Mun eka Mersu oli tummansininen W115 220D -69, jonka ostin vuonna 1987 ja joka opetti ko. mallin ruostepaikat varsin perusteellisesti.
Siihen tuli vaihdettua tarvikkeina saatavat etulokasuojat, etusisälokasuojat, kaikki ovet, takavalojen välinen pelti, koko takakontin pohja metritavarasta ja kaikki taka-akseliston ympärillä olevat palkit metritavarasta. Moottoriin riitti vain yksi mäntä, koska ykkösestä oli helma halki ja jonka Sievin Mersuguru paikallistikin ihan vaan moottorin käyntiääntä (naputus) kuuntelemalla. Tuo oli silloin halvin W115 Mersu, mitä omilla rahoilla sain ja jonka myyjä suostui ottamaan 99 Saabin vaihdossa.
Vaihdoin siihen lopulta myös koko koneenkin, kun öljypumpun hela petti ja kertaalleen hitsasin etuylätukivarret takas etupalkkiin kiinni, kun ruostuivat irti ja etupään kulmat reilusti pielessä ajelu oli hiukan haasteellista. Auto kuljetti meikäläistä kuitenkin muutaman kymmenen tuhatta kilsaa noilla rempoilla välillä Pk-seutu - P-pohjanmaa kertaakaan välille jättämättä, vaikka ajotyyli oli ns. lappu lattiassa.
Sen kun sitten vaihdoin 123-koppaiseen, niin uusi omistaja purkikin koko laitoksen saman tien osiksi, koska ne lattiapellit ja kynnykset oli vielä vaihtamatta. Auto meni ns. prässiin.
Tänään löysin sitten pienen etsinnän jälkeen tummansinisen pystärin (Mersu nro. 14) ja joka onkin sitten täysin orkkiskuntoinen W114 250 2,8 sillä 2,8 litran koneella, manuaalilaatikolla. Ja joka on myös varsin helposti museokuntoon saatettavissa.
Kone on hetki sitten kunnostettu ja kaasuttimet laitettu. Käynti kuin kuiskaus ilman mitään ylimääräisiä ääniä.
Autossa on ollut aina lokarit, hyvät re-käsittelyt ja siksi konepellin altakaan ei tarvitse ruostetta etsiä.
Korissa on lähinnä takakaarissa ja pyöränkoteloissa korjattavaa, mutta muuten laite on niin siisti ja ryhdissään, että maalauksetkin menee paikkamaalauksuna takakylkien ja kelmakotelojen osalta. Listoitushan rajaa näissä, kuten 123 korissakin mukavasti korin osiin joihin korjaukset on helppo rajata. Sisusta on beige, ovipahvit on siniset, liekö vaihdettu joskus, enkä muutenkaan ole kurkannut vielä orkkismallisten sinisten penkinpäällisten alla olevien verhoilujen kuntoa. Tietäjät voinevat valistaa, miten nuo verhoilujen värit oikein menee penkkien (beige) ja ovipahvien (sininen), potkupahvit (sininen) sekä lattiamaton (sekin on beige) suhteen tällaisessa tummanisinisessä autossa.
Auto on hyväryhtinen, takakontti siisti ja autossa on kaikki osat tallella merkkejä myöten.
Mitään erityistä en, pesua lukuunottamatta, ole ehtinyt vielä autolle tehdä.
Jonkinlaista osatarvetta saattaa toki ilmaantua.
Nuo lisävalot saatan myös jättää paikoilleen, kun ovat ajanmukaiset.
Paksu, törmäysturvallisempi ratti tuli pystäriin vuonna suuren faceliftin myötä vuonna 1973. Pienempiä muutoksia tuli jatkuvasti.
