Mersuklubin pickuppiprojekti
Mersuklubin pickuppiprojekti
Tuossa viikonloppuna olleessa kevätkokouksessa nousi esille eräs auto, jonka puolesta tässä nyt koetan saada joukkoja ja keskustelua liikkeelle.
Eli meillä (klubilla) olisi mahdollista saada edesmenneen linja-auto/rallimieslegendan Onni Vilkkaan aikoinaan rallien huoltoautona käytössä ollut W110 korinen Pick-uppi.
Auto on tosin kokenut pitkällisen seisonnan, ja peripohjoinen ulkoilmastomme on tietystikin tehnyt siihen oman "ajan patinansa", jota pitäisi vähän entrata. Näin tälleen lievästi sanottuna.
Niinpä tässä kyselen, että olisiko tämän foorumin kautta saada sellainen porukka, joka osallistuisi (vapaaehtoisesti / pientä korvausta vastaan) entisöintitalkoisiin. Kaikki mahdollinen apu otetaan varmasti ilolla vastaan jota auton henkiinherättämiseen tarvitaan, olipa ne sitten osalahjoituksia tai jonkinlaisia työsuorituksia - eikä varmastikaan ole merkitystä sillä, että missäpäin Suomea asianosainen harrastaja milloinkin on.
Suurin ongelma on varmastikin hitsaaminen, senjälkeen loput on varmastikin kevyttä keittoa. Klubin puolesta saadaan osat (alustavasti), joten kenenkään ei tarvitsisi taloudellista panostusta hommaan tehdä - ellei itse niin tietystikään halua.
Tämä on vasta tälleen ideapohjalla, joten projektin koordinointi ja kaikki muut mahdolliset mainoslauseet on nyt vielä jätetty tästä tekemättä. Mutta olisi hienoa, jos nyt ymmärrettäisiin ensinnäkin tämmöisen projektin arvo, sekä tekijöille - että kerholle.

Tärkeintä ei ole vauhdin määrä, vaan miltä se tuntuu.
Olin eilen Rahkosen laanilla käymässä muissa asioissa ja eikös klubilaiset olleetkin siellä työn touhussa. Avolava-mersu saattin vedettyä traktorilla esiin ja alle asennettiin siirtopyörät. Koska pyörätkin pyörivät auto vedettiin taljalla trailerille.
Aktiivikaverit varmaan raportoivat tarkemmin auton kunnosta . Lappeenrannassa olisi joutilaana myynnissä kunnostus aloitettuna 190 dieselmalli. Siihen on mm. pohja jo uusittu ja on siis täysin kunnostuskelpoinen. Siitä voisi ottaa osia tai jos pahin skenario toteutuu olisiko helpompi tehdä "vain" replika tuosta "varikko-pick-upista" ja ottaa siitä alkuperäisestä kelpaavat osat kuten tekniikka, katto sekä avolavan reunat ja takaluukun aihio. Ja vaikka siirtää tuo Binzin kylttikin...
Kuulin että Mesedesi on saanut jo sieltä otettuja kuvia, Lällältä vissiin
. Tässä kuitenkin omani:
http://i194.photobucket.com/albums/z171 ... 170151.jpg
http://i194.photobucket.com/albums/z171 ... 170152.jpg
http://i194.photobucket.com/albums/z171 ... 170153.jpg
http://i194.photobucket.com/albums/z171 ... 170154.jpg
http://i194.photobucket.com/albums/z171 ... 170155.jpg
http://i194.photobucket.com/albums/z171 ... 170156.jpg
http://i194.photobucket.com/albums/z171 ... 170157.jpg
http://i194.photobucket.com/albums/z171 ... 170158.jpg
http://i194.photobucket.com/albums/z171 ... 170159.jpg
http://i194.photobucket.com/albums/z171 ... 170160.jpg
http://i194.photobucket.com/albums/z171 ... 170161.jpg
http://i194.photobucket.com/albums/z171 ... 170162.jpg
http://i194.photobucket.com/albums/z171 ... 170163.jpg
http://i194.photobucket.com/albums/z171 ... 170164.jpg
http://i194.photobucket.com/albums/z171 ... 170165.jpg
http://i194.photobucket.com/albums/z171 ... 170166.jpg
http://i194.photobucket.com/albums/z171 ... 170167.jpg
http://i194.photobucket.com/albums/z171 ... 170168.jpg
http://i194.photobucket.com/albums/z171 ... 170170.jpg
http://i194.photobucket.com/albums/z171 ... 170171.jpg
http://i194.photobucket.com/albums/z171 ... 170172.jpg
http://i194.photobucket.com/albums/z171 ... 170173.jpg
http://i194.photobucket.com/albums/z171 ... 170174.jpg
http://i194.photobucket.com/albums/z171 ... 170176.jpg

1987 MB 560 SEC museoauto
2004 MB C 180 kesäkäyttis
2007 Chevrolet Tahoe [Men in Bläk] https://www.overdrive.fi/forum/threads/ ... na.316063/
2013 MB A 180 daily driver syys-talvi-kevät
https://www.youtube.com/user/karra224

kuten aikanaan eräässä pohjois-suomessa kuvatussa elokuvassa todettiin: "Pikkuvikoja heleppo korjata"... 

"Pertti Jarla: Ihminen on kuin pussi ruisleipää, sulkijasta näkee kun se käy vanhaksi"
W111.021 -63, R107.043 -72, W109.018 -69, S124.190, S124.290, VW 1300 -73, BMW E3 2500 -72, Peugeot 205 Roland Garros -90.

Oliko se filmi "Katsastus"unski kirjoitti:kuten aikanaan eräässä pohjois-suomessa kuvatussa elokuvassa todettiin: "Pikkuvikoja heleppo korjata"...

OT: olimme eilen reippaassa poikaporukassa liikenteessä ja paluumatkalla aloimme kerrata Katsastus-filmissä lennelleitä kuolemattomia lauseita

1987 MB 560 SEC museoauto
2004 MB C 180 kesäkäyttis
2007 Chevrolet Tahoe [Men in Bläk] https://www.overdrive.fi/forum/threads/ ... na.316063/
2013 MB A 180 daily driver syys-talvi-kevät
https://www.youtube.com/user/karra224
2004 MB C 180 kesäkäyttis
2007 Chevrolet Tahoe [Men in Bläk] https://www.overdrive.fi/forum/threads/ ... na.316063/
2013 MB A 180 daily driver syys-talvi-kevät
https://www.youtube.com/user/karra224
näinhän se oliOliko se filmi "Katsastus"

Laianus Oulun kaupungin kirjaston sivuilta:
"Idean tähän jo kulttimaineeseen nousseeseen elokuvaan esitti Ijäs. Hän ehdotti Skiftesvikille käsikirjoituksen tekemistä tämän kolmesta novellista ”Vanha mies” (1983), ”Näprääjä” (1983) ja ”Katsastus” (1985). Joni Skiftesvikin laatiman elokuvakäsikirjoituksen ovat dramatisoineet Matti Ijäs ja Timo Torikka."
"Pertti Jarla: Ihminen on kuin pussi ruisleipää, sulkijasta näkee kun se käy vanhaksi"
W111.021 -63, R107.043 -72, W109.018 -69, S124.190, S124.290, VW 1300 -73, BMW E3 2500 -72, Peugeot 205 Roland Garros -90.
W111.021 -63, R107.043 -72, W109.018 -69, S124.190, S124.290, VW 1300 -73, BMW E3 2500 -72, Peugeot 205 Roland Garros -90.
Siinä vaiheessa kun auto oli trailerilla siihen tuli ei niin vanhan näköinen mies joka näppäsi kuvan autosta. Nostelimme kulmakarvojamme (ei niin negatiivisesti) niin herra siihen: "niin kun mää toin tähän autoon sen uuden tuulilasin Eskolle, se oli 70-lukua. Tuohon paikoilleen se nostettiin vaan."terde kirjoitti:Milloin on mahtanut olla viimeksi ajossa? Jonkun verran on ajanhammas päässy puraisemaan.
Tämä selitti siis sen miksi käyttämätön tuulilasi oli siinä paikallaan, ilman tiivisteitä. Pojat nosti sen auton sisään, tai sitten vetoautoon, joka tapauksessa suojaan ettei tuuli olisi napannut sitä lentoon.
Samainen mies kertoi että Vilkkaalla oli näitä kaksi. Toisaalta hän saattoi sekoittaa sen samanlaiseen "ponttooniin", minkä olemassaolo olikin kuulemma jo tiedossa.