Viikko sitten lähdin viemään erästä naisystävääni Jyväskylästä Pirkkalaan lentoasemalle josta hänen oli määrä lentää Lontooseen ja sieltä etiäpäin, matka meni muuten aivan loistavasti ja mukavia jutellen kunnes liukkaus pääsi yllättämään kuskin perinpohjaisesti. Olen aina pitänyt itseäni (kukapa ei) jos en hyvänä niin vähintään keskivertoa parempana kuskina, ja pidin asiaa niin itsestään selvänä etten epäröinyt yhtään lähteä ohittamaan edelläni ajanutta puoliperävaunullista niinkuin olen sen tuhansia kertoja aikasemminkin tehnyt, mielestäni vielä huonommissakin olosuhteissa. Ohituspaikka on hyvä, pitkä aukea laakso ja tie on aivan suora. Huomaan kyllä että kaukana vastaan tulee liikennettä mutta koska olin jo ohituksen aloittanut, pidin turvallisempana päästä siitä kerralla ohi kuin hidastaa ja palata takaisin rekan taakse.
Ohitan rekan ja palaan omalle kaistalleni kunnes vuosimallin -82 w123 sutaisee tyhjää ja heilahtaa voimakkaasti oikealle. Teen korjausliikkeen ja sitten oltiinkin poikittain auton oikea kylki edellä luisumassa suoraan vastaantulijoiden kaistalle ja täysperävaunullisen raskaan sarjan edustajan etupyörien väliin. En tiedä meninkö paniikkiin vai ajattelinko järjellä sillä sekunteja ei ollut kovin montaa. Painoin lisää kaasua mielessäni vain että "aja ojaan aja ojaan" ja sinne päästiin noin puoliksi kunnes ADR-Haanpään liimalastissa ollut rekka pamahtaa täyttöaukon kohtaan ja heittää meidät 180 astetta pyörähtäen katolleen ojaan. Rysähdys ja sitä seurannut ilmalento oli kyllä kovinta ja kylmintä kyytiä mitä olen koskaan missään huvipuistossa kokenut. Samoin myös kaikkein pelottavinta.
Kysyin ystävältäni että sattuiko mitään ja kuin sen mainitun ihmeen kaupalla, minussa itsessäni ei ollut naarmun naarmua ja ystävältäni oli katkennut oikeasta kädestä kynsi (!). Sammutin edelleen käyvän moottorin ja rämmimme ulos linttaan painuneesta autosta suunnilleen niiltä kohdin missä joskus oli sijainnut tuulilasi. Katson tapahtumapaikkaa ja uusi, vielä valtavampi järkytys nousee pintaan - rekka yhä pystyssä mutta kolme muuta autoa ojassa ja ihmisiä juoksemassa edes takasin liikenteen seassa. Mitä olenkaan tehnyt? Tapoinko juuri useamman viattoman perässäni ajaneen ihmisen törttöilylläni?
Kun sain kuulla että kenelläkään ei ole mitään hätää eikä kenellekkään ole mitään sattunut, nousi valtaisa helpotuksen tunne kaiken sen shokin ja järkytyksen yläpuolelle, ja oloni oli suorastaan onnellinen. Paikalle alkoi virrata ylimääräisten töllistelijöiden lisäksi pikkuhiljaa myös ambulanssia ja paloautoja, mutta onneksi tällä kertaa heille ei löytynyt tämän enempää töitä. Irroitin stereot mukaani, jätin autoni pelastusalan ammattilaisten hellään huomaan ja lähdimme naisystäväni kanssa terveyskeskukseen tarkastettaviksi.
Tuurista en tiedä, enkä ole sitä tyyppiä että lähtisin spekuloimaan sillä "pahimmalla mahdollisella".. Näin vain kävi, suurilta osin syyni oli minun koska ei tästä oikein voi meteorologejakaan syyttää. Tienkohta oli ollut jo pitkään jäässä mutta en myöskään syytä suolakuskeja tai tielaitosta.. Ei tässä voi olla muuta kuin pelkästään iloinen että moisesta rysäyksestä olen selvinnyt ilman minkäänlaisia vammoja.
Tässä lehtijuttu aiheesta: http://www.punainen.org/NuoriOpiskelijaPariskunta.jpg
Ja tässä eilen ottamiani kuvia siitä mitä jäi pitkän matkan taistelleesta rakkaasta w123:stani jäljelle, ja kyllähän sen vielä oikein hyvin mersuksi tunnistaa vaikka lyhenikin melkein A-sarjaan
http://www.punainen.org/~halme/kolari/
Pitkä juttu ja ei ehkä niin kovin erikoinenkaan, mutta olkoon tämä nyt sitten vaikka muistutuksena siitä että käyttäkää niitä turvavöitä, itse olisin luultavimmin hukkunut oman autoni alle ojaan jos en olisi kiinnittänyt itseäni kulkuneuvooni.
Terveisiä ja lisää turvallisia kilometrejä kaikille toivoo, Heikki
ps. Ostetaan w123
.
Liikennekammoa ei jäänyt, kävin eilen katsomassa onnettomuuspaikkaa kaverin autolla, mikä oli kyllä ihan hyvä. Suotta sitä keräämään kummituksia sänkynsä alle.
