AMG-Brabus-Carlsson-akselilla näyttäisivät suosivan aika lailla saman näköisiä vanneleveyksiä ja ET-lukuja kuin muissakin viimeisien 10 vuoden aikana esitellyissä Mersu-malleissa. Nyrkkisääntö siis lienee edelleen: 8.5" leveällä vanteella ÉT30 alkaa olla se raja, jonka alle ei kannata mennä ellei tiedä, mitä on tekemässä.
211:n erona pienempiin korimalleihin näyttäisi olevan että eteen mahtuu 245-leveä rengas suhteellisen mutkattomasti.
Saksalaisen esimerkin 8.5" leveä ET25-etuvanne vaikuttaa tältä pohjalta aika vaikealta uskoa. Tai kyllä sen varmastikin mahtumaan saa, mutta että ilman rullausta ja muuta sen sorttista askartelutoimintaa...
Saksalaisen takavanteen reuna kulkee samoilla kohdilla kuin Carlssonin leveimmän tuuninkivanteen linja. Joten vaikka 9,5x19 ET28 kuulostaakin aika hurjalta muutokselta verrattuna maltillisimpiin "Classic-perusvanteisiin", lienee mahdollista että se saattaa jopa toimiakin. Näin siksi, että luotan jossain määrin siihen että isot viritysfirmat tietävät että se toimii, minkä he lupaavat toimivan.
Miten rengastus vaikuttaa 211-korimalliin yleisesti? 8,5 leveillä ET30-vanteilla arvioin renkaan jäävän takana reilun sentin verran sisään. Tästä arviosta seuraa ajatus, että miltä ratin takana mahtaisi tuntua, jos kokeilisi tuuman verran leveämpää takavannetta...
Eli: Menettääkö E-Mersu suuntavakautensa, jos siihen laittaa taakse leveämmät renkaat kuin eteen? Tämä
on tullut kokeilluksi SLK:ssa ja CLK:ssa. Kumpaankaan näistä en suosittele "sekarengastusta". Miten käy E-Mersun reagoi jos siihen laittaa eturenkaita leveämmät takarenkaat?