W211, webasto lakkasi toimimasta
W211, webasto lakkasi toimimasta
Koitin kahlata noita vanhoja ketjuja aiheesta, mutta juuri samanlaisia oireita en löytänyt.
Eli, eilen ensimmäisen kerran ei toiminut, muistin kun lähdin liikkeelle, että polttoainetta oli suht. vähä, jotenka siinä syy ilmeisesti siihen ettei lähtenyt käyntiin. Tankkasin eilen, mutta sama homma tänä aamuna.
Kaukosäätimellä sisältä käynnistin, mutta auto kylmä eikä pohissut kun pääsin autolle. Koitin vielä manuaalisesti napista päälle, pumppu naksutteli mielestäni hitaammin kun ennen siis naksahdukset harvemmin kun ennen, surisi ja äänteli, mutta ei lähtenyt käyntiin.
Ajoin töihin ja koitin lämpöisenä uudestaan. Sama juttu, naksuttelua, kuului pumpusta, puhallin alkoi puhaltaan (ilmeisesti "rest" moodissa, kun kone oli lämmin) mutta webasto ei lähtenyt käyntiin.
Onko tuossa joku juju, jos sattuu yrittään "tyhjällä" tankilla, ettei sitten saakaan imettyä polttoainetta, vai mikä ihme? Sattumaako vain, että lakkas tuon tyhjähkön tankin jälkeen?
Jostain luin nollaamisesta, onko siitä jotain hyötyä, miten se tuossa W211 tehdään, lähinnä siis mikä sulake? Se sama joka kaukosäätimen ohjelmointiin poistettiin?

W211 facelift 320cdi A
Chip by powerflash.fi
Chip by powerflash.fi
- putukiffeli
- Vakiokalustoa
- Viestit: 241
- Liittynyt: Ti 04.03.2008 13:34
- Paikkakunta: Järvenpää
Re: W211, webasto lakkasi toimimasta
Ei tule apuja minulta, vaan lisää kysymyksiä samaan aiheeseen.
Oman pirssini webasto ei käynnistynyt tänäaamuna ajastimella, mutta kauko-ohjaimella tai napista painamalla kyllä. Mitä kettua kysyy epätietoinen?!

- CDI203
- Asiantuntija
- Viestit: 12889
- Liittynyt: Ti 01.04.2008 18:48
- Paikkakunta: Tarpeen mukaan (enimmän osan aikaa etelä suomessa) Kuusen alla N60° E24°
Re: W211, webasto lakkasi toimimasta
joukot kirjoitti:Koitin kahlata noita vanhoja ketjuja aiheesta, mutta juuri samanlaisia oireita en löytänyt.
Eli, eilen ensimmäisen kerran ei toiminut, muistin kun lähdin liikkeelle, että polttoainetta oli suht. vähä, jotenka siinä syy ilmeisesti siihen ettei lähtenyt käyntiin. Tankkasin eilen, mutta sama homma tänä aamuna.
Kaukosäätimellä sisältä käynnistin, mutta auto kylmä eikä pohissut kun pääsin autolle. Koitin vielä manuaalisesti napista päälle, pumppu naksutteli mielestäni hitaammin kun ennen siis naksahdukset harvemmin kun ennen, surisi ja äänteli, mutta ei lähtenyt käyntiin.
Ajoin töihin ja koitin lämpöisenä uudestaan. Sama juttu, naksuttelua, kuului pumpusta, puhallin alkoi puhaltaan (ilmeisesti "rest" moodissa, kun kone oli lämmin) mutta webasto ei lähtenyt käyntiin.
Onko tuossa joku juju, jos sattuu yrittään "tyhjällä" tankilla, ettei sitten saakaan imettyä polttoainetta, vai mikä ihme? Sattumaako vain, että lakkas tuon tyhjähkön tankin jälkeen?
Jostain luin nollaamisesta, onko siitä jotain hyötyä, miten se tuossa W211 tehdään, lähinnä siis mikä sulake? Se sama joka kaukosäätimen ohjelmointiin poistettiin?
Jos on ainetta vähän tankissa voi ilmaa päästä putkeen ja joutuu muutaman kerran tankuksen jälkeen yritelemään ennen kuin ilma poistuu putkesta
Yhteydet YV:lä viestiin oma puh no
voi myös koittaa soitella +358 1810EBB4
MA-PE 17-21
EI TEKSTIVIESTEJÄ (edes talvella)
100% tilasta käytössä (200 viestiä 200:sta tallennettu)
jotain usein kyseltyjä juttuja
http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php? ... highlight=
http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php?t=23680
http://www.mersuforum.net/forum/viewtop ... 11#p807311
http://www.mersuforum.net/forum/viewtop ... 7&t=126659

Ja juuri tämä oli vastaus omiin ongelmiini, eli webastoa päälle muutaman kerran ja taas hyrräilee.CDI203 kirjoitti:Jos on ainetta vähän tankissa voi ilmaa päästä putkeen ja joutuu muutaman kerran tankuksen jälkeen yritelemään ennen kuin ilma poistuu putkesta
W211 facelift 320cdi A
Chip by powerflash.fi
Chip by powerflash.fi
- putukiffeli
- Vakiokalustoa
- Viestit: 241
- Liittynyt: Ti 04.03.2008 13:34
- Paikkakunta: Järvenpää
Re: W211, webasto lakkasi toimimasta
Onko vinkkejä tähän? Ei lähde käyntiin kellon kanssa ei. Kaukarilla ja napista käyttämällä kyllä. Menee järki perkele.putukiffeli kirjoitti: Oman pirssini webasto ei käynnistynyt tänäaamuna ajastimella, mutta kauko-ohjaimella tai napista painamalla kyllä. Mitä kettua kysyy epätietoinen?!
- CDI203
- Asiantuntija
- Viestit: 12889
- Liittynyt: Ti 01.04.2008 18:48
- Paikkakunta: Tarpeen mukaan (enimmän osan aikaa etelä suomessa) Kuusen alla N60° E24°
Re: W211, webasto lakkasi toimimasta
Onko autoon tehty jotain remontia, huoltoa, asenuksia, putsausta tai muuta siinä välissä kun on viimeksi ajstus mittarista toiminut ?putukiffeli kirjoitti:Onko vinkkejä tähän? Ei lähde käyntiin kellon kanssa ei. Kaukarilla ja napista käyttämällä kyllä. Menee järki perkele.putukiffeli kirjoitti: Oman pirssini webasto ei käynnistynyt tänäaamuna ajastimella, mutta kauko-ohjaimella tai napista painamalla kyllä. Mitä kettua kysyy epätietoinen?!
Yhteydet YV:lä viestiin oma puh no
voi myös koittaa soitella +358 1810EBB4
MA-PE 17-21
EI TEKSTIVIESTEJÄ (edes talvella)
100% tilasta käytössä (200 viestiä 200:sta tallennettu)
jotain usein kyseltyjä juttuja
http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php? ... highlight=
http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php?t=23680
http://www.mersuforum.net/forum/viewtop ... 11#p807311
http://www.mersuforum.net/forum/viewtop ... 7&t=126659

voi myös koittaa soitella +358 1810EBB4
MA-PE 17-21

EI TEKSTIVIESTEJÄ (edes talvella)
100% tilasta käytössä (200 viestiä 200:sta tallennettu)
jotain usein kyseltyjä juttuja
http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php? ... highlight=
http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php?t=23680
http://www.mersuforum.net/forum/viewtop ... 11#p807311
http://www.mersuforum.net/forum/viewtop ... 7&t=126659

- putukiffeli
- Vakiokalustoa
- Viestit: 241
- Liittynyt: Ti 04.03.2008 13:34
- Paikkakunta: Järvenpää
Re: W211, webasto lakkasi toimimasta
On taidettu tehdä normaali 15 tonnin huolto Rollella, mutta ei muuta. Toimi viime talvena ihan ok, ja ilmeisesti toimii nytkin kun on lämpimässä parkkihallissa.
- CDI203
- Asiantuntija
- Viestit: 12889
- Liittynyt: Ti 01.04.2008 18:48
- Paikkakunta: Tarpeen mukaan (enimmän osan aikaa etelä suomessa) Kuusen alla N60° E24°
Re: W211, webasto lakkasi toimimasta
Hyvä että tuli kuntoonputukiffeli kirjoitti: ja ilmeisesti toimii nytkin kun on lämpimässä parkkihallissa.
Yhteydet YV:lä viestiin oma puh no
voi myös koittaa soitella +358 1810EBB4
MA-PE 17-21
EI TEKSTIVIESTEJÄ (edes talvella)
100% tilasta käytössä (200 viestiä 200:sta tallennettu)
jotain usein kyseltyjä juttuja
http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php? ... highlight=
http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php?t=23680
http://www.mersuforum.net/forum/viewtop ... 11#p807311
http://www.mersuforum.net/forum/viewtop ... 7&t=126659

voi myös koittaa soitella +358 1810EBB4
MA-PE 17-21

EI TEKSTIVIESTEJÄ (edes talvella)
100% tilasta käytössä (200 viestiä 200:sta tallennettu)
jotain usein kyseltyjä juttuja
http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php? ... highlight=
http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php?t=23680
http://www.mersuforum.net/forum/viewtop ... 11#p807311
http://www.mersuforum.net/forum/viewtop ... 7&t=126659

- putukiffeli
- Vakiokalustoa
- Viestit: 241
- Liittynyt: Ti 04.03.2008 13:34
- Paikkakunta: Järvenpää
Re: W211, webasto lakkasi toimimasta
Toimii siis sisätiloissa mutta ei pihalla 

- CDI203
- Asiantuntija
- Viestit: 12889
- Liittynyt: Ti 01.04.2008 18:48
- Paikkakunta: Tarpeen mukaan (enimmän osan aikaa etelä suomessa) Kuusen alla N60° E24°
Re: W211, webasto lakkasi toimimasta
Eli siis lähtee lämpimässä sisätiloissa kellosta mutta ei kylmässä ulkona, jossain kosketus häiriöputukiffeli kirjoitti:Toimii siis sisätiloissa mutta ei pihalla
Yhteydet YV:lä viestiin oma puh no
voi myös koittaa soitella +358 1810EBB4
MA-PE 17-21
EI TEKSTIVIESTEJÄ (edes talvella)
100% tilasta käytössä (200 viestiä 200:sta tallennettu)
jotain usein kyseltyjä juttuja
http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php? ... highlight=
http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php?t=23680
http://www.mersuforum.net/forum/viewtop ... 11#p807311
http://www.mersuforum.net/forum/viewtop ... 7&t=126659

voi myös koittaa soitella +358 1810EBB4
MA-PE 17-21

EI TEKSTIVIESTEJÄ (edes talvella)
100% tilasta käytössä (200 viestiä 200:sta tallennettu)
jotain usein kyseltyjä juttuja
http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php? ... highlight=
http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php?t=23680
http://www.mersuforum.net/forum/viewtop ... 11#p807311
http://www.mersuforum.net/forum/viewtop ... 7&t=126659

- putukiffeli
- Vakiokalustoa
- Viestit: 241
- Liittynyt: Ti 04.03.2008 13:34
- Paikkakunta: Järvenpää
Re: W211, webasto lakkasi toimimasta
CDI203 kirjoitti:Eli siis lähtee lämpimässä sisätiloissa kellosta mutta ei kylmässä ulkona, jossain kosketus häiriö
Testailen tuota tänään. Ulkoilmassa ei siis ole ole lähetnyt ajastimella kertaakaan käyntiin. Eilen 7 tunnin parkkihalliseisonnan jälkeen oli lähteynyt käyntiin.
Tuli mieleen että vaihtelin noita etulyhtyjen poltimoita taannoin. Olisnko onnistunut siinä rytäkässä huitaisemaan jonkun johdon irti. Eikös webasto ole siinä apparin puolella suunnilleen lyhdyn taka/alapuolella?
- putukiffeli
- Vakiokalustoa
- Viestit: 241
- Liittynyt: Ti 04.03.2008 13:34
- Paikkakunta: Järvenpää
Re: W211, webasto lakkasi toimimasta
Tää on näköjään joka syksyistä riemua omistaa webasto.
Nyt ei enää lähde käyntiin mitenkään, vaan itekseen vaan puhaltelee niin kauan kuin malttaa antaa olla päällä. Ainoastaan F25 sulakkeen poistaminen lopetaa puhaltimen hurinan ja kun sulake oli ollut yön pois paikoiltaan, sulakkeen paikoilleen laitto aloitti heti puhaltimen hurinan.
Webasto ei siis tottele omaa käyttönamiskaansa, ,ei kaukosäädintä, eikä ajastusta. Puhallin pyörii vaan itekseen maailman tappiin saakka.
Mitä tehdä tai minne viedä huoltoon uudellamaalla?

-
- Vakiokalustoa
- Viestit: 233
- Liittynyt: Ti 29.11.2011 22:25
- Paikkakunta: Hki
Re: W211, webasto lakkasi toimimasta
Ota sulakkeet irti ja odota hetki. Siellä on piirikortille tallentunut tarpeeksi monta vikakäynnistystä ja koittaa vain tuulettaa. Jälkikasenteisista löytyy kolme sulaketta 5A,30A ja 30A alkuperäisestä en tiedä mutta oletan että ainakin kaksi löytyisi, näyttö ja webasto. eli 5A ja yksi 30A ?putukiffeli kirjoitti:Tää on näköjään joka syksyistä riemua omistaa webasto.
Nyt ei enää lähde käyntiin mitenkään, vaan itekseen vaan puhaltelee niin kauan kuin malttaa antaa olla päällä. Ainoastaan F25 sulakkeen poistaminen lopetaa puhaltimen hurinan ja kun sulake oli ollut yön pois paikoiltaan, sulakkeen paikoilleen laitto aloitti heti puhaltimen hurinan.
Webasto ei siis tottele omaa käyttönamiskaansa, ,ei kaukosäädintä, eikä ajastusta. Puhallin pyörii vaan itekseen maailman tappiin saakka.
Mitä tehdä tai minne viedä huoltoon uudellamaalla?
ja tuossa osaava korjaamo.
http://www.ripoil.fi/" onclick="window.open(this.href);return false;
- putukiffeli
- Vakiokalustoa
- Viestit: 241
- Liittynyt: Ti 04.03.2008 13:34
- Paikkakunta: Järvenpää
Re: W211, webasto lakkasi toimimasta
Sulakekartan mukaan löytyy vain yksi 20A sulake kojetaulun päästä. Näyttöhän on sama kuin ajotietokoneen näyttö.ripuliranne kirjoitti: eli 5A ja yksi 30A ?
Puhallin pöhisi itekseen pari tuntia lämpöisessä tallissa ja lopetti. En ole vielä kokeillut lähteekö toimimaan, vai vetikö akut tyhjäksi. Pian se nähdään.
Lääkäriajan varasin jo autorepairilta Nummelasta.
Re: W211, webasto lakkasi toimimasta
Jos Webasto on jälkiasennus, niin voi yrittää hakea ohjeita vianetsintään verkosta,
täytyy vaan tietää oikea malli. Esim:
http://www.techwebasto.com/heater_main/ ... 907636.pdf" onclick="window.open(this.href);return false;
Jos on alkuperäinen asennus, niin voi yrittää katsella vikakoodeja OBD2:sta.

S211 E 320 CDI T 4matic 11/2006
Re: W211, webasto lakkasi toimimasta
Ei sellaista vikatilaa ole olemassa että puhallin pöhisisi tuntitolkulla. Kyllä se ohjainkortti kaipaa hoitoaputukiffeli kirjoitti:
Puhallin pöhisi itekseen pari tuntia lämpöisessä tallissa ja lopetti. En ole vielä kokeillut lähteekö toimimaan, vai vetikö akut tyhjäksi. Pian se nähdään.

Tarjoa viallisia webasto thermo top kortteja!
- putukiffeli
- Vakiokalustoa
- Viestit: 241
- Liittynyt: Ti 04.03.2008 13:34
- Paikkakunta: Järvenpää
Re: W211, webasto lakkasi toimimasta
pp__85 kirjoitti:Ei sellaista vikatilaa ole olemassa että puhallin pöhisisi tuntitolkulla. Kyllä se ohjainkortti kaipaa hoitoaputukiffeli kirjoitti:
Puhallin pöhisi itekseen pari tuntia lämpöisessä tallissa ja lopetti. En ole vielä kokeillut lähteekö toimimaan, vai vetikö akut tyhjäksi. Pian se nähdään.
Joo. Kyllä mulla on aika tohtorille edelleen varattuna.
Joka tapauksessa nyt toi masiina on taas toiminut ihan täydellisesti. Ihme vekotin.
- putukiffeli
- Vakiokalustoa
- Viestit: 241
- Liittynyt: Ti 04.03.2008 13:34
- Paikkakunta: Järvenpää
Re: W211, webasto lakkasi toimimasta
About 400 euroa myöhemmin syylliseksi paljastui siirtopumpun kurainen ja kosteutta keräävä johtoliitos.
No, tuli ainakin huollettua laite ja vaihdettua uusi siirtopumppu.
No, tuli ainakin huollettua laite ja vaihdettua uusi siirtopumppu.
Re: W211, webasto lakkasi toimimasta
Mistäs päin autoa semmonen liitos löytyi?
- putukiffeli
- Vakiokalustoa
- Viestit: 241
- Liittynyt: Ti 04.03.2008 13:34
- Paikkakunta: Järvenpää
Re: W211, webasto lakkasi toimimasta
kurko79 kirjoitti:Mistäs päin autoa semmonen liitos löytyi?
Apparin puoli, takarenkaan etupuolella auton pohjassa, pohjasuojamuovin alla. Todella helppo olisi ollut itsekin fiksata jos olis tajunnut syyllistä etsiä sieltä.
Re: W211, webasto lakkasi toimimasta
Itsellä täysin sama vika putukiffelin kans. Liitos tarkastettu ja on uudenveroinen,mutta vika päällä edelleen.
- putukiffeli
- Vakiokalustoa
- Viestit: 241
- Liittynyt: Ti 04.03.2008 13:34
- Paikkakunta: Järvenpää
Re: W211, webasto lakkasi toimimasta
Ei auttanut täälläkään pumpun vaihto eikä liittimen putsaus. Sama vika päällä edelleen ja sekös kyrpii.
1. Webasto toimii kuivalla kelillä
2. Webasto ei toimi kostealla kelillä
3. Kostealla kelillä webaston puhallin pyörii itsekseen, eikä webasto tällöin reagoi mihinkään. Ei kaukosäätimeen, ei manuaalinamiskaan eikä ajastimeen. Sulakkeen poisotto pysäyttää laitteen, mutta ei resetoi ongelma, vaan puhaltaminen jatkuu kun sulakkeen laittaa takaisin.
4. Eilen ja tänään aamulla webasto ei reagoinut mihinkään toimintoon, kuin vasta 20-30 minuutin ajon jälkeen. Eli kun auto lämpesi, alkoi Webastokin toimia normaalisti.
Jossain on siis jotain, joka ei pidä kosteasta ilmasta. Johdotukset vai merusn oma ohjainpiiri tms?
Webaston ohjainkortti on tarkastettu pätevän kaverin toimesta ja polttoainepumppu on tuliterä. Niissä ei siis vikaa pitäisi oleman.
1. Webasto toimii kuivalla kelillä
2. Webasto ei toimi kostealla kelillä
3. Kostealla kelillä webaston puhallin pyörii itsekseen, eikä webasto tällöin reagoi mihinkään. Ei kaukosäätimeen, ei manuaalinamiskaan eikä ajastimeen. Sulakkeen poisotto pysäyttää laitteen, mutta ei resetoi ongelma, vaan puhaltaminen jatkuu kun sulakkeen laittaa takaisin.
4. Eilen ja tänään aamulla webasto ei reagoinut mihinkään toimintoon, kuin vasta 20-30 minuutin ajon jälkeen. Eli kun auto lämpesi, alkoi Webastokin toimia normaalisti.
Jossain on siis jotain, joka ei pidä kosteasta ilmasta. Johdotukset vai merusn oma ohjainpiiri tms?
Webaston ohjainkortti on tarkastettu pätevän kaverin toimesta ja polttoainepumppu on tuliterä. Niissä ei siis vikaa pitäisi oleman.
- putukiffeli
- Vakiokalustoa
- Viestit: 241
- Liittynyt: Ti 04.03.2008 13:34
- Paikkakunta: Järvenpää
Re: W211, webasto lakkasi toimimasta
Nyt on vaihdettu ohjainkorttikin webastolle. Koko paskan korjaamiseen on mennyt nyt rahaa 600 euroa + 600 kilometriä ja tarvittava aika. Odotan seuraavaa viikkoa webastotesteineen erittäin skeptisenä.
Välttäkää tehdasasenteisia webastoja. Ne on ihan saatanasta.