W124 230TE otti öljypohjasta pienen kontaktin 5v sitten. Öljypohjaan tuli pieni lommo ja ehkä sentin mittainen, millin levyinen repeämä. Omien tutkiskelujen jälkeen öljypohjan irroittaminen ja vaihtaminen ehjään olisi vaatinut moottorin irroittamisen ja nostamisen, johon ei ollut silloin eikä ole nytkään mahdollisuutta. Pikaiseksi ratkaisuksi lirutin öljyt pois, hioin hiomapaperilla alumiinin kiiltäväksi ja länttäsin päälle jotain plastic-padding mönjää.
Ajattelin, että kestäisipä patentti edes pari vuotta. Kestihän se, mutta taas tihkuu öljyä niin, että korjaus on edessä. Olisiko kenelläkään heittää hyvää käytännön vinkkiä miten kannattaisi tällä kertaa toimia? Jos ei muita aineita tai kikkoja ilmene, laittanen taas paddingit ja toivon mahdollisimman pitkää ikää paikkaukselle.
mää en tekis mitään naputteljua ja kittivirityksiä. lasket öljyt pois ja rälläkällä vetäset halkeema kohdasta pinnan puhtaaks. sit tigillä perään. tai millä vaan hitsausmenetelmällä, mikä puree aluun.
Onhan se totta, että hitsaamalla se oikeasti korjattaisiin kunnolla. Mutta laitteita ei ole, ja opiskelijana ei raaski viedä pajalle noin vanhaa. Lisäksi mietitytti se, että eikö hitsatessa ole vaarana sisällä olevien öljyjämien syttyminen tuleen ja näin joku lisävaurio moottoriin?
laineracing kirjoitti:öljypohja otetaan irti hitsauksen ajaksi.
Juu, mutta eihän sitä muistaakseni saanut pois kun siinä oli joku palkki alla estämässä öljypohjan poisoton. Moottori pitäisi irroittaa ja nostaa, eikö? Jos se lähtee pois pelkät pultit avaamalla niin saman tienhän sen vaihtaisi vaikka ehjään purkutavaraan. Pointti tässä oli, ettei tiloja ja työkaluja moottorin irroitukseen ole, ehkei taitoakaan. Vai saako öljypohjan helpomminkin pois?
Tossa aine millä voi alumiiniseoksia juottaa. Itse olen ilmastoinnin kennon onnistuneesti korjannut sillä.
Tästä aineesta olenkin joskus kuullut. Hetken tätäkin harkitsin ja tällä sen varmaan korjaisinkin jos saisin keploteltua öljypohjan irti. Kiinni ollessaan en oikein uskalla kuumaa antaa. Hyvä vinkki kuitenkin tuo technoweld! Onko muilla vastaavia onnistumisia jäähdyttimien vuodon paikkauksessa?
Jos ei aiemmin mainittu weicon nyt pidä niin sitten ehkä alan miettiä miten saisin moottoria nostettua, pohjan irti ja technoweldit kehiin!
Jos minä joutuisin pohjan irroittamaan niin taitaisin laittaa ehjän tilalle. öljypohja ei voi montaa kymppiä maksaa ja auto olisi samantien liikenteessä.
Jos sen pohjan saa jotenkin kallistettua ja puhdistettua niin hyvin että hitsaus olisi paikallaan mahdollista.
Niin ehkä vaivattomampi, ja helpompi prosessi siihen olis esim: Mig / Mag lankakone, jossa sattuu olemaan paikallaan alumiini lanka ja sopiva suojakaasu.
Kannattaa kysellä jonkun alumiini hitsaukseen erikoistuneen pajan mahdollista työpanoksen hintaa.
Luultavimmin tuo öljypohja vain on imenyt vuosien saatossa revnneen paika huokosiinsa öljyä niin paljon, että hyvin hitsaaminen on lähes mahdotonta ainakin AC/DC Tigillä, jos sitä ei irrota ja puhdista / käytä uunissa tai lämmitä niin, että öljyt tihkuu niistä huokosista ulos.
Nuo vanhat öljypohjat tuskin maksaa mitään maltaita joten AM ehdotus on luultavimmin edullisin ja helpoin loppujen lopuksi.
-M- kirjoitti:
Nuo vanhat öljypohjat tuskin maksaa mitään maltaita joten AM ehdotus on luultavimmin edullisin ja helpoin loppujen lopuksi.
Olet aivan oikeassa. Tässä tapauksessa osia kun varmasti löytyy eikä hintaa mitään, niin kerralla kuntoon olisi paras. Nyt tuli kuitenkin jo tuubi weiconin mönjää ostettua eikä sen öljypohjankaan metsästykseen ole aikaa, joten testataan tätä purkkaviritystä sitten vaikka puoliksi kokeilumielessä. Jos tämä paikka alkaa enää yhtään tihkua niin sitten kaivan jostain saman tien uuden pohjan ja ihmettelen moottorin nostelua.
Joskus on vain kokeiltava ja toisinaan mentävä sieltä mistä aita on korkein
Sitä kohtaa voisi ensin puhaltaa jollain pikkusella nestekaasuliekillä niin paskat ja öljyt höyrystyy pois. Sitten vähän karhennusta ja "purkka" päälle. Sitten vaikka jotain ruostesuojamönjää päälle siten, ettei kosteus pääse saumaan mitenkään irroittamaan sitä.
Olen kasannut technoweldillä kiväärin alumiinisen äänenvaimentimen. Kyllä se toimii, mutta en usko että öljyisessä alumiinissa.
Kannatan ehdottomasti uuden vaihtamista, jos kerran vanhan ottaa irti.
Sitä tiftaamista olen kyllä käyttänyt jopa höyryveturin vuotavien liitosten tilapäiseen korjaukseen. Miksi se ei sitten toimisi öljypohjassa, jossa ei ole painetta?
-----------------------------------------------------------
MB C 240T (W202)
Audi A4 Avant quattro 2.0 TFSI
AM kirjoitti:Jos minä joutuisin pohjan irroittamaan niin taitaisin laittaa ehjän tilalle. öljypohja ei voi montaa kymppiä maksaa ja auto olisi samantien liikenteessä.
Tätä topickia luettuani huomasin ettei ö-pohja muka maksa montaa kymppiä, juuri tältä forumilta yrittelin kerran ostella m103 öljypohjaa josta pyydettiin 150€ jonka jälkeen auto onkin myytävänä osina.
Pitikin purkaa se, nyt sit mietitään miten se kasataan
pyyntiä on tuolla hinnalla mutta ostajia ei. Ja tavara ei vaihda omistajaa niin joutuu korjaamaan vanhan
Technoweldillä kaverin 300TE ö-pohjan halkeama korjattiin ja on pysynyt kasassa varmaan jo 5v? Pois se pannu silti piti ottaa, se technoweld ku ei pysy ylösalaisin. Vedettiin se halkeama läpiasti auki dremelillä ja sitten tuolla umpeen. Saa olla ihan kunnon happiasetti, ei nestekaasulla kuumentunu niin että se olisi tarttunu, saatiin kyllä tikku sulamaan siihen uraan mutta ei se pysyny.