Pitkä tarina lyhyesti: kävin katsomassa yhtä väyrystä ostoaikeissa ja muuten auto olikin kaikinpuolin sitä mitä pitikin, otsikon ongelma pois lukien, alunperin myyjä kertoi että kaikki varusteet toimivat ja että ilmastointi on huollettu viimeksi -12 kesällä, tosin konehuoneen tarra sitten sanoi että kesä-11.
Ongelma siis on se perinteinen eli ilmastointi ei viilennä, yritin jo etsiä täältä ratkaisua mutten mielestäni löytänyt ihan vastaavaa ongelmaa.
Oireet ovat seuraavat, keskisuulakkeista tulee hieman viileähköä muttei kuitenkaan kylmää, reunoilta ei senkään vertaa, sieltä tulee vain lämpimänpuoleista hönkää.
Tutkiessani huomasin että kompressori kyllä lähtee pyörimään ja pysähtyy sen mukaan miten EC-nappia painelee, eli siis ilmastointia päälle ja pois.
Jos muistan oikein ohjaamossa myös kuuluu jonkin verran "sihinää", no äkkiseltään tietysti tulee mieleen että aineet vähissä mut silloin ei ehkä kompressorikaan lähtisi päälle? Toki voin olla tuon suhteen väärässäkin.
Lisämausteen tuo se että sähköflekti(t) eivät lähde ollenkaan pyörimään, ainakaan auton ollessa paikallaan tyhjäkäynnillä, moottori jo lämmin (+80C), ulkolämpötila +25, ajon aikana en ole satavarma mutta tuskinpa ne silloinkaan pyörivät...
Myyjä sanoi että varmaan vaan vajaa, kyllä täytöllä tokenee kun on aiemmin toiminut ja maksaa 60€, itse ajattelin kuitenkin etten ota sitä riskiä tässä kohtaa ainakaan siihen hintaan mitä autosta pyydetään, kun vika voi olla tuota täyttöä/"huoltoa" arvokkaampikin korjata, ehkä huomattavastikkin.
Sen verran forumia tutkaillessani jo löysin että ilmeisesti sillä EC-napilla pääsisi tutkailemaan jotain numeroita ja osien toimintaa mutta itselleni nuo lukemani ohjeet eivät ainakaan aivan auenneet, enkä olosuhteista johtuen oikein pysty asiaan syventymäänkään, siksipä ajattelin kysyä josko jollain täällä olisi kokemusta samankaltaisesta ongelmasta em oireilla, tai muuten vain tietoa ratkaisusta.
Auto on tumma mustalla nahkasisustalla ja koeajolla aivan järkyttävä sauna joten jos tuon auton ostaisi, pitäisi se korjata pikaisesti.
Toki siis voin ostaa auton ilmastointi viallisenakin mutta jos ongelma jää minun riskikseni en kuitenkaan haluasi maksaa autosta ihan pyydettyä hintaa, joka siis on sen mukainen että kaikki toimii.
Jos tämän ongelman ratkaisu kuitenkin on jo jossain täällä, pahoittelen ja yritän olla jatkossa tarkkaavaisempi.
W210 -98 automaatti-ilmastointi vialla
W210 -98 automaatti-ilmastointi vialla
W210 320CDI -00
W126 500SE -87
Entiset: Volvo 144 -74, W123 300D -84, W124 280E -92

-
- Mersumies
- Viestit: 1606
- Liittynyt: Pe 02.03.2012 19:09
- Paikkakunta: Turku
Re: W210 -98 automaatti-ilmastointi vialla
Kylmäaineen vajaustahan siellä on.
Ei muutakuin kylmäainetta lisää tai ilmastointilaitteen huolto/täytös.
Jos ei ole kylmäainetta riittävästi, ei lauhduttimeenkaan tule työstettävää, joka vaatii flekti-jäähdytyksen.
Ei muutakuin kylmäainetta lisää tai ilmastointilaitteen huolto/täytös.
Jos ei ole kylmäainetta riittävästi, ei lauhduttimeenkaan tule työstettävää, joka vaatii flekti-jäähdytyksen.
Re: W210 -98 automaatti-ilmastointi vialla
Joo mömmöt vaan vähis. Sen kai tiesitkin, että ilmastointi on päällä kun "EC"-napissa EI pala valo?
E350CDI&A180CDI
Re: W210 -98 automaatti-ilmastointi vialla
Juu tuo EC-napin, joidenkin mielestä nurinkurinen, toiminta on kyllä tuttua, kompressori lähti päälle kun nappia painoi niin että valo sammui ja pysähtyi kun valo syttyi, juuri niin kuin pitääkin.
Sikäli vaan hieman epäilin tuota aineiden vähyyttä kun tähän astisten ilmastointi kokemusten mukaan jos aineet ovat olleet tarpeeksi vähissä niin kompressori ei ole lähtenyt päälle ollenkaan,
ja taas emännän fiikuksessa flekti (siis ACn) kyllä lähti pyörimään, kompressori taas pyörähti aina jonkun pari sekuntia kerrallaan, eikä kylmää tullut kun aineet olivat vähissä.
Täytyy toki todeta että juuri väyrysen ilmastoinnista ei ole niin kovin paljoa kokemusta muuten kuin käyttäjänä ja sekin joskus yli 10v sitten, joten myönnän heti etten tiedä miten se oirehtii missäkin vikatilanteessa.
Eli voisin ehdottaa myyjälle että jos kerran aineet ovat vähissä ja saat vielä edullisesti huollettuakin niin eikun huoltamaan, jatketaan sitten kaupankäyntiä...
Ja kiitos vastauksista.
Sikäli vaan hieman epäilin tuota aineiden vähyyttä kun tähän astisten ilmastointi kokemusten mukaan jos aineet ovat olleet tarpeeksi vähissä niin kompressori ei ole lähtenyt päälle ollenkaan,
ja taas emännän fiikuksessa flekti (siis ACn) kyllä lähti pyörimään, kompressori taas pyörähti aina jonkun pari sekuntia kerrallaan, eikä kylmää tullut kun aineet olivat vähissä.
Täytyy toki todeta että juuri väyrysen ilmastoinnista ei ole niin kovin paljoa kokemusta muuten kuin käyttäjänä ja sekin joskus yli 10v sitten, joten myönnän heti etten tiedä miten se oirehtii missäkin vikatilanteessa.
Eli voisin ehdottaa myyjälle että jos kerran aineet ovat vähissä ja saat vielä edullisesti huollettuakin niin eikun huoltamaan, jatketaan sitten kaupankäyntiä...
Ja kiitos vastauksista.
W210 320CDI -00
W126 500SE -87
Entiset: Volvo 144 -74, W123 300D -84, W124 280E -92
W126 500SE -87
Entiset: Volvo 144 -74, W123 300D -84, W124 280E -92
Re: W210 -98 automaatti-ilmastointi vialla
Sitä rest nappia kun pitää pohjassa n 5.sec niin tulee valikko mistä näkee noita arvoja, niitä pääsee selaamaan kun painaa siitä auto napista vasemmalla. numero 7 näyttää kompressorin paineen tuossa vielä nuo mtä mikäkin tarkoittaaAndy79 kirjoitti:Juu tuo EC-napin, joidenkin mielestä nurinkurinen, toiminta on kyllä tuttua, kompressori lähti päälle kun nappia painoi niin että valo sammui ja pysähtyi kun valo syttyi, juuri niin kuin pitääkin.
Sikäli vaan hieman epäilin tuota aineiden vähyyttä kun tähän astisten ilmastointi kokemusten mukaan jos aineet ovat olleet tarpeeksi vähissä niin kompressori ei ole lähtenyt päälle ollenkaan,
ja taas emännän fiikuksessa flekti (siis ACn) kyllä lähti pyörimään, kompressori taas pyörähti aina jonkun pari sekuntia kerrallaan, eikä kylmää tullut kun aineet olivat vähissä.
Täytyy toki todeta että juuri väyrysen ilmastoinnista ei ole niin kovin paljoa kokemusta muuten kuin käyttäjänä ja sekin joskus yli 10v sitten, joten myönnän heti etten tiedä miten se oirehtii missäkin vikatilanteessa.
Eli voisin ehdottaa myyjälle että jos kerran aineet ovat vähissä ja saat vielä edullisesti huollettuakin niin eikun huoltamaan, jatketaan sitten kaupankäyntiä...
Ja kiitos vastauksista.
1: Auton sisäilman lämpötila-anturi
2: Ulkolämpötila-anturi
3: Vasemman lämppärikennon lämpötila
4: Oikean lämppärikennon lämpötila
5: Höyrystimen lämpötila-anturi
6: Moottorin (jäähdytysnesteen) lämpötila
7: Kylmäaineen paine (bar)
8: Kylmäaineen lämpötila-anturi
9: jotain, täydentäkää jos tiedätte
10: puhaltimen ohjausjännite
11: päästösensorilta tuleva jänniteviesti
12: aurinkotunnistimelta tuleva jänniteviesti
20: flektin ohjausvirta
21: moottorin pyörimisnopeus (*100 = rpm)
22: auton nopeus km/h
23: terminaali 58d elikkäs akun jännite %
24: akun jännite voltteina (tää on muuten Väyrysmiehille erinomainen seurantakohde, koska aika iso osa ongelmista voi johtua tästä ja mikäs sen näppärämpää kuin seurata akun jännitettä automaatti-ilmastoinnin paneelista. Auton käydessä kovalla pakkasella, kaikki valot ja mankat yms. päällä tämä arvo on noin 13.4 V, sammuksissa yli 14 V hyvällä akulla)
Mitään "näistä mersuista ymmärrä", mutta *.rilla on selvitty ja autettu muitakin 
Pitää vaan ajaa tolla -97 290td väykyllä kun ei ole varaa uudempaan

- LopenUupunut
- Mersumaanikko
- Viestit: 8347
- Liittynyt: Ti 12.01.2010 22:40
Re: W210 -98 automaatti-ilmastointi vialla
Kompura pyörähtelee jos järjestelmässä vielä ~400g ainetta....täysi määrähän on 1010g öljyjen kanssa.
Mutta jos täytetty -11 ja nyt vajausta jo, on siellä vika eli vuoto. Ja sehän pitäisi etsiä eikä täyttää järjestelmää....
Normi ehjässä järjestelmässä max hävikki on 10% nesteestä vuodessa, huom max!. Yleisesti ehjästä häviää pari prosenttia per vuosi.
Yleisin väykyn vuotokohta on lauhdutin (alaosa) ja liittimet. Sitten ruostunut kuivain (kuskin puolella etuvalon alla) Kompuran akseli on siitä seuraavana.
.

Opel, "weird lieben autos"....
Re: W210 -98 automaatti-ilmastointi vialla
"Sitä rest nappia kun pitää pohjassa n 5.sec niin tulee valikko mistä näkee noita arvoja, niitä pääsee selaamaan kun painaa siitä auto napista vasemmalla. numero 7 näyttää kompressorin paineen tuossa vielä nuo mtä mikäkin tarkoittaa"
Kiitos arska10 sinänsä tuosta mutta kun olen vasta harkitsemassa tuon auton ostoa ja sen nykyiseen sijaintiin on matkaa n 150km niin en oikein helposti pääse noita tutkailemaan.
Ja mitä tuohon aineiden vähyyteen vielä tulee niin eihän se tietysti kovin lupaavalta vaikuta jos kaksi vuotta huollon jälkeen on jo niin vajaa ettei tee lainkaan kylmää...
Tosin tuli sekin mieleen että autolla ei ole ajettu tuon em huollon jälkeen kuin hiukan kesäisin, ja epäilen ettei ilmastointia ole talvisäilytyksen aikana käytetty senkään vertaa, niinkuin yleisesti taidetaan suositella,
että voisiko se vaikuttaa normaalia nopeampaan tyhjenemiseen, en kyllä tiedä voisiko sekään tuota kovin hyvin selittää?
Toki on sanottava sekin että on vika tuossa nyt sitten mikä tahansa, on se tietysti todennäköisesti korjattavissa mutta ongelma onkin että en ehkä ole niin kiinnostunut ostamaan kesää vasten autoa josta pitäisi
kenties ensimmäiseksi ruveta ehjäämään ilmastointia että sillä voisi ajaa myös aurinkoisina ja lämpiminä päivinä, ainakin tekemäni koeajo oli sattuneesta syystä _todella_ hikinen...
Pyynti autosta kun on sen mukainen että kaikki toimii enkä joistakin eriävistäkin mielipiteistä huolimatta itse ole täysin vakuuttunut että aineiden vähyys on ainoa ongelma niin en kyllä ole myöskään aivan
pyynnin mukaista hintaa innostunut maksamaan jos taloudellinen riski (ja muu vaiva) ilmastoinnista jää minulle.