otsikon mukainen kulkine on ollut ajossa nyt noin kuukauden päivät (mittarissa ~112 000) ja eilen töistä kotiin tullessa ajotietokone ilmoitti, että tarttis lisätä litra öljyä. Kotona seisotin autoa jonkin aikaa ja tarkistin öljyn määrän ajotietokoneesta (olisin käyttänyt öljytikkua, mutta en perhana moista löytänyt?), joka ilmoitti että kaikki kunnossa. No, nyt tänään töihin tullessa piippauksia alkoi jo tulla sen verran tiheään, että asialle lienee syytä tehdä jotakin. (Ajo on 95-prosenttisesti moottoritietä nopeudella 120-132, millä on varmaan vaikutusta tähänkin ilmiöön?)
Eli kysymys kuuluu, mitä öljyä tuohon pitäisi valuttaa? Moottoritilassa on pahviläpyskä, johon teutoonimekaanikko oli merkannut Mobil1 0W-40. Myös Google oli sitä mieltä, että tuota suositellaan CDI AMG:n moottoriin, mutta mitä mieltä on kaikkitietävä Mersuforum?
