
Kyseessä siis 190E -89 jolla on Suomitaustasta huolimatta taivallettu vain 140tkm.
Omistajia on ollut vain kaksi, ensimmäinen ulkoasiainministeriön palveluksessa ollut naishenkilö joka oli noutanut auton itse tehtaalta Sindelfingenistä.
Tilaus on tehty kumminkin Suomi varustein.
Ilmeisesti jollain komennuksellaan hän oli pitänyt autoa mukanaan koska vuoteen -94 asti auto on ollut jonkin toisen maan kilvissä.
Huoltokirjassa on pari leimaa Philippsonssilta Mälmöstä joten ainakin Ruotsissa on aikaa vietetty.
Laitetaan vielä tavan mukaan muutama aloituskuva värittämään tarinaa ja raatikin voi repiä kotelon sitten palasiksi.

Kuten kuvista havaitaan aloitetaan takajousista jotka ovat poikki lisäksi kardaanin kannatin on vaihtokuntoinen niin saadaan ajettavuus juhannusta varten kuntoon.





ja vielä varustelistaus:
Mercedes-Benz datacard