Synteettisillä öljyillä on monia etuja mineraaliöljyihin nähden. Ensimmäinen on luontainen moniaste-ominaisuus. Kun halutaan valmistaa moniasteinen mineraaliöljy, vaikkapa 10W30, aloitetaan 10W öljystä jota sakeutetaan muovipolymeerillä (kuten STP). Sen vaikutuksesta öljy juoksee kuten 10W öljy kylmänä, mutta 100ºC lämpötilassa viskositeetti vastaa SAE 30 yksiasteöljyä. Ongelmana on että korkean lämpötilan testi tehdään putkessa, jossa leikkausvoima vastaa erittäin matalia pyörintänopeuksia. Sakeuttimista johtuen korkeilla kierrosluvuilla ja lämpötiloilla 10W30 mineraaliöljy ohenee, ja sen viskositeetti onkin 30 sijasta vain jotakin 10 ja 30 väliltä. Synteettinen öljy ei paksuunnu kylmässä ja ohene kuumassa yhtä paljon kuin mineraaliöljy, joten ei tarvita suuria määriä epästabiileja sakeuttimia. Etuna on että korkeilla kierroksilla ja lämpötiloilla synteettisellä 10W30 öljyllä voi itse asiassa olla paksumpi öljyfilmi kuin mineraali SAE 30 yksiasteöljyllä. On kuitenkin huomattava että synteettisissä 5W40 ja 5W50 öljyissä joudutaan käyttämään huomattavan paljon samoja sakeuttimia kuin mineraaliöljyissä, jotta viskositeettisuoja vastaisi SAE 40 mineraaliöljyä suurilla leikkausvoimilla.
Synteettisen öljyn ylivoimaisuus piilee siinä että 10W40 synteettinen voi antaa korkeilla kierroksilla paremman suojan laakereissa ja nokissa kuin mineraali 20W50, mutta paljon pienemmällä kitkalla sylinterin seinämissä ja männänrenkaissa. On kuitenkin huomattava että esim. synteettisissä 5W50 öljyissä joudutaan käyttämään yhtä paljon sakeuttimia kuin 20W50 mineeraaliöljyissä, ja ne kärsivät samasta viskositeetin alenemisesta laakereissa ja nokissa. Lisäksi sakeuttimet hajoavat yli 100ºC lämpötiloissa nopeasti, tukkien esim. turbon öljykanavat. Siksi turbollisiin autoihin ei suositella moniasteisia mineraaliöljyjä eikä laaja-asteisia synteettisiä. Myös männänrengas-alueella lämpötila voi olla 300ºC.
Synteettiset öljyt saivat huonon maineen 70-luvun lopulla, kun kaksi tunnettua valmistajaa toivat markkinoille ensimmäiset synteettiset tuotteensa. Toinen, polyalfaolefiini-pohjainen, söi kaikki tiivisteet, aiheuttaen kroonisia öljyvuotoja, kun taas toinen, diesteri-pohjainen, kärsi olemattomasta pintapaineiden kestosta, seurauksena nokka-akselivauriot. Vaikka ongelmat korjattiin nopeasti, USA:ssa maine oli mennyttä aina 90-luvun alkuun asti, kunnes GM valitsi Corveten ensiasennusöljyiksi synteettiset. Euroopassa synteettiset öljyt on vastaanotettu ennakkoluulottomammin, mutta kuluttajat eivät ole vieläkään täysin ymmärtäneet niiden kaikkia etuja.
Redline
Eli loppuviimen onkokaan kovinkaan viisasta käyttää waffasti lisämaustettuja xxW-60 sarjan racing öljyjä turbo koneissa.
