Tänään on ajeltu 1500baarilla.
Savua vähemmän, vetoja enemmän - niinkuin kuuluukin olla.
Rollaattorilinjalla vielä kuitenkin ollaan, 100milliä ohjelmasta+paineen nosto on syöttömäärä vakioilla suuttimilla.
No, ihan hyvin liikku, sellainen on hytinä varpaissa, että kunhan Antti viimeisen suuttimen saa tehtyä, niin saattaapi iloisesti lähteä, jos vähänkään näin pelaa.
Päästään ihan miesten puolelle, vakavien moottorivaurioiden äärelle.
Ainoa kummallisuus, tai ominaisuus, joka tällä pumpulla on mielestäni vakioon, on sellainen, että jossain sopivassa tilanteessa rullauksen ja moottorijarrutuksen välimaastossa saattaa nykäistä.
Päivän olen nyt tuossa ympäristössä pyörinyt ja koettanut erilaisissa tilanteissa ajaa, kyllä se vaan pelaa.
Nesteet, öljyt ja polttoaine pysyy ihan niille varatuissa tiloissa, eivätkä pyri ulkoilmaan ollenkaan.
Ammulla ensistartti oli ehken hieman normaalia pidempi, pari-kolme sekunttia, vaikka ilmoja ei putkissa ollut.
Jälkeenpäin ajatellen ei nyt niin kummallinen homma, opetellessa meni vaan kovasti aikaa.
Ja joutavien juttujen moneen kertaan rakentamisessa.
Homma onnistuu ihan helposti, kun ostaa pumpun lisäksi etukäteen AMG,n vesipumpun, sekä samaisen auton hihnan ohjarin rullan.
Niillä saa hihnan kulkemaan oikein ilman mitää temppuiluja.
AMG,n polttoaineputket, muoviset + metallinen pumpulta railputkeen.
1350bar kansiin joutuu pumpulle tekemään kaksi kiinnitysreikää.
Niiden takia ja siksi, että saa pumpun paikoilleen, joutuu syyläriä käyttämään poikkeen.
Uudemmissa 1600bar moottoreissa reijät on valmiina.
Tuo minun tekemä, "poisottotila" ilman syylärinirroitusta tuntuu nyt turhalta, niin hyvin toimii.
Mutta sitähän ei tieten etukäteen tiennyt...
Siinäpä se kallein osasto, sitten kaikenlaista pientä näpryytä, jota ei saa peljätä - sormet menee mustaksi.
Venttiilikoppaa ei kannata toisten irroittaa - kyllä se pumppu käy ja tulee siihen käyttöpyörälle aivan oikeaan asentoon ja kohtaan.
Kuva siitä, miten se moniurahihna menee AMG,ssä
