Halvimmat kesärenkaat
Re: Halvimmat kesärenkaat
Missä lienee "halpisrenkaan" raja, mutta omissa autoissa on ajettu viime vuosina Linglongeja yksi kesärengassarja ja yksi kitkarengassarja vaihtokuntoon, ja tällä hetkellä on kaksi em. merkin kitkarengassarjaa käyttöautoissa alla, toinen ensimmäistä ja toinen toista talvea. Tasapainottamiseen ei ole ollut tarvetta kertaakaan ensiasennuksen jälkeen, paitsi nyt juuri tällä viikolla kun ajoin 211:lla jossa 225/55/16" rengastus havaitsin eturenkaissa pientä epätasapainoa. Viime aikojen säät ja ajot huomioon ottaen tosin saattaa olla, että vanteiden sisäkehien puhdistaminen riittäisi korjaamaan oireen, mutta samapa nuo on tasapainotuskoneessa pyöräyttää kun kesärenkaita kohta vaihtelen alle.
Trianglen kitkarenkaat on myös hyviksi todettu ja kokeiltu.
Toisessa museomersussa on Altenzo 195/65/15" kesärenkaat, joiden osalta ei moittimista toistaiseksi. Keväällä 2023 laitettiin alle ja maksoi rengastöineen 193€. Nokian Greenit olisi saanut 519 euroon silloin.
Kilometrejä tuohon ei kovin paljoa kerry eli ei nuo missään kestotestissä ole siltä osin. Hiljaiset on ja hyvät ajaa (niin no, eikö W124 aina...)
Omalta osalta kiinnostus kalliita merkkirenkaita kohtaan on vajonnut nollaan, koska omien kokemusten mukaan ja takavuosina sivusta seuranneena olennaisin ja edes jotenkin ilman erityisiä mittauksia havaittavissa oleva ero käyttäjälle on se että tuplahintainen rengas kuluu puolta nopeammin kuin se edullisempi. Poikkeuksena Nankang, joka ainakin 10 vuotta sitten oli sekä halpa että kului nopeasti. Kaksi kärpästä samalla ohilyönnillä.
Kun halppispaskalla ajaessa ei huomaa eroa eikä sellaiset aiheuta ylimääräistä työtä elinkaarensa aikana, on hyvin vaikea perustella itselleen rengaskulujen moninkertaistamista siirtymällä käyttämään ns. premiumrenkaita. Saattaa käydä jopa mielessä, että melko pässi se joka uusia Michelinejä tms. autonsa alle ostelee.
Nämä höpinät vain vanhempien käyttöautojen rengaskokoja ja vaatimuksia ajatellen, eli 15-17" peruskoot. Sähköautojen ja niiden omistajien rengasvaatimuksiin en osaa ottaa kantaa.
Monessa muussa tuotteessa hinta ja laatu korreloivat huomattavasti paremmin, eikä tulisi mieleenkään vaikkapa alkaa kerätä jotain parkside-sarjan akkutyökaluja tms. kun on niitä joskus päässyt kokeilemaan.

wiimax.fi
Re: Halvimmat kesärenkaat
Halpisrenkaissa eri merkkien kesken on omien kokemuksien kesken huikea ero.
S124 Goodride kesä 195/65 15. Mukavat ja hiljaiset. Sateellakin ihan ok. Kulutuskestävyys huono. 10 tkm jälkeen alle 4 mm pintaa.
W212 Kontio kesä 225/50 17. Mukavat ja hiljaiset. Kuivalla ihan ok. Sateella hengenvaarallisen liukkaat. Ei missään nimessä jatkoon.
S213 Nangang kitka 225/55 17. Kitkoiksi äänekkäät. Pito ihan ok. Vetelä runko ja luikertelee urissa. Tuntuu kuin olisi takakelkan puslat loppu. Ei jatkoon tuon epävakauden takia. Ei auta vaikka painetta 3,2 bar.

Mulla on ollut viimeksi 90 luvulla pinnoitetut ekoturbot.
Ensimmäisen kilometrin jälkeen totesin että rungot on kuin vanhoissa rättirenkaissa, eikun takaisin rengaskoijjarille kahtelemaan jäykempi runkoiset.
Renkaat kului niin nopeasti että ei ole köyhä pystynyt enää pinnoitettuja sen jälkeen ostamaan ennemmin vaikka nypityt nastat

-
- Mersumies
- Viestit: 3087
- Liittynyt: Pe 06.12.2013 14:02
Re: Halvimmat kesärenkaat
Kyllä niiden halppisrenkaiden surkeus on niin monessa testissä todettu, että siitä nyt ei pitäisi mitään epäselvää olla.
Itse olen kertaalleen kokeillut, pakettiautossa ja todennut, että täyttä kuraa. Oli uusi paku tulossa tammikuulle ja vanhan talvirenkaat aivan loppu, niin ajattelin, että en vaihtoon menevään auton pistä kalliita renkaita, vaan päädyin halpoihin Kiinan paskoihin. Pari kuukautta ja n.20tkm, niin oli jäljellä muutama hassu nasta ja uutenakin aivan kamalat ajettavaksi, olikohan jotkut dynamot tms. Niin ja tusinassa oli hetken Sailunit, mutta tosiaan vain hetken, kunnes hain misukat alle.
EQB:hen piti tulla Nokian kitkat, mutta veholla olivat sählänneet Contit alle. Meinasin ensin vaihdattaa ne Nokialaisiin, mutta ovat osoittautuneet toimiviksi, niin annoin olla.
On näille kiinankumien käytölle kuultu monenlaisia selityksiä, mutta kyllä paras on se, kun vakavalla naamalla ihan muuten järkimies selittää, että kun tämä on niin vanha auto ja tällä vaan vaimo kulkee ja kuskaa lapsia kouluun ja harrastuksiin, niin ei tähän kannata ostaa kalliita renkaita! Ja itsellä sitten neliveto ja uudet piikkinokiat alla

Perheessä:
W 243 EQB 250 -23
C 126 500 SEC-89
ex
S 203 C 200 CDI -05
S 205 C 220 CDI -15
S 204 C 350 CDI -09
S 212 200 CDI -11
W 208 CLK 320 -99
W 211 E 220 cdi -05
S 210 E 220 cdi -02
S 202 c 180 -99
W 243 EQB 250 -23
C 126 500 SEC-89
ex
S 203 C 200 CDI -05
S 205 C 220 CDI -15
S 204 C 350 CDI -09
S 212 200 CDI -11
W 208 CLK 320 -99
W 211 E 220 cdi -05
S 210 E 220 cdi -02
S 202 c 180 -99
Re: Halvimmat kesärenkaat
nojoo, on kiinapaskoja ja sitten kiinarenkaita mitkä on hyviä jossa yli puolet halvempi hinta (kuitenkaan ei lähelläkään puolet huonompia ominaisuuksia) kyllä perustelee paikkansa premiumin rinnalla.
Sitten on nämä ison emoyhtiön halpismerkit hyvällä hinnalla, Sava sun muut, mitkä hitokseen hyviä renkaita ilman premiumin hinta lisää.

- Vakiokalustoa
- Viestit: 111
- Liittynyt: Ti 27.12.2016 15:03
Re: Halvimmat kesärenkaat
No joo, mulla on kyllä allergiaa noita kiinarenkaita kohtaan oikeastaan merkistä riippumatta. Varmaan osaltaan siitä syystä että kaikki kokemukset niistä on tähän asti ollut ihan sysipaskoja. Joskus kohta 20 vuotta sitten ostin S4 Audin Saksasta jossa oli alla jotkut kiinalaiset Dunlopin kopiot, ei jäänyt merkki mieleen mutta oli kyllä aivan kamalat uratutkat ja karmea jyrinä asvaltin pinnasta riippumatta. Vaihdoin renkaat pois ja pysyttelin autosta riippumatta merkkirenkaissa kunnes jokunen vuosi sitten tuli nykyisen W204:n myötä jotkut altenzot vai atrezzot . Ajoin niillä tasan 2 päivää, ensimmäisen ja viimeisen ja taas sain todeta että on se laitettava oikeat renkaat alle niin autolla voi ajaakin. Nyt tänä keväänä pojan penariin löytyi käytetyt vanteet joissa oli päällä joku mikälie dynamo rengas eikä taaskaan tarvinnut yllättyä, samaa p*skaa kuin kaikki muutkin kiinan black-and-round-with-a-hole-in-the-middle. No Kumhot tuli hankittua ja pitäisi ne vielä vanteille vääntää niin eiköhän E46 taas kulje suoraan.
Mieluusti olisin väärässä ja löytäisin jonkin halvan ja aidosti hyvän renkaan, jota saisi esim. 225/40-18 koossa sopurahaan. Noita Kumhoja en varsinaisesti pidä erityisen kalliina jos kotipihaan tuotuna Ecsta PS71 oli 357,56€.

Rossin Dieselit
C218 CLS 350 CDI 4matic -12
W212 E 220 CDI -11
W204 C 200 CDI -11
C218 CLS 350 CDI 4matic -12
W212 E 220 CDI -11
W204 C 200 CDI -11
Re: Halvimmat kesärenkaat
niin että allergiaa kiinarenkaille ja olet nyt tyytyväinen renkaille, jotka valmistetaan mm kiinassa, koreassa ja vietnamissa 

-
- Vakiokalustoa
- Viestit: 111
- Liittynyt: Ti 27.12.2016 15:03
Re: Halvimmat kesärenkaat
No en varsinaisesti pidä made in korea rengasta kiinalaisena 

Rossin Dieselit
C218 CLS 350 CDI 4matic -12
W212 E 220 CDI -11
W204 C 200 CDI -11
C218 CLS 350 CDI 4matic -12
W212 E 220 CDI -11
W204 C 200 CDI -11
Re: Halvimmat kesärenkaat
jep, ps71 kumho on kyllä parasta vastinetta rahalle, top5ssa jopa ihan rengastesteissä , premiumin seassa.
Re: Halvimmat kesärenkaat
Itse en viitsi ajaa huonoilla renkailla. Jos ajettavuus ja/tai pito on olennaisesti puutteellinen, hankin paremmat renkaat autooni.
Ei ne niin kalliita ole, ainakaan meidän autojen rengaskokojen mukaiset, että kannattaisi vaivata itseään huonolla ajettavuudella.
Tyhmintä olisi kai ajatella, että olen niin kova kaveri, että pärjään kyllä kelissä kuin kelissä vaikkei renkaissa ole jäljellä kuin muutama hassu nasta.
Saattaa olla ja varmasti onkin sellaisia autoja joissa renkaiden pienetkin erot korostuvat niin, että joku rengas on äänekäs ja joku toinen rengas vielä äänekkäämpi, tai joiden ajettavuus on jollain renkaalla huono ja jollain toisella renkaalla vielä huonompi.
Itse en niin ole niistä perillä kun kaikki autot omassa pihassa on - vanhoja - mersuja joiden alustarakenteet ja ohjaukset on kunnossa ja pyöränkulmat kohdallaan; ei tarvitse yrittää rengasmerkkiä muuttamalla tehdä niistä parempia autoja, ovat jo OK.
(no, aina joskus on jossain välystäkin joka vaikuttaa ajettavuuteen kunnes korjataan, mutta siihen ei rengastus vaikuta)
....ai niin, onhan tuossa myös tuo Suzuki. Siinä olisikin savottaa, kun tuohon alkaisi etsiä renkaita joilla saisi hyvän ajettavuuden ja alhaisen melutason - SJ410 kun ei tiettävästi ole maantiellä ihan parhaimmillaan missään asiassa, ellei huomion herättämistä lasketa hyväksi ajo-ominaisuudeksi

Itselläni on CLK:ssa Trianglea kesä ja talvirenkaina. Mielestäni molemmat on sellaiset 7+ arvosanoiltaan. Icelinkit on muuten hyvät, mutta kuvio saisi olla avarampi. Lumisella tiellä jos menee urasta lumipöperöön, niin tahtoo mennä kuvio tukkoon ja se, kuten varmasti moni tietää, ei ole mikään hyvä asia. Talvirenkailla menee auto suoraan ja urista välittämättä, ne on 225-45-17. Melua jonkin verran, vetopito on ihan asiallinen, joka on itselleni tärkeä talvella takavedon ratissa.
Kesärenkaat taasen, no jos edessä on 225-40-18 ja takana 255-35-18 niin onhan se jo aika uratutka. Mielestäni tuo 17-tuuman koko vois olla passeli myös kesäkäyttöön, mutta nyt on ainakin sporttisen näköinen jos ei muuta. Varsin mielenkiintoinen ajettava uraisilla teillä mutta tosi hienosti menee sillä vasta asvaltoidulla, urattomalla tiellä joita Suomestahan löytyy
En nyt muista mikä on Trianglen kesärenkaan malli, oliskohan Sporting? mutta ei se mielestäni kauhean sporttinen ole. Edes tuossa koossa.
Unohdin sanoa, että Suzuki Sj mallin auto on ainoa, minkä olen nähnyt loikkivan ajaessa, 40km/h vauhdissa:) Varmasti mielenkiintoinen ajettava.

Kormorania ollut itsellä alla sekä kesä -että talvirenkaana [nasta]. 196/65/15 , 205/50/17 , 255/50/19. Hyvä rengas. Kulutuskestossa ollut vähän vaihtelua saman auton alla, mutta ennemminkin välillä hyvä-tosi hyvä.
Nokialaiset Hakka Greenit taas sulivat w124 alla vajaassa kahdessa kesässä.
Hankook Ventus Prime 2 oli kesärenkaana alla silloin kun se oli vielä edullinen. Oli hyvä kesärengas.
Kumho wi31 (tai jotain sinne päin) oli liukkain talvirengas mitä alla koskaan ollut.
Kiinalaisia renkaita en ole vielä kokeillut, hintaero Eurooppalaisiin alamerkkeihin [kuten Kormoran] ollut niin pieni.

On ollut useita merkkejä,enimmäkseen keskihintaisia,mutta myös Mersulle "oikeat"Michelinit.Paras muisto on Bridgestone-kitkarenkaista jotka ostin Ässään v.2017.Edullisesti sai koska oli paistettu 2013.Ihan mahtava kyyti,ja viisi vuotta myöhemmin kulki edelleen mukavasti,pintaa oli ja riittävästi pitoakin.Vaihdoin ne pelkästään iän takia.Kyllä se paikkansa pitää,että renkaat säilyttää ominaisuutensa jos oikein säilöö,eli ei pidä kavahtaa "ylivuotisia"uusiakaan.
Nyt on Goodyear alla kahdessa autossa,oikein kivat.Seuraavaksi luultavasti Linglong kitkat.Harmi kun W123 rengaskoossa niin suppea valikoima.
W123 200 (2024-)
W220 S320 (2017-)
W210 E200 A (2012-)
ex W220 S320 (2023)
ex w124 230E A (2008-2012)
ex 190E (2002-2008)
ex w123 230 (1996-2002)
W220 S320 (2017-)
W210 E200 A (2012-)
ex W220 S320 (2023)
ex w124 230E A (2008-2012)
ex 190E (2002-2008)
ex w123 230 (1996-2002)
Re: Halvimmat kesärenkaat
En ole ollut hirveän kranttu, välillä ostellut vanne+rengaspaketteja käytettyinä ja yleensä ne on asiansa ajaneet. Muutama akustiikkarengassetti tuli ostettua uutena kun työmatka oli moottoritietä ja tinnitus vaivasi mennen tullen ajon jälkeen. Nyt on paluu vanhaan ja yksi paketti "lähes uusia" käytettyjä odottamassa allelaittoa.
Mutta yksi merkki on sentään jota tuli ostettua tasan se 1. ja vimeinen sarja: Barum
EDIT: selvyyden vuoksi sanottakoon että tämä tapahtui aikaan ennen Tsekkoslovakian irtoamista itäblokista, irtoamisen jälkeen Continental tuli ja osti firman. Maine meni silti.

Niin, ja kun kaikilla ei ole varaa ostaa edes neljää rengasta kerralla, mutta auto on silti välttämätön taloudessa.tahtoomersun kirjoitti: ↑Pe 11.04.2025 10:07Halpa ei ole välttämättä edullisin. Jos noita halppiksia ostaa kaksi sarjaa siinä ajassa, kun kunnon renkaita yhden, niin missä on säästö?C 124 320 kirjoitti: ↑Pe 11.04.2025 10:01Ja minä taas ymmärrän, että kaikilla ei ole taloudellisia resursseja.tahtoomersun kirjoitti: ↑Pe 11.04.2025 09:49 Minä taas en ymmärrä sitä, miksi kukaan yleensä haluaa laittaa tuollaiset halppispaskat autoonsa.
C43 AMG, 560 SEC, 220 Sb, CLS 320, CLK 320, SL 500, Mach I, Skyline 240 KGT, 3*OG900
Re: Halvimmat kesärenkaat
Ihan mielenkiintoisia kokemuksia. Itekään en ole renkaissa mikään äärikriittinen, mutta vähän olen yrittänyt karsastaa noita ihan kaikkein halvinpia. Kyllähän niissäkin on usein arvostelut, joiden puolesta voi hieman etukäteen katsoa onko ne mistään kotoisin.
S213 oli ekan kaksi kesää Nexenin SU1, ihan ok mutta tuntui kuluvan hämmentävän vilkkaasti. Sitä ennen oli ollut Nexen SU4 useampi sarja S204:n alla eikä niissä ollut moitittavaa,
Mutta nelosia ei sitten saanutkaan 20”. Ongelma Nexeneissä oli ja on ollut kokoajan että ne menee seisonnassa kanttiseksi. Kyllä ne siitä oikenee 10km ajon jälkeen, mutta nyt harrasteissa alla ollut monoblock sarja jossa 225/40+255/35R18 on joka rengas aika karustikin soikea. Tästä syystä palasin toisissa harrastevanteissa takaisin Hankookiin, mitä tuli käytettyä aikoinaan paljon, mutta nykyäänhän hintataso on jo lähellä premiumia.
Nankangista ja nimenomaan NS20 renkaasta on pelkästään hyviä kokemuksia. Niitäkin on harrasteissa ollut alla. CLK avoon ostin vanteiden vaihtuessa kerran Kärkkäiseltä halvat Intertracit ja ne oli yllättävän hyvät ja hiljaiset renkaat. Ei oikeastaan mitään valittamista koossa 225/40R18 ja hintaa oli 220€ sarja.
Alla on toki ollut Contia ja Misukkaakin, mutta aika marginaalisia ne erot on olleet mielestäni noihin Kumho/Hankook ja jopa Nexen tason renkaisiin.
Nyt on pyörinyt käyttiksen vaihto mielessä, enkä halua antaa 20” vanteita mukana. Tuossa olisi 19” orkkisvannesarja ilman kumeja, ja olenkin niille koittanut hakea kustannustehokasta sarjaa 245/40R19 koossa, mutta tuntuu siltä että 19 on kalliimpi kuin nuo 20 ja vaikeampi löytää käytettynä.

MB E200D T -18
MB 300CE-24 Cabriolet -92
MB 500SEC -91
1959 Cadillac Coupe De Ville
1959 Mercury Montclair
http://garage59.blogspot.fi/
Ex: MB 200D -91 | MB 190E 2.0 -90 | MB CLK240A Cabriolet -04 | MB 190E 2.3-16 -85 (W201)| MB 300D -91 (W124) | MB C180CDI TA Avantgarde (S204) -14 | MB 300CE-24 -92 (C124)| MB E320 Coupe -93 (C124)| MB C200CDI T Avantgarde (S204) -08 | MB 250D -93 (W124) | MB E270CDI -04 Avantgarde (S211) | MB C200CDI -01 (W203) | MB E220CDI T -04 (S211) | MB 250D "Oldskool" -91 (W124) | MB 200D -93 (W124) | MB 300CE "EVO X" -91 (C124) | MB 190E 2.6 Sportline -90 (W201)| MB 280SE -72 (W108)

Yllättävän tunteita herättävä aihe. Itse en kyllä osaa ajatella kovin mustavalkoisesti tätä rengasasiaa. Loppupeleissä renkaiden valinta on äärimmäisen hankalaa, koska hyviä sekä huonoja renkaita löytyy niin edullisista kuin kalliistakin renkaista.
Esimerkiksi kovaäänisimmät renkaat joilla olen koskaan ajanut on Nokian Hakkapeliitta 5. Tämä on jättänyt pysyvästi epäileväisen suhteen Nokian talvirenkaisiin. Sit taas Nokian Hakka Black ja joku toinen halvempi nokialainen kesärengas olivat ihan ok.
n. 15v sitten käytin pelkestään edullisen pään renkaita, koska ne olivat hyviä. Oli mm. Goodride, Nangkang, Linglong, Kumho yms. ja kaikki olivat oikein hyviä renkaita. Joko minulla oli tuohon aikaan hyvä tuuri, myöhemmin huono tuuri tai sitten halpisrenkaiden laatu huononi, mutta viimeisimmät halpissarjat joita minulla on ollut, ovat olleet ihan karmeita.
Linglong on todella paljon kehuttu halpisrengas, mutta minulla jäi niistä n. 10v sitten kovin paskan maku suuhun. Olivat S211 mersun alla koossa 235/40R18 ja kyseiset renkaat eivät kestäneet mersun painoa, vaikka kantavuuden puolesta olisi pitänyt. Sisäkantti kului reippaasti ja sisäkylkeen alkoi ilmaantua poikittaisia halkeamia. Pyöränkulmat olivat kohdallaan ja tämä ongelma oli ainoastaan Linglongeilla noilla vanteilla.
Nykyään olen mennyt Hankookeilla kesät talvet. Hankookeista ei ole vielä toistaiseksi tullut itsellä mitään huonoa sanottavaa. Uusimman autohankinnan mukana tuli kesärenkaiksi vähän ajetut Barumit. Odotukset eivät ole korkealla, mutta toivottavasti olisivat jollain tavalla siedettävät. Itse olen aika ronkeli renkaiden suhteen. Jos on yhtään epämääräistä käyttäytymistä tai liiallista meteliä, niin renkaat menee äkkiä vaihtoon.

Tämähän on monenkirjava aihe ollut kautta aikojen.
Mikä on hyvä rengas?
Olen tästä lähipiirissä keskustellut monet kerrat vuosien varrella.
Itselläni ollut nykyään nuo rengas koot 18-19 tuumaisia ja leveyttä myös jonkin verran niin aina tahtoo maksaa rengas sarjat!
On tullut kokeiltua Minervaa, Kormorania, yms halpis merkkejä.
Kuitenkin parhaat kokemukset Contista, Misukasta(nyt alla kesäkumi Pilot sport 4)sekä Nokian kitkat nyt alla.
Nokian kitkaa voi talvirenkaana kehua mutta on tietyillä pinnoilla äänekäs sekä valitettavasti todella vempula ajettava sulalla tiellä joita hyvin paljon nykyää talvina piisaa.
Se täytyy vielä todeta että olen aika paljon ajanut tenava Mersulla sekä 124 koppaisilla niin kiinan renkailla kuin merkki renkailla.... Onhan siinä ajettavuudessa ero, jokainen voi miettiä kumpi parempi?

Nokian talvipyörää ei tule itselle enään ihan heti. Kolme sarjaa ollut ja kaikista on rungot hajonnut vähintään kahdesta renkaasta per sarja.
Ainoa nokialainen mistä ei runko ole hajonnut alle on run flat nokia Q muistaakseni.
Tosin ne oli alla 2500km
Ja laitetaan Countrymanin alle syksyllä kokeeksi koska ovat vielä varastossa.
Ainoa nokialainen mistä ei runko ole hajonnut alle on run flat nokia Q muistaakseni.
Tosin ne oli alla 2500km
Ja laitetaan Countrymanin alle syksyllä kokeeksi koska ovat vielä varastossa.
Re: Halvimmat kesärenkaat
Pakussa ollu nokialaiset ties montako talvea, hyvät on. Kiinalaiset kesärenkaat hajoaa noissa ennemmin kuin kuluu loppuun. W124:siin ostin kaks sarjaa firestoneja kun ei niissä valtavaa eroa ollut halpisrenkaisiin verrattuna, eikä jaksa tilata netistä ja kiikuttaa liikkeeseen laitettavaksi.
S124 300TE
W124 300D
W124 300D
Re: Halvimmat kesärenkaat
Tuossa juttua suunnilleen aiheeseen liittyen, renkaiden vaarallisuudesta.
Nokian renkaista on sattunut omiin autoihin kolme sarjaa joista yksi rengas per sarja pettänyt rungoltaan, tosin kaikki olleet jo sen verran paljon ajettuja että ei voi sanoa koituneen lisäkustannuksia. Huonoja runkoja kuitenkin.
Nokian renkaista on sattunut omiin autoihin kolme sarjaa joista yksi rengas per sarja pettänyt rungoltaan, tosin kaikki olleet jo sen verran paljon ajettuja että ei voi sanoa koituneen lisäkustannuksia. Huonoja runkoja kuitenkin.
wiimax.fi
Re: Halvimmat kesärenkaat
Täällä ollut pääosin Linglong / Triangle käytössä kaikissa vehkeissä pitempään, edullisimmasta päästä olevaksi ihan ok rengas ainakin omasta mielestä.
Osa sanoo että on liukas märällä, mutta en ole kyllä normaaliajossa itse pistänyt merkille. Kaikkihan ne on liukkaita märällä jos ajetaan nahkakaljuiksi..
Sellainen huono puoli noissa kyllä on varsinkin kun mennään koossa 18" ja yli niin tahtovat mennä kantikkaaksi jo yhdessä yössä, pari kilsaa on pientä väpätystä kunnes hakevat muotonsa.
Emännän kulkineessa tuli mukana 17" Altenzon kesäkumet ja ne on ainakin pelannut moitteetta.
Pariin kertaan ostettu mukamas paremmat talvirenkaat, uudet hakkapeliitan nastat ja on kyllä niin rahan tuhlausta, kauhea vollotus ja parin vuoden jälkeen kumiseos on ympäriinsä niin halkeillut että näyttää jo hurjalle. Yhden talven toimii uutena niin järkevämpi puolittaa kulut ja ostaa halvempaa.

Ite kun tekkee saa sellasen kun sattuu tulemaan.
MB W108 250S '67
BMW E91 330d xDrive '09
Skoda Superb mk2 2.0tdi DSG '13
MZ RT 125/3 '62
MB W108 250S '67
BMW E91 330d xDrive '09
Skoda Superb mk2 2.0tdi DSG '13
MZ RT 125/3 '62
Re: Halvimmat kesärenkaat
Renkaat ja rengasvalinta onkin aika iso kokonaisuus. Aika harva ajaa samalla autolla esim yli 200 tkm, jolloin kokemusta ehtisi kertymään useasta rengassarjasta. Ja jos ajot jakautuvat pitkälle ajalle, niin samalla markkinanimellä myytävän renkaankin ominaisuudet ovat voineet muuttua tuotannon elinkaaren aikana.
Aika vähän tässä keskustelussa on kiinnitetty huomiota rengassarjan vaikutuksesta polttoaineen kulutukseen. Vaikkei polttoaineen kulutus automaattisesti kasva mitä halvempi rengas on, niin helposti sen halvan renkaan "halpuus" haihtuu lisääntyneenä polttoaineen kulutuksena. Vaikutus on sama kuin ostaisi renkaat osamaksulla, kun (loppu)osa maksetaan jälkikäteen vähitellen tankatessa. Jos kulutusero on esim 0,5 l/100 km, niin 30 tkm:n matkalla lisähintaa voi tulla jopa 300 euroa. Joten jos tässä ominaisuudessa hyvät renkaat maksavat 700 euroa ja huonot 400 euroa, niin loppuhinta on molemmmille sama. Yleisesti tuota hintaeroa tasoittaa kuitenkin se, että "huonot" renkaat yleensä kestävät kilometrejä enemmän, eli niiden kulutuskestävyys on parempi.
Jos renkaiden valintahetkellä haluaa tarkemmin tutustua syvemmin renkaiden ominaisuuksiin, niin omalla kohdalla sekä talvi- että kesärenkaiden osalta tärkein ominaisuus on jarrutuspito, mahdollisuuksien mukaan erilaisissa keliolosuhteissa. Normaaliajossa kaikkien renkaiden pito ja ominaisuudet varmasti riittävät, hätäjarrutukseen johtavissa tilanteissa lopputulos voi puolestaan olla hyvin erilainen renkaasta riippuen. Kaikkihan eivät ajouransa aikana tarvitse kertaakaan todellista hätäjarrutusta sen enempää kuin turvatyynyjä ja -vöitäkään tositoimissa. Silti lähes kaikki kuitenkin kytkevät turvavyön aina ajoon lähtiessä, tosin sitä vaatii jo lakikin.

Samat kokemukset minullakin. Se on arveluttaava ominaisuus, koska pistää epäilemään, entä jos se runko pettääkin hieman etuajassa. Nokian renkaat onkin suunniteltu kertakäyttörenkaiksi, kun esim Michelin on suunniteltu pinnoitettavaksi eli rungot on tarkoitettu kahta kulutuspintaa varten. En tosin tunne ketään, joka olisi omaan henkilöautoonsa pinnoituttanut omat Michelininsä.
Re: Halvimmat kesärenkaat
Kumho Ecsta PS72 koossa 225 45 17 tulivat Liettuasta alle 300 eurolla kotiovelle. Made in Korea ja valmistusleima 24 syksyltä.
230 C 1978
Re: Halvimmat kesärenkaat
nettisivut ?
Re: Halvimmat kesärenkaat
www.erenkaat.fi
www.egzotika.lt
Tuollahan vaikuttaa olevan ihan kohtuu hintaisia renkaita. Melko vähän löytyy vaan tietoa ko. firmasta. Eli uskaltaako tuolta tilata?

Auto jolla ajat ikäsi, Mercedes
Re: Halvimmat kesärenkaat
Oman kokemukseni perusteella uskaltaa tilata. Kolmas setti jo tulossa. Postin seurantakoodikin aktivoituu jo Latviassa ja maanantaina tilattuna on ehtiny jo samalle viikolle.MB kirjoitti: ↑Ke 23.04.2025 14:42 www.erenkaat.fi
www.egzotika.lt
Tuollahan vaikuttaa olevan ihan kohtuu hintaisia renkaita. Melko vähän löytyy vaan tietoa ko. firmasta. Eli uskaltaako tuolta tilata?![]()
230 C 1978
Re: Halvimmat kesärenkaat
Itsellä omassa w211 225/55 r16 Continental Ecocontact renkaat ja tyytyväinen olen ollut hiljaiset ja hyvät ajaa vrt kiinalaisiin mitä ollut.
W211 320CDI A-07
EX:W212 220CDI A - 09
EX:W211 220 CDI A - 07
EX :W210 200CDI A-02
EX : S203 200CDI A-05
EX : W202 220D A -96
EX:W212 220CDI A - 09
EX:W211 220 CDI A - 07
EX :W210 200CDI A-02
EX : S203 200CDI A-05
EX : W202 220D A -96