
Eli kalmanraudan M180 moottori heittää itsensä, jos ei nyt ihan "täysille", mutta älyttömän koville kierroksille kuitenkin. En ole testannut riittääkö kiertohaluja sen verran, että poksahtaa. Tämä kierrosten nousu tapahtuu koneen lämmettyä. Mielestäni tyhjäkäynti on hieman korkealla (tai sitten se johtuu siitä, ettei se ole diesel) kylmälläkin koneella.
Kaasareina on kaksi Zenithiä, joihin on tehty perusremontti eli putsaus ja korjaussarjat (älkää kysykö tarkempia yksityiskohtia minulta). Toinen kaasareista lotrasi niin paljon bensaa koneeseen, että se meinasi tukehtua. Asiantuntijat arvelevat, että syy nykyiseen vikaan voisi olla sytytysennakon säädössä, esim. kalvossa eli "vetää raakaa ilmaa jostain". Toisaalta ongelma ei asettunut, vaikka ensiapuna yritinkin tukkia paineletkun pään ruuvilla. Ongelman ilmeneminen voimakkaampana lämpimällä koneella ei myöskään mielestäni oikein tue "kalvo rikki" -teoriaa (tai mistä minä mitään tiedän). Voisiko jokin tiiviste alkaa vuotamaan lämmettyään? Kaikki sytytyksen perusosat autoon on joka tapauksessa vaihdettava.
Onko ongelmaan selkeää ratkaisua? Onko kenellekään tullut samanlaista ongelmaa vastaan?