Cla 220d nykii/katkoaa kiihdyttäessä
Cla 220d nykii/katkoaa kiihdyttäessä
Autoon on ilmaantunut erikoinen vika kiihdyttäessä voimakkaasti. Maantiellä ajaessa, kun lähtee pitkästä aikaa kiihdyttämään (esimerkiksi ohitustilanteessa) auto alkaa nykiä/katkoamaan n.1-2 sekunnin ajaksi. Kun automaattilaatikko vaihtaa pienemmälle vaihteelle ja turbo ahtaa, kun pitäisi kiihdyttää, niin tuntuu, että auto arpoo aina hetken, että mitä nyt pitäisi tehdä. Erikoista tässä on se, että kun on juuri kiihdyttänyt ja auto on nykinyt, niin vika ei enää ilmene jos kiihdyttää heti perään uudestaan. Kun taas ajelee hetken aikaa tasaisesti eteenpäin ja lähtee kiihdyttämään, niin vika ilmaantuu taas.
Käytin auton Vehon pikahuollossa ja kuvailin vian edellä mainitulla tavalla. Oli käyty koeajolla, otettu vikakoodit ja tsekattu päällisin puolin. Hakiessa ilmoitettiin, että kuvailemaani vikaa ei ole ja auto on kunnossa. Meinasi hermo mennä, kun tiesin, että eihän se vika ole mihinkään kadonnut. Tuusulanväylän rampissa kiihdyttäessä vika ilmeni tietenkin taas. Erikoinen vika, kun huoltomiehet eivät itse sitä saa esille. Luulen että heidän koeajollaan oli käynyt niin, että oli kiihdytelty useasti ja ajettu pyrkivällä tyylillä, niin eihän sitä vikaa silloin ole. Pitäisi ajella rauhakseltaan eka pidempi pätkä ja sitten kiihdyttää, että nykiminen alkaisi. Annoin palautekyselyssä huonot arvostelut Vehon poikien haluttomuudelle selvittää ongelmaa. Tuli onneksi soitto perään ja sain varattua uuden ajan vian etsintään.
Osaisitteko sanoa, että mistä voisi olla kyse?

Re: Cla 220d nykii/katkoaa kiihdyttäessä
Ongelma ratkennut!
Käytin autoa uudemman kerran Veholla, kun pojat soittelivat perään huonon asiakaspalautteen jälkeen. Annoin tälläkin kertaa huolelliset ohjeet, että miten ongelman saa esille. Tällä kertaa koeajolle lähti kaksi äijää selvittämään nykimisen syytä. Koeajon ja erilaisten mittausten jälkeen selvisi, että ongelmana oli turbosta lähtevän välijäähdyttimen suodattimen tukkeutuminen. Ahtimesta kun tulee ilmaa, niin mukaan sekoittuu aina vähän öljyä. Tämä oli aiheuttanut suodattimen tukkeutumisen. Suodatin pestiin liesituulettimen tapaan ja ongelma ratkesi. Nyt on huojentunut olo, kun mieltä raastanut ongelma saatiin vihdoin ratkaistua. Kivana bonuksena oli vielä, että koko lysti meni valmistajan piikkiin.

-
- Mersumies
- Viestit: 2587
- Liittynyt: Ti 14.09.2010 22:22
Re: Cla 220d nykii/katkoaa kiihdyttäessä
Ai sellaisiakin osia on olemassa? En olisi tiennyt ilman tätä foorumia.Cvcg kirjoitti: ↑To 24.11.2022 20:59 Ongelma ratkennut!
Käytin autoa uudemman kerran Veholla, kun pojat soittelivat perään huonon asiakaspalautteen jälkeen. Annoin tälläkin kertaa huolelliset ohjeet, että miten ongelman saa esille. Tällä kertaa koeajolle lähti kaksi äijää selvittämään nykimisen syytä. Koeajon ja erilaisten mittausten jälkeen selvisi, että ongelmana oli turbosta lähtevän välijäähdyttimen suodattimen tukkeutuminen. Ahtimesta kun tulee ilmaa, niin mukaan sekoittuu aina vähän öljyä. Tämä oli aiheuttanut suodattimen tukkeutumisen. Suodatin pestiin liesituulettimen tapaan ja ongelma ratkesi. Nyt on huojentunut olo, kun mieltä raastanut ongelma saatiin vihdoin ratkaistua. Kivana bonuksena oli vielä, että koko lysti meni valmistajan piikkiin.
Re: Cla 220d nykii/katkoaa kiihdyttäessä
Pahoittelen epätarkkuutta ja tietämättömyyttäny. Yritin tiivistää mitä mulle siellä kerrottiin. Oikaiskaa toki !
Re: Cla 220d nykii/katkoaa kiihdyttäessä
Kuullostaa erikoiselta vialta. Eihän siellä ilmaputkessa tietenkään öljyä pitäisi kulkeutua moottoriin, sehän näkyisi jo savunakin. Mutta eihän tässäkään tapauksessa sitä öljyä ole kulkeutunut sitä suodatinta pidemmälle. Silti tuntuu, että sitä öljyä on ihan väärässä paikassa. Huohotuksestako sitä tulee noin paljon?
Re: Cla 220d nykii/katkoaa kiihdyttäessä
Onkohan nyt kyseessä ahtoäänenvaimennin turbon jälkeen?
Siellä on sisällä sellaista "teräsvillaa" mutta en kyllä ymmärrä mitenkä sen tukkeutuminen vaikuttaisi mihinkään. Kyseessä on absorptio tyyppinen vaimennin ja siitä menee ilma läpi joka tapauksessa.
Olisiko kuitenkin korjattu jotain muuta, tai vaimenninta puhdistettaessa irroitettu joku liitin mikä ollut huonolla kontaktilla tms.
Siellä on sisällä sellaista "teräsvillaa" mutta en kyllä ymmärrä mitenkä sen tukkeutuminen vaikuttaisi mihinkään. Kyseessä on absorptio tyyppinen vaimennin ja siitä menee ilma läpi joka tapauksessa.
Olisiko kuitenkin korjattu jotain muuta, tai vaimenninta puhdistettaessa irroitettu joku liitin mikä ollut huonolla kontaktilla tms.
Re: Cla 220d nykii/katkoaa kiihdyttäessä
Itsellä S205 220da vm. -15, jossa melkolailla samanlaista oireilua. Elikkä ilmenee maantienopeuksissa. Ohittaessa kun painaa kaasun pohjaan nykii ja nypyttää, vauhtia tosin kuitenkin kertyy. Ei ilmene aina vaan ehkä joka neljäs tai viides kerta. Eikä tule peräkkäisinä kertoina. Ideoita mistä suunnasta lähtisi tutkailemaan ?
Re: Cla 220d nykii/katkoaa kiihdyttäessä
Kuulostaa siltä että Ilmansuodattimet tai polttoaine suodatin on tukossa.Vaihtakaa nämä ensin.
Enpä ole kyllä koskaan kuullut että ahtoputkissa olis joku suodatin,,äkkisilteen kuulostaa kyllä niin horse kakalta
Muutta mitäpä mä tiedän, kyllä Veho tietää 
Enpä ole kyllä koskaan kuullut että ahtoputkissa olis joku suodatin,,äkkisilteen kuulostaa kyllä niin horse kakalta

Re: Cla 220d nykii/katkoaa kiihdyttäessä
Omassa cla 220d:ssä oli samainen vika. Välijäähdyttimeen oli kerääntynyt mujua ja kosteutta. Kosteus meni ahtopaineanturille ja aiheutti nykimistä/katkomista. Tuli kuntoon välijäähdyttimen puulauksella ja kovalla ajolla.