Väyrysen kopinat
Väyrysen kopinat
-96 väyrysestä kuuluu oikealta edestä aivan käsittämätöntä kopinaa, aivan samanlainen kopina kuin väljistä koiranluista mutta paljon kovempi. Etupäähän olen jo vaihtanut: koiranluut, vakaajan korihelan, alapallon,ylätukivarren(joka oli väljä) iskari oli irti mutta siinäkään ei "klappia" tuntunut. Missään ei tunnu väljää mutta pikkutärähdyksissä kopina on melkoinen - isoissa kuopissa ei kuulu mitään.
Ääni voisi tulla myös jostain repsikan jalkatilan paikkeilta/konetilan välistä aivan kuin esim. kaksi pultin kantaa hakkaisi toisiaan päin. Sama kopina kuului myös autoa katsastettaessa mutta kun missään ei ole väljää niin...
Jos olette joutuneet mystillistä kolinaa korjaamaan niin otan mielelläni kaikki vaihtoehdot huomioon! Joka tapauksessa kopina on viimeisen vuoden aikana lisääntynyt ja koventunut eli ei ääni pelkkä ominaisuus voi olla. Pyöran laakerissa ei myöskään tunnu välyksiä -pikemminkin turhankin tiivis.

- TaunusTomi
- Vakiokalustoa
- Viestit: 163
- Liittynyt: Ti 11.01.2005 18:48
- Paikkakunta: Pori&Noormarkku-city
- Viesti:
Mulla kolis paavo takaa ja mistään ei löytyny väljää. Iskarien
päätkin kiristin mutta kolina vaan jatku kunnes vaihoin kokeeks
toiset iskarit niin kolinat loppu siihen. Käsin painelemalla
vanhaa iskaria ei siinä tuntunu mitään olevan rikki mutta
tuntu kun siinä olis vähän ilmaa eli pienessä liikkeessä ei
vaimennus toiminu. Kilometrejä niillä ei ollu kuin n.140tkm ajettu.
Edestä oli 20tkm aikasemmin iskari kypsyny.

Kop!Kop!
Noniin kopinat tipotiessään! Alla uudet Monroet eikä ajamisesta tahdo tulla mitään, kun koko ajan täytyy kuulostella mistä kopisee ja kolisee.. mutta ei vaan kuulu.
Vanhoja iskareita jälleen tutkiessani en mitenkään uskoisi niiden olevan jotenkin huonot -tuntuu tiiviiltä ja jämäköiltä. Monroet olivat pari senttiä vanhoja lyhyemmät(!) -tarkoitettu kuitenkin vakioalustaan.
Kiitokset kaikille ongelmaani vastanneille ja muillekin hengessä mukana olleille -taas tulin autetuksi foorumilaisten avulla!

Kop...
Paketin päällä lukee: MONROE ORIGINAL Gas technology.
Ja vielä NEW! BLACK by Monroe (jess!) Tuote no:43096
Ostin AD-Turku (Raisio)liikkeestä hintaan 215€/pari. Vähän mietitytti kun Sachsien hinta olisi ollut 240€/pari mutta AD:n myyjä uskotteli näiden laadun olevan samaa luokkaa? Yläpään puslat sisältyivät pakettiin -en tiedä onko kaikilla merkeillä näin mutta näissä ainakin.
Jämäkkyydestä sen verran ettei ainakaan samalla tavalla sivutuulessa ja urissa "vetele" kuin ennen, mielenkiintoista nähdä miten pysyy tiellä kunnon myrskyllä -ennen piti kovalla tuulella ottaa vanha kunnon 208 paku alle -se kun kulkee kuin juna. (eikä muuten kolise).
Takaiskarien kunto vaikuttaa ajettavuuteen vielä enemmän kuin etuiskarien -näin sanoi taannoin erään autokorjaamon yliasentaja, eli jos ei Paavo vieläkään tuulella tiellä pysy, niin takaiskarit kokenevat myös uudistuksen.

Joo toi malli on näköjään alkuperäistä vastaava ja 5-15% jäykempi
kuin orkkis uutena. Siis ei reflex. Ite panin kyselyyn ton refleksin
paikallisesta varaosapuljusta ja ainakin Arwidsonin hinnastossa
olivat samanhintasia. Tietenkään tässä suuressa ja mahtavassa
Kuopion kirkonkylässä ei näitäkään ollu hyllyssä vaan ovat
tilaustavaraa. Tää on semmonen nissankansan kaupunki.

Yhdystanko on myös mahdollinen aiheuttaja. Vaikka iskari lie todennäköisempi. Se yhdystanko menee sellaisen pyöreän kumin läpi rungon puolella. Mulla piti melkoisen kolinan vanha.
Työkalu: W205 C300e -20 4Matic A Business Avantgarde (rivi-4 bensa-turbo, plug-in sähkö, 4-veto, automaatti 9-v, hopea), 10 000 km
Museorekisteröity helmi (jo Paappa aikoinaan...): W111 220S -64 (rivi-6, rattivaihde 4-v, musta), 85 000 km
EX: W205 C350e -17 Elegance (rivi-4 bensa-turbo, plug-in sähkö, airmatic, automaatti 7-v, hopea), 95 000 km
EX: W210 E320CDI -00 Classic (rivi-6, automaatti 5-v, hopea), 540 000 km
- Ensin koitetaan järkee, sitten voimaa ja sittenkin on vielä konevoimaa -

Ja eikun paranee. Loppuivat sitten refleksit maahantuojankin varastosta
ihan nenän edestä. Oota tässä taas kolme viikkoo että saavat lisää.
Sport versio jota ois hyllyssä oli vielä maanantaina netin mukaan
ovh 136e kappale ja tänään keskiviikkona 50e kalliimpi. Perkele
että joskus osaa olla yksinkertaset asiat vaikeita.

Kuis Jannep. muuttuko keulan korkeus yhtään nuilla
Monroen pumpuilla? Itellä putos takaa ihan hitusen reflexeillä
eli niissä oli ainakin kaasunpaine pienempi kuin alkuperäisissä.
Siis lasku oli jotain 10mm luokkaa mutta silminnähtävissä
sillä perä näytti jo lötköttävän keulaa alempana mitä ei
orkkis iskareilla ollu.

Ei kolise enää mutta..
nyt on alkanut häiritsemään sellainen että jokainen pikku ja isompikin kuoppa tai töyssy tuntuu takapuolessa asti -eli tuntuu kuin autossa ei olisi lainkaan jousia! Pienikin kuoppa tiessä ja koko auto heilahtaa, yleensä kuoppaan ajettaessa korin pitäisi pysyä suht´suorassa ja vain pyörä käy kuopan pohjalla -no eihän väyrynen mikään citroen ole mutta liikaa nyökkäilee/heiluu/tärähtelee kuopissa ym. Aikaisemmissa `puheenvuoroissa`uhkailin vaihtaa takaiskarit mutta ajanpuute (=laiskuus?) on saanut vallan eikä sen suhteen ole vielä ainakaan mitään tapahtunut.
Autoni on siis -96 220d classic ihan vakioalustalla(?).
Jos Teillä hyvät kohtalotoverit on antaa vinkkejä tähänkin vaivaan ...niin kiitokset jo etukäteen.

Re: Kop...
Kysyitkö Bilsteineja? Itse laitoin sellaiset koska alkup. olivat myös sellaiset. Maksoivat tingattuna muistaakseni 96€/kpl....jannep! kirjoitti:Paketin päällä lukee: MONROE ORIGINAL Gas technology.