MCC smart: koeajo talviliukkailla

Uusien ja käytettyjen Mersujen koeajoraportit.
Avatar
Henri Junkkala
Perustaja
Perustaja
Viestit: 1290
Liittynyt: Ma 10.03.2003 22:07
Paikkakunta: Pitkäjärvi
Viesti:

MCC smart: koeajo talviliukkailla

Viesti Kirjoittaja Henri Junkkala »

Olin kerran takavuosina kaverin kyydissä avomallin smartilla mutkateillä kauniina kesäpäivänä (oli muuten hemmetin hauskaa) ja jäin ihmettelemään, että millainenkohan peli tällainen on ajaa talvella. Jos akseliväliä on alle kaksi metriä niin luulisi että siinä tulee talviliukkailla takavetoisella ja -moottorisella kinnerillä heitettyä voltti jos toinenkin?

Kun MCC smarttiin tuli 2003 alkaen "neek..öh.. siis karvalakkimalleihinkin" vakiovarusteeksi ajonvakautusjärjestelmä, päätin mennä sopivan tilaisuuden tullen yhtä moista kananmunankuorta pyörittelemään.

Viiko sitten keskiviikkona sattui olemaan hyvä yhdistelmä olosuhteita; tiet olivat liukkaampia kuin öljytty ankerias, minulla oli runsas tunti ylimääräistä aikaa ja olin sopivasti Turussa. Siis soitto Raision Veholle ja olihan siellä koeajettavia smartteja piha väärällään. Valitettavasti ei kuitenkaan CDI-dieseliä vaan ihan gasoliinikoneita.

Taannoin vankilasta vapautunut vakavasti häiriintynyt kidnappaaja-raiskaaja sai Raision Veholta koeajoon uuden Mersun jonka sitten taisi muistaakseni laittaa lunnaiksi myöhemmin. Mikä tekee tarinasta omituisen on että hänellä oli panttivanki mukanaan Veholla käydessään! Saamani lepsu kohtelu kyllä omalta osaltaan pönkittää äskeistä tarinaa; ketään ei kiinnostanut minkään sortin paperien täyttö tai edes ajokortista nimen lukeminen, "täytellään sit paperit jos jotakin sattuu"... Jos olisin autovaras niin olisi ollut helpoin autovarkaus ikinä, ei kai nyt ihmisille noin vain avaimia käteen lyödä vaikka miten pikkutakki päällä heiluvatkin?

No, ottaen huomioon tiiviin aikatauluni oli nopea koeajoon ottaminen kannaltani mitä mainioin vaihtoehto, ja pari minuuttia sisään astumiseni jälkeen seisoin avaimet kädessä "river silver metallic" -värisen muovikinnerin vieressä. Otin kauko-ohjaimella hälyttimen pois päältä. Ja nykäisin ovenkahvaa. "Onko se jäässä", tuumin ja nyin vähän kovempaa ilman vaikutusta. Tarkempi avaimenperän tuijottelu sen kertoi; olin ottanut kyllä hälyn pois mutta LUKOT aukesivatkin toisesta napista ?!? Nyt ovi aukesi -16C paukkupakkasista huolimatta helposti ja astuin sisään miellyttävän tilavalle etupenkille. Sitä jää yllättävän paljon tilaa etupenkin matkustajille kun eliminoi takapenkin kokonaan. Vähän kuin Lang-mallin takapenkillä lekottelisi polvet suorana.

Vetäisin oven kiinni ja olinkin seuraavan tenkkapoon edessä: huuli pyöreänä tuijotin ohjauspylvään vierustaa ja kojetaulun alapuolta ratin oikealla puolella. Missään ei ollut avaimen mentävää reikää. Tiesin, ettei tämän hintaluokan vehkeissä vielä ole "keyless entry" -vermeitä etenkin kun olin juuri sangen manuaalisesti hoitanut itseni sisään ja missään ei ollut isoa punaista nappia nimikkeellä "engine start". Mietiskelin SLR:n vaihdekepin päästä liukukannen alta löytyvää käynnistysnappulaa ja vilkaisin vaihdekepinnysää kun katseeni osui SAABistisesti vaihdekepin takapuolelle sijoitettuun virtalukkoon!

Vain 3-asentoisesta virtalukosta vääntämällä Mercedeksen Suprex-kone harkitsi pyörien pari sekuntia ja pärähti sitten käyntiin sangen ilmeettömästi. Erikoisen sekventaalivaihteiston selkeästä vaihdekaaviosta pläjäytin ykköselle ja lähdin liikkeelle. Tällaisella manuaalin ja automaatin yhdistelmälaatikolla ajaminen on erinomaisen helppoa sillä kytkinpoljinta ei ole ja tumpulakin saa oudonkin auton liikkeelle sammuttamatta. Mäkilähdöissä auttaa vielä mäkilähtöassistentti pitäen jarrua päällä kunnes painat kaasua.

Ihmettelin mielessäni miksei laatikosta oltu samalla vaivalla tehty kokonaan automaattia kunnes peukaloni osui vaihdekepin kyljessä olevaan pikkiriikkiseen nappulaan... Tästähän tämä päälle tulee; koeajokkini kun oli paremmin varusteltu Passion-malli johon SOFTIP- sekventaalivaihteistoon liitetty SOFTOUCH -automatiikka kuuluu vakiovarusteena.

Jopa kickdown toimi elektronisessa "automaattisessa vaihtamisohjelmassa" sangen mainiosti mutta laatikko vaihtoi tosi herkästi isommalle, kaiketi bensansäästö mielessään. Yhtä kaikki tällä peräti kuusivaihteisella sekventaalivaihteistolla oli niin helkutin hauska ralliautotyyliin keppiä suoraan eteen-taakse tönimällä hämmentää vaihteita etten tullut koko lopulla koeajolenkillä automatiikkaa käyttäneeksi muuta kuin kerran vastatessani puhelimeen.

Keli oli aivan TAUTISEN liukas. Kulahtaneilla kitkarenkailla W124 300D automaatilla en meinannut Raisio-Turku moottoritiellä vähän päälle satasen vauhdissakaan pysyä tiellä kun perä seilasi tasakaasullakin miten sattui. Jarruttaminen samaisella autolla lähinnä lopetti ohjaustuntuman muttei vaikuttanut vanhan nokilekan hidastuvuuteen millään tavalla. Kieli keskellä suuta - keli siis.

Pikkuinen smart ei kuitenkaan ollut liukkaasta kelistä moksiskaan. Kun olin päässyt Raision keskustaan saakka, selvinnyt yhdestä rajummasta jarrutuksesta lähinnä säikähtämällä jarrutuksen tehokkuutta ja kokeillut auton käytöstä lumisella parkkipaikalla, säädin ajoasennon kohdalleen ja päätin lähteä kokeilemaan ajo-ominaisuuksia tosissaan.

Luistonesto näytti toimivan TODELLA mallikkaasti kun kaasuttelin Raision keskustasta kohti Kustavintietä. Tajuttoman liukkaan näköisissä kohdissakin korvani juuresta kantautui vain sporttinen, moottoripyörän kaltainen "Schwiiin-iin-iiiin-iiin" -ulina kun seitsemänsataakuutioinen turbo intercooler huusi hoosiannaa luistoneston hakatessa vastaan. Ja hyvällä yhteistyöllä; auto nimittäin kiihtyi paremmin kuin useimmat autot kesällä.

Testailin piruuttani ABS-jarruja vielä parissa liikennevaloissa (hienosti skulaa) ennen kuin pääsin varsinaiseen matkakohteeseeni. Legendaarinen "Piuhantie" joka johtaa Raisiosta Maskuun. Mutkainen, mäkinen, asfaltoitu, talvella umpijäinen, harvaan asuttu ja vähän liikennöity "erikoiskoe" joka suorastaan kutsuu rikkomaan naurettavaa 60km/h nopeusrajoitusta.

Heti ensi töikseni sain testattua luistonestoa vähän kovemmissa nopeuksissa kun sydän pamppaillen ohitin edelläni ko. tielle kääntyneen Opelin. Oletin että sudin smartin poikittain (tiessä oli pientä mutkaa samassa kohdassa) ja suistun Saksanladan edestä ojaan katolleni mutta luistonesto tiesi paikkansa ja jälleen moottoripyörämäisen, luistoneston rytmittämän ulinan siivittämänä smart kiihtyi kuin kesäkeleillä eikä tuntunut sutivan pätkääkään edes vaihdetta vaihdeltaessa.

Kiihdytin vauhtia kaarre kaarteelta ja lopulta heitin menemään jyrkähköön kaarteeseen pitkälti toistasataa, tähdäten jäisiin skraiduihin, riuhtoen rattia, pumpaten kaasua ja tehden kaikkia temppuja (poislukien käsijarrusta vetäminen) joilla auton kuin auton saa luistoon. Eikä lähtenyt. Meni kuin juna raiteillaan kaikesta huolimatta.

Ajettuani koko aamun kieli keskellä suuta nastattomalla W124sella en voinut uskoa kokemaani. Olisin kuvitellut tämän sortin kinnerin tuulestakin (oli myös hiton tuulista) jo suistuvan tieltä jollei sitten jäästä. Johan essonbaarinjutuissakin näitä pikkukinneitä on moottoriteiden ojat täynnä. Vaan uskottava se oli; Mercedes-Benzin osaaminen luistoneston alueella ei rajoitu vain suurimpiin malleihin vaan ulottuu myös yritysryppään valmisteiden pienimpään yksilöön. Sanoivat essonbaarissa sitten mitä tahansa.

Hölläsin vähän kaasua ja moottorin ääni vaimeni matalaksi kuiskaukseksi. Pikku piru sisälläni oli kuitenkin jäänyt kaipaamaan suprexin ulinaa ja muistiin palasivat ajat jolloin tätä samaa tietä tuli ajeltua Suzuki PV:llä (ilman luistonestoa) samaa nopeutta. Annoin demonille vallan ja ruoskin smarttiin lisää vauhtia. Muutaman kurvin ja mäen jälkeen aloin jo saapua Maskun ostoskeskuksen liepeille ja havahduin ajavani yli 120 km/h talviliukkailla. Tukahdutin riivaajien vaatimukset laskien vauhdin lähemmäs kuuttakymmentä ja käännyin seuraavasta risteyksestä tarkoituksena kruisailla Raumantietä takaisin Raisioon.

Liikennevaloissa huomasin mielenkiintoisen ominaisuuden vaihteistossa; vaikken ollut kytkenyt automaattitoimintoa päälle, sekventaalilodju naputteli pienempää silmään vauhdin hidastuessa, kunnes auton lähes pysähdyttyä olikin sopivasti ykkönen silmässä. Nerokasta!

Raumantiellä kiltisti rajoitusten mukaan kruisaillessani oli aikaa tutustua autoon muilta osin (kuin luistoeston toimintaan). Passion- ja Pure -malleissa vakiovarusteena tuleva lasikatto oli sangen kiva ominaisuus. Mittaristo oli sangen selkeä ja tärkeimmät (nopeus) hyvin esillä. Kierrosmittari ja kello ovatkin lisävarusteina eikä koeajoversiossa noita ollut tarpeellisiksi laskettu. Eikä ollut cruiseakaan vaikka sellaisenkin kolmellasataa tällaiseen saa. Vähäiset nappulat oli asetettu erittäin hyvälle paikalle kojetaulun PÄÄLLE keskikonsolin kohdalle jossa ne olivat hyvin nähtävillä. Ilmastointi, persgrillit (oli muuten TEHOKAS) ja sen sellaista nappulaa superselkeästi ja helppokäyttöisesti esillä.

Pakkasesta huolimatta kokeilin tuulilasinpyyhkimiä, hiukan kräpsämmänpuoleiset tuntumaltaan ja toimivat hassusti limittäin mutta varmaan ajavat asian. Taustapeili on jostakin syystä kolmion mallinen joka kyllä ajaa asian mainiosti mutta ainakin tällaiselle 180 ja rapiat pitkälle körmylle tuli pieni ongelma siitä etten nähnyt taustapeilistä ihan tarpeeksi maailmaa. Kas kun takalasissa on joku vekki (mikä lisäjarruvalo tai joku siinä kohtaa nyt onkin) joka on JUURI tiellä kun pitäisi nähdä takaa tulija. En koko koeajon aikana löytänyt kuskin penkin korkeussäätöä; mahtaakohan moista autossa ollakaan eli takalasista tihrustaminen jäi vähiin. Ovitiivisteistä A-pilarien kohdilta kuului ajoittain häiritsevästi tuulen ääntä, joskin rajulla puuskittaisella tuulella oli varmasti sen seikan kanssa tekemistä. Moottoriäänet, vaikka kierroksilla nautinnolliset, kuuluivat yllättävän paljon sisään. Tietysti jos istuu selkä moottoriin nojaten niin kyllä siitä nyt jotakin ääntä on pakkokin tulla... Kokeilin mankkariakin todeten pikaisen testin perusteella äänen olevan aika bassorikkaan. Ei ollut aikaa eikä mielenkiintoa lähteä "Radio by Grundig" -härpäkkeestä äänentason säätöjä etsimään joten suljin toosan ja päätin keskittyä oleelliseen.

Moottoritien alkaessa taas edelläni kulki kolme autoa. Otsalleni kasvoi taas sarvipari ja nylpytin WRC-tyylisestä vaihdekepistä muutaman pykälän pienmpää sisään, tungin elektronisen kaasupolkimen konehuoneen puolelle (kuvainnollisesti siis; konehuonehan sijaitsi selkäni takana) ja singahdin lumen, jään ja muun skeidan peitossa olevaa kiihdytyskaistaa jättäen jäisellä tiellä sutivat kanssa-autoilijat kuin täin tervaan. Luistoneston pätkimä iloinen vinkuna vain siivitti kopperon railakasta menoa kun kiihdytin moottoritienopeuksiin.

Aloin olla tosissani huolissani kun tulin ensimmäiseen moottoritien kaarteeseen yhtä aikaa täysperävaunun kanssa; samoilla kohdin olin juuri tehnyt kevätjuhlaliikkeitä W124sella, nyt olin liikkeellä puolta lyhyemmällä autolla ja vauhtiakin yli 120... Mutta turhaan. smart liihotteli moottoritien päästä päähän täysin eleettömästi.

Kävin katsastuskonttorin pihalla tekemässä muutaman piruetiksi aiotun loivan kaarteen ja havaitsin, ettei tätä kyllä saa missään vauhdissa luistoon kuin käsijarrulla. Ajoin vielä huvin vuoksi autokoululaisten slalomradan läpi pariin kertaan edes takaisin ja hienosti smart pysyi hanskassa. Matka takaisin sujui aika rauhallisesti, tuli pari puhelua joten ajelin vain kaikessa rauhassa rajoitusten mukaan automaattitoiminto päällä.

Loppuarvostelu
2003 MCC smart Passion 45kW
Tilat: Hyvät kahdelle hengelle. Huonot tavaroille.
Melu: Mikä tahansa auto on äänekäs W124 jälkeen. Niin myös smart.
Kiihtyvyys: Paperilla jotakin 15 sekuntia 0-100 mutta tuntuu kahdeksalta. Jaksaa vetää vielä kolminumeroisissa nopeuksissa hienosti.
Ajotuntuma: Tämä auto pysyy tiessä kuin kärpäspaperissa keleistä välittämättä. Kitkarenkaillakin pysähtyy kuin seinään ja kulkee kuin juna. Alusta on melko kova ja pomppuinenkin, joka tosin lienee pikkuautojen helmäsynti. Ei mitään epk:n kivirekeen verrattavaa sentään. ;-)
Varustelu: Tässä parhaassa varustetasossa on jo vähän kaikki vakiona ja esim nahkapenkit saa lisärahalla. smarteissa on kyllä hyvä varustelu perusmalleissakin.
Hinta: Näillä varusteilla tuo bensamoottorinen smart olisi maksanut noin 18,000?.. Onko se paljon vai vähän, se riippuu mihin vertaa ja mitä kaipaa.
Henk. koht. tilanne: Ajan pääosin yksin, kyydissäni max. kirjekuori. Paljonko on järkeä ajaa ympäriinsä 8 litraa kuluttavalla autolla kun voisi ajaa ympäriinsä 3,4 litraa kuluttavalla autolla ja maksaa puolta pienempää dieselveroa? Kyllä saa miettimään... Etenkin jos hankin vaimolle jonkun 7 hengen limusiinin minkä se haluaa niin olisipahan keskimäärin normaalit autot perheessä...

Testasi: Henkka

www.smart.com

"Pöks"
Kuva

2009 Mercedes-Benz Atego 816 robottivaihteistolla ja ilmajousilla
2003 Mercedes-Benz 209.316 C209 CLK 270 CDI, 2D HT Coupé, 722.640 automaatti, lähes "Vollausstattung"
1993 Mercedes-Benz 124.106 VF124 E250D Lang , Italiassa rakennetusta 5-ovisesta ruumisautosta tehty 5,7 metrinen camokuvioinen paku, superturboprojekti työn alla
1994 Cadillac Fleetwood Eureka 6-door Limousine, 5,7L LT-1 V8, 4L60E automatic, 14-bolt GM diff
1995 Harley-Davidson XLHF 1210 "Fatster" custom build

EX-W123,2xC123,W124,S124,2xW201,W140 jne jne

"Ihmisen elämä on just niin hauskaa kuin mitä siitä itte tekee"
Avatar
epk
Valvoja
Valvoja
Viestit: 12585
Liittynyt: Pe 04.04.2003 15:13
Paikkakunta: 02

Viesti Kirjoittaja epk »

luettu läpi 8)

pienin pieni kommentti myös huomattiin :lol:


täytyy sanoa et on autossa ominaisuuksia kokoisekseen, tosin hinta sitä mielestäni antaa odottaa, kuin myös tähtimerkki :wink:
Avatar
Daaz
Mobilisti
Mobilisti
Viestit: 1554
Liittynyt: Ti 25.11.2003 19:20
Paikkakunta: Espoo

Viksu

Viesti Kirjoittaja Daaz »

Olen pitkälti samaa mieltä Henrin kanssa monestakin asiasta tuon smartin suhteen. Esson baarissa osataan spekuloida, mutta tiedetään vähän. Smart kyllä yllättää. Vehjehän ei ole perinteisessä mielessä kaunis, mutta yllättävän tilava (paitsi ehkä kyynärpäistä jos on matkustaja) ja käytännön kiihtyvyys on hyvä.

"Muovikinneri" -vaikutelma tulee helposti, koska esimerkiksi ovet ovat pehmeää muovia. Mutta auton runkohan on jotain aivan muuta kuin heppoinen. Katsokaapa vaikka nuo EuroNCAP-kuvat. Penkin korkeussäätöä ei tosiaan ole, vaan korkeus muuttuu kun penkkiä siirtää eteen-taakse. En ole smartia ajanut talvella, mutta sanoisin että moottoritiellä noin 110 km/h -nopeudessa auto kyllä muuttuu vähän sivutuuliherkäksi. Tämä tietysti on akseliväli huomioiden arvattavissakin, samoin kuin melkoinen pomputus hidasteissa.

Jos "auton" hintaa eikä epämiehekkyyttä oteta huomioon, on smart erinomainen ratkaisu kaupungissa. Näppärä koko, helppo vaihde, hyvä kiihtyvyys ja pieni kulutus. Ja muut smartistit morjestelevat! :)

-Daaz
Avatar
enska
Tuningspesialisti
Tuningspesialisti
Viestit: 1975
Liittynyt: Ti 17.06.2003 23:21
Paikkakunta: stadi ja sisäkehä

Viesti Kirjoittaja enska »

Luin ja yllätyin positiivisesti :o kärryhän pysyy tiellä.

No ruma se on silti ja pienikin, mutta aina se mopon voittaa
Käytössä: W204 220CDI ja satunnainen pösö...
Avatar
Harto
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 120
Liittynyt: Ma 24.03.2003 23:49
Paikkakunta: Turku

Re: MCC smart: koeajo talviliukkailla

Viesti Kirjoittaja Harto »

Henri Junkkala kirjoitti:Taannoin vankilasta vapautunut vakavasti häiriintynyt kidnappaaja-raiskaaja sai Raision Veholta koeajoon uuden Mersun jonka sitten taisi muistaakseni laittaa lunnaiksi myöhemmin. Mikä tekee tarinasta omituisen on että hänellä oli panttivanki mukanaan Veholla käydessään! Saamani lepsu kohtelu kyllä omalta osaltaan pönkittää äskeistä tarinaa; ketään ei kiinnostanut minkään sortin paperien täyttö tai edes ajokortista nimen lukeminen, "täytellään sit paperit jos jotakin sattuu"... Jos olisin autovaras niin olisi ollut helpoin autovarkaus ikinä, ei kai nyt ihmisille noin vain avaimia käteen lyödä vaikka miten pikkutakki päällä heiluvatkin?
Tämä nyt taas ei liity Smartiin, mutta samasta aiheesta olin vähintäänkin yllättynyt, kun kävin koeajamassa yhtä pirssiä - Raisiossa myös, lieneekö paikallinen tapa? - ja minkään sortin henkkaria/ajokorttia tai yleensäkään nimeä ei kysytty, eikä lappuja täytelty, avaimet käteen vaan ja onnea...:roll:

Siinä vaiheessa, kun itse huomasin, että vehkeessä on bensamittari punaisen alarajalla ja myyjä täytti lapun, jolla sain tankata viereisellä huoltiksella, kysyttiin nimeäni, joka tietysti olisi voinut olla vaikka Atte Autovaras.

P.s. Ei ollut edes pukua päällä, vaan likaiset farkut, toppatakki ja pipo :shock:
- W210 E230 T A -97

Ex - W210 E320T A -98
Avatar
Henri Junkkala
Perustaja
Perustaja
Viestit: 1290
Liittynyt: Ma 10.03.2003 22:07
Paikkakunta: Pitkäjärvi
Viesti:

Kommentteja

Viesti Kirjoittaja Henri Junkkala »

Pari kommenttia:
epk kirjoitti: luettu läpi
pienin pieni kommentti myös huomattiin
täytyy sanoa et on autossa ominaisuuksia kokoisekseen, tosin hinta sitä mielestäni antaa odottaa, kuin myös tähtimerkki
JOKU sentään jaksoi tuonkin romaanin läpi lukea? :-D
"Kivireki" -kommentin oli sitten tarkoitus olla epk:n sikakireää mikroauto-alustaista W124:sta YLISTÄVÄ, ihan siltä varalta jos joku ymmärsi väärin... Koeajoin auton kesällä projektivaiheessa enkä voi vieläkään uskoa että W124 saa rakennettua noin järeän alustan! Mahtaiskohan se Brabus-tuunattu smart olla saman oloinen? :-D
En toisaalta tiedä mihin ihmeen mopoautoihin jengi sitä hintaa vertaa, eikös ne nyt mitkä tahansa vihoviimeiset Corsat ja micrat maksa suht' saman verran (alk 13900) ja kuitenkin vievät enemmän menovettä ja ovat meluisampia ajaa. Eivätkä takuulla yhtä hauskoja. Ahdastakin niissä on kun on tungettu 5 penkkiä kahden penkin mentäviin tiloihin.

Daaz puhuu asiaa.
Kärry tosiaan käytännössä kiihtyy ihan eri tavalla kuin 30,37 ja 45kw moottorit antaisivat odottaa.
NCAP mukaan turvakori ei käytännössä mennyt yhtään runttuun kolarissa. Kitinää tuli lähinnä siitä että "crumple zone" on ymmärrettävästi metrin lyhyempi kuin metriä pidemmissä autoissa, ja matkustajiin kohdistuu kovempia G-voimia kuin pidemmissä autoissa.
Daaz kirjoitti:Jos "auton" hintaa eikä epämiehekkyyttä oteta huomioon, on smart erinomainen ratkaisu kaupungissa
Hehee..Tulihan se sieltä... Epämiehekäs "auto" ... Hehe...
Jotenkin sen jälkeen kun on kaksi poikaa siittänyt niin ei kyllä meikäläisen penis enää auton konepellin mitasta pitene.
Että todellisuudessa smartin sisään mahtuisi kyllä niin äijä kuin ego eikä edes nolottaisi. Niinkuin varmaan aika monella meistä jos asiaa järjen kanssa lähtisi ajattelemaan.
Vaikka toisaalta eipä kyllä ole montaa sellaista autoa tullut vielä omistettua josta hameväki hihkuisi "Onpa se söpö!" :oops: No, söpö se on omastakin mielestä. Paitsi se myrkynvihreä Twister Green -vaihtoehto. Yök.
Harto kirjoitti:kävin koeajamassa yhtä pirssiä - Raisiossa myös, lieneekö paikallinen tapa? - ja minkään sortin henkkaria/ajokorttia tai yleensäkään nimeä ei kysytty, eikä lappuja täytelty, avaimet käteen vaan ja onnea...
Niinpä. Kyllä sitä nyt viitisen vuotta sitten sai joka sortin lippulappusia täyttää ennen kuin herra myymäläpäällikkö pääsi kraka heiluen jotakin semi-museoikäistä kotteroa koeajamaan ja nykypäivänä vaan risupartaiselle persaukiselle atk-yrittäjän alulle avaimet kouraan ja soromnoo. Ei voi nuhruisen pikkutakin rotarypinssistäkään olla kiinni jos kerran farkkuhousuiselle ravintolakokille likaisissa farkuissa ja poninhännässä tarjoutuu sama kohtelu - ala on löystymään päin. Toivottavasti kukaan ei kerro itänaapurille nykykäytännöstä, sitä olisi vanja jo aika kaukana ennen kuin tajuaisivat ettei koeajolta olla palaamassa ollenkaan... [/quote]

2009 Mercedes-Benz Atego 816 robottivaihteistolla ja ilmajousilla
2003 Mercedes-Benz 209.316 C209 CLK 270 CDI, 2D HT Coupé, 722.640 automaatti, lähes "Vollausstattung"
1993 Mercedes-Benz 124.106 VF124 E250D Lang , Italiassa rakennetusta 5-ovisesta ruumisautosta tehty 5,7 metrinen camokuvioinen paku, superturboprojekti työn alla
1994 Cadillac Fleetwood Eureka 6-door Limousine, 5,7L LT-1 V8, 4L60E automatic, 14-bolt GM diff
1995 Harley-Davidson XLHF 1210 "Fatster" custom build

EX-W123,2xC123,W124,S124,2xW201,W140 jne jne

"Ihmisen elämä on just niin hauskaa kuin mitä siitä itte tekee"
Avatar
jva
Mersumies
Mersumies
Viestit: 2510
Liittynyt: Pe 11.07.2003 18:20

Viesti Kirjoittaja jva »

Smartiin en sinänsä ota kantaa mutta muutaman sanasen ajattelin sanoa tuosta koeajokäytännöstä..

Mielestäni on vähän kaksipiippuinen juttu kuinka helposti/ilman paperitöitä/ ajokortin tsekkauksia auto annetaan koeajoon.

Loppujenlopuksi kuitenkin näkisin asian niin että jos autoja TODELLA halutaan myydä niin niitä on myös suorastaan tyrkytettävä koeajettaviksi.

Esimerkki: autoliikkeeseen tulee lievän autokuumeen omaava hemmo..hän ei kuitenkaan vielä ole aikeissa ostaa unelmoimaansa autoa..kunhan nyt tuli vaan katselemaan.. No..myyjä kun säntää kiinni kuin sika limppuun, heittää kaverille avaimet ja sanoo "ota tosta avaimet ja käy ajamassa..juu ja tuosta saat vielä kympin että voit tankata jos bensa ei riitä..sitä kun on muistaakseni aika vähän siellä. Aja ihan rauhassa.." niin saattaapa hyvin olla että kauppa syntyy vaikka asiakas ei niissä aikeissa ihan vielä ollutkaan..

Toinen ääripää taas on se että asiakas menee liikkeeseen PYYTÄÄ autoa koeajoon..myyjä suhtautuu hihkeästi..ajattelee " voi widu..just kun se saatiin puunattua..ei millään viittis antaa ajolle kun ulkona on kurakeli.."
Seuraavaksi alkaa paperien tsekkaaminen..asiakas tuntee että häneen ei luoteta..melkein kuin tarkoitus olisi varastaa auto samantien. Seuraavaksi kirjoitellaan vakuutuspapereita.."kun kuitenkin ruttaat auton.." jne jne jne

Itelle on käynyt molemmat tilanteet.. Eka tilanne johti "heräteostokseen"..toisessa tilanteessa jo päätetty kauppa kyllä tehtiin..mutta seuraavana päivänä..ja eri liikkeessä!

Loppupeleissä on toki niin että koeajolla on aina riski siihen että auto katoaa..tai etä auto otetaan rikollisiin tarkoituksiin..tai että sillä ajetaan kolari. Myyjän on vain harkittava riski tapauskohtaisesti..ja muistettava se että koskaan ei voi etukäteen tietää kuka on rikollinen, kuka varastaa koeajoauton TAI kuka aikoo auton TODELLA ostaa.

Itse olen sen kannalla että autojen tyrkyttäminen koeajoon ilman turhia paperitöitä on kuitenkin se myyvämpi vaihtoehto..ja automyyjän/liikkeen tarkoitus on myydä autoja :lol:
Avatar
Harto
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 120
Liittynyt: Ma 24.03.2003 23:49
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Harto »

jva kirjoitti:Itse olen sen kannalla että autojen tyrkyttäminen koeajoon ilman turhia paperitöitä on kuitenkin se myyvämpi vaihtoehto..ja automyyjän/liikkeen tarkoitus on myydä autoja :lol:
Juu, tuo on kyllä totta, vaikka eihän se yhden ajolapun täyttäminen kovin suuri homma ole ja tuo loppuosahan;
"myyjä suhtautuu nihkeästi..ajattelee " voi widu..just kun se saatiin puunattua..ei millään viittis antaa ajolle kun ulkona on kurakeli.."
on pelkästään myyjän asenteesta kiinni, joka kyllä vaikuttaa sen hetkiseen ja tuleviinkin ostopäätöksiin.

Mutta toki mulle sopii, että pääsen suoraan ajolle, enkä sitä autoakaan kuitenkaan varastamassa ole ja runttaamistakin pyrin välttämään :wink:
- W210 E230 T A -97

Ex - W210 E320T A -98
Avatar
Ville Komulainen
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 651
Liittynyt: Su 20.04.2003 22:05
Paikkakunta: Mellilä

Viesti Kirjoittaja Ville Komulainen »

HAH! HAH! olisipa ollut hauska nähdä henkka ajelemassa moisella koppimopolla!
muistan nähneeni kuvan saksalaisesta smartista joka oli talvella lähtenyt gerdrudin käsistä päätyen pystyyn tien reunaan siis ajovalot taivasta kohti. olisko ollut joku tuulilasi tms. lehti.
eikös smartissa ole joku 2pyttyinen tms. moottori. ne pörisee samalla tavalla kun kaverilla joskus ollut FIAT 126 joka sekin oli aika surkea esitys autoksi.
1978 W123 220D
1997 R170 200SLK
2008 W204 200D
Avatar
Daaz
Mobilisti
Mobilisti
Viestit: 1554
Liittynyt: Ti 25.11.2003 19:20
Paikkakunta: Espoo

Mikään koppimopo...

Viesti Kirjoittaja Daaz »

No sä asutkin Ville siellä vähän enemmän maaseudulla, mutta ahtaassa kaupungissa tollanen supermini on välillä ihan käteväkin. Ja onhan siinä kolme pyttyä ja turbo! :wink: Se perälleen kääntynyt smart on kyllä ihan klassikkokuva, mutta tais olla niitä esisarjan ei-ESP-malleja. Kannattaa uskoa Henriä ja käydä kokeilemassa ennen kuin antaa tuomion "koppimopoksi". Ulkonäkö saattaa pettää. :)

-Daaz
Avatar
Henri Junkkala
Perustaja
Perustaja
Viestit: 1290
Liittynyt: Ma 10.03.2003 22:07
Paikkakunta: Pitkäjärvi
Viesti:

Koppimopo

Viesti Kirjoittaja Henri Junkkala »

No ihan yhtä metsässä sitä meikäläinen asuu kuin tuo Villekin...

Olisiko ollut muuten nimenomaan Villen kertoma tarina Gertrudin puolisalkovitshin tehneestä smartista joka inspiroi lähtemään sellaista kiduttamaan itsekin. Nyt on pakko otaksua että gertrudilla tai gunhildellä on ollut ensimmäiseten valmistusvuosien neek... öh.. *poliittisesti korrektinen ilmaisu seuraa* karvalakkimalli josta, toisin kuin kaikista 2003 ja jälkeen valmistetuista, tuo ajonvakautushärpäke puuttuu. Luin juuri jostakin britistä joka oli ollut kovin tyytyväinen smarttiinsa (myös ilman ajonvakautusta) kunnes kaahasi talvella syviin uriin, auto kylkimyyryä pihalle ja kolme kertaa kyljittäin katon kautta ympäri. Lasit menivät paskaksi mutta tridium-turvakori kesti muuttumattomana. Kuski selvisi säikähdyksellä.

Koukkaa, Ville, joku kerta Vehon kautta ja käy kenkimässä koppimopoa ympäri Raisiota. Yllätyt.

Henkka

2009 Mercedes-Benz Atego 816 robottivaihteistolla ja ilmajousilla
2003 Mercedes-Benz 209.316 C209 CLK 270 CDI, 2D HT Coupé, 722.640 automaatti, lähes "Vollausstattung"
1993 Mercedes-Benz 124.106 VF124 E250D Lang , Italiassa rakennetusta 5-ovisesta ruumisautosta tehty 5,7 metrinen camokuvioinen paku, superturboprojekti työn alla
1994 Cadillac Fleetwood Eureka 6-door Limousine, 5,7L LT-1 V8, 4L60E automatic, 14-bolt GM diff
1995 Harley-Davidson XLHF 1210 "Fatster" custom build

EX-W123,2xC123,W124,S124,2xW201,W140 jne jne

"Ihmisen elämä on just niin hauskaa kuin mitä siitä itte tekee"
Avatar
Ville Komulainen
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 651
Liittynyt: Su 20.04.2003 22:05
Paikkakunta: Mellilä

Viesti Kirjoittaja Ville Komulainen »

no minäpä käyn koe ajamassa ettei tule puhuttua vastoin parempaa tietämystä
varmasti on näppärä kaupunkiauto ja naiselle sopiva kauppakassi kun peruuttaa päin marketin seinää niin ekaksi ottaa takarenkaat kiinni.
olen itsekin asunut monta vuotta turun keskustassa ja tuskaillut parkkipaikkan kanssa kun auton oli silloin landcruiser HJ60.
siis en ole syntyperäinen landejutti.
1978 W123 220D
1997 R170 200SLK
2008 W204 200D
Avatar
W140
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 435
Liittynyt: Ma 07.04.2003 18:37

Viesti Kirjoittaja W140 »

Hieno raportti, Junkkala!
Todella mukava lukea tuollainen kunnollinen koeajokokemus, tuollaisia vain lisää muiltakin. :)

Itsekin olen koejanut kyseisen mööpelin ja kyllä, yllätyin todella smartin ominaisuuksista! Jos asuisin vaikkapa stadin keskustassa, aika varmasti ostaisin smartin, kaupunkiajoon aivan omiaan!

Kannattaa ehdottomasti käydä koeajolla.
Sami_S
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 21
Liittynyt: Ti 16.12.2003 07:47
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Sami_S »

enska kirjoitti:Luin ja yllätyin positiivisesti :o kärryhän pysyy tiellä.

No ruma se on silti ja pienikin, mutta aina se mopon voittaa
mä oon ajellu tuolla smartilla ni kohta 12000 km ja yhden ainoan kerran se on lähteny lapasesta, silloinki oma syy ku piti kokeilla että miten se pysyy tiellä ilman ajovakaudenhallintaa :oops:

muuten todella mainio peli ja herättää erittäin paljon kiinnostusta kaiken ikäisissä ihmisissä :D


-Sami
ohessa kuva omasta koppimoposta

Kuva
Avatar
Ylläpito
PR Admin
PR Admin
Viestit: 574
Liittynyt: Ti 11.03.2003 00:59

A very smart choice, sir ;-)

Viesti Kirjoittaja Ylläpito »

Kiva nähdä että MErsuforumiltakin löytyy tämän Mercedeksen ekologisimman kulkupelin omistajia.

Voisitko nyt huomattavasti muutaman kymmenen kilometrin ESD:n kidutusta laajemman kokemuksen omanneena kertoilla tarkemmin kokemuksistasi smartin ratin takaa?

Miten muuten otit ajovakaudenhallinnan pois päältä - sulake irti vai?

T: Henkka
"Tyytyväisyys on kehityksen loppu ja rappeutumisen alku"
Avatar
Saul
Ylläpitäjä / Admin
Ylläpitäjä / Admin
Viestit: 4635
Liittynyt: Ke 09.04.2003 18:14
Paikkakunta: Planet Earth

Re: MCC smart: koeajo talviliukkailla

Viesti Kirjoittaja Saul »

Hyvä ja viihdyttävä koeajoraportti! :D
Henri Junkkala kirjoitti:Ajan pääosin yksin, kyydissäni max. kirjekuori. Paljonko on järkeä ajaa ympäriinsä 8 litraa kuluttavalla autolla kun voisi ajaa ympäriinsä 3,4 litraa kuluttavalla autolla ja maksaa puolta pienempää dieselveroa? Kyllä saa miettimään...
Tällä sitä minäkin yritän perustella, että jos joskus maailma kohtelee niin kaltoin, että omasta rakkaasta romu/ruostekasasta on luovuttava, niin sitten vaikka A, eikä mikään W140, eikä edes kaksiovinen pikkusportti C140!
Henri Junkkala kirjoitti: Kyllä saa miettimään... Etenkin jos hankin vaimolle jonkun 7 hengen limusiinin minkä se haluaa niin olisipahan keskimäärin normaalit autot perheessä...
Varo vain miten vielä vaimon kanssa käy! Meikäkin haaveili vielä vuonna 1995 limusiinipystäristä surullisenkuuluisaan autonomistusfantasioiden kehityskulkuun sen tarkemmin puuttumatta. :twisted:
Aika hyvin Smart pitää muotonsa etutörmäyksessä. Otetaanpa verrokiksi vaikka ML ja joku GMC SUV, vai mikä tämä ameriikanihme on:
Kuva
Ja täältä lisää kuvia mm. Smart vs. väyrynen. Nämä ja lisää "kolaroituja" osoitteesta http://www.whnet.com/4x4/crashes.html
Kumipyöräinen käyttökartano: LMC Liberty 635 / Sprinter W903 313CDI 2000
Harrasteautot: 114.008 1976 ruumisauto, tallin nurkassa: 115.108 1975 ruumisauto
Exät: 115.110 1972 tuhoutunut ympäriajossa, myydyt: 124.106 1993 ruumisauto, 124.125 1987, Smart CDI Coupe W451 2009, 115.117 1975, 203.208 2005 Sport edition


http://www.ruumisauto.fi/ - Raskas työ vaatii raskaat huvit...
https://www.youtube.com/@EccentricHistoryOfficial
Aki P
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 4140
Liittynyt: Pe 23.01.2004 19:32

Viesti Kirjoittaja Aki P »

Kerran joku kysyi epäillen eräältä vehon edustajalta, että onko tämä smart auto vai mopo vai mitä siellä otteessa lukee.

Tähän edustaja vastasi, että jos olet smartissa turvavoissä,
verotuskäytäntö on sama kuin selkärepussa :lol: :lol: :lol:
Joku mersupurkaamo??
Sami_S
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 21
Liittynyt: Ti 16.12.2003 07:47
Paikkakunta: Oulu

Re: A very smart choice, sir ;-)

Viesti Kirjoittaja Sami_S »

kirjotin pitkän stoorin mutta forum näytti kadottavan sen..
kirjoitan myöhemmin uudestaan ku kerkiää..


-Sami
Avatar
Henri Junkkala
Perustaja
Perustaja
Viestit: 1290
Liittynyt: Ma 10.03.2003 22:07
Paikkakunta: Pitkäjärvi
Viesti:

Bittiavaruuteen hukatut viestit

Viesti Kirjoittaja Henri Junkkala »

Ikävää kuulla.

Jos tekstiä kirjoittaa esim. muiden hommien ohella niin että sen kirjoittaminen venyy tuntien pituiseksi, forumsofta potkii käyttäjän pihalle ja lähetettäessä tulee vain ilmoitus "invalid_session" ja sinne katosi koko teksti.

Älä kysy mistä tiedän. :cry:

Anyway jos tekee pitkää artikkelia vaikka juuri koeajoista tai projekteista tms, kannattaa kirjoittaa teksti ensin vaikka notepadilla ja copypastettaa se sitten tänne forumin "kirjoita viesti" tai "vastaa" puolelle niin ei ns. käy vanhanaikaisesti.

Jäämme odottelemaan mielenkiinnolla raporttia MCC smartin 12,000 kilometrin kestotestistä!

T: Henkka

2009 Mercedes-Benz Atego 816 robottivaihteistolla ja ilmajousilla
2003 Mercedes-Benz 209.316 C209 CLK 270 CDI, 2D HT Coupé, 722.640 automaatti, lähes "Vollausstattung"
1993 Mercedes-Benz 124.106 VF124 E250D Lang , Italiassa rakennetusta 5-ovisesta ruumisautosta tehty 5,7 metrinen camokuvioinen paku, superturboprojekti työn alla
1994 Cadillac Fleetwood Eureka 6-door Limousine, 5,7L LT-1 V8, 4L60E automatic, 14-bolt GM diff
1995 Harley-Davidson XLHF 1210 "Fatster" custom build

EX-W123,2xC123,W124,S124,2xW201,W140 jne jne

"Ihmisen elämä on just niin hauskaa kuin mitä siitä itte tekee"
Sami_S
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 21
Liittynyt: Ti 16.12.2003 07:47
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Sami_S »

Noni, kirjoitetaanpa hieman kokemuksia smartista.

Tilasin Smart city-coupe pure(perus) varustelulla 16.7.2003 tampereen veholta, lupasivat toimituspäiväksi 8.8 mutta
sain auton reilun viikon myöhässä, korvaukseksi maahantuoja oli asennuttanut loki lämmittimen ja sisätilan lämmittimen,
kohtuullinen korvaus mielestäni :)

ensimmäiset pariviikkoa meni tutustuessa autoon ja pakosta esitellessä sitä kavereille, tuttaville ja tuntemattomille, varmaan n. 30
ihmistä sai kokea smartilla ajamisen riemun parin ensiviikon aikana eikä yhtään negatiivistä palautetta tullut.

ajo-ominaisuudet on mielestäni on hyvät noinkin pieneksi autoksi, pärjää muille pienille korvikeautoille helposti ja isommillekin kaupungissa.
Talvella ajo vaatii hieman totuttelemista, ei siksi että olis mahdoton pitää tiellä vaan siksi että autoa on normaalilla ajolla lähes mahdoton saada
liukastelemaan, tulee melkeinpä liian turvallinen olo. lisäksi luistoneston kanssa pitää opetella ajamaan, oikeanlaisella kaasunsäännöstelyllä paikaltaan lähdöt ovat talvellakin
erittäin ripeitä, eipä siinä muilla vajaa vetoisilla juuri mahiksia ole kun smartillä lähdetään liikennevaloista :)

ruåttinpuolelta saa muuten bridgestonen kitkarengas sarjaa n. 300euroon (tästä voi saada ly-tunnuksella vielä verot pois).



vikoja on sattunut kohdalle yksi, vaihdenäyttö tilttas n 5000km kohdalla, en tiedä oliko oma vika vai mikä mutta testerillä nollaus ja vika poistui. muita ongelmia ei ole ollut,
käyntiinkin lähtee erittäin hyvin vaikka pakkasta on reilummastikin.


kulutus on liikkunut 4litrasta reiluun kuuteen litraan riippuen kelistä ja ajotavasta, lämmintä riittää kelillä kuin kelillä ja ajovalot ovat erittäin tehokkaan oloiset, esim 4-koppasella golffilla kun lähtee smartin jälkeen ajamaan tuntuu kuin autossa ei olis pitkiä valoja ollenkaan.

smartti ei ole liian hiljainen mutta bitumoimalla moottorin päällinen muuttuu matkustaminen huomattavasti miellyttävämmäksi, rahaa menee kyseiseen operaatioon n. 20 euroa ja
aikaa reilu tunti joten homma kannattaa.

Ujolle ihmiselle ei smartti vielä suomessa sovi, olo on kuin akvaariossa koska ihmiset katsovat ihmeissään kyseistä kotteroa ja tulevat helposti kyselemään ja ihmettelemään :)

kaikenkaikkiaan olen smarttiin erittäin tyytyväinen. ainut "vika" on toi tehon puute kovemmissa vauhdeissa mutta siihenkin on olemassa lääke...




tätä minun smarttia rakennetaan JJHiFin (www.jjhifi.com)esittelyautoksi Hertzin ja audisonin laitteilla joten joissakin tapahtumissa lienee kottero kesällä nähtävissä, ulkonäköönkin tehdään
muutoksia kunhan ehditään...

tampereen hot,rock& od showssa olis ilmeisesti tarkoitus piipahtaa db dragin merkeissä.

kysyä saa ja hihasta vetää jos näkyy.


-Sami
Avatar
jarski
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 2156
Liittynyt: Su 23.03.2003 20:15
Paikkakunta: Karstula

Re: MCC smart: koeajo talviliukkailla

Viesti Kirjoittaja jarski »

Henri Junkkala kirjoitti: Paljonko on järkeä ajaa ympäriinsä 8 litraa kuluttavalla autolla kun voisi ajaa ympäriinsä 3,4 litraa kuluttavalla autolla ja maksaa puolta pienempää dieselveroa?
No, tartteeko sitä nyt aina olla kaikessa järkeä :wink:

Jos ostasitkin Henkka sitten kerralla 7 kipaletta noita Smartteja, niin olis Lumikki+ 7 kääpiötä :idea:
Viimeksi muokannut jarski, Su 29.02.2004 14:12. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
w115,123,124,126,210 yms.
oopee
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 18
Liittynyt: Pe 07.11.2003 23:36
Paikkakunta: Stuttgartin kupeessa...

Viesti Kirjoittaja oopee »

No niin pääsin sitten minäkin ja tyttiskin smartin rattiin, tällä kertaa malliltaan cdi. Koeajo tapahtui Saksanmaalla, joten liukkailla ei päästy kokeilemaan, baanaa sen sijaa päästeltiin pari kymmentä kilsaa.
Malli oli Passion eli sama millä tuo Henkkakin ajeli (automaatti+tiptronic). Aluksi oli hieman ihmettelyä tuon hallinnan kanssa, kun kumminkaan millään noin pienellä ei ollut tullut koskaa päästeltyä...Alussa kovemmissa kiihdytyksissä perä tuntui hieman keinuvan, mutta kyllä sekin tasaantui kun autoa oppi ajamaan. Kiihtyvyys oli riittävä tuossakin ja taajama-alueella tuolla saa kyllä helposti jo sakkojakin kun vauhti ei juuri tuntunut (mittarista piti katella :-)).Samaten kurveihin ehkä tuli ajettua samasta syystä hieman tavallista kovempaa.
Alusta tuossahan on suhteellisen kova ja sen huomasi parhaiten tuolla pomppuisella konetiellä ajettaessa....ei oikein ollut miellyttävää, mutta tiellä pysyttiin. Hirveästi ei ollut "paukkuja" enää jäljellä 120 vauhdissa, joten rekkojen ohi pääsee, mutta sisäkaistalle ei ehkä kannata siirtyä..Mittarin otti pohjaa herkästi, joten koko vauhti reservi oli käytössä nopeasti.
Tunnin keikka tuli tuolla ajeltua ja kotimatka puhuttiinkin sitten Smartista :-), joten tuo menee luultavimmin hankintaa lähi-aikoina (kevään kuluessa)...
Avatar
W140
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 435
Liittynyt: Ma 07.04.2003 18:37

Viesti Kirjoittaja W140 »

Muistahan pistää sitten kokemuksiasi smartista tänne meidän muiden ihmeteltäväksi! :)
Mercedes-Benz - Mitä muuta terve mies voi tarvita?
bliz
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 8
Liittynyt: Ti 09.12.2003 01:51
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja bliz »

On näyttänyt olevan sen verran koeajo raportteja että tarttee varmaan kirjoittaa huomenna oma värikuvilla.

Ajettiin Espoo-Levi-Espoo reissu 2:lla smartilla. Toinen oli 45kw passion ja toinen 55kw Brabus cabriolet ( ainoo suomessa )

Näyttää olleen kiinostusta toho brabukseen niin pitää varmaan tehä esittely siitä. On ihan erilainen auto verrattuna tohon 45kw:een versioon. Vetää koko aluueella ihan eritavalla ja tuntuu kokonaan toiselta autolta..niin paljon parempi on käytökseltään.

http://irc-galleria.net/view.php?nick=B ... &navi=true

Siinä yksi aiheeseen liittyvä kuva.
Avatar
Kaapo
Valvoja
Valvoja
Viestit: 3800
Liittynyt: Ti 11.03.2003 08:38
Paikkakunta: Tampereen talousalue

Viesti Kirjoittaja Kaapo »

Saapa nähdä millainen peli tuo tumppi on sitten tositoimissa. Kaapo meni Vehon lankaan ja vastasi myöntävästi koeajokutsuun, jossa saapi smartin kahdeksi vuorokaudeksi käyttöön. Ensi viikolla on tarkoitus moista käppänää sitten kokeilla - ans kattoo, tuleeko äiteetä ikävä rekkojen seassa Hesan reissulla.... :shock: Mutta saahan tuolla ainakin eukolle shokin aikaiseksi, kun olen tuota seuraavaa tähtikeulaa jo hiukan alustavasti hehkutellut ja sitten ampaisen pihaan todeten, "notta siinä se nyt sitten olisi"... kun tiedämme, että kyseinen immeinen ei oikein ässää pienemmässä tykkäisi ajella.
Pitää laittaa tänne sitten tunnelmia, onhan siinä varmasti jotain eroa viimeksi testattuun W140-sinivalaaseen.
Exät: W114 250, W123 200D, W123 240D, W124 230E

- V126 300 SEL '89
- W140 S300 turbodiesel '98
- W460 230GE '85
oopee
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 18
Liittynyt: Pe 07.11.2003 23:36
Paikkakunta: Stuttgartin kupeessa...

Viesti Kirjoittaja oopee »

No niin, eilen tehtiin kaupat :-)

Smart Passion CDI -02 (face lift-malli)

ajettu 29tkm, 1omistajalta, siisti kun sika pienenä (täysin virheetön), värinä hopen/harmaan yhdistelmä. Väri ei ollut suosikki, mutta kokonaisuutena auto oli paras hinta/varustelu/jne- kombinaatiossa...

Varusteina kaikki kilkkeet mitkä tuohon voi saada eli alla listaa

-Softtip vakiona olevan tiptronicin lisäksi (eli automaatti)
-Ilmastointi manuaalina
-Lasikatto (aurinkosuojalla)
-Kiekkamittari&kello
-CD radio
-2 renkaat (toiset aluilla)
-Pulloteline
-tavaratilanpeite :-)

Suurin osa varuste Passionin vakiokamaa, mutta onhan tuossa muutama tärkeä lisävarustekin.
bliz
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 8
Liittynyt: Ti 09.12.2003 01:51
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja bliz »

Sulta puuttuu vielä 16" kumit, spoilerisarja, tuplaputket, nahkasisusta, rattivaihteet ja rätti katolta..Niin ja tietenkin 25kw =)
oopee
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 18
Liittynyt: Pe 07.11.2003 23:36
Paikkakunta: Stuttgartin kupeessa...

Viesti Kirjoittaja oopee »

Itteasissa tuo rätti ei ollut edes vaihtoehto vaikka riittävän etelässä asutaankin :)...
Rattivaihteet taitaa tulla brabusiin vakiona ja valitettavasti edellinen omistaja ei niitä tuohon kiisseliin halunnut. Nahkaa löytyy ratista ja vaihdekepistä, joten riittää sekin. Tuon vanneasian aion korjata 17" kiekoilla jahka päästään kesään..ja jostakin sellaiset sattuu löytymään sopivasti. Teen tuolle raaserille sivutkin jahka ehdin, niin pääsette ihmettelemään tuota tyttiksen kehon siirtovälinettä :)...
bliz
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 8
Liittynyt: Ti 09.12.2003 01:51
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja bliz »

Jep. Saksassa noihin on kivasti palikkaa ja siellä näytät asuvankin. Kertoileppa vähän kokemuksia tosta CDi:stä jossain vaiheessa kun ois tarkoituksissa hommata semmonen ens kevääksi.
Sami_S
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 21
Liittynyt: Ti 16.12.2003 07:47
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Sami_S »

kävinpä tampereella mutkan smartilla, kaveri ajoi menomatkan ja itse sitten tulomatkan ouluun.

hieman kulkupuoli on parantunut, tasasellakin smartti kerää reilu 160km/h, ajettavuuskin parantunut huomattavasti eibachin jousilla ja huomattavasti kevyemmillä vanteilla.

tuloksena dBdragista voitto street A luokassa ja maailman toiseksi kovin tulos luokassaan(150,9dB) vaikka kuskinpuolen lasi puuttuikin ja oli korvattu plexin palasella...


-Sami
Vastaa Viestiin