
Jonkin aikaa on mun kirjoittelu kaikille foorumeille ollut aika hiljaista, mutta jos nyt jotain kertoisi mitä olen puuhastellut.
w201 2.5dt -89 280tkm:
2013:
Tarinahan lähti käyntiin 2013 keväällä tottakai tori.fi kautta, kun sinne ilmestyi todella heikko ilmoitus jossa lähinnä kerrottiin että vähän ajettu turbodiesel ja seisonut pari vuotta vetarin katkettua. Oli sen verran lähellä että pakkohan sitä oli käydä katsomassa, auto oli ikkunoiden alareunoja myöten lumihangessa. Omistaja tiesi kertoa että ainoat ruosteet päälle päin on oikeassa etulokarissa, ja että hän oli uutena tämän mersun hakenut suoraan saksasta tehtaalta vuonna 1989, säästi ehkä jotain toimituskuluja? Myyjä oli karavaanari, oli ottanut siis moottorin ja vetokoukun. Ei siis muuta. 2.5dt automaatti, irroitettavalla vetokoukulla ja suomi varusteet eli penkinlämmittimet, ajovalopesimet ja takalasin lämmitin, ei siis abs, ei keskuslukkoa, halvin sisusta yms, no perus suomiauto, jälkeenpäin oli asennettu penkinpäälliset ja finlandia 2000 (en ole koskaan avannut enkä avaa, kattopelti tulee vaihtumaan). Tarkistin että pellin alla on turbodiesel, mittarissa 270tkm ja sovin kaupat, noin kuukauden päästä oli lumet sen verran sulaneet että mersun pystyi hakemaan järkevällä lapioinnilla (kuva), hangesta paljastui ihan kelpo yksilö, joka sai alkuun pienen pesun ja sisältä lähti penkin päälliset. Tämän jälkeen auto nosturille ja vetari pöydälle, no eihän sieltä ollut kun sokka irronnut, ehjä sokka, rasvat ja kasaan. Käsijarrun herkistelyllä, apusimpukan ja jousen vaihdolla tuli leima paperiin.







Heti alkuun alle laitettiin 8,5+9,5x17" bbs rs:t, oikea etukaari räjähti totaalisesti käsiin kun mankeloi. Jatkuvasta turbodieselin lokarin etsinnästä huolimatta sellaista ei löytynyt, joten erään autotapahtuman lähestyessä motonetista tarvikelokari johon eräästä ostetusta "ihan hyvästä" lokarista ritilä ja hovimaalarille, joka jossai välissä myös myllytti pinnat







Tekniikalle ei juuri mitään tehty, syöttöä vain ruuvasin lisää. Takana oli turhan vähän joustovaraa, ja sisäkehät oli todella kovilla, ja loppujenlopuksi syksyllä oli yksi etu- ja takavanne sisäkehältä halki, muuten meni kesä ihan ongelmitta ja 17" vanteilla kaaret täyttyi ja maavara oli sopiva.. Syksyllä jäi mersu vähän rakkautta vaille kaikenmaailman halli remonttien ja hajoilevien kehien takia.

2014:
Keväällä oli sopivasti aikaa alkaa entisöimään tätä mersua, alustassa oli väljää ainakin alapallossa ja raidetangossa, myös pohja oli siinä kunnossa parin vuoden seisomisesta johtuen että oli aika ottaa kiinni, joten pientä katsastus remonttia täytyi tehdä.





Otin siis pohjan tyhjäksi ja hioin ruosteet auki, reijät hitsasin, ja muut ruosteenmuuntoaineella ja hammeri päälle.



Etupalkki oli kanssa hapertunut, ja sen korjailin vähän vahvemmaksi, on kuitenkin ensimmäisiä mikä ottaa maahan, valmiista ei nyt näköjään ollu kuvaa.


Myös raidetankojen kolosta oli otettava hieman ylimääräisiä ruosteita pois.....



Alustaan tuli eräästä purkaamastamme 124 3.0-24v sportlinesta. Jarrulevyt ja pultit keitin sitruunahapossa.




Paremman takakelkan olin jättänyt jemmaan kaverin purku 190 mersusta, sattui olemaan ehjät puslatkin, puhallutin ja maalasin sen.


Vaihtelin väljät puslat ja koiranluut, ja kasasin siis 124 sportlinen tukivarsilla, navoilla, jarruilla, eli tukevammat tukivarret, pyöränlaakerit yms, mutta tämän mersun oma perä ja vetarit. Massasin pohjan kokonaan.


Samalla tein uudet linjat taakse kardaanitunnelia pitkin, ja jalkatilan alituksen polttoaineputkille palkin sisällä



Jarruiksi tuli siis eteen isot jäähdytetyt levyt ja nelimäntä satulat, takana perus jäähdyttämättömät mutta onhan nekin 190 jarruja isommat. Samalla porasin varuiksi 120 jaon napoihin, jos joskus vaikka tarvii, ei voi tietää.





Jarruihin en meinannut saada tuntua w201 omalla jarrusylinterillä, w124 sylinteri sorvin kautta paikoilleen.

Sitten alkoi pussien askartelu.
Säiliön vaipan tein vanhasta ilmasylinteristä (5mm seinämä), päädyt 20mm levystä.




Päätyihin reijät ja hitsaukseen.



Edessä bc yleismallin tolpat, itse tehdyt alapäät ja pohjaanlyöntikumin vaste, s14 nissanin teinin alustan säädettävät yläpäät.




Myös moottoria nostin n.10mm ja loota nousi samalla 5mm


Pussien paikoista ei kerenny ottaa kunnollisia kuvia, voin ottaa jossain vaiheessa. Järjestelmään kuuluu siis 4kpl re-5, duali kompurat, vu-4, dual needlet, itse laitetut katkaisijat, saattaa vaihtua joskus e-leveliin mut nyt alkuun tarkoitus tehdä nätisti nuo pikku katkaisijat.. Pieni nappi tilpehöörilootan pohjalla on kaikki tyhjäksi-nappula ja kyljessä etu/taka ylös/alas.






Vanteet:
Erään vaihtokaupan yhteydessä mulle tuli tämmösiä kerssereitä 17x9+10" setti, no itse vannemallista en tykkää joten laitoin hyllyyn jos keksin niille keskiöt joskus, jokin aika tämän jälkeen eräs tuttu driftasi talvella kanttariin ja mulle ajautui setti 16x7,5" väyrysen vanteita joista yksi oli paskana.



Jossain kohtaa tuli sitten ahaa-elämys ja oli pakko lähteä sorvin ääreen kokeilemaan että saisiko ne sopimaan..


Kyllähän ne sopi ja sitten täyttä settiä tekemään, kaikki siis tehty ilman mitään cnc koneita. Venttiilien reijät hitsasi sama kaveri kun säiliönkin.




Sitten vaan lasikuulapuhalsin ne ja maalaukseen, väriksi tuli alkuperäinen 744 mersun hopea.



Sisäkehät vetäsin itse väriin, ja kierteet käytiin vielä läpi maalauksen jälkeen 2. tapilla




Tältä näytti kun saimme auton ensimmäistä kertaa pihalle:

ylhäällä:

Rullailua:




Vielä olisi tällä saralla takakontin teko valmiiksi, takaiskareiden vaihto yms, mutta sen jälkeen olisi tarkoitus tehdä tekniikalle jotain pientä mukavaa, tietysti ylimaalaus, kattopellin vaihto, beigen nahkasisustan löytäminen yms on jatkuvasti mielessä..
Ensi kerralla voisin kertoa emännän valkoisesta w124 2.5dt mersusta..