Paikan päällä saatiin käyttöön firman moderni kinneri jonka olen käytännössä antanut vaimon ajettavaksi. Itselle avautui hyvä tilaisuus "käyttöharrasteauton" hankintaan. Aloitin perehtymällä 80-luvun jenkkitarjontaan. Malibu tai Monte Carlo ois kiinnostanut, mutta järjestäen kaupan olevat yksilöt oli raiskattu, riivattu tai tuunattu täysin pilalle. Ja halusin nimenomaan orkkiskuntoisen auton jonka myös pitäisin sellaisena ja nauttisin vanhalla autolla ajamisesta joka päivä. Lopulta turhauduin omat kriteerit täyttävän jenkkiauton etsimiseen. 80-luvun hakutuloksia selatessa osui silmään aika hyvä määrä C107 mersuja ja mielenkiinto heräsi tosissaan. $7500 hintaan löysin ilmoituksessa todella passelintuntuisen pelin noin 1,5h ajomatkan päässä. Näytöstä sovittiin ja sitä lähdin sunnuntaiaamuna maaseudulle katsomaan ilmastointi suhisten. Paikan päällä odotti melkoinen yllätys. Kartano oli palanut yön aikana maan tasalle ja neljä hiiltynyttä auton raatoa katoksen alla, mukaanlukien 450SLC.

Tuo edellä mainitun hinta oli hieman enemmän kuin mitä halusin autosta maksaa joten seuraava kohde oli halvempi. Parikymppinen mimmi oli saanut faijaltaan auton häälahjaksi mutta yllätys yllätys ei vanha mersu häntä kiinnostanut. $3500 taalaa olisi ollut pyynti tästä mutta suoraan sanottuna oli projektikuntoinen. Ja käyttistä tarvitsin joten tämä oli helppo jättää väliin. Mimmiä varmaan harmitti kun ei päässytkään ronttosesta eroon :) Hieman pisti silmään tuolla siistillä asuinalueella eikä edes käyntiin lähtenyt että olisi voinut siirtää pois talon edestä! Jenkeille nämä ulkonäköasiat ovat tärkeitä, keeping up the appearances...


Mersukuume oli tullut ja nyt en enää miettinyt mitään muita merkkejä. Koneen ääressä kului parikin tuntia päivässä autoja tsekkaillen ja päälle wikipedian mersuartikkeleihin tutustumista. Kävin katsomassa vielä kahta C107 yksilöä jonka jälkeen saavuin siihen johtopäätökseen, ettei riittävän siistejä yksilöitä irronnut alle $7000 taalaan. Tuo summa minulla oli käteisenä kirjekuoressa auton hankintaan eikä enempää edes tehnyt mieli maksaa. Sitten tein löydöksen jonka uskoin olevan ratkaiseva. Vain 10min ajomatkan päässä C124, $4500. Auto oli kaikin puolin siisti ja myyjä hieno mies. Käytiin koeajelulla ja juteltiin pitkät pätkät autosta. Oli ensimmäinen kerta kun ajoin "modernia" mersua ja olin kyllä vaikuttunut autosta. Aika lähellä oli etten tehnyt kauppoja siinä paikassa, jotain teki kuitenkin vielä mieli miettiä. Sen verran monta autoa oon ostanut, että tunnistan sen tunteen kun todella kaikki on kohdallaan. Jostain syystä en sitä nyt kuitenkaan saanut ja seuraavana aamuna olin taas craigslistillä.

