M123 moottorin venttiilinvarren kumien vaihto kantta irrottamatta.

Kaikki Mersujen tekniikkaan liittyvä keskustelu.
Vastaa Viestiin
Nikso
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 18
Liittynyt: Ke 03.06.2015 09:48

M123 moottorin venttiilinvarren kumien vaihto kantta irrottamatta.

Viesti Kirjoittaja Nikso »

Moikka foorumille,

Painin parhaillaan otsikon mukaisen operaation kanssa. Tähän mennessä olen saanut kahden sylinterin venttiilinkumien varret vaihdettua siten, että olen tuupannut tulpanreiästä narua männän päälle ja puristanut narut venttiilejä vasten kampakselin päästä kääntämällä. Imupuolen venttiilit (ehkä, ne kuitenkin, missä on valkoinen kumi) irtoavat ihan kiltisti, kun venttiili on napakasti mäntää vasten. Pakopuolen venttiilissä on puolestaan enemmän matkaa männälle, joten jousen saa puristaa ihan pohjaan asti, jolloin venttiilinvarren lukitussokat tulevat juuri sen verran irti, että ne saa noukittua magneetilla talteen. Aivan perse operaatio muuten näin tehdä.

Mutta ongelma tuli kolmospytyn kohdalla: pakopuolen venttiili ei ota tarpeeksi kiinni mäntään, jotta sokat edes lupaisivat tulla veks, vaikka jousen puristaa aivan kasaan. Samoin imupuolella sokat ovat sen verran tiukasti kiini, että koko mäntä lähtee painumaan alas. Eikä tuolla IKH:n rimpulatyökalulla uskalla määräänsä rankemmin painaa, vaikka moottorin pyörimisen voikin estää.

Elikkäs, onko foorumilla asiantuntijoita, jotka oisvat tähän kutoskoneeseen kyseisen rempan tehneet? Jos on, niin kertokaa millä kikalla onnistuitte. Millä saitte jumiutuneet sokat irti? Kaikki muutkin neuvot kelpaavat! Kahden sylinterin kumit on nyt vaihdettu melkoisella painilla, ja nyt sitten tul tenkkapoo kolmospöntön kanssa.
E200kompressor
Mersumies
Mersumies
Viestit: 2598
Liittynyt: Ti 14.09.2010 22:22

Re: M123 moottorin venttiilinvarren kumien vaihto kantta irrottamatta.

Viesti Kirjoittaja E200kompressor »

Nikso kirjoitti: To 28.01.2021 20:26 Moikka foorumille,

Painin parhaillaan otsikon mukaisen operaation kanssa. Tähän mennessä olen saanut kahden sylinterin venttiilinkumien varret vaihdettua siten, että olen tuupannut tulpanreiästä narua männän päälle ja puristanut narut venttiilejä vasten kampakselin päästä kääntämällä. Imupuolen venttiilit (ehkä, ne kuitenkin, missä on valkoinen kumi) irtoavat ihan kiltisti, kun venttiili on napakasti mäntää vasten. Pakopuolen venttiilissä on puolestaan enemmän matkaa männälle, joten jousen saa puristaa ihan pohjaan asti, jolloin venttiilinvarren lukitussokat tulevat juuri sen verran irti, että ne saa noukittua magneetilla talteen. Aivan perse operaatio muuten näin tehdä.

Mutta ongelma tuli kolmospytyn kohdalla: pakopuolen venttiili ei ota tarpeeksi kiinni mäntään, jotta sokat edes lupaisivat tulla veks, vaikka jousen puristaa aivan kasaan. Samoin imupuolella sokat ovat sen verran tiukasti kiini, että koko mäntä lähtee painumaan alas. Eikä tuolla IKH:n rimpulatyökalulla uskalla määräänsä rankemmin painaa, vaikka moottorin pyörimisen voikin estää.

Elikkäs, onko foorumilla asiantuntijoita, jotka oisvat tähän kutoskoneeseen kyseisen rempan tehneet? Jos on, niin kertokaa millä kikalla onnistuitte. Millä saitte jumiutuneet sokat irti? Kaikki muutkin neuvot kelpaavat! Kahden sylinterin kumit on nyt vaihdettu melkoisella painilla, ja nyt sitten tul tenkkapoo kolmospöntön kanssa.
Ensinnäkin, unohda narut koska niillä voi saada venttiilit solmuun temppuilemalla ja käytä paineilmaa sopivan adapterin kanssa. Varminta olisi kääntää mäntä alakuolokohtaan jottei tapahtu mitään hallitsematonta liikettä. Tosin teoriassa siinä on mahdollista tiputtaa venttiili osittain sylinteriin mutta se edellyttäisi kaiken paineilman katomista.

Jousien puristamiseen on hyvin paljon erilaisia jousipuristimia.

Tuosta mersusta en tiedä mutta olen havainnut yhdeksi parhaimmista tuon version jossa on paineilmaadapterikin mukana:

https://www.youtube.com/watch?v=EOM6fEfCMSQ
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
maukku
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 275
Liittynyt: Pe 08.10.2004 19:15
Paikkakunta: Järvenpää

Re: M123 moottorin venttiilinvarren kumien vaihto kantta irrottamatta.

Viesti Kirjoittaja maukku »

Tein taannoin M113 neliventtiilikanteen saman rempan. Työkalun tein itse, kanteen ruuvattavan ja ruuvivoimalla jousta/lautasta painavan. Narun sijasta käytin ohutta nailon putkea, joka ei anna myöten kuten naru. Napautus venttiilin päähän irroittaa lukot ennen alas painamista. Lukot lähtevät irti helposti, takaisin laitto työläämpää.
MB 500SE-92
MB 600SL -93
MB 500S -02
MB GL 320 CDI -08
Nikso
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 18
Liittynyt: Ke 03.06.2015 09:48

Re: M123 moottorin venttiilinvarren kumien vaihto kantta irrottamatta.

Viesti Kirjoittaja Nikso »

Homma hoitui sittenkin ihan vaan tuolla IKH:n työkalulla, nailonköydellä ja kärsivällisyydellä. Muutaman venttiilin sokat olivat niin tiukalla, että piti antaa pari napakampaa iskua metallivasaralla ja tylpällä tuurnalla, jotta sokat loikkasivat hieman urissaan ja tulivat irtonaisiksi. Mikään ei siis hajonnut napautuksessa, sillä motti on jo lyöty takaisin kasaan ja käy nätisti.
201202220
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 195
Liittynyt: Ma 04.05.2020 22:41

Re: M123 moottorin venttiilinvarren kumien vaihto kantta irrottamatta.

Viesti Kirjoittaja 201202220 »

M102 myllyyn vaihdoin venttiilivarren kumit lieneekö paljon erilainen homma paineilmalla venttiilit ylös ja painin vipumekanismilla jousi kasaan öjypohjaan menevät kanavat tukkoon ettei lukot päässyt sinne putoamaan.
Vastaa Viestiin