Mutta toiseen saa 1500 kiloisen jarrullisen perävaunun. Monelle foorumilaiselle kynnyskysymys.Karel kirjoitti: ↑Ma 02.09.2024 23:41
Jo pelkkien kuvien pikaisen vilkaisun perusteella voi sanoa: Toinen on fiksarin käsien kautta kulkeutunut auringossa parkkiintunut korppu ja toinen on oikeasti pieteetillä hoidettu tai entistetty yksilö. Eroa on kuin yöllä ja päivällä. Ja toki hintaero on euroissa suuri, mutta suhteellisesti ottaen ei kovin ihmeellinen: 10.000 euroa alkaa olla jonkinlainen raja-arvo vakavasti otettavan 80-luvun ässän kohdalla. 25.000,- euroa ei ole mikään harvinainen hinta oikeasti hienojen yksilöiden kohdalla. Suhde on ihan sama. Vain yksi nolla lisää hinnassa.
Museorekisteröityjen 124- ja 126-mallien hintataso
Re: Museorekisteröityjen 124- ja 126-mallien hintataso

Hiukan hankala nähdä noin huonovaloisista kuvista, mutta mun silmään näyttäisi, että ovipahvit on kai rungoltaan siniset ja alareunat (siis karttataskut edessä ja takana muuten vaan se alareuna, jossa tuhkakuppi) ovat kangaspäällysteiset, mikä taas meinaisi sitä, että ovipahvit olisivat alun perin myös kangasverhoilusta kotoisin. Nahkaverhoilluissahan se olisi vinyylipäällysteinen.
Että olisko tossa oikeasti joku jaksanut askarrella alkuperäisiin ovipahveihin nahkakeskustat samasta sisustasta, josta penkit on kotoisin. Tai oliko ne keskustat ykkössarjassa sileää nahkaa vai vinyyliä, ei muista / tiedä. Ne ovipahvien keskustathan ei kangasverhoilluissa edes ole irrotettavat alun perin, ihan saa veitsen tai muun kanssa poistaa ne, jos siihen toimeen ryhtyy.

W124 250 D -92
C123 280 CE -81
W124 E 300 Turbodiesel -94
S211 E 220 CDI -09
C123 280 CE -81
W124 E 300 Turbodiesel -94
S211 E 220 CDI -09
Re: Museorekisteröityjen 124- ja 126-mallien hintataso
Todennäköisesti tuo ensimmäinen vaihtoehto.Nozki kirjoitti: ↑To 05.09.2024 11:36 Hiukan hankala nähdä noin huonovaloisista kuvista, mutta mun silmään näyttäisi, että ovipahvit on kai rungoltaan siniset ja alareunat (siis karttataskut edessä ja takana muuten vaan se alareuna, jossa tuhkakuppi) ovat kangaspäällysteiset, mikä taas meinaisi sitä, että ovipahvit olisivat alun perin myös kangasverhoilusta kotoisin. Nahkaverhoilluissahan se olisi vinyylipäällysteinen.
Että olisko tossa oikeasti joku jaksanut askarrella alkuperäisiin ovipahveihin nahkakeskustat samasta sisustasta, josta penkit on kotoisin. Tai oliko ne keskustat ykkössarjassa sileää nahkaa vai vinyyliä, ei muista / tiedä. Ne ovipahvien keskustathan ei kangasverhoilluissa edes ole irrotettavat alun perin, ihan saa veitsen tai muun kanssa poistaa ne, jos siihen toimeen ryhtyy.
1. sarjan nahkapahvit on tosiaan sileät, mutta niissä ei ole jalopuuta toisin kuin 2. ja 3. sarjassa. En muista varmaksi että oliko 1. sarjan "nahkapahvit" myös samanlaiset kuin W201:ssä, eli ne on yhdestä vinyylinpalasta prässätty. 2.sarjan nahkapahvithan on kaksiosaiset.
MB E200D T -18
MB 300CE-24 Cabriolet -92
MB 500SEC -91
1959 Cadillac Coupe De Ville
1959 Mercury Montclair
http://garage59.blogspot.fi/
Ex: MB 200D -91 | MB 190E 2.0 -90 | MB CLK240A Cabriolet -04 | MB 190E 2.3-16 -85 (W201)| MB 300D -91 (W124) | MB C180CDI TA Avantgarde (S204) -14 | MB 300CE-24 -92 (C124)| MB E320 Coupe -93 (C124)| MB C200CDI T Avantgarde (S204) -08 | MB 250D -93 (W124) | MB E270CDI -04 Avantgarde (S211) | MB C200CDI -01 (W203) | MB E220CDI T -04 (S211) | MB 250D "Oldskool" -91 (W124) | MB 200D -93 (W124) | MB 300CE "EVO X" -91 (C124) | MB 190E 2.6 Sportline -90 (W201)| MB 280SE -72 (W108)

https://classic.nettiauto.com/mercedes-benz/e/14583996
Mites tuollainen limo, onko se putkahtanut linjalta kolmossarjan maskilla ja valoilla? Takaluukun kansi vaikuttaa auton iän mukaiselta. Onko tuo ollut taksikäytössä? Soitin ja kapselit toki väärät.

1987 MB 560 SEC museoauto
1991 MB 190E projekti
2004 MB C 180 kesäkäyttis
2007 Chevrolet Tahoe [Men in Bläk] https://www.overdrive.fi/forum/threads/ ... na.316063/
2013 MB A 180 daily driver syys-talvi-kevät
https://www.youtube.com/user/karra224
1991 MB 190E projekti
2004 MB C 180 kesäkäyttis
2007 Chevrolet Tahoe [Men in Bläk] https://www.overdrive.fi/forum/threads/ ... na.316063/
2013 MB A 180 daily driver syys-talvi-kevät
https://www.youtube.com/user/karra224
Re: Museorekisteröityjen 124- ja 126-mallien hintataso
Jotenkin murheellinen asia, että V124 on joskus ajateltu kaipaavan faceliftausta jälkikäteen ja kromi-avarimaskia vielä lisäksi, tummaa takavaloa ja paneelia niiden väliin
Mitä tuosta muuta kommentoisi, säkit etupenkkien päällä kuvissa
ja pakoputken päästä tulee sellainen mielikuva että ruosteessahan se on koko pohja kauttaaltaan
vaikkei varmasti olekaan, kolmen euron paukkupullolla tuon olisi maalannut.
Minulle museotarkastaja aikoinaan kysyessäni kertoi, että lasien tummennukset pitää ottaa pois ellei ne ole virheettömät. Tuosta Langista ottaisin oli virheettömät eli ei.
Miten muuten etupuskuri, onko se ilmastoidussa bensakuutosessa alun perin ritiläversio ? Ainakin minun 300TE -90 oli.
Mitä tuosta muuta kommentoisi, säkit etupenkkien päällä kuvissa
Minulle museotarkastaja aikoinaan kysyessäni kertoi, että lasien tummennukset pitää ottaa pois ellei ne ole virheettömät. Tuosta Langista ottaisin oli virheettömät eli ei.
Miten muuten etupuskuri, onko se ilmastoidussa bensakuutosessa alun perin ritiläversio ? Ainakin minun 300TE -90 oli.
wiimax.fi
Re: Museorekisteröityjen 124- ja 126-mallien hintataso
karra kirjoitti: ↑Su 22.09.2024 23:34 https://classic.nettiauto.com/mercedes-benz/e/14583996
Mites tuollainen limo, onko se putkahtanut linjalta kolmossarjan maskilla ja valoilla? Takaluukun kansi vaikuttaa auton iän mukaiselta. Onko tuo ollut taksikäytössä? Soitin ja kapselit toki väärät.
Ei tietenkään ole. Jälkikäteen lisätty. Mittarithan tuossa näkyisi olevan paikallaan.
Näissä merkeissä
----
2008 R 320 CDI L 4Matic
2000 E 430 T 4Matic
1994 E 300 Turbodiesel T 4Matic
1990 300 CE
1990 260 E 4Matic
1982 W123 siena rot punaisia verhoilun osia myytävänä
www.classicdata.fi
----
2008 R 320 CDI L 4Matic
2000 E 430 T 4Matic
1994 E 300 Turbodiesel T 4Matic
1990 300 CE
1990 260 E 4Matic
1982 W123 siena rot punaisia verhoilun osia myytävänä
www.classicdata.fi
Re: Museorekisteröityjen 124- ja 126-mallien hintataso
Onko w124 3.0 turbodiesel 4 matic automaatti kuinka harvinainen?
90 luvun alkupuolella kyseinen auto valmistettu.
Koitin vähän googlailla mutta en löytänyt valmistusmääriä.
Farkkuja näkyy myynnissä välillä mutta sedaneita harvemmin tullut vastaan.
90 luvun alkupuolella kyseinen auto valmistettu.
Koitin vähän googlailla mutta en löytänyt valmistusmääriä.
Farkkuja näkyy myynnissä välillä mutta sedaneita harvemmin tullut vastaan.
Re: Museorekisteröityjen 124- ja 126-mallien hintataso
https://www.w-124.info/w124/Mercedes-Be ... umbers.pdf
Aika lailla yhtä yleisiä (harvinaisia) näyttäis olevan sadan ja farkku reilulla 2000 yksilöllä kumpikin. Kaikki 300D turbothan oli automaattivaihteisia, manuaali ei ollut saatavilla niihin.
Aika lailla yhtä yleisiä (harvinaisia) näyttäis olevan sadan ja farkku reilulla 2000 yksilöllä kumpikin. Kaikki 300D turbothan oli automaattivaihteisia, manuaali ei ollut saatavilla niihin.
W124 250 D -92
C123 280 CE -81
W124 E 300 Turbodiesel -94
S211 E 220 CDI -09
C123 280 CE -81
W124 E 300 Turbodiesel -94
S211 E 220 CDI -09
Re: Museorekisteröityjen 124- ja 126-mallien hintataso
https://www.nettiauto.com/mercedes-benz/e/14545658
Sinimustalla puolinahkasisustalla, ei varmasti tule toista samanlaista museorekisteröityä 124:ää vastaan, kelpaa esitellä.
Sinimustalla puolinahkasisustalla, ei varmasti tule toista samanlaista museorekisteröityä 124:ää vastaan, kelpaa esitellä.
wiimax.fi
Re: Museorekisteröityjen 124- ja 126-mallien hintataso
Mitä tarkoittaa puolinahkasisustus 124:ssa?dealer kirjoitti: ↑Ma 14.10.2024 18:47 https://www.nettiauto.com/mercedes-benz/e/14545658
Sinimustalla puolinahkasisustalla, ei varmasti tule toista samanlaista museorekisteröityä 124:ää vastaan, kelpaa esitellä.
1987 MB 560 SEC museoauto
1991 MB 190E projekti
2004 MB C 180 kesäkäyttis
2007 Chevrolet Tahoe [Men in Bläk] https://www.overdrive.fi/forum/threads/ ... na.316063/
2013 MB A 180 daily driver syys-talvi-kevät
https://www.youtube.com/user/karra224
1991 MB 190E projekti
2004 MB C 180 kesäkäyttis
2007 Chevrolet Tahoe [Men in Bläk] https://www.overdrive.fi/forum/threads/ ... na.316063/
2013 MB A 180 daily driver syys-talvi-kevät
https://www.youtube.com/user/karra224
Re: Museorekisteröityjen 124- ja 126-mallien hintataso
Varmaankin sitä, että alkuperäisen sinisen kangassisustan penkit vaihtaa mustiin MB-tex penkkeihin jättäen kojelaudan siniseksi ja sen yhdistelmän onnistuu museoimaan?karra kirjoitti: ↑Ma 14.10.2024 19:01Mitä tarkoittaa puolinahkasisustus 124:ssa?dealer kirjoitti: ↑Ma 14.10.2024 18:47 https://www.nettiauto.com/mercedes-benz/e/14545658
Sinimustalla puolinahkasisustalla, ei varmasti tule toista samanlaista museorekisteröityä 124:ää vastaan, kelpaa esitellä.
Re: Museorekisteröityjen 124- ja 126-mallien hintataso
Sitä, ja onko se tuossa autossa jopa niin designo että sinisten kangas-oviverhoilujen keskiosat on verhoiltu mustalla millälie 
wiimax.fi
Re: Museorekisteröityjen 124- ja 126-mallien hintataso
Ja vieläpä väärän vuosimallin penkit jos auto tosiaan on '93, eikös tuo ole 1. sarjan nahka eikä kumipenkki?
Eikö näistä voisi ilmoittaa johonkin Trafiin tai muualle että sais tämmöisistä museostatuksen poistettua
Edit: Niin ja tietenkin sen lisäksi ajoneuvon luovutus jollekkin mersuforumilaiselle halpaan hintaan

"Jos siinä on renkaat tai rinnat niin se tulee aiheuttamaan harmia ja päänvaivaa."
1/1983 300TD Turbodiesel
6/1990 560SEL
7/1990 300E-24 Automatic
1/1983 300TD Turbodiesel
6/1990 560SEL
7/1990 300E-24 Automatic
Re: Museorekisteröityjen 124- ja 126-mallien hintataso
Ykkössarjan nahkapenkeiksi itsekin katsoin, mutta en ole asiantuntija.
wiimax.fi
Re: Museorekisteröityjen 124- ja 126-mallien hintataso
Ne ne on.
Näissä merkeissä
----
2008 R 320 CDI L 4Matic
2000 E 430 T 4Matic
1994 E 300 Turbodiesel T 4Matic
1990 300 CE
1990 260 E 4Matic
1982 W123 siena rot punaisia verhoilun osia myytävänä
www.classicdata.fi
----
2008 R 320 CDI L 4Matic
2000 E 430 T 4Matic
1994 E 300 Turbodiesel T 4Matic
1990 300 CE
1990 260 E 4Matic
1982 W123 siena rot punaisia verhoilun osia myytävänä
www.classicdata.fi
Re: Museorekisteröityjen 124- ja 126-mallien hintataso
Öö... tuossa avatarin alla lukee että asiantuntija
Olen ymmärtävinäni että 15 reikäisiä ei ollut enää 1993 (no itsellä on 1987 mersussa 1988 Lorinserit) eli factory tuning. Oudot keskimerkit, eurokilvet, valkoiset vilkut; ne saattoi olla 1993 ehkä (no itselläni 1991 G mallissa valkoiset vilkut - SAHKin miehet ja nainen tarkasti - myös pohjan
1987 MB 560 SEC museoauto
1991 MB 190E projekti
2004 MB C 180 kesäkäyttis
2007 Chevrolet Tahoe [Men in Bläk] https://www.overdrive.fi/forum/threads/ ... na.316063/
2013 MB A 180 daily driver syys-talvi-kevät
https://www.youtube.com/user/karra224
1991 MB 190E projekti
2004 MB C 180 kesäkäyttis
2007 Chevrolet Tahoe [Men in Bläk] https://www.overdrive.fi/forum/threads/ ... na.316063/
2013 MB A 180 daily driver syys-talvi-kevät
https://www.youtube.com/user/karra224
Re: Museorekisteröityjen 124- ja 126-mallien hintataso
Kyllä 15-reikäiset oli saatavana lisukkeena aina 1996 saakka, jopa vakiona E 320. Kakkossarjan ulkonäkö oli aina oransseilla vilkuilla, mutta kyllähän niitä heti E-faceliftin jälkeen käytiin paljon tuunaamaan kirkkailla.
Näissä merkeissä
----
2008 R 320 CDI L 4Matic
2000 E 430 T 4Matic
1994 E 300 Turbodiesel T 4Matic
1990 300 CE
1990 260 E 4Matic
1982 W123 siena rot punaisia verhoilun osia myytävänä
www.classicdata.fi
----
2008 R 320 CDI L 4Matic
2000 E 430 T 4Matic
1994 E 300 Turbodiesel T 4Matic
1990 300 CE
1990 260 E 4Matic
1982 W123 siena rot punaisia verhoilun osia myytävänä
www.classicdata.fi
- Juhani Halmeenmäki
- Mersumies

- Viestit: 1531
- Liittynyt: Ti 23.06.2015 21:57
- Paikkakunta: Varsinainen Suomi
- Viesti:
Re: Museorekisteröityjen 124- ja 126-mallien hintataso
Puolan tuonti = monestakin autosta koottu...
Mikä ihmeen lankku, tässä puuta ole kuin sisustassa koristeena!
230CE W124 & SLK200 R170 ja monta muuta eri merkkistä
Exiä W114, W115, W116, W123, W201 pitkä rivi...
230CE W124 & SLK200 R170 ja monta muuta eri merkkistä
Exiä W114, W115, W116, W123, W201 pitkä rivi...
Re: Museorekisteröityjen 124- ja 126-mallien hintataso
Se ei tarkoita vankkaa tietämystä kaikessa vanhoihin autoihin liittyvässä, niissä asiantuntijoita ovat he joilla lukee avatarin alla "mobilisti"
Noihin vilkku- ja vanneasioihin ei tule aina puututtua näissä kommenteissa, koska ne on niin helposti vaihdettavissa.
Onkohan tuossa peräti sellaiset uustuotanto-15-reikävanteet kun näyttää omituisen värisiltä ? Tai sitten maalattu. Punatähtisillä keskimerkeillä saa ... joo.
wiimax.fi
Re: Museorekisteröityjen 124- ja 126-mallien hintataso
Joo, sori. Ei ole MB-texiä penkit tuossa valkoisessa farkussa...
https://www.nettiauto.com/mercedes-benz/e/14636812
Mites tuo? Verrattaen melko kova pyynti, ottaen huomioon pelkästään kuvissa näkyvät ruosteet, sisustan nuhjuisuuden jne. Katsastettu 8/24 (ilmoituksen mukaan, en tarkastanut) niin salliiko museostatus tuon verran ruostetta katsastuksessa? Normileimalla nuo ei nyt niin haittaisi, mutta eikai museoautossa saisi olla näkyvää ruostetta?
https://www.nettiauto.com/mercedes-benz/e/14636812
Mites tuo? Verrattaen melko kova pyynti, ottaen huomioon pelkästään kuvissa näkyvät ruosteet, sisustan nuhjuisuuden jne. Katsastettu 8/24 (ilmoituksen mukaan, en tarkastanut) niin salliiko museostatus tuon verran ruostetta katsastuksessa? Normileimalla nuo ei nyt niin haittaisi, mutta eikai museoautossa saisi olla näkyvää ruostetta?
Re: Museorekisteröityjen 124- ja 126-mallien hintataso
Mulla oli museofarkun takakaaressa maalin alla ulospäin näkyviä kuplia, jotka paljastuivat reiäksi kun sisälokarin ja pellin välistä osasi katsoa. Elokuussa katsastettaessa ei inssiä paljoa se kiinnostanut. En ole kuullut, että museostatusta olisi kyseenalaistettu vuosikatsastuksessa muutoin, kuin modernisaation vuoksi.
No, minun autostani on nyt tuo virhe korjattu.
No, minun autostani on nyt tuo virhe korjattu.
Näissä merkeissä
----
2008 R 320 CDI L 4Matic
2000 E 430 T 4Matic
1994 E 300 Turbodiesel T 4Matic
1990 300 CE
1990 260 E 4Matic
1982 W123 siena rot punaisia verhoilun osia myytävänä
www.classicdata.fi
----
2008 R 320 CDI L 4Matic
2000 E 430 T 4Matic
1994 E 300 Turbodiesel T 4Matic
1990 300 CE
1990 260 E 4Matic
1982 W123 siena rot punaisia verhoilun osia myytävänä
www.classicdata.fi
Re: Museorekisteröityjen 124- ja 126-mallien hintataso
Ilmoituksen tiedot ovat virheelliset, ostajaa yritetään huijata väittämällä että auto (FMX-786) olisi katsastettu 8-2024, siis pari kuukautta sitten.
Näinhän ei ole, vaan auto on viimeksi katsastettu elokuussa 2021 ja seuraava katsastus on edessä tulevana kesänä.
Silloin sitä ei hyväksytä katsastuksessa, koska tuollaisia näkyviä ruosteita ei saa museoajoneuvossa olla, tai sitten ruosteet on korjattu katsastukseen mennessä.
Hintapyynti kertoo siitä, ettei myyjäliike ole perehtynyt merkkiin, malliin, siihen millä hintaa näitä museokatsastettuna myydään tällä hetkellä.
Näinhän ei ole, vaan auto on viimeksi katsastettu elokuussa 2021 ja seuraava katsastus on edessä tulevana kesänä.
Silloin sitä ei hyväksytä katsastuksessa, koska tuollaisia näkyviä ruosteita ei saa museoajoneuvossa olla, tai sitten ruosteet on korjattu katsastukseen mennessä.
Hintapyynti kertoo siitä, ettei myyjäliike ole perehtynyt merkkiin, malliin, siihen millä hintaa näitä museokatsastettuna myydään tällä hetkellä.
wiimax.fi
Re: Museorekisteröityjen 124- ja 126-mallien hintataso
Taas täytyyy ihmetellä miten tuo kelpuutettu museorekisteriin, tai sitten on ollut todella rankka vuosi takana

https://huutokaupat.com/kohde/5059011/m ... enz-e-1992

https://huutokaupat.com/kohde/5059011/m ... enz-e-1992
- Juhani Halmeenmäki
- Mersumies

- Viestit: 1531
- Liittynyt: Ti 23.06.2015 21:57
- Paikkakunta: Varsinainen Suomi
- Viesti:
Re: Museorekisteröityjen 124- ja 126-mallien hintataso
Tuo ja jokunen muu muka museoauto oli Paraisten Retro Cars yhteydessä rompetorilla kaupan. Kaikki yhtä kamalia, ihmettelin miten voi olla ma, ilmeisesti myyjällä on todella hyvät välit tarkastajaan.
Mikä ihmeen lankku, tässä puuta ole kuin sisustassa koristeena!
230CE W124 & SLK200 R170 ja monta muuta eri merkkistä
Exiä W114, W115, W116, W123, W201 pitkä rivi...
230CE W124 & SLK200 R170 ja monta muuta eri merkkistä
Exiä W114, W115, W116, W123, W201 pitkä rivi...
Re: Museorekisteröityjen 124- ja 126-mallien hintataso
Sekin riittää, että tarkastaja on ahne rahalle.Juhani Halmeenmäki kirjoitti: ↑To 24.10.2024 15:03 Tuo ja jokunen muu muka museoauto oli Paraisten Retro Cars yhteydessä rompetorilla kaupan. Kaikki yhtä kamalia, ihmettelin miten voi olla ma, ilmeisesti myyjällä on todella hyvät välit tarkastajaan.
Keski-Suomessa ainakin harrastajien keskuudessa puhutaan helposta tarkastajasta, joka ei enempiä katsele eikä kysele.
Tarkastus toki hiukan listahintaa kovempi ja käteinen ainoa maksutapa.
Re: Museorekisteröityjen 124- ja 126-mallien hintataso
Tässä voisi olla jollekin hyvä vähänajettu w123 museointiin pienellä siivoamisella, näyttää räpeltämättömältä, isällä tuollainen oli joskus 70 luvulla, tosin automaatti ja kattoluukulla, ei kuitenkaan noin pirteällä värillä, mutta en nyt tuollaista itse suoranaisesti kaipaa.
Myyntialusta autolle hieman poikkeava.
https://auctionet.com/en/3808115-car-23 ... -w123-1979

---
MB S580eL 4matic 2022
MB E200 Cabrio 2020
MB 560SL 1986
Muut harrasteet
Chevrolet Corvette Roadster 1971, matching numbers
Ferrari F355 F1 Spider 1998, Azzurro California
Ferrari 296 GTB 2024, Rosso Magma
Fiat 500 1970
MB S580eL 4matic 2022
MB E200 Cabrio 2020
MB 560SL 1986
Muut harrasteet
Chevrolet Corvette Roadster 1971, matching numbers
Ferrari F355 F1 Spider 1998, Azzurro California
Ferrari 296 GTB 2024, Rosso Magma
Fiat 500 1970
Re: Museorekisteröityjen 124- ja 126-mallien hintataso
Bolognan klassikkoauto markkinoilla oli merkkikerho osastolla avoautoteema ja hieman yllättäen ysäriä edusti 124, kiva, että arvostetaan.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
C124 320 CE -93 (vaimon)
W124 300E-24 -92 (oma)
W124 300E-24 -92 (oma)
Re: Museorekisteröityjen 124- ja 126-mallien hintataso
Kolme soittoa tullut omasta MR-124:sta. Eka oli joppari; tarjos 5 tonnia. Toinen kyseli niitänäitä kun teki motohommia samalla.
Kolmas oli nuorempi joka halusi siirtyä mersumaailmaan, etsii 250 tai 300 museodieseliä. EI oliut vissiin koskaan omistanut mersua. Joka tapauksessa oli käynyt katsomassa kahta joiden hinnat oli yli kympin. Kuulemma molemmissa oli aika paljon laitettavaa, ihmetteli yleisesti miten on saatu moiset museorekisteriin. Hänellä on kasarilta MR-manta eli tietää kait jotain MR tasosta!
No kysyi sitten miten bensa 124 eroa diesel 124:stä yleisesti, siihen oli helppo vastata - en tiedä
Kolmas oli nuorempi joka halusi siirtyä mersumaailmaan, etsii 250 tai 300 museodieseliä. EI oliut vissiin koskaan omistanut mersua. Joka tapauksessa oli käynyt katsomassa kahta joiden hinnat oli yli kympin. Kuulemma molemmissa oli aika paljon laitettavaa, ihmetteli yleisesti miten on saatu moiset museorekisteriin. Hänellä on kasarilta MR-manta eli tietää kait jotain MR tasosta!
No kysyi sitten miten bensa 124 eroa diesel 124:stä yleisesti, siihen oli helppo vastata - en tiedä
1987 MB 560 SEC museoauto
1991 MB 190E projekti
2004 MB C 180 kesäkäyttis
2007 Chevrolet Tahoe [Men in Bläk] https://www.overdrive.fi/forum/threads/ ... na.316063/
2013 MB A 180 daily driver syys-talvi-kevät
https://www.youtube.com/user/karra224
1991 MB 190E projekti
2004 MB C 180 kesäkäyttis
2007 Chevrolet Tahoe [Men in Bläk] https://www.overdrive.fi/forum/threads/ ... na.316063/
2013 MB A 180 daily driver syys-talvi-kevät
https://www.youtube.com/user/karra224
Re: Museorekisteröityjen 124- ja 126-mallien hintataso
Tätä ihmetystä näkee usein, tälläkin foorumilla joskus.Kuulemma molemmissa oli aika paljon laitettavaa, ihmetteli yleisesti miten on saatu moiset museorekisteriin.
Tuntuu että ihmettelijöillä on useimmiten sellainen käsitys, että auto tarkastetaan, katsastetaan ja sen jälkeen pieni ajoneuvokohtainen museotarkastaja on koko ajan hansikaslokerossa mukana valmiina ottamaan museoajoneuvostatuksen pois, jos autossa alkaa näkyä ruostetta tai jotain muuta mikä ei selvästikään kuulu museoajoneuvoon.
Onhan niitä toki tuoreeltaan tarkastettuja yksilöitä joissa on puutteita mitä ei todellakaan saisi olla, ja vielä museoajoneuvolausunnon kuvista todettavissa että puutteet on olleet niitä otettaessakin.
Joskus vaan huvittaa kun vuonna 2007 museotarkastettu auto on rujon näköisenä myynnissä ja kommentit on tyyliin "Tuolta tarkastajalta oikeudet pois"
Vuosikatsastuksessa ei puututa riittävästi ajoneuvon museokelpoisuuteen, se on kyllä nähty. Onkohan selvää ohjetta olemassa asiasta ?
wiimax.fi
Re: Museorekisteröityjen 124- ja 126-mallien hintataso
https://www.nettiauto.com/mercedes-benz/300/14539281
-92 300D automaatti 375tkm, ilmastointikin näkyy olevan vaikkei koodeissa näy, 9900 €
Saksaan myyty uutena, Ruotsissa ollut yli 10 vuotta ja 2007 Suomeen joten kilometrilukemaa voi olla vaikea varmistaa oikeaksi.
Tosin ei ole syytä epäillä sitä ilmoituksen perusteella, ja puutteita ei kuvissa kertatarkastelulla juuri näy.
Ohjauspyörän vaihtaisin vähemmän kuluneeseen ja uusi paisuntasäiliö vähän "hyppii silmille" konetilasta.
FIN WDB1241301B867457
Model 300 D
Engine 603912 12 059829
Transmission 722415 03 264629
Order Number 0 - 212 50248
Order Location BERLIN BRANCH
Interior FABRIC "CHECK" - BLACK (371)
Paint 1 BORNITE (BLACKBERRY) - METALLIC PAINT (481U)
Approx. Build Date 1992-10
Code Description
240 OUTSIDE TEMPERATURE INDICATOR
412 ELECTRIC SLIDING ROOF WITH TILTING DEVICE
420 AUTOMATIC TRANSMISSION 4-GEAR
430 HEADREST IN THE REAR, LEFT AND RIGHT
442 AIRBAG IN STEERING WHEEL
524 PAINTWORK - PRESERVATION
531 AUTOMATIC ANTENNA
570 FOLDING ARMREST, FRONT
583 ELECTRIC WINDOW LIFTERS (FRONT DOORS)
591 HEAT-INSULATING GLASS, ALL-AROUND, HEATED REAR WINDOW PANE (SINGLE-SHEET SAFETY GLASS)
620 VEHICLES WITH CATALYST TECHNIQUE
640 15-HOLE LIGHT ALLOY RIMS
682 FIRE EXTINGUISHER
750 BECKER RADIO EUROPA 2000 VK
855 NEW AUTOMATIC TRANSMISSION
915 FUEL TANK, 70 LITER
Mercedes Benz VIN decoded at https://www.lastvin.com/vin/41My62YvwZNAve9Ng