimeen ATF liemi? 90-luvun alussa tuli niitä uusia kellertäviä. Tasonsäätöön Febin ZH-M, jota muuten ei saa enää motometista, Fixus myy kivaan hintaan oisko 8 euroa litra.
1939 Pontiac Six 2D sedan projekti www.overdrive.fi/forum/threads/1939-pon ... ix.315079/
1971 300 SE L 6.3 museoauto
1987 560 SEC museoauto
1991 300 GE museoauto
1994 E 320 Cabrio kesämersu
1999 ML 320 talvikäyttis
2004 C 180 daily driver
2005 Peugeot 206 varalla (se toimiva)
https://www.youtube.com/user/karra224
Avatar
Dallas
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 82
Liittynyt: La 04.01.2014 08:19

Re: 560 SEL 1986 projektikertomus

Viesti Kirjoittaja Dallas »

Moi, ohjaustehostimessa mulla on aina ollut Mobil ATF 220. Se on hyvä tähän!
jakusa
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 54
Liittynyt: Ma 20.08.2018 13:56

Re: 560 SEL 1986 projektikertomus

Viesti Kirjoittaja jakusa »

Nyt kun katsoin ohjekirjasta, niin siellähän lukee "Automaattivaihteistoöljy ohjaustehostinta varten". Luultavasti alkujaan ollut ATF ja jossainkohtaa luokitus vaihtunut, jotta merkkiorganisaation ei tarvitse ylläpitää valtavaa öljyvalikoimaa. Tai sitten veholla kävi pieni virhe. Olkoot nyt keltaisella liemellä, seuraavan tehostinremontin yhteydessä laitan sitten atf.

Tasonsäädössä näkyy nyt olevan punaista öljyä, pari purkkia ZH-M tuli ostettua puuilosta jo elokuussa kun arvelin että punainen tuskin kuuluu tasonsäätöön.
Avatar
Ere866
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1507
Liittynyt: Su 06.06.2004 12:15

Re: 560 SEL 1986 projektikertomus

Viesti Kirjoittaja Ere866 »

Olen joskus myös törmännyt w124:sen tasonsäädössä punaiseen nesteeseen. Olisko sinne sitten laitettu kans ATF:220:stä?

Tuota sinne siis
https://www.autodoc.fi/febi-bilstein/18 ... ewQAvD_BwE
w126 300SE 1986
w116 450SE 1975
Avatar
Maastis
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1544
Liittynyt: Ma 04.04.2011 23:18
Paikkakunta: Pohjanmaa

Re: 560 SEL 1986 projektikertomus

Viesti Kirjoittaja Maastis »

Ere866 kirjoitti: Ti 26.10.2021 07:11 Olen joskus myös törmännyt w124:sen tasonsäädössä punaiseen nesteeseen. Olisko sinne sitten laitettu kans ATF:220:stä?

Tuota sinne siis
https://www.autodoc.fi/febi-bilstein/18 ... ewQAvD_BwE
Vähän ohi aiheesta, mutta tullu viimeaikoina Autodocin sijasta otettua osat Virosta esim AK24 kun valtaosin huomattavasti etuusempia... Autodoc myy nykyään valtavilla alennusprosenteilla mutta ovat nostaneet lähtöhinnat ylös...

https://www.ak24.fi/fi/varaosat/febi-bilstein-02615

TJ
**********
W242 B250e
X164 V8
W123 300CD
W251 CDI 4-matic -ex
C30 AMG -03 -ex
A170 CDI -99 -ex
Avatar
RH
Mersumies
Mersumies
Viestit: 3949
Liittynyt: Ke 15.09.2004 13:43
Paikkakunta: Salon seutu

Re: 560 SEL 1986 projektikertomus

Viesti Kirjoittaja RH »

jakusa kirjoitti: Su 24.10.2021 17:53 Tämä yksilö on siis Suunto Oy:n vanha edustusauto ja on mielestäni ihan suht hyvässä kunnossa. Keväällä laitettu museorekisteriin, Mielestäni suomiauto-status lisää kuitenkin auton kiinnostavuutta.
:thumbup: :thumbup:
Katsoinko kuvista oikein, että vanhat patinoituneet kilvet paikallaan... :eh:
Älä nyt sitten hyvä ihminen vaan mene mielellään uusimaan niitä ollenkaan, saati hankkimaan mustia... :sick: :sick:
jakusa
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 54
Liittynyt: Ma 20.08.2018 13:56

Re: 560 SEL 1986 projektikertomus

Viesti Kirjoittaja jakusa »

RH kirjoitti: Ke 27.10.2021 10:44 :thumbup: :thumbup:
Katsoinko kuvista oikein, että vanhat patinoituneet kilvet paikallaan... :eh:
Älä nyt sitten hyvä ihminen vaan mene mielellään uusimaan niitä ollenkaan, saati hankkimaan mustia... :sick: :sick:
Tarkoitus on pitää kuluneet kilvet niin kauan kuin pysyvät laillisina. Kilven taustalevyt näyttävät mielestäni rumilta, mutta en tiedä viitsiikö niitä poistaa jos ovat uudesta asti autossa olleet :think:

Tehostinremontin jälkeen tuli vielä vaihdettua peräöljyt ja moottoriöljyt. Perä oli erittäin öljyinen, jopa perän päällä oli paksu likakerros. Suoritin pikaisen puhdistuksen ja tarkistin samalla huohottimen, josko se olisi ollut tukossa. Vaikutti olevan kunnossa.
IMG_20211010_100126.jpg
IMG_20211010_104317.jpg
IMG_20211010_104613.jpg
Vanhaa öljyä tuli ulos hieman vajaa litran verran, joten melkein 0,5l vuotanut. Edellisen kerran peräöljyt oli vaihdettu 200 000km paikkeilla eli reilu 100 000km sitten. Perään laitoin Motonetistä Comma LS 80w90 ja moottoriin Tokmannilta Teboil Silver Classicia, halpoja ja helposti saatavilla kun olivat...
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
Avatar
Karel
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1097
Liittynyt: Su 21.10.2018 13:25
Paikkakunta: Helsinki ja Inkoo

Re: 560 SEL 1986 projektikertomus

Viesti Kirjoittaja Karel »

Niistä kilpien taustalevyistä: 90-luvun alussa niitä poistettiin ”rumina” kun 126:t alkoivat tulla parannusmaalaamisikään. Samalla moni pisti roskiin lampunpesimet.

Nyt niin noita molempia etsitään sitten urakalla 126-tuntijoiden keskuudessa, kun halutaan orkkis suomi-auto-look takaisin museopeleihin.

Eli heitä ihmeessä menemään, mutta kerro mihin roskikseen pistät, niin lähtevät sieltä saman tien. :wave: :wave:
Karel


E 430 T -98 “Musti”
A 190 -01 "Nalle"
A 190 -01 "Erika"
260 SE -89 ”Essu”
280 SE -85 ”Nassu” MR
300 SEL -89 ”Olga” MR
300 SE -89 "Typy" Odottaa entisöintiä
300 SE -88 ”Sjuude” (Varaosa-auto)
L 508 D -81 ”Umu”
Volvo C 202 Valp -78 ”Elmeri”


ex.: 260 SE -90 / 300 SD -84 / 280 E -79 / BMW 745 iA -81/ 450 SEL 6.9 -76 / 280 S -82 / 280 SE -85 / 420 SEL -86 / 500 SEL -86 / 300 SEL -90 / A 140 -00 / 300 D -83 / Honda Accord EX -84 / 230 TE -84 / 280 SE -80 / Perheessä olleet muut: 230 -79 / 190 -87 / 200 -85 (124) / 300 SE -86 / 300 SE -85
jakusa
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 54
Liittynyt: Ma 20.08.2018 13:56

Re: 560 SEL 1986 projektikertomus

Viesti Kirjoittaja jakusa »

Kiitos Karel tiedosta, että ovat alkuperäiset. Valitettavasti joudun siis pitämään ne autossa :crazy:
Avatar
Ere866
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1507
Liittynyt: Su 06.06.2004 12:15

Re: 560 SEL 1986 projektikertomus

Viesti Kirjoittaja Ere866 »

Eikös tässä ollut lukkoperä? Tarkistithan, että sopii lukolliseen tuo peräöljy....

Ja sitten vielä vinkkinä, että vaihappa tuo perän kumityyny. Maksaa kokonaista 25€ tarvikeosa ja kelpaa. Tosin tuossa perässä on toinenkin pusla tuossa pyöreän kohdan sisällä. Sekin voi olla väljä, en tiedä millä nimellä se kulkee ja mikä on saatavuus.
w126 300SE 1986
w116 450SE 1975
Avatar
Karel
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1097
Liittynyt: Su 21.10.2018 13:25
Paikkakunta: Helsinki ja Inkoo

Re: 560 SEL 1986 projektikertomus

Viesti Kirjoittaja Karel »

Lukkoperiä on kahta tyyppiä. Kasikoneiden kanssa ei koskaan ollut ASD:tä, eli hydraulista täyttä lukkoa. Ainoastaan ”limited slip differential”. En muista ulkoa, miten öjyt eroaa, mutta asd:ssä on eri öljy.
Karel


E 430 T -98 “Musti”
A 190 -01 "Nalle"
A 190 -01 "Erika"
260 SE -89 ”Essu”
280 SE -85 ”Nassu” MR
300 SEL -89 ”Olga” MR
300 SE -89 "Typy" Odottaa entisöintiä
300 SE -88 ”Sjuude” (Varaosa-auto)
L 508 D -81 ”Umu”
Volvo C 202 Valp -78 ”Elmeri”


ex.: 260 SE -90 / 300 SD -84 / 280 E -79 / BMW 745 iA -81/ 450 SEL 6.9 -76 / 280 S -82 / 280 SE -85 / 420 SEL -86 / 500 SEL -86 / 300 SEL -90 / A 140 -00 / 300 D -83 / Honda Accord EX -84 / 230 TE -84 / 280 SE -80 / Perheessä olleet muut: 230 -79 / 190 -87 / 200 -85 (124) / 300 SE -86 / 300 SE -85
Avatar
karra
Mobilisti
Mobilisti
Viestit: 13267
Liittynyt: Ma 08.12.2003 13:43
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: 560 SEL 1986 projektikertomus

Viesti Kirjoittaja karra »

LSD vaatii omat öljyt. Kitkalukkolisäaine on tarpeen, omassa 560SECissä oli puhtaat peräöljyt kun auto tuli minulle mutta alkoi sittten hitaissa mutkissa krahisemaan. 300 SEL 6.3 teki samaa ja molemmat hiljeni Liqui Moly Limited Slip öljyllä.
1939 Pontiac Six 2D sedan projekti www.overdrive.fi/forum/threads/1939-pon ... ix.315079/
1971 300 SE L 6.3 museoauto
1987 560 SEC museoauto
1991 300 GE museoauto
1994 E 320 Cabrio kesämersu
1999 ML 320 talvikäyttis
2004 C 180 daily driver
2005 Peugeot 206 varalla (se toimiva)
https://www.youtube.com/user/karra224
Vastaa Viestiin