Omaan otsikon mukaiseen bensaväyryseen iski selvä tehon/väännönpuute yhden yön aikana. Auto on siis vm. 97, 2,3 bensa (M111) ja automaattilaatikolla, 330tkm ajettu.
Eli auto ei kiihdy mihkään, kilometrin jos saa tasaista niin satasen vauhtiin pääsee mutta ei enempää, ja ohitella ei todellakaan tarvitse. Kun painaa lisää kaasua, laatikko vaihtaa pienemmälle mutta vauhti ei nouse mihinkään. Kiihdytyksessä kuuluu myös jonkinlainen rämisevä, resonoiva ääni selvästi kabiiniin joka kasvaa kierrosten mukaan (tämä ääni ei kuulu mielestäni vapaalla kaasuteltaessa). Kiihtytyksessä auto ei nyi tai pätki.
Vapaalla kun kaasuttelee, moottorista kuuluu selvästi kovempi imuääni jota ei aikaisemmin ennen tätä vikaa kuulunut. Lisäksi kierrokset tuntuis nousevan vapaalla aavistuksen laiskemmin kuin ennen. Tyhjäkäyntiä auto käy kuten ennenkin eikä tällöin moottorista kuulu mitään ylimääräistä ääntä. Seuraavat jutut on tehty:
-Starin päässä käytetty, ei vikakoodeja
-Tulpat vaihdettu
-Ilmansuodatin todettu hyväksi
-Tankkiin ei keräänny painetta
-Imuvuotoja tutkittu, ei ole löytynyt
-Jarrut ei laahaa
Ilmamassamittarin käytin irti mutta mielestäni meni vain huonompaan suuntaan. Seuraavaksi olisi tarkoitus vaihtaa bensansuodatin, muttei tämäkään kaiketi taida selittää tuota kiihdytyksessä olevaa ääntä? Vai lieneekö se kuitenkin nyt sama imuääni minkä vapaalla kuulee? Automaattilaatikon öljyt on vaihdettu n. 5tkm sitten.
E: Vika tosiaan löytyi rikkinäisestä katalysaattorista joka oli välivaimentimen tukkinut!
W210 E230 ei kiihdy/tehonpuute *ratkaistu*
W210 E230 ei kiihdy/tehonpuute *ratkaistu*
Viimeksi muokannut Lrppa1, Pe 19.05.2017 23:04. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
W210 E230 -97
S202 C180 -99
S202 C180 -99
Re: W210 E230 ei kiihdy/tehonpuute
Minun W210 290TD -97 hukkasi tehot ja max kierrokset 3000rpm. Vaihdoin turbon ja EGR:n ohjausventtiilit A0005450527 ja tehot taas tallella. Venttiilit likastuvat vaikka poistopuolella on bensaletkussa käytettävä suodatin. Sinulla on sama mesen perus vika ja kun investoit 40€ niin auto toimii jälleen.
Re: W210 E230 ei kiihdy/tehonpuute
Testaa lambda ja mittaa bensanpaineet.
-w124 230e sedan
-w124 230e coupe
-c203 200k kompressor
-Rämät mutta maksetut-
-w124 230e coupe
-c203 200k kompressor
-Rämät mutta maksetut-
Re: W210 E230 ei kiihdy/tehonpuute
Asensin itse turbon paineletkuun T-haaran ja Motonetista 20€ ahtopainemittari kiinni. Turbo ei tuottanut painetta eli säätöläppä ei toiminut. Vika paikantui tällä menetelmällä.
Re: W210 E230 ei kiihdy/tehonpuute
Tosi hyödyllisiä vastauksia kun auto ei ole diesel eikä turbo...
Otapa pakoputki irti pakosarjasta ja aja lenkki ilman rööriä niin näet onko se tukossa.
Otapa pakoputki irti pakosarjasta ja aja lenkki ilman rööriä niin näet onko se tukossa.
-Esukki-
260 SE -87, R 320 CDI 4matic -06, A 160 BE -09, C200 A Kompressor -07, C180 TA -18
(ex. 190D -65, 200B -76, 230B -77, 190E 2.0 -86, V220 CDI A -01, C 180 TA Classic -01, E 230 TA Elegance -96, C 230 TA Avantgarde -08, C200 TA CDI Classic -08)
260 SE -87, R 320 CDI 4matic -06, A 160 BE -09, C200 A Kompressor -07, C180 TA -18
(ex. 190D -65, 200B -76, 230B -77, 190E 2.0 -86, V220 CDI A -01, C 180 TA Classic -01, E 230 TA Elegance -96, C 230 TA Avantgarde -08, C200 TA CDI Classic -08)





