Youngtimerien pyyntihinnat nousussa?
Youngtimerien pyyntihinnat nousussa?
Hiukan kartoitellut (harrasteautokuumeen kourissa) mm. 500E ja 190E Cosworth tarjontaa suomessa ja saksassa. Mielestäni pyyntihinnat ovat selkeästi jo nousussa ko malleille (jopa Det Gripissä totesi sen alkuviikosta).
Pyynnit ovat jo melkoisia suhteessa mm pitkiin metreihin. Suomen tarjonta on luonnollisesti ollut aina vähäistä, 2-3 yksilöä tarjolla (varsinkin talviaikaa) mutta 10 k€:lla saa 190E:n saksassa valita, tosin aika monet yksilöt ovat japsituonteja. Englannissa taitaisi olla vielä parempi tarjonta, mutta kun sompa sattuu olemaan väärällä puolella.
Nyt taitaisi alkaa olla viimeisiä hetkiä hankkia harvinainen harrastemersu kohtuuhinnalla jo sijoitusmielessä.

S212 E 250 CGI Avantgarde -10
W203 C180 Kompressor Sport -05
W201 190E 2.3-16 Cosworth -86 -> Project 2022-2026: Getrag, KMS ITB, Motec, OZ Ultraleggera, Eibach B12, Sparco
Exät: W124 230E -89, W202 C180 -95, C124 230CE -87, W203 C180 Kompressor Avantgarde -04, S203 C200 CDI Elegance -05

Re: Youngtimerien pyyntihinnat nousussa?
sama ilmiö w124 ce kanssa. selvästi hinnat nousseet viimeiseen 5 vuoteen kun mallin kehitystä olen seurannut. 5v sitten sai parilla, kolmella tonnilla hyvän, nyt hyvät on jo viis tonnia, ellei enemmän
Pajero 2005, Hullu-Pösö 2023, Skoda Citigo-e 2021
Re: Youngtimerien pyyntihinnat nousussa?

Re: Youngtimerien pyyntihinnat nousussa?
Totta tuokin.cuuno kirjoitti:...ei se oikealta ohjattava yhtään huono vaihtoehto ole
sama auto
...ja varmasti paljon harvinaisempi tulevaisuudessa (nyt halvempi)
Onko kellään kokemusta noista Japsituonneista? Voiko pienet kilsat olla todellisia? Pääsääntöisesti huoltokirjat näyttää jääneen nousevan auringon maille

S212 E 250 CGI Avantgarde -10
W203 C180 Kompressor Sport -05
W201 190E 2.3-16 Cosworth -86 -> Project 2022-2026: Getrag, KMS ITB, Motec, OZ Ultraleggera, Eibach B12, Sparco
Exät: W124 230E -89, W202 C180 -95, C124 230CE -87, W203 C180 Kompressor Avantgarde -04, S203 C200 CDI Elegance -05
W203 C180 Kompressor Sport -05
W201 190E 2.3-16 Cosworth -86 -> Project 2022-2026: Getrag, KMS ITB, Motec, OZ Ultraleggera, Eibach B12, Sparco
Exät: W124 230E -89, W202 C180 -95, C124 230CE -87, W203 C180 Kompressor Avantgarde -04, S203 C200 CDI Elegance -05
Re: Youngtimerien pyyntihinnat nousussa?
Mites Sergey, oletko perillä Ruotsin tarjonnasta? 500 E:tä näyttäisi olevan tarjolla Ruotsissa melko hyvin, Cossut harvinaisempia.Sergey kirjoitti:sama ilmiö w124 ce kanssa. selvästi hinnat nousseet viimeiseen 5 vuoteen kun mallin kehitystä olen seurannut. 5v sitten sai parilla, kolmella tonnilla hyvän, nyt hyvät on jo viis tonnia, ellei enemmän
S212 E 250 CGI Avantgarde -10
W203 C180 Kompressor Sport -05
W201 190E 2.3-16 Cosworth -86 -> Project 2022-2026: Getrag, KMS ITB, Motec, OZ Ultraleggera, Eibach B12, Sparco
Exät: W124 230E -89, W202 C180 -95, C124 230CE -87, W203 C180 Kompressor Avantgarde -04, S203 C200 CDI Elegance -05
W203 C180 Kompressor Sport -05
W201 190E 2.3-16 Cosworth -86 -> Project 2022-2026: Getrag, KMS ITB, Motec, OZ Ultraleggera, Eibach B12, Sparco
Exät: W124 230E -89, W202 C180 -95, C124 230CE -87, W203 C180 Kompressor Avantgarde -04, S203 C200 CDI Elegance -05
Re: Youngtimerien pyyntihinnat nousussa?
w123 ja w126 hintojen noususta on puhuttu jo ainakin 15v. mutta ei ne normaali lintat ainakaan mihinkään ole nousseet
Vähän ajetut (alle 200tkm) pelit on tietysti asia erikseen, niistä joutuu jo jotain maksamaankin mutta joku 300tkm ja paalin väliltä olevan pulkan hinnanousua on aika turha odotella dollarinkuvat silmissä.
Mikäs räpellys se muuten siinä Gripissä oli kun ohimennen vain näin että joku EVO w201 mutta mikää orkkis tuo ei tainnut olla väristä päätellen?

S212 E350 CDi -10
W639 116 CDi -11
W124 230 TIC/EFI -89
W639 116 CDi -11
W124 230 TIC/EFI -89
Re: Youngtimerien pyyntihinnat nousussa?
Se punainen 190E oli joku Evo replica, Gripin väsäämä, Mutta tällä viikolla oli ohjelmassa 500 E, sekin japsituonti.sonikki kirjoitti:w123 ja w126 hintojen noususta on puhuttu jo ainakin 15v. mutta ei ne normaali lintat ainakaan mihinkään ole nousseetVähän ajetut (alle 200tkm) pelit on tietysti asia erikseen, niistä joutuu jo jotain maksamaankin mutta joku 300tkm ja paalin väliltä olevan pulkan hinnanousua on aika turha odotella dollarinkuvat silmissä.
Mikäs räpellys se muuten siinä Gripissä oli kun ohimennen vain näin että joku EVO w201 mutta mikää orkkis tuo ei tainnut olla väristä päätellen?
OT: Toisena hittituotteena saksassa alkavat olla T-VW:t, eli ne meillä myydyt viimeiset takamylly Transporterit, tosin ikkuna-malleina.
S212 E 250 CGI Avantgarde -10
W203 C180 Kompressor Sport -05
W201 190E 2.3-16 Cosworth -86 -> Project 2022-2026: Getrag, KMS ITB, Motec, OZ Ultraleggera, Eibach B12, Sparco
Exät: W124 230E -89, W202 C180 -95, C124 230CE -87, W203 C180 Kompressor Avantgarde -04, S203 C200 CDI Elegance -05
W203 C180 Kompressor Sport -05
W201 190E 2.3-16 Cosworth -86 -> Project 2022-2026: Getrag, KMS ITB, Motec, OZ Ultraleggera, Eibach B12, Sparco
Exät: W124 230E -89, W202 C180 -95, C124 230CE -87, W203 C180 Kompressor Avantgarde -04, S203 C200 CDI Elegance -05
Re: Youngtimerien pyyntihinnat nousussa?
Tämä jäikin sitte näkemättäVesa T kirjoitti:Mutta tällä viikolla oli ohjelmassa 500 E, sekin japsituonti.

Ai tölkki vai? Nuo on kyllä ollu aina symppis vekottimia! Isukin hienolla tuommoisella sitä tuli aikanaan opeteltua autolla ajon salat. Ei ollu muute mikää kovin aloittelijaystävällinen tuollaisen vaihteisto mutta hyvin silläkin oppi kun oli ainut manuaali vaihteinen auto millä opetella (siis ennen mitään autokouluja ja yksityistiellä ofkoors)Vesa T kirjoitti:OT: Toisena hittituotteena saksassa alkavat olla T-VW:t, eli ne meillä myydyt viimeiset takamylly Transporterit, tosin ikkuna-malleina.

S212 E350 CDi -10
W639 116 CDi -11
W124 230 TIC/EFI -89
W639 116 CDi -11
W124 230 TIC/EFI -89
Re: Youngtimerien pyyntihinnat nousussa?
Suomeen pelastettiin viime vkl 500E 

1939 Pontiac Six 2D Sedan De Luxe MYYNNISSÄ www.overdrive.fi/forum/threads/1939-pon ... ix.315079/
1987 MB 560 SEC museoauto
2004 MB C 180 kesäkäyttis
2007 Chevrolet Tahoe [Men in Bläk] https://www.overdrive.fi/forum/threads/ ... na.316063/
2013 MB A 180 daily driver syys-talvi-kevät
https://www.youtube.com/user/karra224
1987 MB 560 SEC museoauto
2004 MB C 180 kesäkäyttis
2007 Chevrolet Tahoe [Men in Bläk] https://www.overdrive.fi/forum/threads/ ... na.316063/
2013 MB A 180 daily driver syys-talvi-kevät
https://www.youtube.com/user/karra224
Re: Youngtimerien pyyntihinnat nousussa?
Mitäs tietäjät sanoo perus w201 2,6:sen hinnan kehityksestä?
T: nimimerkki ajaako loppuun vai laittaako viimeisen päälle kuntoon..
Alle kolmesataa tuhatta kuitenkin mittarissa vasta.

Mb C180 A
ex-MB 190E 2.6A
Oi mikä ihana mies, naisten ja eläinten ystävä,
ja ajaakin vielä Mercedes Bentsillä.

-
- Sisäänajossa
- Viestit: 17
- Liittynyt: La 18.02.2012 23:55
Re: Youngtimerien pyyntihinnat nousussa?
kyllä niitä ruotsista löytyy jonkiverran.... ainoa et monlla autolla on ollut väärä omistaja. hyväkuntoiset 500e meset harvinaisia..
itsellä 500e ruotsista.....
itsellä 500e ruotsista.....
Re: Youngtimerien pyyntihinnat nousussa?
Nimenomaan... melkoinen homma voi olla löytää esim. cossu mitä ei ole joku teini räävittäny p*skaksifinpower72 kirjoitti:ainoa et monlla autolla on ollut väärä omistaja.

S212 E350 CDi -10
W639 116 CDi -11
W124 230 TIC/EFI -89
W639 116 CDi -11
W124 230 TIC/EFI -89
-
- Sisäänajossa
- Viestit: 17
- Liittynyt: La 18.02.2012 23:55
Re: Youngtimerien pyyntihinnat nousussa?
vois olla tiiossa yks 190E 2,5-16... ja ihan siistissä kunnosa... jos nyt joku ettii sellaista..