Päiväajovalot w140 koriseen
Re: Päiväajovalot w140 koriseen
Auto on tehty kulkemista varten ja mielestäni sen hoidossa ja ylläpidossa tulisi päästä mahdollisimman vähällä vaivalla ja rahan käytöllä mahdollisimman hyvään lopputulokseen valtion ja EU:n antamissa rajoissa. Ei valojen päiväkäyttö ole turhaa - se tuo varmasti turvallisuutta ja auton näkyvämmäksi ja se koskee erityisesti päiväajovaloja käyttäviä. Puolivalojen päiväkäyttö samalla päällä olevine taka-, parkki- ja mittarivaloineen on p:stä ja puolivalojen näkyvyys on lisäksi paljon ledejä huonompi.
Autolehtien ym. ihmettely, mikseivät takavalot pala ja että niiden tulisi palaa aina, on merkillistä ja viittaa nykyajan holhousmentaliteettiin tai polttimovalmistajan tukemiseen. Jos joku päiväsaikaan ajaa autonsa takakoukkuuni siksi ettei havainnut autoani puuttuvien takavalojen vuoksi, niin tulisi kyllä ko. autoilijan käydä silmälääkärissä ja samalla poliisin ottaa ajokortti kuivumaan, kunnes ajokyky paranee.
Kaikki ylimääräinen autoon käytetty aika on poissa jostakin muusta ja siksi etuparkkien jatkuva vaihtaminen, mittarivalojen tai muiden polttimojen uusiminen, vaikka halpaa onkin, on turhaa ajanhukkaa. Vaatii myös melkoista sorminäppäryyttä.
Päiväajovalot antavat mahdollisuuden vähentää turhaa työtä ja energiaa, säästävät polttimoita, erityisesti hinnakkaita xenoneja, sekä lisäävät turvallisuutta.
Ja alkuperäiselle kysyjälle neuvoksi - kyllä ne pienet ledit jonnekin saa sopimaan, vaikka eivät kaikkien mersun käyttäjien silmään sopisikaan. Auto on vain käyttöesine ja mersu on aika hyvä sellaiseksi - myös päiväajovaloin.

S210 E290TDT -97, entinen
S211 E220 CDI -09
S211 E220 CDI -09
Re: Päiväajovalot w140 koriseen
Valot kannattaisi tuunata jotenkin puskirin luukkujen paikalle jotta ei näytä niin pahasti omalta tekeleeltä. Päiväajovaloja saa vähän isompanakin jotka peittää aukon jo lähes kokonaan.
Esim tämän tyyppisiä ajattelin:
http://verkkokauppa.harline.com/fi/P%C3 ... ot+2/21353" onclick="window.open(this.href);return false;

Maailmassa on kahdenlaisia autoja. On uusia Mersuja ja käytettyjä Mersuja. =D
ex. MB W211 E270 cdi Elegance `04
ex. MB W202 C280 Ésprit ´95 Imperial Red.
ex. MB W211 E270 cdi Elegance `04
ex. MB W202 C280 Ésprit ´95 Imperial Red.
Re: Päiväajovalot w140 koriseen
Ei jatkoon ! Tässä tapauksessa on W 140 raiskattu muutenkin...Legge kirjoitti:Komppaan. Tässä vedetty juurikin alas ritilikköön:Jari Nysten kirjoitti:Olen miettinyt ohuita philipsin valoja tonne alas keskimmäiseen "raitaan".
http://www.benzworld.org/forums/w140-s- ... hella.html" onclick="window.open(this.href);return false;
nyt mennään: W 210/ E 430/ 4-matic/farkku
ex mersut:
W140/300SE
W124/260
W124/230
W124/230/farkku
W210/430/farkku
W210/320/farkku
W210/240/farkku
W210/230/farkku
W210/220 cdi/farkku
W211/E500/farkku
W220/S500
W210/ E320 CDI/farkku
ex mersut:
W140/300SE
W124/260
W124/230
W124/230/farkku
W210/430/farkku
W210/320/farkku
W210/240/farkku
W210/230/farkku
W210/220 cdi/farkku
W211/E500/farkku
W220/S500
W210/ E320 CDI/farkku
- turokukkonen
- Vakiokalustoa
- Viestit: 119
- Liittynyt: Pe 17.09.2010 21:26
- Paikkakunta: Kokemäki
Re: Päiväajovalot w140 koriseen
kyllä se varmaan paras paikka on laittaa ne sin puskurin alapuolelle niihin irto säleikköihin. kiitoksia vaan kaikille jotka vastas siihen mitä kysyin. laitan kuvia vaik tähä ketjuun ku saan ne täsä kesä/syksy aikana asennettua. p.s. kyl tähänki täytyy saada viel joku elämäänsä kyllästyneen kitinä, kertokaa ny vielä kerran kuin turhat ne päivävalot on

MB W140 S350td 1994
Kaikista autoista tulee vanhoina Opeleita
Raha on kuin paska, hyödyllistä vain levitettynä.
Ingman saa maidon maistumaan ja Opel muovin ruostumaan.
Kaikista autoista tulee vanhoina Opeleita
Raha on kuin paska, hyödyllistä vain levitettynä.
Ingman saa maidon maistumaan ja Opel muovin ruostumaan.
Re: Päiväajovalot w140 koriseen
Keskelle Ritari S valot?
http://koti.mbnet.fi/huhtama/ele/index. ... 7.sis&pa=j" onclick="window.open(this.href);return false;
http://koti.mbnet.fi/huhtama/ele/index. ... 7.sis&pa=j" onclick="window.open(this.href);return false;
- turokukkonen
- Vakiokalustoa
- Viestit: 119
- Liittynyt: Pe 17.09.2010 21:26
- Paikkakunta: Kokemäki
Re: Päiväajovalot w140 koriseen
oon joskus josain nähny tommoset mut kai pidetään ne ritari ässässä 

MB W140 S350td 1994
Kaikista autoista tulee vanhoina Opeleita
Raha on kuin paska, hyödyllistä vain levitettynä.
Ingman saa maidon maistumaan ja Opel muovin ruostumaan.
Kaikista autoista tulee vanhoina Opeleita
Raha on kuin paska, hyödyllistä vain levitettynä.
Ingman saa maidon maistumaan ja Opel muovin ruostumaan.
Re: Päiväajovalot w140 koriseen
Ensinnäkin väärä merkki ja toiseksi väärä malli!!mittari kirjoitti:Auto on tehty kulkemista varten ja mielestäni sen hoidossa ja ylläpidossa tulisi päästä mahdollisimman vähällä vaivalla ja rahan käytöllä mahdollisimman hyvään lopputulokseen valtion ja EU:n antamissa rajoissa.
Xenonit jos palaa aina kun ajaa niin niiden pimentyessä on klasiin tullut yli 100tkm lisää, joten ei voi perustella ledien käyttöä kun xenonit on niin kalliita. Kunnon ledien hankkiminen maksaa sen 100€ ja xenonit maksaa pari saman verran eli jos tuohon on rahaa laittaa niin kannattaako pilata w140...
ML W166 350CDI AMG -12
Jaguar XF 3.0D FL -12
ex: S204 200CDI BE Avantgarde -10 212/521
Pelit ja vehkeet löytyy --> https://www.lisaatehoa.fi/ P. 044-5867096
Jaguar XF 3.0D FL -12
ex: S204 200CDI BE Avantgarde -10 212/521
Pelit ja vehkeet löytyy --> https://www.lisaatehoa.fi/ P. 044-5867096
Re: Päiväajovalot w140 koriseen
Ota huomioon että xenonien valoteho hiipuu huomattavasti paljon ennen lopullista pimentymistä.
Ne ei anna täyttä valotehoa kuin ~puolet-2/3 eliniästään.
Ne ei anna täyttä valotehoa kuin ~puolet-2/3 eliniästään.
Re: Päiväajovalot w140 koriseen
Jos ajatellaan W140:n pilaamista niin mielestäni xenonien jälkiasennus on pahempi kuin päiväajovalot. Lisäksi ajovaloautomatiikka puuttuisi edelleen.Xenonit jos palaa aina kun ajaa niin niiden pimentyessä on klasiin tullut yli 100tkm lisää, joten ei voi perustella ledien käyttöä kun xenonit on niin kalliita. Kunnon ledien hankkiminen maksaa sen 100€ ja xenonit maksaa pari saman verran eli jos tuohon on rahaa laittaa niin kannattaako pilata w140...
wiimax.fi
Re: Päiväajovalot w140 koriseen
Aivan totta ja varsinkin kun värisävyksi valitaan +6000k ja projektioumpioon kuuluva xenonlamppu, jolloin vastaantulija häikäistyy 100% varmuudella.dealer kirjoitti:Jos ajatellaan W140:n pilaamista niin mielestäni xenonien jälkiasennus on pahempi kuin päiväajovalot. Lisäksi ajovaloautomatiikka puuttuisi edelleen.Xenonit jos palaa aina kun ajaa niin niiden pimentyessä on klasiin tullut yli 100tkm lisää, joten ei voi perustella ledien käyttöä kun xenonit on niin kalliita. Kunnon ledien hankkiminen maksaa sen 100€ ja xenonit maksaa pari saman verran eli jos tuohon on rahaa laittaa niin kannattaako pilata w140...
ML W166 350CDI AMG -12
Jaguar XF 3.0D FL -12
ex: S204 200CDI BE Avantgarde -10 212/521
Pelit ja vehkeet löytyy --> https://www.lisaatehoa.fi/ P. 044-5867096
Jaguar XF 3.0D FL -12
ex: S204 200CDI BE Avantgarde -10 212/521
Pelit ja vehkeet löytyy --> https://www.lisaatehoa.fi/ P. 044-5867096
- turokukkonen
- Vakiokalustoa
- Viestit: 119
- Liittynyt: Pe 17.09.2010 21:26
- Paikkakunta: Kokemäki
Re: Päiväajovalot w140 koriseen
arvasin.....kitinääääääää! 1-0s1jviita kirjoitti:Ensinnäkin väärä merkki ja toiseksi väärä malli!!mittari kirjoitti:Auto on tehty kulkemista varten ja mielestäni sen hoidossa ja ylläpidossa tulisi päästä mahdollisimman vähällä vaivalla ja rahan käytöllä mahdollisimman hyvään lopputulokseen valtion ja EU:n antamissa rajoissa.
Xenonit jos palaa aina kun ajaa niin niiden pimentyessä on klasiin tullut yli 100tkm lisää, joten ei voi perustella ledien käyttöä kun xenonit on niin kalliita. Kunnon ledien hankkiminen maksaa sen 100€ ja xenonit maksaa pari saman verran eli jos tuohon on rahaa laittaa niin kannattaako pilata w140...

MB W140 S350td 1994
Kaikista autoista tulee vanhoina Opeleita
Raha on kuin paska, hyödyllistä vain levitettynä.
Ingman saa maidon maistumaan ja Opel muovin ruostumaan.
Kaikista autoista tulee vanhoina Opeleita
Raha on kuin paska, hyödyllistä vain levitettynä.
Ingman saa maidon maistumaan ja Opel muovin ruostumaan.
Re: Päiväajovalot w140 koriseen
Jatketaan kitinälinjalla:
Paras/tuhoisin yhdistelmä saada vahinkoa aikaan teinituunauksella: paljon rahaa muttei lainkaan tyylitajua.
Jokainen voi sitten itse määritellä tuon tyylitajun, omalla kohdalla ledit W140:n keulalla on pyhäinhäväistys. Älä ainakaan asenna niin ettei saa pois jälkiä jättämättä.

- Jari Nysten
- Mersumies
- Viestit: 604
- Liittynyt: Ti 26.10.2010 14:58
- Paikkakunta: Valkeakoski
Re: Päiväajovalot w140 koriseen
W140:stä on xenon valoilla ainakin -96 alkaen, minunkin -93 oli ne ostaessa,siis boschin xenon umpio.
E500 4Matic S211 -04 RE85 (eFlexFuel)
400SE W140 -93 RE85 (eFlexFuel)
400SE W140 -93 RE85 (eFlexFuel)
- turokukkonen
- Vakiokalustoa
- Viestit: 119
- Liittynyt: Pe 17.09.2010 21:26
- Paikkakunta: Kokemäki
Re: Päiväajovalot w140 koriseen
th56307 kirjoitti:Jatketaan kitinälinjalla:
Paras/tuhoisin yhdistelmä saada vahinkoa aikaan teinituunauksella: paljon rahaa muttei lainkaan tyylitajua.
Jokainen voi sitten itse määritellä tuon tyylitajun, omalla kohdalla ledit W140:n keulalla on pyhäinhäväistys. Älä ainakaan asenna niin ettei saa pois jälkiä jättämättä.

MB W140 S350td 1994
Kaikista autoista tulee vanhoina Opeleita
Raha on kuin paska, hyödyllistä vain levitettynä.
Ingman saa maidon maistumaan ja Opel muovin ruostumaan.
Kaikista autoista tulee vanhoina Opeleita
Raha on kuin paska, hyödyllistä vain levitettynä.
Ingman saa maidon maistumaan ja Opel muovin ruostumaan.
- turokukkonen
- Vakiokalustoa
- Viestit: 119
- Liittynyt: Pe 17.09.2010 21:26
- Paikkakunta: Kokemäki
Re: Päiväajovalot w140 koriseen
https://plus.google.com/photos/10906481 ... 0246606657" onclick="window.open(this.href);return false;
Tämmöset sit tuli laitettua, iha siistin "hillityt" vaik ite sanonki.
poruahan nämä herättää jossakin piireissä