Elikkä tuli tuollainen vm.1994 w202 projekti ostettua. Koneena on om601. Vikana siis koneen kalkatus. Nousee kierrosten mukaan. Suutin vikaa ensinmäisenä epäilin ja testasin auton käydessä avata polttoaineputkia. Kakkospytyn polttoaineputkea löysätessä oli ääni vähän laantumaanpäin joten suutin irti ja puhdistus. Uudestaan testatessa sama homma. Tällä kertaa kokeilin antaa aavistuksen kierroksia ja putkea auki taas. Ääni ei muuttunut mihinkään.
Kuulostaisi kuitenkin kuuluvan moottorin yläosasta jostain kakkos ja kolmospytyn paikkeilta.
Olisiko täälä jollain ideaa mistä lähtisi vikaa selvittämään?
Om601 kone kalkattaa
Re: Om601 kone kalkattaa
Kulunut suutin ei taida putsaamalla korjaantua. Vaihda suuttimen paikkaa ja kokeile siirtyykö ääni mukana. Näin saat ainakin kokeiltua, onko vika suuttimessa vai jossain muualla.
Re: Om601 kone kalkattaa
Vaikea hahmottaa tarkkaa äänen paikaa. Suuttimiin lähti uudet kärjet tilaukseen. Ei luultavasti pahaa tee tuon verran ajetulle koneelle vaikkei vika niistä löytyisikään.
Foorumia iltasellaan selailtu ja pisti silmää yksi ilmeinen tyyppivika noissa koneissa. Kannentiivisteen vuoto öljykanavasta ykkös pyttyyn. Ilmeisesti saattaa myös aiheuttaa melkoista mekkalaa.
Elikkä onko porukka ohivuotomittarilla saanut testattua noita kannen tiivisteen vuotoja? Vai onko näihin saatavilla minkäänlaisia testi vehkeitä?

Öljy vuotoa ei saa mittarilla todettua ja muutenkin ei noita koneita yleensä porailla vaan käytettyä tilalle.
Se öljy vuoto on mahdollinen ja yhdessä oli kolkotus vaikka suutinta vaihdettiin ja epäilys oli että kiertokanki oli mutkalla mutta se ääni hävisi kun nosti kierroksia..toki matala puristus painekin sen tekisi.
Tieten kiertokangen laakeri tekee tollasen äänen kun on jostain syytä päässyt kulumaan totaallisesti vaikka voitelu häiriöstä pakkasella..tosin aika harvinaista tämäkin...mutta se tekee läpi kierros alueen sen äänen.
Öljy ei kaiketi palotilassa tee sitä vaeltavaa kolkotusta kun tyhjäkäynnillä ja savukin kuuluu asiaan.
Voihan huono sumutus tai alhainen paine tehdä myös kolinaa eli se olisi kyllä tällöin todennettava sillä ristikkäin kokeilemalla suuttimella.
Mieti myös kannattaako paljoa sijoittaa remppaan kun taitaa saada 200d koneita 50-100 euroa toimivia.

-w124 230e sedan
-w124 230e coupe
-c203 200k kompressor
-Rämät mutta maksetut-
-w124 230e coupe
-c203 200k kompressor
-Rämät mutta maksetut-
Re: Om601 kone kalkattaa
Tiivistevuoto aiheuttaisi savua ja suurta öljynkulutusta. Aja menemään niin kauan kun kestää 
wiimax.fi
Re: Om601 kone kalkattaa
Lähinnä ihan mielenkiinnosta rassailen ja perus disel koneen opiskelua tämä on. Eipä tuollaista järkeä ole tosiaan isommin remontoida.
Jollei vika rupea helpolla selviämään niin otetaan kone irti ja katsotaan mitä sinne tilalle laittaisi. Tuskin toista om602 tilalle tulee jos tekniikan vaihtoon lähtee
Jollei vika rupea helpolla selviämään niin otetaan kone irti ja katsotaan mitä sinne tilalle laittaisi. Tuskin toista om602 tilalle tulee jos tekniikan vaihtoon lähtee
Re: Om601 kone kalkattaa
Dealerin kommentti on järkevä ja saat sitten kyllä mutta epäilen että et pääse ajamalla sen syytä selville koska ei se räjähdä mihinkään vaikka miten ajat...eli kovaa ajoa ja sitten kun kajahtaa ..jos..niin vaihdat minkä koneen haluat.
-w124 230e sedan
-w124 230e coupe
-c203 200k kompressor
-Rämät mutta maksetut-
-w124 230e coupe
-c203 200k kompressor
-Rämät mutta maksetut-
Re: Om601 kone kalkattaa
Käytetyt suuttimet löyty sopivaan rahaan ja niillä testattu. Yksi kerrallaan vaihdoin ja jokaisen suuttimen vaihdon jälkeen ääni vaimeni. Nyt näyttäisi kone toimivan niinkuin kuuluu. Laiskahan se on kuin mikä. Leimauksen jälkeen pitänee vähän ruuvata pumppua 