Kun MCC smarttiin tuli 2003 alkaen "neek..öh.. siis karvalakkimalleihinkin" vakiovarusteeksi ajonvakautusjärjestelmä, päätin mennä sopivan tilaisuuden tullen yhtä moista kananmunankuorta pyörittelemään.
Viiko sitten keskiviikkona sattui olemaan hyvä yhdistelmä olosuhteita; tiet olivat liukkaampia kuin öljytty ankerias, minulla oli runsas tunti ylimääräistä aikaa ja olin sopivasti Turussa. Siis soitto Raision Veholle ja olihan siellä koeajettavia smartteja piha väärällään. Valitettavasti ei kuitenkaan CDI-dieseliä vaan ihan gasoliinikoneita.
Taannoin vankilasta vapautunut vakavasti häiriintynyt kidnappaaja-raiskaaja sai Raision Veholta koeajoon uuden Mersun jonka sitten taisi muistaakseni laittaa lunnaiksi myöhemmin. Mikä tekee tarinasta omituisen on että hänellä oli panttivanki mukanaan Veholla käydessään! Saamani lepsu kohtelu kyllä omalta osaltaan pönkittää äskeistä tarinaa; ketään ei kiinnostanut minkään sortin paperien täyttö tai edes ajokortista nimen lukeminen, "täytellään sit paperit jos jotakin sattuu"... Jos olisin autovaras niin olisi ollut helpoin autovarkaus ikinä, ei kai nyt ihmisille noin vain avaimia käteen lyödä vaikka miten pikkutakki päällä heiluvatkin?
No, ottaen huomioon tiiviin aikatauluni oli nopea koeajoon ottaminen kannaltani mitä mainioin vaihtoehto, ja pari minuuttia sisään astumiseni jälkeen seisoin avaimet kädessä "river silver metallic" -värisen muovikinnerin vieressä. Otin kauko-ohjaimella hälyttimen pois päältä. Ja nykäisin ovenkahvaa. "Onko se jäässä", tuumin ja nyin vähän kovempaa ilman vaikutusta. Tarkempi avaimenperän tuijottelu sen kertoi; olin ottanut kyllä hälyn pois mutta LUKOT aukesivatkin toisesta napista ?!? Nyt ovi aukesi -16C paukkupakkasista huolimatta helposti ja astuin sisään miellyttävän tilavalle etupenkille. Sitä jää yllättävän paljon tilaa etupenkin matkustajille kun eliminoi takapenkin kokonaan. Vähän kuin Lang-mallin takapenkillä lekottelisi polvet suorana.
Vetäisin oven kiinni ja olinkin seuraavan tenkkapoon edessä: huuli pyöreänä tuijotin ohjauspylvään vierustaa ja kojetaulun alapuolta ratin oikealla puolella. Missään ei ollut avaimen mentävää reikää. Tiesin, ettei tämän hintaluokan vehkeissä vielä ole "keyless entry" -vermeitä etenkin kun olin juuri sangen manuaalisesti hoitanut itseni sisään ja missään ei ollut isoa punaista nappia nimikkeellä "engine start". Mietiskelin SLR:n vaihdekepin päästä liukukannen alta löytyvää käynnistysnappulaa ja vilkaisin vaihdekepinnysää kun katseeni osui SAABistisesti vaihdekepin takapuolelle sijoitettuun virtalukkoon!
Vain 3-asentoisesta virtalukosta vääntämällä Mercedeksen Suprex-kone harkitsi pyörien pari sekuntia ja pärähti sitten käyntiin sangen ilmeettömästi. Erikoisen sekventaalivaihteiston selkeästä vaihdekaaviosta pläjäytin ykköselle ja lähdin liikkeelle. Tällaisella manuaalin ja automaatin yhdistelmälaatikolla ajaminen on erinomaisen helppoa sillä kytkinpoljinta ei ole ja tumpulakin saa oudonkin auton liikkeelle sammuttamatta. Mäkilähdöissä auttaa vielä mäkilähtöassistentti pitäen jarrua päällä kunnes painat kaasua.
Ihmettelin mielessäni miksei laatikosta oltu samalla vaivalla tehty kokonaan automaattia kunnes peukaloni osui vaihdekepin kyljessä olevaan pikkiriikkiseen nappulaan... Tästähän tämä päälle tulee; koeajokkini kun oli paremmin varusteltu Passion-malli johon SOFTIP- sekventaalivaihteistoon liitetty SOFTOUCH -automatiikka kuuluu vakiovarusteena.
Jopa kickdown toimi elektronisessa "automaattisessa vaihtamisohjelmassa" sangen mainiosti mutta laatikko vaihtoi tosi herkästi isommalle, kaiketi bensansäästö mielessään. Yhtä kaikki tällä peräti kuusivaihteisella sekventaalivaihteistolla oli niin helkutin hauska ralliautotyyliin keppiä suoraan eteen-taakse tönimällä hämmentää vaihteita etten tullut koko lopulla koeajolenkillä automatiikkaa käyttäneeksi muuta kuin kerran vastatessani puhelimeen.
Keli oli aivan TAUTISEN liukas. Kulahtaneilla kitkarenkailla W124 300D automaatilla en meinannut Raisio-Turku moottoritiellä vähän päälle satasen vauhdissakaan pysyä tiellä kun perä seilasi tasakaasullakin miten sattui. Jarruttaminen samaisella autolla lähinnä lopetti ohjaustuntuman muttei vaikuttanut vanhan nokilekan hidastuvuuteen millään tavalla. Kieli keskellä suuta - keli siis.
Pikkuinen smart ei kuitenkaan ollut liukkaasta kelistä moksiskaan. Kun olin päässyt Raision keskustaan saakka, selvinnyt yhdestä rajummasta jarrutuksesta lähinnä säikähtämällä jarrutuksen tehokkuutta ja kokeillut auton käytöstä lumisella parkkipaikalla, säädin ajoasennon kohdalleen ja päätin lähteä kokeilemaan ajo-ominaisuuksia tosissaan.
Luistonesto näytti toimivan TODELLA mallikkaasti kun kaasuttelin Raision keskustasta kohti Kustavintietä. Tajuttoman liukkaan näköisissä kohdissakin korvani juuresta kantautui vain sporttinen, moottoripyörän kaltainen "Schwiiin-iin-iiiin-iiin" -ulina kun seitsemänsataakuutioinen turbo intercooler huusi hoosiannaa luistoneston hakatessa vastaan. Ja hyvällä yhteistyöllä; auto nimittäin kiihtyi paremmin kuin useimmat autot kesällä.
Testailin piruuttani ABS-jarruja vielä parissa liikennevaloissa (hienosti skulaa) ennen kuin pääsin varsinaiseen matkakohteeseeni. Legendaarinen "Piuhantie" joka johtaa Raisiosta Maskuun. Mutkainen, mäkinen, asfaltoitu, talvella umpijäinen, harvaan asuttu ja vähän liikennöity "erikoiskoe" joka suorastaan kutsuu rikkomaan naurettavaa 60km/h nopeusrajoitusta.
Heti ensi töikseni sain testattua luistonestoa vähän kovemmissa nopeuksissa kun sydän pamppaillen ohitin edelläni ko. tielle kääntyneen Opelin. Oletin että sudin smartin poikittain (tiessä oli pientä mutkaa samassa kohdassa) ja suistun Saksanladan edestä ojaan katolleni mutta luistonesto tiesi paikkansa ja jälleen moottoripyörämäisen, luistoneston rytmittämän ulinan siivittämänä smart kiihtyi kuin kesäkeleillä eikä tuntunut sutivan pätkääkään edes vaihdetta vaihdeltaessa.
Kiihdytin vauhtia kaarre kaarteelta ja lopulta heitin menemään jyrkähköön kaarteeseen pitkälti toistasataa, tähdäten jäisiin skraiduihin, riuhtoen rattia, pumpaten kaasua ja tehden kaikkia temppuja (poislukien käsijarrusta vetäminen) joilla auton kuin auton saa luistoon. Eikä lähtenyt. Meni kuin juna raiteillaan kaikesta huolimatta.
Ajettuani koko aamun kieli keskellä suuta nastattomalla W124sella en voinut uskoa kokemaani. Olisin kuvitellut tämän sortin kinnerin tuulestakin (oli myös hiton tuulista) jo suistuvan tieltä jollei sitten jäästä. Johan essonbaarinjutuissakin näitä pikkukinneitä on moottoriteiden ojat täynnä. Vaan uskottava se oli; Mercedes-Benzin osaaminen luistoneston alueella ei rajoitu vain suurimpiin malleihin vaan ulottuu myös yritysryppään valmisteiden pienimpään yksilöön. Sanoivat essonbaarissa sitten mitä tahansa.
Hölläsin vähän kaasua ja moottorin ääni vaimeni matalaksi kuiskaukseksi. Pikku piru sisälläni oli kuitenkin jäänyt kaipaamaan suprexin ulinaa ja muistiin palasivat ajat jolloin tätä samaa tietä tuli ajeltua Suzuki PV:llä (ilman luistonestoa) samaa nopeutta. Annoin demonille vallan ja ruoskin smarttiin lisää vauhtia. Muutaman kurvin ja mäen jälkeen aloin jo saapua Maskun ostoskeskuksen liepeille ja havahduin ajavani yli 120 km/h talviliukkailla. Tukahdutin riivaajien vaatimukset laskien vauhdin lähemmäs kuuttakymmentä ja käännyin seuraavasta risteyksestä tarkoituksena kruisailla Raumantietä takaisin Raisioon.
Liikennevaloissa huomasin mielenkiintoisen ominaisuuden vaihteistossa; vaikken ollut kytkenyt automaattitoimintoa päälle, sekventaalilodju naputteli pienempää silmään vauhdin hidastuessa, kunnes auton lähes pysähdyttyä olikin sopivasti ykkönen silmässä. Nerokasta!
Raumantiellä kiltisti rajoitusten mukaan kruisaillessani oli aikaa tutustua autoon muilta osin (kuin luistoeston toimintaan). Passion- ja Pure -malleissa vakiovarusteena tuleva lasikatto oli sangen kiva ominaisuus. Mittaristo oli sangen selkeä ja tärkeimmät (nopeus) hyvin esillä. Kierrosmittari ja kello ovatkin lisävarusteina eikä koeajoversiossa noita ollut tarpeellisiksi laskettu. Eikä ollut cruiseakaan vaikka sellaisenkin kolmellasataa tällaiseen saa. Vähäiset nappulat oli asetettu erittäin hyvälle paikalle kojetaulun PÄÄLLE keskikonsolin kohdalle jossa ne olivat hyvin nähtävillä. Ilmastointi, persgrillit (oli muuten TEHOKAS) ja sen sellaista nappulaa superselkeästi ja helppokäyttöisesti esillä.
Pakkasesta huolimatta kokeilin tuulilasinpyyhkimiä, hiukan kräpsämmänpuoleiset tuntumaltaan ja toimivat hassusti limittäin mutta varmaan ajavat asian. Taustapeili on jostakin syystä kolmion mallinen joka kyllä ajaa asian mainiosti mutta ainakin tällaiselle 180 ja rapiat pitkälle körmylle tuli pieni ongelma siitä etten nähnyt taustapeilistä ihan tarpeeksi maailmaa. Kas kun takalasissa on joku vekki (mikä lisäjarruvalo tai joku siinä kohtaa nyt onkin) joka on JUURI tiellä kun pitäisi nähdä takaa tulija. En koko koeajon aikana löytänyt kuskin penkin korkeussäätöä; mahtaakohan moista autossa ollakaan eli takalasista tihrustaminen jäi vähiin. Ovitiivisteistä A-pilarien kohdilta kuului ajoittain häiritsevästi tuulen ääntä, joskin rajulla puuskittaisella tuulella oli varmasti sen seikan kanssa tekemistä. Moottoriäänet, vaikka kierroksilla nautinnolliset, kuuluivat yllättävän paljon sisään. Tietysti jos istuu selkä moottoriin nojaten niin kyllä siitä nyt jotakin ääntä on pakkokin tulla... Kokeilin mankkariakin todeten pikaisen testin perusteella äänen olevan aika bassorikkaan. Ei ollut aikaa eikä mielenkiintoa lähteä "Radio by Grundig" -härpäkkeestä äänentason säätöjä etsimään joten suljin toosan ja päätin keskittyä oleelliseen.
Moottoritien alkaessa taas edelläni kulki kolme autoa. Otsalleni kasvoi taas sarvipari ja nylpytin WRC-tyylisestä vaihdekepistä muutaman pykälän pienmpää sisään, tungin elektronisen kaasupolkimen konehuoneen puolelle (kuvainnollisesti siis; konehuonehan sijaitsi selkäni takana) ja singahdin lumen, jään ja muun skeidan peitossa olevaa kiihdytyskaistaa jättäen jäisellä tiellä sutivat kanssa-autoilijat kuin täin tervaan. Luistoneston pätkimä iloinen vinkuna vain siivitti kopperon railakasta menoa kun kiihdytin moottoritienopeuksiin.
Aloin olla tosissani huolissani kun tulin ensimmäiseen moottoritien kaarteeseen yhtä aikaa täysperävaunun kanssa; samoilla kohdin olin juuri tehnyt kevätjuhlaliikkeitä W124sella, nyt olin liikkeellä puolta lyhyemmällä autolla ja vauhtiakin yli 120... Mutta turhaan. smart liihotteli moottoritien päästä päähän täysin eleettömästi.
Kävin katsastuskonttorin pihalla tekemässä muutaman piruetiksi aiotun loivan kaarteen ja havaitsin, ettei tätä kyllä saa missään vauhdissa luistoon kuin käsijarrulla. Ajoin vielä huvin vuoksi autokoululaisten slalomradan läpi pariin kertaan edes takaisin ja hienosti smart pysyi hanskassa. Matka takaisin sujui aika rauhallisesti, tuli pari puhelua joten ajelin vain kaikessa rauhassa rajoitusten mukaan automaattitoiminto päällä.
Loppuarvostelu
2003 MCC smart Passion 45kW
Tilat: Hyvät kahdelle hengelle. Huonot tavaroille.
Melu: Mikä tahansa auto on äänekäs W124 jälkeen. Niin myös smart.
Kiihtyvyys: Paperilla jotakin 15 sekuntia 0-100 mutta tuntuu kahdeksalta. Jaksaa vetää vielä kolminumeroisissa nopeuksissa hienosti.
Ajotuntuma: Tämä auto pysyy tiessä kuin kärpäspaperissa keleistä välittämättä. Kitkarenkaillakin pysähtyy kuin seinään ja kulkee kuin juna. Alusta on melko kova ja pomppuinenkin, joka tosin lienee pikkuautojen helmäsynti. Ei mitään epk:n kivirekeen verrattavaa sentään.
Varustelu: Tässä parhaassa varustetasossa on jo vähän kaikki vakiona ja esim nahkapenkit saa lisärahalla. smarteissa on kyllä hyvä varustelu perusmalleissakin.
Hinta: Näillä varusteilla tuo bensamoottorinen smart olisi maksanut noin 18,000?.. Onko se paljon vai vähän, se riippuu mihin vertaa ja mitä kaipaa.
Henk. koht. tilanne: Ajan pääosin yksin, kyydissäni max. kirjekuori. Paljonko on järkeä ajaa ympäriinsä 8 litraa kuluttavalla autolla kun voisi ajaa ympäriinsä 3,4 litraa kuluttavalla autolla ja maksaa puolta pienempää dieselveroa? Kyllä saa miettimään... Etenkin jos hankin vaimolle jonkun 7 hengen limusiinin minkä se haluaa niin olisipahan keskimäärin normaalit autot perheessä...
Testasi: Henkka
www.smart.com
"Pöks"
kärryhän pysyy tiellä.
No, söpö se on omastakin mielestä. Paitsi se myrkynvihreä Twister Green -vaihtoehto. Yök.
