Nyt kun pystärin sisusta uusitaan kokonaan, on syytä paneutua istuimien kiskojen elvytykseen.
Kiskot sisältänee jonkinlaisen kuulalaakeroinnin joka likaantuu ja/tai kuluu vuosien mittaan. Kiskot kyllä liikkuvat mutta takerrellen. Eli pitäis purkaa kiskotkin osiksi puhdistusta yms varten.
Osaako joku kertoa miten liukukiskot puretaan? Jotenkin ne lukittuvat toisiinsa koska eivät ole sellaista "työnnä päistä sisäkkäin"-mallia.
Sitten lopuksi pintapuolinen putsailu ja päälle siisti maali koska sinkkaus on jo aikansa elänyt ja pinta hapettunut.
Istuinkiskojen ehostus
Ne on semmoiset kaksi rautaa jotka on toisissaan. Toisessa penkin kiskossa on hammastus ja lukitusvipu. Siellä kiskon sisällä on muistaakseni jotku kuulat. Totesin viimeksi niitä asennellessa ettei kannata purkaa aivan kokonaan ellei ole välttämätöntä, muistaakseni on jotenkin tehtaalla koottu niin ettei ole purettavissa kokonaan.
Omissa jakkaroissa on riittäny huolellinen putsaus, liuottelu eri litkuissa ja edestakaisin nitkuttelu. Penkkiähän siirretään aika harvoin. Omissa kiskoissa tuli vastaan kuluneita ja ruostuneita yksilöitä. Jos saat ne kaksi rautaa toisistaan irti niin kerro miten.

W114.011 250 1974 M130.923
W115.010 220 1969 M115
http://www.flickr.com/photos/zenitmania/
W115.010 220 1969 M115
http://www.flickr.com/photos/zenitmania/