Keskuslukon kaukkarin asennusongelma
Keskuslukon kaukkarin asennusongelma
Moi
Rekkasin itseni sisään uutena käyttäjänä. Olen lueskellut paljon foorumia ja täytyy sanoa että on Suomen paras..
No asiaan.. Ostin Rimen KE742N kaukkarin. Asennusohjeet oli koko lailla samoja mitä täällä palstalla on näkynyt muihinkin malleihin olevan. Vaimon 140A:ssa menee vaan pumpulle ruskea ja punamusta piuha, valkopunaisen virtajohdon lisäksi. Olen koittanut kytkeä kaukkaria useammalla eri tavalla, ohjeiden mukaan, täällä palstalla olevien ohjeiden mukaan, muualta löytyneiden ohjeiden mukaan, mutta ei onnistu. Pikku mesessä pumppu on takakontin pohjassa, joten siihen pääsee tosi helpolla käsiksi. Vilkut otin takaa vasemmalta ja oikealta. Siinäkin kummajainen, ainoastaan takavilkut toimii. Eli olen saanut kaukkarilla takavilkut toimimaan ja sinisen ledin, joka jää vilkkumaan, kun lukitus on päällä (eli oikein). Itse keskuslukkossa ei tapahdu mitään. Boxissa (Rime) kyllä naksahtaa vilkkujen tahdissa, mutta lukot ei toimi.
Ei ole yleistesteriä, enkä tiedä miten sitä käytetään, niin en ole pystynyt pumpun piuhoista toteamaan, kumpi avaa/sulkee, ruskea vai punamusta. sitten en tiedä pitääkö joku auton piuhoista poikkasta.. Neuvokaa nyt ihan kädestä pitäen.
Piuhoja ohjaimessa on vilkku ym piuhojen lisäksi:
-punainen
-musta
-keltainen
-kelt.musta
-valkoinen
-valk.musta
-oranssi
-orans.musta
Näillä kaiketi lukot pitäisi saada pelaamaan.

Viimeksi muokannut Jules, Ma 04.02.2013 12:37. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: W168 keskuslukon kaukkarin asennusongelma
Eikö tullut kaken mukana asennusohjetta merkki kohtaisesti?
Tuolla on rimeä ja muitakin asennus ohjeita ja Piuhojen värejä.
http://www.mersuforum.net/forum/viewtop ... =2&t=11639" onclick="window.open(this.href);return false;
Ja google haulla täsmää näin..ehkä paremmin
http://www.google.fi/cse?cx=partner-pub ... gsc.page=1" onclick="window.open(this.href);return false;
Ja tervetuloa forumille!

-w124 230e sedan
-w124 230e coupe
-c203 200k kompressor
-Rämät mutta maksetut-
-w124 230e coupe
-c203 200k kompressor
-Rämät mutta maksetut-
Re: W168 keskuslukon kaukkarin asennusongelma
Tällainen ohje tuli. Mutta pumpulle ei tosiaan mene sinistä eikä mustaa piuhaa. Kumpikohan niistä avaa/sulkee. Ja tarviiko joku piuha poikkasta ym. Helppikää joku tietäväinen.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
Re: W168 keskuslukon kaukkarin asennusongelma
Teräpää virtakynällä kuoren läpi etsit sen avaus ja kiinni singnaalin.se kumpi on kumpi ei tässä vaiheessa haittaa koska voit kääntää sitten johdot.
oikeastaan kun etsit jatkuvan virran..miinuksen niin ei siihen muuta jääkään jäljelle kuin ne kaksi bai monta johtoa on siinä mersun johdotuksessa?
oikeastaan kun etsit jatkuvan virran..miinuksen niin ei siihen muuta jääkään jäljelle kuin ne kaksi bai monta johtoa on siinä mersun johdotuksessa?
-w124 230e sedan
-w124 230e coupe
-c203 200k kompressor
-Rämät mutta maksetut-
-w124 230e coupe
-c203 200k kompressor
-Rämät mutta maksetut-
Re: W168 keskuslukon kaukkarin asennusongelma
Ok. Sellanen löytyy. Pitäiskö lampun syttyä jommasta kummasta piuhasta, kun kaukkaria painaa. Ja ohjaakohan ne plussaa vai miinusta. Pitänee kokeilla
edit: kokeilin.. virtakynän hauenleuka plussaan, niin valo syttyy boksin sulkevasta ja avaavasta piuhasta, kun kauko-ohjaimen napista painaa. Sitten kun kytken piuhat pumpun johtoihin, ei tapahdu mitään.
Eli nyt piuhat näin:
punainen, jatkuvassa virrassa
musta, maissa
keltainen maissa
kelt.musta maissa
oranssi, irti
orans.musta, irti
valkoinen, pumpun toisessa piuhassa
valk.musta, pumpun toisessa piuhassa
valkoisia koitin kääntää, ei mitään. Kytkennät nyt niin kuin ohje sanoo. Jumpperikin on hitaammalla, eli 3,5sek. Ja avaimella kl toimii joka ovesta sekä peräluukusta. Eih hjummarra..
Lisää edittiä: Nyt kun kynällä kokeilin, niin ruskea on koko ajan maissa, punavalkoinen jatkuvassa virrassa ja punamustassa ei tapahdu mitään (siis lamppu ei syty), kun aukoo sulkee lukkoja avaimella. Nämä kolme piuhaa on siis auton pumpussa. Mitähän tossa seuraavaksi pitäis tehdä??

No voisiko joku kertoa mikä toi pyöreä liitin on, mikä foorumilla monesti asian yhteydessä mainitaan. Siinä on mm. se sininen ja vihreä johto. Pikkumersussa sitä ei ole, ainakaan pumpun lähellä. Pumppu jököttää yksin, eikä siihen tosiaan mene kuin nuo kolme aiemmin mainitsemaani piuhaa sekä letkut. Ja piuhat näkyy noin 25cm ja sitten menevät jonnekin peltien väliin, minne ei pääse ilman rälläkkää.
että voisiko kyse olla siitä, etten saa lukkoja heräämään kaukkarilla.

Re: Keskuslukon kaukkarin asennusongelma
Eikö kukaan osaa helpata. Kiitos atlakselle..
Re: Keskuslukon kaukkarin asennusongelma
Katoppas tuolta toiselta foorumilta (mese.fi): http://www.mese.fi/forum/viewtopic.php?t=6951
W212 E200 BlueTec 2016
Ex. Muutama lankku, seittämän ceetä, yksi CLK ja tenava
www.mbosa.fi
Ex. Muutama lankku, seittämän ceetä, yksi CLK ja tenava
www.mbosa.fi
Re: Keskuslukon kaukkarin asennusongelma
Saitko jules toimimaan. Itelläni A140 ja rimen kauko ostettuna