Sivu 1/1
Kompressori rengaskoneelle / maalaushommiin ?
Lähetetty: Su 13.04.2025 14:04
Kirjoittaja dealer
Yritin hakea sopivaa viestiketjua johon olisin kysymykseni esittänyt, ettei olisi tarvinnut avata uutta aihetta.
Kävi kuitenkin niin, että haulla "kompressori" löysin vain viestiketjuja joissa joko haukuttiin (aiheellisesti) eräiden bensamoottorien jakopäät alimpaan h**vettiin, tai sitten kerrottiin että
perse on kentässä ja kysyttiin neuvoja
En jaksanut siitä runsaudesta hakea minun asialleni sopivaa aihetta joten tässäpä uusi.
Asiaan; nyt kun on selvinnyt, että renkaiden on oltava kalliit, tai ainakaan valmistusmaa ei saa olla Kiina, ettei tyystin pilaa auton ajo-ominaisuuksia tai muuten vajoa kurjuuteen mitääntekemättömien renkaiden johdosta, on pakko säästää jostain kohtaa rengaskulujen vähintäänkin kolminkertaistuessa.
Tämän ikävän tilanteen edessä mietin ratkaisua, ja päädyin siihen, että sieltä se on säästettävä mistä lisäkustannuksetkin tulevat, eli rengaskuluista
Rengastyöt ovat kalliita, ja nyt kun niitä alkaa olla useammin tehtävänä rengasmerkkien vaihtuessa vähemmän kulutusta kestäviin niiden osuus euromääräisenä kasvaisi kohtuuttomiin lukemiin ulkopuolisella teetettynä. Lisäksi jälkikasvun autojen renkaita on kausisäilytyksessä meillä niin, että noin kymmenen auton renkaat vaihtuvat tässä pihassa keväin syksyin. Osalla autoista ajetaan melko paljonkin.
Siispä ostin rengaskoneen ja tasapainotuskoneen.
Toinen on Corghi ja toisen merkkiä en uskalla mainita

, koska sen valmistusmaan selviäminen johtaisi todennäköisesti enemmistön päätelmään siitä, että ei sillä mitään tee, ja joutuisin sijoittamaan muutaman tonnin vielä lisää oikeanmerkkiseen laitteeseen
Kokeilua on suoritettu vasta yhden (1) renkaan verran, ja todettu, että kuten oletin kompressori joka on käytettävissä on tuotoltaan niin heikko ettei sen jatkuvaa huutoa viitsisi kuunnella työn ääressä eikä se jaksakaan tarpeeksi.
Jo aiemmin on ollut harkinnassa ostaa isompi kompura, jota voisi ehkä käyttää maalaushommissa ym.
En kuitenkaan halua mitään 200 litran säiliöllä olevaa, sijoituspaikka olisi hakusessa ja ja ja ja.
Minkähän kokoinen ja millä spekseillä olisi kelvollinen ?
Re: Kompressori rengaskoneelle / maalaushommiin ?
Lähetetty: Su 13.04.2025 18:51
Kirjoittaja MJPfin
Kyllä se joku kaksi pyttyinen hyvä olisi olla rinnakkain tai V lohko. 2.5-4kw tehoa ja 250-350l/min ja vähintään se 100L pöntöllä niin ei tarvitse ihan jatkuvaa ulvontaa kuunnella.
Tai sit joku vanha isolla sylinteritilavuudella oleva kone, käy 500-800rpm eikä pidä julmettua meteliä.
Re: Kompressori rengaskoneelle / maalaushommiin ?
Lähetetty: Su 13.04.2025 19:30
Kirjoittaja dealer
No se.... tässä mitä googlella katselin niin monenlaista tarjolla kyllä.
Hiljainen
https://www.ikh.fi/fi/kompressori-50l-3 ... Q..*_gs*MQ..
Edullinen:
https://www.puuilo.fi/tamforce-kompressori-50l-2-2kw
Tehokkaampi isolla säiliöllä, mutta hirveä melutaso ilmoitettu ???
https://www.motonet.fi/tuote/black-deck ... t=70-21276
Re: Kompressori rengaskoneelle / maalaushommiin ?
Lähetetty: Su 13.04.2025 19:51
Kirjoittaja epk
mun mielestä ei kannata 500e maksaa tuollaisesta lelusta, ostaa suoraan hinnat alkaen koneen jossa on jo ihan hyvää puhtia vähän kaikkeen:
https://www.ikh.fi/fi/kompressori-3-v-7 ... sAQAvD_BwE
jos se tila nyt ihan totaalisen kortilla niin sitten se muutaman satkun kone.
Re: Kompressori rengaskoneelle / maalaushommiin ?
Lähetetty: Su 13.04.2025 19:56
Kirjoittaja dealer
Sepä se on, kun ei haluaisi sitäkään virhettä tehdä että ostaa liian tehottoman. Pitää vähän miettiä, onko tuollaiselle "tynnyrikokoiselle" fiksua sijoituspaikkaa. Se ei varmasti harmita että maksaa enemmän, kunhan vaan olisi kelvollinen....
Re: Kompressori rengaskoneelle / maalaushommiin ?
Lähetetty: Su 13.04.2025 20:06
Kirjoittaja epk
jees, noissa pikkukoneissa on sekin huono puoli, kunnei ne tuota yhtään mitään, sitten kun kuitenkin teet sillä hommia niin se polttaa itsensä bout takuu ajan päätteksi loppuun. Isompi kone kestää kauemmin.
Re: Kompressori rengaskoneelle / maalaushommiin ?
Lähetetty: Ma 14.04.2025 02:56
Kirjoittaja Nozki
Tiiä sitte mikä on kuinkakin hyvä ratkaisu; mulla oli semmonen 3-hevosvoimainen suoravetoinen ja aika pienellä säiliöllä oleva kompura, jonka teho jäi tarpeettoman huonoksi. En halunnut (sähkönsyötöllisistä syistä) voimavirtakompressoria, joten ostin toisen 3-heppaisen, jossa hihnaveto ja isompi säiliö. Joku tän tyylinen
https://www.ikh.fi/fi/kompressori-50l-3 ... zYQAvD_BwE
Se käy paljon kivammalla soundilla kuin se aiempi. No kuitenkin, kytkin niiden säiliöt letkulla yhteen ja painekytkimet on säädetty niin, että kun ilmaa tarvitaan vähän, vain se hihnavetoinen käy, ja kun sen tuotto ei riitä, toinenkin lähtee käyntiin. Ei tarvi voimavirtaa ja sijoittelu saattaa olla helpompi kuin yhdelle tosi isolle.
Re: Kompressori rengaskoneelle / maalaushommiin ?
Lähetetty: Ma 14.04.2025 13:33
Kirjoittaja tahtoomersun
epk kirjoitti: ↑Su 13.04.2025 19:51
mun mielestä ei kannata 500e maksaa tuollaisesta lelusta, ostaa suoraan hinnat alkaen koneen jossa on jo ihan hyvää puhtia vähän kaikkeen:
https://www.ikh.fi/fi/kompressori-3-v-7 ... sAQAvD_BwE
jos se tila nyt ihan totaalisen kortilla niin sitten se muutaman satkun kone.
Tällainen on itsellä ollut hallilla muutaman vuoden ja hyvin on pelannut. On maalattu, hiottu ja käytetty järeääkin pulttipyssyä. Ääni on kylläkin melko voimakas.
Re: Kompressori rengaskoneelle / maalaushommiin ?
Lähetetty: Ma 14.04.2025 18:44
Kirjoittaja Shatter
tahtoomersun kirjoitti: ↑Ma 14.04.2025 13:33
epk kirjoitti: ↑Su 13.04.2025 19:51
mun mielestä ei kannata 500e maksaa tuollaisesta lelusta, ostaa suoraan hinnat alkaen koneen jossa on jo ihan hyvää puhtia vähän kaikkeen:
https://www.ikh.fi/fi/kompressori-3-v-7 ... sAQAvD_BwE
jos se tila nyt ihan totaalisen kortilla niin sitten se muutaman satkun kone.
Tällainen on itsellä ollut hallilla muutaman vuoden ja hyvin on pelannut. On maalattu, hiottu ja käytetty järeääkin pulttipyssyä. Ääni on kylläkin melko voimakas.
Täällä samanlainen eri merkkisenä, hyvin toiminut mutta käyntiääni on kova jos on samassa tilassa. Jos ei välttämättä tarvi uusi olla niin käytettynä näkyy välillä torissa myynnissä 500-700e haarukassa, josta itsellekin nappasin.
Re: Kompressori rengaskoneelle / maalaushommiin ?
Lähetetty: Ti 15.04.2025 15:35
Kirjoittaja Jürgen
Oma kokemus:
Ostin v -95 Biltemasta suurimman mihin rahat riitti. V-2 lohkoinen 25l säiliöllä. Se toimi viimevuoteen asti ensin koti. ja myöhemmin n.20vuotta ammattikäytössä ennenkuin viimevuonna sitten väsähti. Sitten hirveällä kiireellä piti just heti nyt, mielummin jo viimeviikolla saada uusi tilalle ja päädyin Tokmannin edulliseen Brüce merkkiseen päristimeen. Kamala meteli ja tuottokaan ei vaikuta olevan se mitä speksit lupasi.
Nyt kun olen asiaa miettinyt, niin ois vaan pitänyt laittaa kättä syvemmälle taskuun ja ostaa hieman laadukkaampi. Tarve siis ilmatyökaluille, pulttipyssy, hiomakoneet, maaliruisku, rengaskone, ei siis pelkkään renkaiden täyttöön.
Ehdotukseni siis: osta suurin mihin rahat riittää, jos riittää, niin ehdottomasti ruuvikompressori. Hiljainen ja suuri tuotto...
Re: Kompressori rengaskoneelle / maalaushommiin ?
Lähetetty: Ti 15.04.2025 16:48
Kirjoittaja dealer
Rahasta ostaminen ei ole kiinni sillä tavalla, että omaan käyttötarkoitukseeni hyvän voin kyllä ostaa.
Käyttö on kuitenkin niin vähäistä että pidän järkevänä hinnan ylärajana noin tonnia.
Säiliön koko tulee olemaan 50-100 litraa ja mieluummin se 50, koska saattaa olla ajoittaista siirtelyn tarvetta.
Aika vaisuun kokoon tämä hankinta siis näyttää typistyvän, mutta jos ei laitteessa ominaisuudet riitä niin ostetaan sitten toinen isompi
https://www.ahlsell.fi/products/teollis ... /t13001985
Teho: 2,2 kW
Kierrosluku: 1375 rpm
Imu: 365 l/min
Tuotto: 274 l/min
Maks. paine: 10 bar
Äänitaso: 79 dB(A)
Säiliö: 50 l
Paino: 57,5 kg
https://www.ikh.fi/fi/kompressori-50l-3 ... v-xt503600
2,2 kW
kierrosluku 1200 rpm
imu 360 l/min
säiliö 50 l
max. paine 10 bar
melutaso 89 dB
paino 43 kg
Re: Kompressori rengaskoneelle / maalaushommiin ?
Lähetetty: Ti 15.04.2025 19:17
Kirjoittaja MJPfin
Toi viimenen strongline oli ihan passeli, mulla oli vastaava firmalla monta vuotta ja vinkua sai huudattaa tauotta ilman että kompuraa olisi tarvinnut odotella.
Sai maalata ym ihan kivasti.
Hihnaveto on hyvä, jos kone leviää saa vaihdettua suht halvalla. Kumpi sitten vaan leviää.
Noi suoravetoiset on kertakäyttö kamaa, kaksi sellaista ajettu savuksi koneistamolla.
Re: Kompressori rengaskoneelle / maalaushommiin ?
Lähetetty: Ti 15.04.2025 20:49
Kirjoittaja Nozki
Piti oikein käydä katsomassa tallissa, että millainen kompura siellä on, ja kyllä se on vähän vanhempi versio tuosta, jonka itse linkitin yllä ja joka on siis sama kuin dealerin alemmassa linkissä. 50 litraa, 2 sylinteriä, 2,2kW ja muutenkin kaikki speksit samat, mutta esim. painesäätimen ulkonäkö vähän erilainen. Näytti olevan vuosimallia 2016 ja toistaiseksi on toiminut moitteetta. Äkkiseltään väittäisin, että maalatessa se ei käy koko aikaa. No toisaalta, se riippuu paljon siitä, millaisella ruiskulla maalaa. Hiekkapuhallushommissa kyllä sitten molemmat 2,2kW / 3hp laitteet käyvät koko lailla katkeamatta. Äkkiseltään ei tule mieleen, miksi sitä ei voisi suositella, jos kokoluokka vaikuttaa sopivalta.
Re: Kompressori rengaskoneelle / maalaushommiin ?
Lähetetty: Ke 16.04.2025 17:24
Kirjoittaja dealer
Fini mk103 ostettu, 50 litran säiliöllä. Edellisen viestini ylempi.
Aika näyttää millainen on käytössä, hurjan hiljainen ainakin verrattuna pikkukompuraan jolla rengaskonetta kokeilin.
Re: Kompressori rengaskoneelle / maalaushommiin ?
Lähetetty: Ti 22.04.2025 20:20
Kirjoittaja dealer
No mitäkö sitten, sitä että hieman samanlaista tunnetta kuin joskus aikoinaan kun ostin ison akku-Makitan pulttikoneen jolla omien ja lähisuvun autojen rengashommat helpottuivat radikaalisti, nyt lisäksi saa itse kasailla rengaspaketit.
Lisäksi voi myös helposti vaihdella renkaita vanteilta toisille ilman kustannuksia, tämä lähinnä museoajoneuvojen
vannevaihtelun mahdollistava asia.
Pitää vielä ostaa tykki jolla saa
venykumit vanteille, tosin ei ole omissa autoissa tarvetta mutta nuorison 195/50 rengas 9" leveälle vanteelle

ei ihan mene venttiilin kautta ilmaa puhaltelemalla, vaikka vähän kämmenillä renkaan pintaan koputtelisi
Riittääkö 6-8 litrainen vai pitääkö olla isompi ?
Re: Kompressori rengaskoneelle / maalaushommiin ?
Lähetetty: Ti 22.04.2025 20:36
Kirjoittaja T-Row
Tässä kun on jokusen vuoden ollut rengas- ja tasapainotuskone harrastetiloissa, niin ihmettelen, että miten on aiemmin tullut toimeen ilman. Rengasliikkeen jäljiltä olen joutunut ajamaan aikoinaan muutamaan kertaan takaisin, koska asennuksen jälkeen renkaat ovat jääneet epätasapainoon. Omilta jäljiltä eivät ole jääneet epätasapainoon vielä kertaakaan. Ei edes kokemattomana asiaa opetellessa. Mukavaa, kun voi käyttää renkaat tasapainotuskoneessa rengaskauden jälkeen, niin saa ajella aina tasaisesti pyörivillä renkailla. Nytkin oli mukavaa, kun sai ennen kesärenkaiden allelaittoa vaihtaa parit vuotavat venttiilit uusiin. Rengashommat ovat muutenkin ihan mukavia hommia, vaikka ovatkin sellaista yksinkertaista suorittamista.
Re: Kompressori rengaskoneelle / maalaushommiin ?
Lähetetty: Ma 28.04.2025 19:28
Kirjoittaja dealer
Ostin IKH:lta
pöhäyttimen jolla saikin erittäin helposti 225/35/17" renkaat 10x17" vanteille. Eipä noissa paljoa venyä tulekaan, mutta tuskaisaa olisi ilman apuvälinettä kuitenkin.
https://www.ikh.fi/fi/palteennostin-18l-xk6187
Onpahan samalla myös 18 litraa lisätilavuutta kompuran säiliölle.
Re: Kompressori rengaskoneelle / maalaushommiin ?
Lähetetty: To 22.05.2025 19:00
Kirjoittaja dealer
Nyt on jo 5-6 sarjaa uusia renkaita väännelty vanteille. Kompura toki riittää näihin töihin, ja rengaskonekin on toimiva.
Sen huomasin, että vanteen ollessa 9,5" leveä ja renkaan 265 leveä (18") alkaa tulla tilanpuutetta, paljon korkeampi setti ei mahtuisi koneeseen.
Ei tosin tarvitse mahtuakaan. Ehkä rengaskoneen puomi (mikähän oikea nimitys lie) taipuu turhan helposti, kun vääntää leveää ja matalaa kumia vanteelle, jos moittia haluaa jostain. Kone on Torin-merkkinen.
Kunnollinen rengaspainemittari on ostettava, ja siirrettävä vielä tasapainotuskone samaan tilaan missä rengaskone on.
Sitten tosin vanteenkiillotuskone ei mahdu enää siellä olemaan muuta kuin varastoituna, töitä ei millään koneella tehdä jos kaikki on tuossa pikku huoneessa.
Re: Kompressori rengaskoneelle / maalaushommiin ?
Lähetetty: Pe 23.05.2025 16:35
Kirjoittaja Jürgen
Sen puomin taipuminen on ihan ominaisuus noilla halvoilla koneilla, lisäksi niiden apuvarsien/rullien puute voimistaa tuota ominaisuutta...
Re: Kompressori rengaskoneelle / maalaushommiin ?
Lähetetty: Pe 23.05.2025 17:57
Kirjoittaja T-Row
Ite oon joskus saanut tiukkaa rengasta asentaessa vanteen ulkoreunan ruvelle, kun käpälä saa aikaan liian pistemäisen kuormituksen vanteen reunaan. Johtunee varmaan juurikin tuosta käpälän taipumisesta. Nykyään älyää suosiolla vängätä tiukoissa asennuksissa käpälän läheltä kumia rengasraudalla alas päin siten, että käpälää vannetta vasten painava kuorma vähenee.
Re: Kompressori rengaskoneelle / maalaushommiin ?
Lähetetty: La 24.05.2025 17:28
Kirjoittaja Jürgen
Ei pelkän käpälän, vaan koko vehje antaa myöten. Jäykkärunkoinen matala rengas vaatisi ne apuvarret jotta renkaan palle painuu sinne vanteen uraan.
Spesialistit jotka niitä "rajumpia" renkaita vääntelee, rasvaa koko vanteen sisäpuolen keskiurasta ulkoreunaan asti saadakseen renkaan liukumaan sitä vanteen sisäpuolta vasten paremmin.