"Lumikit", 300D ja 250TD museoautot

Kaikki 25+ vuotiaita Mersun mallisarjoja koskeva keskustelu.
Vastaa Viestiin
Avatar
dealer
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 17140
Liittynyt: Su 04.01.2004 14:30
Paikkakunta: Haapavesi

"Lumikit", 300D ja 250TD museoautot

Viesti Kirjoittaja dealer »

Täällä on viime aikoina keskusteltu paljon museoajoneuvoista, juuri 124-malleista, ja ajattelin että jospa rohkenen kertoa oman 300D tarinaa kohti museorekisteröintiä.

Heinä-elokuun vaihteessa 2021 lisäsin viestiketjuun myös 250TD tarinaa.

Aiemminkin kävi mielessä kirjoitella aiheesta, mutta eritoten herrojen Wezze72 ja EVO X upeat satalankut matkallaan kohti mr-statusta saivat minut vetäytymään takaisin kuoreeni - eihän tällaisesta paljon ajetusta perusmallien perusmallista viitsi mitään julki kirjoitella, siinä ja tässä kehtaako edes avatarkuvaksi laittaa.

-------------------

Auto, W124 300D, on siis vuosimallia 1990, alkuvuotensa ollut Saksassa ja tuotu käytettynä Suomeen 2000-luvun alussa Eurobenzin toimesta.
Sillä on ollut ennen minua autoliikkeen lisäksi kolme omistajaa, joista ensimmäiset arvelen olleen (nimistä ja parista muusta seikasta päätellen) ensin isä ja sitten poika, kolmas omistaja hankki auton niinikään käyttöautokseen ja ajoi sillä melkein 10 vuotta.

Itse sain ensikosketuksen tähän mersuyksilöön keväällä 2012 kun tein silloisella työpaikallani siihen kattavan (T-O-D-E-L-L-A kattavan) alustaremontin.
Vuosien varrella edelleen minä ja työkaverini teimme autolle joitain korjauksia. Viimeisimmän kerran näin auton niissä merkeissä vuonna 2018.

Edellinen omistaja kirjoitteli autosta Mese-foorumille jotain viestejä sen ollessa hänellä ensimmäisiä vuosia, kunnes useiden vuosien tauon jälkeen oli viime kesänä käynyt siellä kertomassa, että olisi aika laittaa 124 myyntiin.
Tämän huomattuani otin yhteyttä ja kysyin, olisiko auto vielä niin hienossa kunnossa kuin se oli takavuosina ollut. Sain muutaman kuvan sähköpostiin ja tarkan kuvauksen auton kunnosta, jonka jälkeen soitin ja sovimme kaupoista.

Oli jännittävä päivä muutamaa viikkoa myöhemmin, kun ajelimme vaimon kanssa keskiseen Suomeen hakemaan aiemmin ostettua autoa.
Paikan päällä auto teki samanlaisen vaikutuksen kuin se oli tehnyt minuun korjaamolle tullessaan takavuosina; voi että on hieno 124.

Tämä yksilö ei koreile väreillä eikä varusteilla, vain hieno kunto sisältä ja päältä kiinnittää huomion.
Kilometrilukemaakaan ei pääse ihastelemaan, niitä on mittarissa 576000.

MUSEO3.jpg
Engine 603912 10 061420
Gearbox 717433 01 622174

061A CLOTH BLACK
147 ARCTIC WHITE
260 TYPE DESTINATION ON TRUNK LID - ELIMINATION
430 HEADREST IN THE REAR, LEFT AND RIGHT
550 TRAILER COUPLING
580 AIR CONDITIONING

Varusteina on em. lisäksi jälkiasennetut vakionopeussäädin, keskuslukituksen kaukosäätö ja kyynärnoja kuskinpenkissä (jälkiasennettu alkuperäisosa).
Ajovalot on apukaukovalolliset "E500 laseilla".

"MR-projekti" eteni tämän auton osalta niin, että otin toisesta autosta kaksi peräkontin lukkopellin verhouksen kiinnitysnastaa jotka puuttuivat ja vaihdoin akun takana olevan suojamuovin niinikään toisesta autosta täysin ehjään, kun tässä autossa oli em. muovissa halkeama.
Radion vaihdoin Becker Europaan, joka löytyi viidelläkympillä viikon parin etsintöjen jälkeen.

Sitten soittelin museotarkastajille ja sovittiin aika, he tutkivat auton, hyväksi totesivat ja toimittivat lausunnon, jossa lukee mm:

"Hyvin pidetty ja huollettu erittäin siisti yksilö"

Nyt sitten vielä muutoskatsastus, kunhan sää sallii tankissa olevalla kesälaatuisella dieselillä ajamisen katsastuskonttorille.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
Viimeksi muokannut dealer, To 30.09.2021 17:24. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
oulaistenliikenne.fi
Avatar
Timo L.
Moderator Admin
Moderator Admin
Viestit: 14008
Liittynyt: Ti 11.03.2003 19:16
Paikkakunta: Savonlinna

Re: 300D -90 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja Timo L. »

:thumbup: Ei se paljoa muuta vaadi, kun autosta on pidetty koko ajan hyvää huolta.
Näissä merkeissä
----
2008 R 320 CDI L 4Matic
1994 E 300 Turbodiesel T 4Matic
1990 300 CE
1990 260 E 4Matic
1983 300 TD Turbodiesel
1982 W123 siena rot punaisia verhoilun osia myytävänä
www.classicdata.fi
Avatar
wezze72
Mersumies
Mersumies
Viestit: 615
Liittynyt: Ti 18.10.2011 22:30
Paikkakunta: Kajaani

Re: 300D -90 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja wezze72 »

Turhaan ujostelit, hieno se tämäkin on ihan livenä :)
kuten tuonne toisaalle totesin niin minusta kaikki hienokuntoiset yksilöt ansaitsevat säilyä. eihän tässäkään ajomäärä näy kuin mittarissa.

ja onhan se sillai ihan oikeen värinen kun Leif Lindgren on kuulemma joskus todennut että "Mersun pitää olla valkoinen ja Volvon musta" :D
"Elämä, oli se hassu juttu joka sattui matkalla kalmistoon" -komisario Jansson-
"You never actually own a Mercedes-Benz. You merely look after it for the next generation."

w140 500SE + c124 300CE
exät:
w201 190E
w124 200E
s124 300TD
w124 260E Sportline
s123 300TD
a124 E220cab
c123 230CE
c123 230C
w126 500SE
w126 260SE
c124 320CE
c124 300CE
Avatar
EVO X
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 3531
Liittynyt: Su 26.10.2003 13:18

Re: 300D -90 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja EVO X »

Tämä on kyllä hieno peli! Näin tästä kuvan joskus facebookissa ja on vähän kateellinen, että olit löytänyt tuollaisen helmen. Silloin en ollut vielä ostanut tuota omaani. Ei ikinä uskoisi kunnon perusteella, että siellä on noinkin paljon mittarissa. Pääasiahan tässäautossa on kunnon lisäksi tuo 300D tekniikka. Mukavaa museoilua :)
MB E200D T -18
MB 300CE-24 Cabriolet -92

1959 Cadillac Coupe De Ville
1959 Mercury Montclair

http://garage59.blogspot.fi/

Ex: MB 190E 2.0 -90 | MB CLK240A Cabriolet -04 | MB 190E 2.3-16 -85 (W201)| MB 300D -91 (W124) | MB C180CDI TA Avantgarde (S204) -14 | MB 300CE-24 -92 (C124)| MB E320 Coupe -93 (C124)| MB C200CDI T Avantgarde (S204) -08 | MB 250D -93 (W124) | MB E270CDI -04 Avantgarde (S211) | MB C200CDI -01 (W203) | MB E220CDI T -04 (S211) | MB 250D "Oldskool" -91 (W124) | MB 200D -93 (W124) | MB 300CE "EVO X" -91 (C124) | MB 190E 2.6 Sportline -90 (W201)| MB 280SE -72 (W108)
Avatar
dealer
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 17140
Liittynyt: Su 04.01.2004 14:30
Paikkakunta: Haapavesi

Re: 300D -90 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja dealer »

Kiitos mukavista kommenteista.
Sen verran pitää lisätä omiin tekemisiin tämän auton osalta, että ratin vaihdoin parempaan (Wade saattaa ratin muistaakin, se oli minulla 240D:ssä ja varailit että ostat sitten jos se joskus joutaa myydä - no ei joutanut, kun meni tähän käyttöön :D )
Paikallaan ollut ratti ei sinänsä ollut huono, mutta kuluuhan se noilla kilometreillä kehä jo. Tässä "uudessa" ei ole pahaa kulumista:
ratti.jpg
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
oulaistenliikenne.fi
Avatar
Pontus
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1684
Liittynyt: Pe 08.02.2008 20:26
Paikkakunta: Helsinki

Re: 300D -90 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja Pontus »

Hieno W124:nen tätä tulikin ihailtua tuolla Mese.fi:n puolella ja Facebookissa myös. :thumbup:
W124 E 200 1994 (käyttis)
W123 230E A 1982 (MR-projekti)
S204 C200 Kompressor A 2008 (Välillä lainassa)

Ex: Mercedes Benz w115 220 D (mr) 1976
tahtoomersun
Mersumies
Mersumies
Viestit: 2732
Liittynyt: Pe 06.12.2013 14:02

Re: 300D -90 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja tahtoomersun »

Mielestäni tuo valkoinen on lankkuun (moneen muuhunkin autoon) hieno väri, edellyttäen että maalipinta on siisti, pidetään puhtaana ja kunnossa. Ei oikein ymmärrä tuota varusteiden hehkutusta, paljon tärkeämpää vanhassa autossa hyvä ja siisti kunto, kuin kaikki mahdolliset kilkkeet.
Perheessä:
X 243 EQB 250 -23
C 126 500 SEC-89
ex
S 203 C 200 CDI -05
S 205 C 220 CDI -15
S 204 C 350 CDI -09
S 212 200 CDI -11
W 208 CLK 320 -99
W 211 E 220 cdi -05
S 210 E 220 cdi -02
S 202 c 180 -99
Avatar
Wade
Mersumies
Mersumies
Viestit: 815
Liittynyt: Pe 19.11.2004 22:13
Paikkakunta: Taipalsaari-Journey Island

Re: 300D -90 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja Wade »

dealer kirjoitti: Ti 12.01.2021 21:48 Kiitos mukavista kommenteista.
Sen verran pitää lisätä omiin tekemisiin tämän auton osalta, että ratin vaihdoin parempaan (Wade saattaa ratin muistaakin, se oli minulla 240D:ssä ja varailit että ostat sitten jos se joskus joutaa myydä - no ei joutanut, kun meni tähän käyttöön :D )
Paikallaan ollut ratti ei sinänsä ollut huono, mutta kuluuhan se noilla kilometreillä kehä jo. Tässä "uudessa" ei ole pahaa kulumista:

ratti.jpg
No nyt miulla on haalittuna hyvä sisusta ja 300TDT tekniikka jemmaan. Ei puutukaan kuin W123 kori... :D Ja se ratti yhä. Kohtuu hyväkuntoinen on jemmassa.

Lämpimät onnittelut MA-statuksesta. Hieno peli ja "isolohko" :thumbup:

Wade
* Mustanaamion Mersulla on 320 hevosen voimat. *
- postmodernin asfalttiviidakon sananlasku

* Parta ajetaan Braunilla, tiet Mersulla.

W210 E220 CDI Aut. "My Little Puavo"
V140 S500L vm. 95 "Tantor"
C124 300CE vm. 88 "Claudia"
S124 300TD 4Matic vm. 92 "Wunderwagen"
W124 220E Aut. vm. 92 (rouvan edustusvaunu)
W123 300D 5 v.man vm. 83 (varaosa-auto)
British Leyland Mini1000 Special DeLuxe vm. 79 (kestävää kehitystä vsta 1988)
Avatar
dealer
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 17140
Liittynyt: Su 04.01.2004 14:30
Paikkakunta: Haapavesi

Re: 300D -90 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja dealer »

Tänään käytin mersun muutoskatsastuksessa; soitto konttorille, että liikennekäytöstä poistetulla ajoneuvolla oltaisiin tulossa vuosikatsastukseen ja eikun tien päälle.
Tosiaan muutoskatsastuksen lisäksi myös vuosikatsastin, onpahan sitten ajoaikaa vuoteen 2025.
Kesällähän tämä oli leimattu ja sen jälkeen on ajettu muutama tuhat kilometriä.

Vakuutuksen otin Pohjolasta, täyskaskolla noin 150 euroa vuosi.
oulaistenliikenne.fi
Avatar
dealer
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 17140
Liittynyt: Su 04.01.2004 14:30
Paikkakunta: Haapavesi

Re: 300D -90 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja dealer »

Tämähän muuten on liikennekäytöstä poistettuna, ei tarvinne mitään erityistoimenpiteitä muuta kuin normaali liikennekäyttöönotto ?
Miten verot, kai ne automaattisesti Traficomilla päivittävät sen osalta tiedot ettei enää laskuja tule ?
oulaistenliikenne.fi
Avatar
slsl77
Mersumies
Mersumies
Viestit: 2013
Liittynyt: Su 31.10.2010 19:10
Paikkakunta: Hyvinkää

Re: 300D -90 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja slsl77 »

Ei pitäisi tulla laskuja Traficomilta.
mb W115 240D-75
mb W107 sl 450/560-75
mb w123 300TDT-81
+varaosaautot
Avatar
dealer
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 17140
Liittynyt: Su 04.01.2004 14:30
Paikkakunta: Haapavesi

Re: 300D -90 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja dealer »

130221sivu.jpg
Ei ole laskuja näkynyt. Kaunis päivä tänään, kävin vanhuksella kaupassa.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
oulaistenliikenne.fi
Bemaristi
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 417
Liittynyt: Ma 29.08.2005 08:31

Re: 300D -90 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja Bemaristi »

On se vaan nätti auto tuo sedan w124 kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Avatar
simoks
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1658
Liittynyt: Ma 28.09.2009 01:03
Paikkakunta: Toijala

Re: 300D -90 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja simoks »

komia on, nyt on hyvät kelit ajellakkin ettei tarvi pelätä ruostumista.
W210 E320cdi
Getriebe
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 257
Liittynyt: Pe 16.09.2016 11:08

Re: 300D -90 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja Getriebe »

Hieno 300D! :thumbup:
Erinomainen kunto, kilometrit ja sopivan Buchhalter-varustus ovat kiehtova yhdistelmä.
k 2.0t SW -98
ex. 300 TE -91
Avatar
Sharedoc
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1091
Liittynyt: La 03.03.2012 15:48
Paikkakunta: Oulu

Re: 300D -90 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja Sharedoc »

Hieno auto ja väri. Onnittelut! Laitakko vielä kuvia sisustuksesta.
Avatar
dealer
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 17140
Liittynyt: Su 04.01.2004 14:30
Paikkakunta: Haapavesi

Re: 300D -90 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja dealer »

Kiitokset. Tällainen sisältä ... kepin ympärillä oleva puuosa on oikeastaan ainut kohta jossa sanomista, siihen on tekeillä "uusi" osa.
kabiini.jpg
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
oulaistenliikenne.fi
Avatar
dealer
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 17140
Liittynyt: Su 04.01.2004 14:30
Paikkakunta: Haapavesi

Re: 300D -90 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja dealer »

Ostettaessa oli tiedossa että auton takalasi on joskus rikkoutunut ja vaihdettu, ja vuotaa sateella kuljettajan puolen yläkulmasta hieman. Vuoto oli helppo korjata tiivistemassalla ulkoapäin.
Lopputalvesta peruuttelin autoa tallista pieneen "jaloitteluun" ja ihmettelin takaosasta kuuluvaa räminää, mietin onko pakoputkessa jokin yllättävä hämminki tai peräkontissa jotain joka äänen aiheuttaa. Olin todella hämmästynyt kun sain puolivahingossa äänen aiheuttajan paikallistettua; takalasi oli alalaidasta irti.
Varasin ajan ja vein auton korjattavaksi esittäen nöyrän pyynnön että lasi saataisiin ehjänä kokonaan irti, uuden lasin hinta kun ei aivan edullinen ole.
Olihan se saatu, ja korjaus ei kalliiksi muutenkaan tullut.
oulaistenliikenne.fi
Avatar
dealer
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 17140
Liittynyt: Su 04.01.2004 14:30
Paikkakunta: Haapavesi

Re: 300D -90 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja dealer »

Edellinen omistaja evästi kaupantekovaiheessa sellaisesta ongelmasta, että hänen mielestään keulan sähköflektit eivät enää viime kesänä toimineet kuten pitäisi.
Itse ajoin sen verran vähän lämpimillä säillä, etten jaksanut perehtyä aiheeseen.

Tänään kun oli vuoden ensimmäinen hellepäivä ja talvilomapäivä samana päivänä pääsin tutkimaan asiaa.
Ostin jo talvella uuden vastuksen flektille, sehän näissä on aina vanhemmiten rikki.
Vaihtelin autoon kesävalot (ei pysty ajamaan kun pelottaa että E500 umpionlasit osuu kiveen :shock: , kuulemma painonsa arvoiset kultaa) ja samalla oli mainiosti tilaa vaihtaa vastus.
vastustaa.jpg
Käyttelin jonkin aikaa joutokäynnillä, ilmastointi kyllä toimii hienosti mutta flektit ei käynnistyneet ja sitten en tohtinut enää käytellä.
Kaivelin virtapiirikaavion:

http://www.autolib.diakom.ru/CAR/Merced ... S/3489.pdf

ja tuosta totesin että flektin pitäisi nyt ehjällä vastuksella pyöriä (no tottakai) kun kytken painetunnistimen navat yhteen auton käydessä.
Eipä pyörinyt.

Availin sulakerasian kannen toisenkin osan, siellä on kaksi alumiinikuorista relettä jotka käyttävät flektiä. Päävirtaa ei tullut kummallekaan.
Virtapiirikaavion mukaan se tulisi sulakkeelta D ja kas, sulaketta ei ollut lainkaan paikallaan. Sulakkeen asennus ja mittaus, vaan ei.
Sitten hieman tarkemmin katsoen huomasin että sulakerasiassa on pieni lämpenemisvaurio D sulakkeen kohdalla --> sulakepohjan kalvaus ja puhdistus ja sitten tuli virtaa releille.

Moottori käyntiin ja hetken kuluttua lähti flekti pyörimään.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
oulaistenliikenne.fi
Avatar
dealer
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 17140
Liittynyt: Su 04.01.2004 14:30
Paikkakunta: Haapavesi

Re: 300D -90 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja dealer »

Kesä tuli ja on tullut ajeltuakin museovehkeellä. Polttoaineenkulutuksesta edellinen omistaja kertoi että se on ollut 5,7-6,3 välillä, ja tosiaan, tänään kun tankkasin niin laskettu kulutus 5,7.
Vähällä menee, vaikkei kulutus museoautossa olennaisin asia olekaan.
oulaistenliikenne.fi
Avatar
dealer
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 17140
Liittynyt: Su 04.01.2004 14:30
Paikkakunta: Haapavesi

Re: 300D -90 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja dealer »

Klubilla oli osasto Weteraanikonepäivillä ja veinpä Lumikin sinne näytille.
klubinosastolla.jpg
Mukava kesä on ollut. Mikä on museoajoneuvon tärkein varuste ? Ilmastointi :idea:
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
Avatar
Karel
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1097
Liittynyt: Su 21.10.2018 13:25
Paikkakunta: Helsinki ja Inkoo

Re: 300D -90 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja Karel »

dealer kirjoitti: La 17.07.2021 10:58
Mukava kesä on ollut. Mikä on museoajoneuvon tärkein varuste ? Ilmastointi :idea:
Näin on. Niillä kun ajetaan juuri niin kesän "hienoimpina" porotuspäivinä, niin välillä suorastaan ihmetyttää into tunkkaiseen hikoiluun, vaikka autoon muuten olisi satsattu pienoinen omaisuus.
Karel


E 430 T -98 “Musti”
A 190 -01 "Nalle"
A 190 -01 "Erika"
260 SE -89 ”Essu”
280 SE -85 ”Nassu” MR
300 SEL -89 ”Olga” MR
300 SE -89 "Typy" Odottaa entisöintiä
300 SE -88 ”Sjuude” (Varaosa-auto)
L 508 D -81 ”Umu”
Volvo C 202 Valp -78 ”Elmeri”


ex.: 260 SE -90 / 300 SD -84 / 280 E -79 / BMW 745 iA -81/ 450 SEL 6.9 -76 / 280 S -82 / 280 SE -85 / 420 SEL -86 / 500 SEL -86 / 300 SEL -90 / A 140 -00 / 300 D -83 / Honda Accord EX -84 / 230 TE -84 / 280 SE -80 / Perheessä olleet muut: 230 -79 / 190 -87 / 200 -85 (124) / 300 SE -86 / 300 SE -85
Avatar
dealer
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 17140
Liittynyt: Su 04.01.2004 14:30
Paikkakunta: Haapavesi

Re: 300D -90 "Lumikki"

Viesti Kirjoittaja dealer »

Vuodenvaihteen tienoilla oli aikaa seurailla Nettiautoa ja sieltä pisti silmään naapurikaupungissa halpa 250TD.
Auto pysyi pitkään tarjolla vaikkei hintapyynti ollut paha, ja se tietysti oli omiaan mietityttämään että mitähän kaikkea vikaa autossa on kun ei mene kaupaksi. Ilmoitus oli asiallinen, myyntikuvista ei tosin juuri maalipinnan kunto selvinnyt ja sisäkuvasta näki että likainen on ja tarraa kojelaudassa ja kaikenlaista roinaa oli kuvanottohetkellä penkeillä.
Tuossa yksi ilmoituksen kuvista:
osto2.jpg
Kerran sitten töistä kotiinpäin ajellessa päätin soitella myyjälle. Ystävällinen nuori nainen kertoi, että auto on ihan OK kunnossa ja hän pitäisikin sen, mutta oli saanut isoveljeltään uudemman auton jossa ajonvakautus ym. varusteita ja päättänyt sitten kauppailla mersua pois. Jutellessa muodostui sellainen käsitys, että 124 saattaisi olla jonkinmoisessa kunnossa, ainakaan ei ollut myynnissä minkään vian vuoksi. Katsastettukin oli muutama kuukausi sitten.
Niinpä sovin että tulisin auton katsomaan ja koeajamaan.
------------------------------
Iltapimeässä likaisen, jäätynyttä lunta päällään kantavan auton maalipinnan kunnosta ei saanut kovin hyvää käsitystä. Koeajolla auto oli t-o-d-e-l-l-a laiska, haisi dieseliltä ja vaihteisto vaihtoi huonosti kolmoselle. Siispä tekemään tarjousta myyjälle :D

Kauppoihin päästiin ja jätin auton sovitusti myyjän pihaan - mitenkäpä muutenkaan kun yksin olin liikkeellä . ja haettiin se myöhemmin pois.
------------------------------
Myöhemmin vein auto työpaikalle, pesin ja aloin tutkia tarkemmin. Yllättäen pohja oli erinomaisen hyvässä kunnossa - myyjä oli maininnutkin että ei siellä hänen mielestä pahasti ruostetta ole, mutta silti epäilytti. Työkaveri totesi että oho, ASD-peräkin. Totta vie, niin oli - merkkivalo vaan ei toiminut, kun joku oli ottanut releen pois, enkä tullut katsoneeksi varustelistaa mistään. Rele paikalleen ja jarruvalokytkin vaihtoon ja perä toimii.

[ 211 ] - AUTOMATIC LIMITED SLIP DIFFERENTIAL (ASD)
[ 240 ] - OUTSIDE TEMPERATURE INDICATOR
[ 280 ] - LEATHER STEERING WHEEL AND LEATHER GEAR SHIFT KNOB
[ 412 ] - ELECTRIC SLIDING ROOF WITH TILTING DEVICE
[ 420 ] - AUTOMATIC TRANSMISSION 4-GEAR
[ 444 ] - TEMPOMAT (CRUISE CONTROL) AND AIRBAG
[ 466 ] - CENTRAL LOCKING SYSTEM
[ 532 ] - AUTOMATIC ANTENNA WITHOUT RADIO SET
[ 541 ] - DOUBLE ROLLER BLIND USD.AS LUGG.AND PASSENG. GUARD
[ 570 ] - FOLDING ARMREST, FRONT
[ 583 ] - ELECTRIC WINDOW LIFTER, 2-WAY
[ 598 ] - GREEN HEAT-INSUL. GLASS, SIDE AND REAR WINDOW PANES, WINDSHIELD CLEAR
[ 611 ] - EXIT LIGHTS FOR DRIVER DOORS
[ 682 ] - FIRE EXTINGUISHER
[ 873 ] - SEAT HEATER FOR LEFT AND RIGHT FRONT SEATS
147 - ARCTIC WHITE
064A - DATTEL

Kattoluukkukin toimi, kuten myyjä kertoi. Ei voinut kokeilla ennen kuin lämpimässä...
Keskuslukituksessa on häiriöitä, takaluukun imutoiminto ei pelaa ja lasinnostimen nappi kuskin lasille toimii huonosti.

No, hyvin hyvin vähissä oli ruosteet päältäkin. Kaikin puolin mukava yllätys.

Pumpun päälle vaihtelin tiivisteet, samaten ASD pumppuun stefan, kun säiliössä öljynpinta alkoi nousta yli rajojen.
Huollon tein perusteellisesti, vaihteistoöljyn vaihdossa samalla 2-3 jousisarja ja vaihteisto toimiikin nyt hienosti (jos niin voi edes sanoa näistä vanhoista).

Tässä muutama kuva pesujen ja huollon jälkeen:
250TDtakavi.jpg
sisustaa.jpg
mylly.jpg
Takaluukussa oli pikku kolhu, toisen takaoven helmapalassa isompia jälkiä ja hieman sanomista jossain kohtaa ovia. Keskimääräistä parempi maaleilleen kuitenkin.
Autolle kun ei mitään käyttöä ollut vaan hankinta perustui pelkästään sulovileenaukseen päätin sitten korjauttaa mainitut pienet puutteet korissa ammattilaisella, eli auto maalattiin osittain. Takavalot vaihdoin alkuperäisiin ja spoileri poistettiin. Vielä pitäisi poistaa ikkunoista tummennukset. Auto on jo varsin asiallisen näköinen ikäisekseen. Uudet rekisterikilvet tilasin, toki ilman eu-merkkejä.
kesä1.jpg
kesä2.jpg
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
Viimeksi muokannut dealer, Ti 16.08.2022 18:26. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
oulaistenliikenne.fi
Avatar
Sharedoc
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1091
Liittynyt: La 03.03.2012 15:48
Paikkakunta: Oulu

Re: "Lumikit", 300D ja 250TD vuodelta 1990

Viesti Kirjoittaja Sharedoc »

Muistan itsekkin tutkineeni tämän auton myynti-ilmoitusta, koska siinä pisti silmään hyvä varustelutaso ja värit.

Nyt dealer joutuu sitten seuraavaksi etsimään valkoisen coupen vielä että saa värisuoran kasaan :lol:
Avatar
wezze72
Mersumies
Mersumies
Viestit: 615
Liittynyt: Ti 18.10.2011 22:30
Paikkakunta: Kajaani

Re: "Lumikit", 300D ja 250TD vuodelta 1990

Viesti Kirjoittaja wezze72 »

Ihan asiallisen näköinen autohan sieltä p...kan ja teinivarusteiden alta kuoritui:) suunnitteletko museointia tällekkin?
"Elämä, oli se hassu juttu joka sattui matkalla kalmistoon" -komisario Jansson-
"You never actually own a Mercedes-Benz. You merely look after it for the next generation."

w140 500SE + c124 300CE
exät:
w201 190E
w124 200E
s124 300TD
w124 260E Sportline
s123 300TD
a124 E220cab
c123 230CE
c123 230C
w126 500SE
w126 260SE
c124 320CE
c124 300CE
Avatar
jackie
Mersumies
Mersumies
Viestit: 3438
Liittynyt: Pe 11.06.2004 02:27
Paikkakunta: Joutseno, Korvenkylä

Re: "Lumikit", 300D ja 250TD vuodelta 1990

Viesti Kirjoittaja jackie »

wezze72 kirjoitti: Su 01.08.2021 16:43 Ihan asiallisen näköinen autohan sieltä p...kan ja teinivarusteiden alta kuoritui:) suunnitteletko museointia tällekkin?
Näköjää joskus kannattaa ottaa selvää noistakin, mitkä myynti-ilmotuksen perusteella lähtökohtasesti o melko luontaantyöntäviä :lol:
Ajossa, kukin vuorollaan:
w126 300 SEL -89
w124 250D -90
w463 300GD -91 (OM606)
w202 C220 CDI Elegance -98
w168 A160 automatic Avantgarde -01
w638 Vito 110CDI -03

Parempia aikoja oottamassa:
w123 200D -83 "talleissa ei tapahdu" since 2001
w124 200D -92
s124 E300 T 4matic -94
s210 E290 Turbodiesel Elegance -96 x2
w210 e280 4matic Classic -97

Elämäni ex: w123 230E automatic - 84 (2004-2020)
Avatar
dealer
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 17140
Liittynyt: Su 04.01.2004 14:30
Paikkakunta: Haapavesi

Re: "Lumikit", 300D ja 250TD vuodelta 1990

Viesti Kirjoittaja dealer »

Heh, no riippuu millaista etsii ja miten asiaa ajattelee. Ostamatta olisi varmasti jäänyt, ellei olisi ollut lähellä myynnissä.
Vasta leimattu diesel farkku 124 toki on sellainen ostos, ettei voi mennä rahat hukkaan ellei ostohinta ole kova, kyllä koeajolla aina sen verran selviää kunnosta.

Kyllä mielessä on ollut että museotarkastajaa vaivaan tälläkin syksyn mittaan.
Tulevalla viikolla auto viettää verhoomossa aikaa, korjataan penkkien ja oviverhoilujen ym. sisustuksen pikkuviat.
Tänään kokeilin puhdistaa muutamaa ruosteista konetilan ruuvia ja pikkuosaa fosforihapolla. Tehokasta ainetta, mutta siinä häipyy eloksointi (?) samalla.
oulaistenliikenne.fi
Avatar
S202
Mersumaanikko
Mersumaanikko
Viestit: 5219
Liittynyt: Ti 30.12.2008 13:40
Paikkakunta: Alavus

Re: "Lumikit", 300D ja 250TD vuodelta 1990

Viesti Kirjoittaja S202 »

Sinkittyjä ne on ja sinkki liukee nopeasti fosforihappoon
S124 300TE
S211 E500
Avatar
dealer
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 17140
Liittynyt: Su 04.01.2004 14:30
Paikkakunta: Haapavesi

Re: "Lumikit", 300D ja 250TD vuodelta 1990

Viesti Kirjoittaja dealer »

Verhoomo fiksaili 250TD pikkujuttuja sieltä täältä. Usein tälläkin foorumilla mainittu https://www.mg-verhoilu.fi/ josta löytyy mersuihin kankaat ja nahat ja vankka osaaminen.
Tulevalla viikolla tummennuskalvojen poistoon, enpä ala itse rääpiä kun ammattilaiset poistavat kohtuuhinnalla.
Verhoiluja ihmesienestelin hetki sitten puhtaiksi, mutta sade keskeytti sen homman. Ei kuitenkaan kokonaan auton sisällä ollen jaksa noita yrittää siivota.
Pitkästä aikaa ajellessa ihmettelin kiertoliittymästä tai risteyksestä kääntyessä kuuluvaa kolinaa, aiheuttajaksi ilmeni pakoputki joka ottaa takaa kiinni johonkin heti kun sitä hieman oikealle väännättää. Pitää tehdä sillekin jotain.

ASD-vikavalo itse asiassa palaa nyt enkä ole tullut nyt kokeilleeksi kuitata pois, pysyykö pimeänä. Talvella pysyi jonkin aikaa jarruvalokytkimen vaihdon jälkeen ja lukko toimi, tottakai.
Jäähdytinnesteen merkkivalo palaa myös. Anturin liitin oli hapettunut mutta eipä auttanut puhdistus. Joo, on nestettä tarpeeksi :mrgreen:
oulaistenliikenne.fi
Getriebe
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 257
Liittynyt: Pe 16.09.2016 11:08

Re: "Lumikit", 300D ja 250TD vuodelta 1990

Viesti Kirjoittaja Getriebe »

Siitä vielä kolmas lumikki niin trio koossa :thumbup:
https://www.nettiauto.com/mercedes-benz/250/12275423

067 Stoff Mittelrot niin kaikki erivärisillä ei-tylsillä kangassisustoilla :D

Tai toki paras olisi valkoinen Coupé
https://www.autoscout24.de/angebote/mer ... 1401359212
k 2.0t SW -98
ex. 300 TE -91
Vastaa Viestiin