Lueskelin foorumilta hieman samaan aiheeseen viittaavia ongelmia, w202:sista, joskin muutaman vuoden takaa. Minulla on C180 vm. 95 w202 esprit. Autossa on käyntihäiriö, eikä jaksa käydä kuin hetken, jonka jälkeen sammuu ja ikään kuin tukehtuu bensan puutteeseen, eikä jaksa enään lähteä käyntiin. Auto seisoi aikansa tankki tyhjänä, jonka jälkeen otin auton 3kk tauon jälkeen käyttöön. Kaadoin tankkiin masinolia, jonka piti puhdistaa polttoainejärjestelmää. Uskon tällä olleen osaa nykyiseen käyntiongelmaan.
Tarkastettu / varmistettu toimivaksi
-Sytytys (koko järjestelmä)
-polttoainepumppu
-suodatin
-yritetty tyhjentää tankki
Omalla tietämyksellä ja tutkiskelulla paikansin vian tankkiin. Tankkihan on kaksiosainen. Oireilut autolla alkoivat, kun tankissa oli jäljellä enää puoli tankkia (noin 30l). Suora virta bensapumppuun, kävi ikään kuin tyhjää, bensaa tankissa ei ollut. Jätin pumpun pyörimään suoralla virralla, ja kaadoin sitten tankkiin 5 litraa ainetta. Heti kun bensa saavutti tankin pohjan, pumpun ääni muuttui ja bensaa alkoi tulla. Oikean puoleisessa tankissa ei ollut ainetta. Kaikki tankissa ollut polttoaine sijaitsee siis ns. paluu tankissa eli vasemmanpuoleisessa tankissa, johon moottorilta palaa ylimääräinen polttoaine. Mielestäni ongelma on nyt tankkien välisessä yhteydessä, joka on tukossa. Onko kellään tietoa, onko tälle mitää muuta tehtävissä kuin ottaa irti ja vaihtaa koko tankki?
Eniten kiinnostaisi miltä tämä 2 osainen tankki näyttää sisältä ja onko siellä paljon letkuja. Miten käytännössä vasemmanpuoleinen tankki tasaa oikeanpuoleisen tankin samaan pintaan itsensä kanssa ilman siirtopumppua? (käsittääkseni w203 jo siirtopumppu tankkien välillä), mutta w202 ei. Bensapumppuun tulee 2 letkua oik. puoleisesta tankista, arvelen että toinen menee vasempaan tankkiin?
Autossahan on muovitankki, jota ei kokonaan tyhjäksi saa. Tankin pohjassa on 2kpl tyhjennysproppuja, joissa molemmissa takaiskuventtiilit. Erikoistyöavaimella saa kyllä tankin mittarit irti pohjan kautta, mutta ei ilman että tankkia rikkoisi. Ihmeekseni sain huomata yrittäessäni tyhjentää vasemmanpuoleista tankkia, että takaiskuventtiilistä tuli vain pisaroita, vaikka ainetta tankki oli kuitenkin täynnä. Jätin ruuvimeisselin pitämään takaiskuventtiiliä auki. 1,5h päästä bensaa oli valunut 5-10 litraa tankista pois, mutta samaa hidasta tahtia olisi tullut enemmänkin. Auto kuitenkin lähti taas hetkeksi käyntiin, kunnes pumppu oli pumpannut vasemman puoleisen tankin täyteen bensaa ja auto tukehtui. Onko kukaan törmännyt samanlaiseen vaivaa?
Kiitoksia jo etukäteen!




